Soitin sitten perheneuvolaan

Varo vaan, sieltä pukkaa meille lastensuojeluun jatkuvasti ilmotusta mitä ihmeellisimmistä syistä...

Tilanteesi kuulostaa ihan hirveän raskaalta. Jos olisit vieressä, halaisin ja kysyisin, missä arkisessa asiassa voisin juuri nyt auttaa. Toivottavasti apua tarjonneet ihmiset ympärilläsi tajuat, mitä polkua pitkin nyt joudut tarpomaan. Pyydä apua, sano että nyt tarvitset heitä!

Voimia koko teidän porukalle, kyllä te selviätte. Tavalla tai toisella. <3

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 14:19"]

Varo vaan, sieltä pukkaa meille lastensuojeluun jatkuvasti ilmotusta mitä ihmeellisimmistä syistä...

[/quote]

Ei varmasti "pukkaa" lastensuojeluilmoitusta, kun menet aivan asiallisesti puhumaan ongelmistasi. 

Saat tukea varmasti!

Voimia sinulle vaikeassa tilanteessa! 

Hienoa että olet lähtenyt hakemaan apua. Suru on raskas taakka kannettavaksi ilman tukea. Kun olet avoin voinnistasi niin varmasti saat apua.

Se on totta ihmiset katoavat surun hetkellä ympäriltä. Niin kävi meillekkin. Onneksi minulla oli tukena puoliso ja sisarukset. Mutta ystävät kaikkosivat. Jälkeenpäin kun on puhuttu niin syy on ollut se etteivät he ole kestäneet katsoa tuskaani ja eivät ole tienneet mitä pitäisi tehdä. Ole heille kuitenkin armollinen sillä he ovat vain avuttomia tuossa tilanteessa.

Voimia sinulle. Suru on aaltoliike. Joka kerta aalto on pitempi mutta aallon pohja yhtä murskaava. Muistuta aina silloin itseäsi että selvisit siitä viimmeksikin ja että sinulla ei ole mitään hätää. Ha apua ja muistuta itseäsi että saat apua ja kaikki tulee vielä kuntoon.

Yritä ajatella että onneksi sait viettää hänen kanssaan ne ihanat vuodet yhdessä. Älä anna katkeruuden astua sisääsi ja alkaa hallita elämääsi. Mutta sinulla on oikeus olla myös vihainen.

Yritä päästä johonkin veratisryhmään, sieltä on hyvä ammentaa voimaa itselleen.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 14:21"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 14:19"]

Varo vaan, sieltä pukkaa meille lastensuojeluun jatkuvasti ilmotusta mitä ihmeellisimmistä syistä...

[/quote]

Ei varmasti "pukkaa" lastensuojeluilmoitusta, kun menet aivan asiallisesti puhumaan ongelmistasi. 

Saat tukea varmasti!

Voimia sinulle vaikeassa tilanteessa! 

[/quote]

Toivottavasti näin! Tsemppiä sulle ja lapsille!

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 14:19"]Varo vaan, sieltä pukkaa meille lastensuojeluun jatkuvasti ilmotusta mitä ihmeellisimmistä syistä...
[/quote]

Niin ja te sitten auttamisen sijaan tuhoatte perheen lopullisesti...

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 14:27"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 14:19"]Varo vaan, sieltä pukkaa meille lastensuojeluun jatkuvasti ilmotusta mitä ihmeellisimmistä syistä... [/quote] Niin ja te sitten auttamisen sijaan tuhoatte perheen lopullisesti...

[/quote]

Juntti...

No, toisen tuska on toisen business. Hoivamarkkinat on iso sellainen.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 14:27"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 14:19"]Varo vaan, sieltä pukkaa meille lastensuojeluun jatkuvasti ilmotusta mitä ihmeellisimmistä syistä... [/quote] Niin ja te sitten auttamisen sijaan tuhoatte perheen lopullisesti...

[/quote]

Tsemppiä <3 Jonain päivänä vielä voit olla onnellinen!

Kiitos kaikille myötätunnosta. En tiedä sitten tuosta lastensuojeluilmoitusasiasta. Minusta nimittäin (omalla luvallani) tehtiin lastensuojeluilmoitus silloin akuuteimman kriisin aikaan, eikä siitä kyllä seurannut yhtään mitään. Kerran lastensuojelusta soitettiin ja kysyttiin, haluatko perhetyöntekijän käymään arkisin klo 9-15 välillä. Ja kun tällaisena 8-16 toimistotyöläisenä en tuohon aikaan kotona juuri ole, kieltäydyin siitä avusta, eikä sen jälkeen ole kuulunut lastensuojelusta mitään (tästä soitosta on siis noin 5 kk aikaa). Tiedä sitten mitä merkintöjä heidän listoillaan minusta on, mutta olkoon, en jaksa siitä nyt välittää. Yksin en pärjää, piste, joten apua on saatava.

Ilmeisesti ottivat soittoni kyllä tosissaan, koska sain jonkin kriisiajan heti tälle viikolle. Kovasti myös kyselivät päihteiden käytöstäni. Tiedä sitten kuulostinko puhelimessa humalaiselta, vai kysytäänkö tuota kaikilta. Alkoholi/huume ongelmia minulla ei siis ole, mielialalääkkeitä olen syönyt noin kuukauden.

AP

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 14:34"]

Kiitos kaikille myötätunnosta. En tiedä sitten tuosta lastensuojeluilmoitusasiasta. Minusta nimittäin (omalla luvallani) tehtiin lastensuojeluilmoitus silloin akuuteimman kriisin aikaan, eikä siitä kyllä seurannut yhtään mitään. Kerran lastensuojelusta soitettiin ja kysyttiin, haluatko perhetyöntekijän käymään arkisin klo 9-15 välillä. Ja kun tällaisena 8-16 toimistotyöläisenä en tuohon aikaan kotona juuri ole, kieltäydyin siitä avusta, eikä sen jälkeen ole kuulunut lastensuojelusta mitään (tästä soitosta on siis noin 5 kk aikaa). Tiedä sitten mitä merkintöjä heidän listoillaan minusta on, mutta olkoon, en jaksa siitä nyt välittää. Yksin en pärjää, piste, joten apua on saatava.

Ilmeisesti ottivat soittoni kyllä tosissaan, koska sain jonkin kriisiajan heti tälle viikolle. Kovasti myös kyselivät päihteiden käytöstäni. Tiedä sitten kuulostinko puhelimessa humalaiselta, vai kysytäänkö tuota kaikilta. Alkoholi/huume ongelmia minulla ei siis ole, mielialalääkkeitä olen syönyt noin kuukauden.

AP

[/quote]

Juu, en tarkottanut pahalla. Oletko ajatellut, että voisit hakea lapsille vaikka tukiperhettä? Nykyään näitä palveluita voi saada sosiaalihuoltolain perusteella ilman lastensuojeluasiakkuuttakin. Se voisi olla hengähdyspaikka lapsillekin, jos kotona on nyt vähän sellainen "surun ilmapiiri" eikä verkostoa oikein ole... :(

Paras ystäväni kuoli viime talvena. Häneltä jäi kolme lasta ja vaimo, kuulostaa siis tutulta. Minä ja vaimoni olemme yrittäneet auttaa kaikin mahdollisin keinon leskeä ja lapsia, mutta apu ei kelpaa. Ymmärrän, että suru voi iskeä kaikenlaiset defenssit päälle, mutta tosi vaikeaa tehdä mitään.

On soitettu, laitettu säännöllisesti viestejä, pyydetty kylään ja syömään, tarjottu lastenhoitoapua, kysytty voiko tuoda ruokaa pakastimeen, voidaanko auttaa lasten harrastuskuskauksissa, kysytty tarvitseeko rahaa, kutsuttu kesällä mökille, ihan mitä vaan.

Kuolemasta on nyt 9 kuukautta ja ajattelen parasta kaveriani päivittäin. Leski ei ole kertaakaan tarttunut mihinkään avuntarjoukseen. Kuulin eilen kuolleen kaverini isältä, että leski on ihan poikki. Ei jaksa, eikä ole tarpeeksi tukiverkostoa auttamaan kolmen lapsen arjessa.

Ihan pelle olo. Mitä voitaisiin tehdä toisin!?!

Oikein, että uskaltaa myöntää tarvitsevansa apua ja uskaltaa sitä ajoissa hakea. Kaikki asiat varmasti järjestyy! voimia kovasti.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 14:38"]Paras ystäväni kuoli viime talvena. Häneltä jäi kolme lasta ja vaimo, kuulostaa siis tutulta. Minä ja vaimoni olemme yrittäneet auttaa kaikin mahdollisin keinon leskeä ja lapsia, mutta apu ei kelpaa. Ymmärrän, että suru voi iskeä kaikenlaiset defenssit päälle, mutta tosi vaikeaa tehdä mitään.

On soitettu, laitettu säännöllisesti viestejä, pyydetty kylään ja syömään, tarjottu lastenhoitoapua, kysytty voiko tuoda ruokaa pakastimeen, voidaanko auttaa lasten harrastuskuskauksissa, kysytty tarvitseeko rahaa, kutsuttu kesällä mökille, ihan mitä vaan.

Kuolemasta on nyt 9 kuukautta ja ajattelen parasta kaveriani päivittäin. Leski ei ole kertaakaan tarttunut mihinkään avuntarjoukseen. Kuulin eilen kuolleen kaverini isältä, että leski on ihan poikki. Ei jaksa, eikä ole tarpeeksi tukiverkostoa auttamaan kolmen lapsen arjessa.

Ihan pelle olo. Mitä voitaisiin tehdä toisin!?!
[/quote]

Kaikki on erilaisia, toiset ei uskalla tarttua apuun, vaikka sitä tarjotaan. Menet kaupan kautta sinne ja teet siellä vaikka pizzan ja olet seurana ja leikit lasten kanssa.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 14:15"]Tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Olen niin yksin näiden kolmen lapsen kanssa! Liikaa asioita hoidettavana ja käsiteltävänä, ei vaan enää taivu.

On oma ja lasten surutyö, erittäin traumatisoiva kokemus taustalla (puolisoni, lasteni isän traaginen kuolema onnettomuudessa hiljattain), oma masennusdiagnoosi, olemattomat tukiverkostot, normi arjen raha-, aikataulu-, uhmaikä jne. haasteet, kolemantapauksen tuottamat byrokratiatyöt (joita muuten sitten riittää ja paljon)... Tätä listaa voisi jatkaa loputtomasti. 

Ei vain pysty, vaikka jossain vaiheessa luulin, että minulla riittää kyllä voimaa. Ei vain riitä, yksin ei näköjään pärjää, ei ainakaan nyt kun itsekin on lähes hajoamaisillaan suruun. Olihan niitä avuntarjoajia jossain vaiheessa, mutta suurin osa niistä kaikonnut kuin pieru saharaan kun aikaa kulunut. 

En tiedä, mitä siellä perheneuvolassa voivat asiaa auttaa, mutta tärkeintä itselleni on että lapset saavat kaiken mahdollisen tuen. Varsinkin nyt, kun ovat selkeästi alkaneet enemmän oireilemaan (aggressiivisuus, painajaiset, voimakas takertuminen minuun jne.)
[/quote]
Jos olet H ja asut paikkakunnalla, joka alkaa T:llä, niin pyydä apua! Me kaikki kuolleen puolisosi sukulaiset haluamme auttaa, muttemme osaa lähestyä. Varsinkin nyt, kun tuntuu siltä, että olet sulkenut sen yhden tien kokonaan. Sen asian, joka meitä kaikkia yhdistää ja joka oli puolisollesikin tärkeä.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 14:41"][quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 14:38"]Paras ystäväni kuoli viime talvena. Häneltä jäi kolme lasta ja vaimo, kuulostaa siis tutulta. Minä ja vaimoni olemme yrittäneet auttaa kaikin mahdollisin keinon leskeä ja lapsia, mutta apu ei kelpaa. Ymmärrän, että suru voi iskeä kaikenlaiset defenssit päälle, mutta tosi vaikeaa tehdä mitään.

On soitettu, laitettu säännöllisesti viestejä, pyydetty kylään ja syömään, tarjottu lastenhoitoapua, kysytty voiko tuoda ruokaa pakastimeen, voidaanko auttaa lasten harrastuskuskauksissa, kysytty tarvitseeko rahaa, kutsuttu kesällä mökille, ihan mitä vaan.

Kuolemasta on nyt 9 kuukautta ja ajattelen parasta kaveriani päivittäin. Leski ei ole kertaakaan tarttunut mihinkään avuntarjoukseen. Kuulin eilen kuolleen kaverini isältä, että leski on ihan poikki. Ei jaksa, eikä ole tarpeeksi tukiverkostoa auttamaan kolmen lapsen arjessa.

Ihan pelle olo. Mitä voitaisiin tehdä toisin!?!
[/quote]

Kaikki on erilaisia, toiset ei uskalla tarttua apuun, vaikka sitä tarjotaan. Menet kaupan kautta sinne ja teet siellä vaikka pizzan ja olet seurana ja leikit lasten kanssa.
[/quote]
Me käytiin siellä keväällä juuri noin. Lapset eivät välittäneet, olivat sulkeutuneet huoneisiinsa iPadiensä äärelle. Leski oli harvasanainen ja puolen tunnin päästä meidän tulosta sanoi, että on lähdössä johonkin zumbaan, että me voitaisiin lähteä pois. Tuotiin mukanamme itse tehty makronilaatikkovuoka, mutta senkin se pyysi viemään pois, koska ruokaa riitti loppuviikoksi, eikä pakastimeen mahtunut.

En oikeasti osaa tehdä mitään.

En ole H, enkä asu paikkakunnalla T. Olen myös ottanut kaiken avun vastaan, mitä on tarjottu ystävien puoleta. Minulla on ihania ystäviä, kaikki vaan asuvat niin hirmuisen kaukana, että arkipäivän haasteissa heidän on ihan mahdotonta olla paljon avuksi. 

Mutta nro 13, ihanaa että olet yrittänyt auttaa ystävääsi! Minulle on itselleni toiminut avun vastaanotto niin, että joku on vain "puoliväkisin" tullut hakemaan kotoa ja vienyt jonnekin. Itselleni tällä hetkellä kaiken ylimääräisen "järjestely" alkaen esim. junalippujen ostamisesta on ylivoimaisen hakalaa. Jos ei ole pakke, en jaksa tehdä, vaikka kuinka tietäisin, että asiasta olisi hyötyä meille. Pakollisia asioita on vain niin paljon hoidettavana, että niitä kun saa eteenpäin, on ihan puhki. Eli jos olet edelleen huolissasi ystävästäsi, tee iso kasa ruokaa ja vie se hänelle pakastimeen, käy hakemassa mökille jne. Eli ole oma-aloitteinen, äläkä kysy. Kyllä sitten huomaat, jos ystäväsi ei ilahdukaan. 

Olen myös ihan äärimmäisen huono pyytämään apua; jostain kumman syystä tässä tilanteessa on tullut ihan hirmuinen pelko siitä, että ystävä kieltäytyy (vaikka olisi hyvä syykin). Kai se on jotain hylätyksitulemistraumaa, joka tämän aiheuttaa. Ja johtaa siihen, että pyydän apua vain äärimmäisessä hädässä.

AP

Ai, olitkin jo ehtinyt kirjoittamaan, että ruoka ei kelvannut... No, kaikki ei ehkä tarvitse apua. Kuulostaa jo suht hyvältä vaiheelta, jos jaksaa zumbaan mennä. Tiedän myös yhden lesken, jonka mies kuoli oman käden kautta; tässä tapauksessa sosiaalinen häpeä oli ilmeisesti niin iso, ettei vain oikein pystynyt käsittelemään asiaa kenenkään kanssa. Siksi ei ottanut vastaan apua, vaikka olisi tarvinnutkin.

AP

olen vain sanaton. Olen niin pahoillani ja toivon sekä rukoilen sulle voimaa.

Ota yhteyttä sinne nuorten leskien yhdistykseen. Siellä on helppo puhua ja kaikki ymmärtävät puhumattakin, mitä käyt läpi. Saat myös käytännön neuvoja juuri tuohon paperirumbaan ym. mitä kaikki joutuvat läpikäymään.