Mikään elämässäni ei ole "normaalia"

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 22:34"]

Huomenna menossa lekurille ja työpsykologille. Sairaanhoitopiiristä tuli kieltävä vastaus, etten pääse terapiaan. -Ap

[/quote]Miten kävi ap, vieläkö luet tätä? 

Lekurilta sain circadinia uniongelmiin ja työpsykologin käynnin koin hyödylliseksi. Sairaanhoitopiirin mukaan terapiaan "ei tässä vaiheessa tarvetta". Työterveyslekuri sanoi, että luultavasti resursseista johtuu. En ole siis kiireellinen tapaus ja ymmärrän se kyllä.

-Ap

Vaadi terapiaa! Minä olen sitä mieltä että sinun kuuluu päästä terapiaan ( syyksi riittää se että tahdot) se ei ole mikään "kaikkein sairaimmille" vain tarkoitettu ! Sama kun joltain katkeisi jalka, sanottaisiin "ei voida auttaa kun täällä on näitä sydärin saaneita ja niillä on vakavampi " !!

Sovittiin lekurin kanssa, että otan yhteyttä opiskelijaterveydenhuoltoon ja sitä kautta yritän päästä terapiaan, jos mahdollista. Olen kyllä huomannut, että mulla on tarve puhua näistä asioista ammatti-ihmiselle. Eilinen keskustelutuokio oli todella puhdistava, kun juteltiin mun tulevaisuuden suunnitelmista. Olin loppupäivän melko virkeä, mitä en ole ollut pitkään aikaan.

-Ap

Onhan sulla voimavaroja, koulutusta, työkokemusta, parisuhde. Itsellänikin ollut rankkoja juttuja, sisaruksen sairastuminen, mt+huumeongelmat ja kuolema, sekä toisen vanhemman vakava sairaus ja kuolema, oma masennus oli jossain vaiheessa, sekä minäkin uuvuin työssäni. Viimeisestä toipuminen vei piiitkän aikaa, ota ihan rauhassa. Nykyajan työelämä on kuormittavaa, et todellakaan ole ainoa joka uupuu. 

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 22:05"]Onhan sulla voimavaroja, koulutusta, työkokemusta, parisuhde. Itsellänikin ollut rankkoja juttuja, sisaruksen sairastuminen, mt+huumeongelmat ja kuolema, sekä toisen vanhemman vakava sairaus ja kuolema, oma masennus oli jossain vaiheessa, sekä minäkin uuvuin työssäni. Viimeisestä toipuminen vei piiitkän aikaa, ota ihan rauhassa. Nykyajan työelämä on kuormittavaa, et todellakaan ole ainoa joka uupuu. 
[/quote]

Pelkään, että uupumukseni pilaa nämä hyvätkin asiat elämässäni. Sulla on ollut paljon kestämistä, olet vahva ihminen. Yritän nyt keskittyä näihin hyviin asioihin ja ammentaa niistä voimaa arkeen, päivä kerrallaan.

-Ap

Mitä lie mariset kun lähipiirissäkin on joku josta näkee mitä elämä voi olla silloin kun se menee huonosti.

Mulla ei ole: koulutusta, työkokemusta, parisuhdetta, tervettä päätä.  Eikä varmaan tule ikinä olemaankaan. Nythän aloittaja voi rauhassa keskittyä opintoihin ja harrastuksiin. Se liikunta on hyväksi kun sen jaksaa taas ottaa ohjelmaan.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 22:09"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 22:05"]Onhan sulla voimavaroja, koulutusta, työkokemusta, parisuhde. Itsellänikin ollut rankkoja juttuja, sisaruksen sairastuminen, mt+huumeongelmat ja kuolema, sekä toisen vanhemman vakava sairaus ja kuolema, oma masennus oli jossain vaiheessa, sekä minäkin uuvuin työssäni. Viimeisestä toipuminen vei piiitkän aikaa, ota ihan rauhassa. Nykyajan työelämä on kuormittavaa, et todellakaan ole ainoa joka uupuu.  [/quote] Pelkään, että uupumukseni pilaa nämä hyvätkin asiat elämässäni. Sulla on ollut paljon kestämistä, olet vahva ihminen. Yritän nyt keskittyä näihin hyviin asioihin ja ammentaa niistä voimaa arkeen, päivä kerrallaan. -Ap

[/quote]Enpä tiedä olenko mitenkään vahva, olen kyllä ajoittain ollut tosi loppu noiden ongelmien kanssa, mutta itselläni oli se hyvä puoli, että jotenkin aina näin, tai tunsin valoa tunnelin päässä, vaikka nyt oli mustaa. Sinulla taas monta tosi isoa asiaa, joiden kanssa painia. Itseäni auttoi terapia jossain vaiheessa, olisiko sulla tällaiseen mahdollisuutta? 

Nyt sanon hyvää yötä, tulen huomenna vielä katsomaan ketjua.

t. edellinen

Älä turhaan pelkää. Onko ammattikorvaa, jolle voisi puhua? Et kai yritä liikaa uskaltamatta pysähtyä?

Omassa taustassa on köyhyyttä, kurjuutta ja läheisimpien ihmisten neurologisia ja mt-ongelmia. Ikävuosissa 0-20 oli välillä monenmoisia helvettejä.

Olen ottanut selvää asioista, puhunut, osallistunut elämäntarinallani tutkimukseen (suosittelen terapiakirjoittamista todella).Yrittänyt elää itselle sopivasti tarpeeksi normaalia, mutta omannäköistä elämää. Kotipaikkakunnalta muuttaminen oli tärkeä askel.

Olen myös siksi onnekas, etten juurikaan ole, sattumalta, perinyt useita suvun ongelmia. Olen myös raitis. Onneksi on ollut myös sisaruksia jolle puhua.

Tuntuu, että olen jollain lailla aina kannatellut muita lapsuuden perheessäni. Jo lapsena oli paljon vastuuta, kun olimme yh-perhe ja minä esikoislapsi. Toinen vanhempani alkoholisoitui pahasti ja sitä oli rankkaa katsella. Silti meidän perheessä oli paljon rakkautta ja meistä pidettiin hyvää huolta niillä viimeisilläkin masentuneen vanhemman voimavaroilla.

Tiedän, että elämässäni on myös sitä hyvää, mitä kaikilla ei valitettavasti ole, kuten parisuhde ja koulutus. Henkisesti olen nyt kuitenkin pohjalla, eikä se henkinen uupuminen korjaannu hetkessä, vaikka pääsin irti raskaasta työstäni. Kuukausi sitten olin niin väsynyt, että toivoin, etten olisi syntynytkään tähän maailmaan.

-Ap

Huomenna menossa lekurille ja työpsykologille. Sairaanhoitopiiristä tuli kieltävä vastaus, etten pääse terapiaan.

-Ap

Kannattaa tarkkailla omia toimintamalleja. Olen huomannut että itselläni taakankantajan rooli on niin luissa ja ytimissä että ihan uusista ihmisistä ympärillä saattaa tulla täysin vihamielisiä jos esimerkiksi töissä teen vain kolme kertaa enemmän kuin joku muu, en esimerkiksi neljä kertaa enemmän.

Jotenkin vain huomaan että ensin otan ihan järkyttävät määrät p*skaa harteilleni, tajuan jossain vaiheessa että pitäisi hieman rajottaa ja kun yritän niitä rajoja asettaa niin jotkut ihmiset tosiaan muuttuvat jopa vihamielisiksi, sanovat suoraan vitsin varjolla ettei minulla ole oikeutta päättää asioistani ja hyvinvoinnistani. Jos edelleen niskoittelen huomaan olevani pettymys koska vuorokaudessani ei ollutkaan 72 tuntia ja ihmiset ympäriltäni alkavat kaikota. En ole hyvä ja rento tyyppi mutta en myöskään sellainen tyyppi joka tekee kaiken nielemättä. Olen siis hankala ämmä.

Minäkin masentunut lapsesta asti, toinen vanhempi oli alkoholisti ja kuolikin humalan vuoksi onnettomuudessa. Nyt olen sairaslomalla ollut monta vuotta. Koskaan en ole kokopäivätyössä ollut, olen kituutellut joten kuten. pitkä parisuhde oli mutta koska kumppani alkoholisti, halusin erota. Nyt yksinäinen.

Olitko liian "hyväkuntoinen" terapiaan? Käsittääkseni terapiaan päästäkseen pitää olla "sopiva", eli ei ole työkykyinen mutta kuntoutuisi terapialla työkykyiseksi, mutta ei liian työkyvytönkään. Minä olen jo luovuttanut, ei tuo terapia minusta työkykyistä varmaankaan tee, oli kelan virhearvio myöntää mulle terapia, se olisi kannattanut myöntää jollekin otollisemmalle.