Lue keskustelun säännöt.
Äiti: olisitko valmis etävanhemmaksi?
25.08.2015 |
Toisessa keskustelussa oli sen verran hyvä viesti, että lainaan sen tähän:
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 09:42"]
Täysin samaa mieltä! Lapsi ei ole tarhaikäinen montaa vuotta, joten jos on pakko erota, vanhempien tulisi edes järjestää asuinpaikkansa lapsen edun mukaisesti sen ajaksi. Kaksi eri päiväkotia on ihan naurettavaa, tai oikeastaan surullista lapsen kannalta.
Lapsen elämässä selkeät rutiinit ja toistuvuus ovat paljon tärkeämpiä kuin monet vanhemmat ymmärtävätkään. Alle kouluikäisen tai ainakaan alle 5-vuotiaan ei edes pitäisi asua vuoroviikoin vanhempiensa luona, tällainen stressi häiritsee normaalia kasvua ja kehitystä. Ei pieni lapsi hahmota, että viikon päästä näkee taas äidin/isän. Lapsi voi kokea joutuvansa hylätyksi siis joka viikko! Parempi ratkaisu olisi, että on yksi koti lapselle ja etävanhempaa tapaisi sitten iltaisin ja viikonloppuisin. Nykyvanhemmat ovat erotilanteissa vaan niin itsekkäitä, että oma napa menee lapsen tarpeiden edelle.
[/quote]
Eli, jos olisit tilanteessa, jossa lapsen isä (tai miksei toinen äitikin?) omistaisi ison talon, tienaisi paremmin ja olisi kaikin puolin parempi, jos lapset jäisivät isän luokse asumaan. Sinulla olisi varaa vain pieneen yksiöön toisessa kaupungissa, joten lapset joutuisivat jättämään tutun päiväkotinsa/koulunsa ja asumaan ahtaasti luonasi.
Suostuisitko etävanhemmaksi, eli tapaamaan lapsia viikonloppuisin ja iltaisin ilman, että he asuvat luonasi? Vai taistelisitko kynsin hampain omasta oikeudestasi saada lapset luoksesi?
Kommentit (40)
Niin tein. Lapsen etu meni edelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mksi ei jos isä on kuitenkin läheinen lasten kanssa eli on suunnilleen puoliksi hoitanut lapset kanssani.
Ollaan kyllä joskus miehen kanssa juteltukin että jos meille tulisi ero, lapset jäisivät luultavasti hänelle. Minä tietenkin yrittäisin löytää asunnon mahdollisimman läheltä.
En, koska olen äiti. Enkä jättänytkään, tosin mies ei edes ehdottanutkaan mutta ei olisi tullut edes mieleen.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 10:19"]
Niin tein. Lapsen etu meni edelle.
[/quote]
Minäkin. Ja sain haukut tuttavilta sen vuoksi. En kuulemma välitä lapsistani.
En kyllä keksi miten ihmeessä lapselle olisi "kaikin puolin parempi" että eläisi käytännössä ilman äitiään. Ja sitähän se on jos näkee äitiään pari kertaa kuukaudessa. En todellakaan suostuisi elämään eri kaupungissa kuin lapseni. Aikuinen ihminen voi kuitenkin esimerkiksi päättää asuinpaikkansa, ja nykyinen sosiaaliturva jelppaa, jos ei oma palkka riitä kunnolliseen asuntoon. Ei tuommoisia olosuhteita käytännössä terveellä ja ei-päihdeongelmaisella ihmisellä ole, jossa ei yhtään voi vaikuttaa elämäänsä.
Eli joo, en todellakaan jättäisi, vaan yrittäisin tehdä ja tekisin kaikkeni, että lapsilla on yhä molemmat vanhempansa arkipäivän elämässään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suostuisin. Toinen lapseni asuu isällään, koska siellä parempi koulu. Täällä häntä kiusattiin koulussa. Matka on sen verran pitkä, että käy vain kerran kuussa ja lomilla luonani. Isällä on myös omakotitalo ja enemmän rahaa käytettävissä. Itse asun toisen lapsen kanssa kerrostalossa.
Jos isä vain haluaisi lapsen luokseen asumaan ja olisi valmis täyspäiväiseksi "yksinhuoltajaksi" niin kyllä lapsen edun nimissä voisin itse jäädä etävanhemmaksi.
Kuitenkin, ei se iso asunto ja suuret tulot yksin tee isästä parempaa vanhempaa mutta jos tosiaan olisi kaikin puolin parempi lähivanhempi 3kk ikäiselle tyttärellemme kuin minä ja tässä nyt ero tulisi niin.. no mieluusti kyllä pitäisin vauvan rintamaidolla ahtaassa yksiössä pienillä tuloillani ja sitten vuoden ikäisenä päästäisin taaperon isän suureen asuntoon asumaan ja nauttimaan rahallisista rikkauksista. Itse jäisin sydän verta itkien odottelemaan viikonloppuja... Ehkä. Hyvähän se nyt on sanoa vaikka ja mitä mutta todellisuus voi kyllä olla sitten toinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähi-äitipuolena sanoisin että en. Jotenkin järjestäisin asian niin että voitaisiin olla enemmän yhdessä. Sydäntäsärkevä ajatus.
Kyllä, mutta pitäisin huolen siitä, että todellakin näen lapsiani (lähes) päivittäin!
Järjestelykysymyksiä nämä usein ovat, voisin esim. hakea lapset tarhasta/viedä harrastuksiin arkena ja ottaa viikonloppuisin kyläilemään, isommat lapset yökyläänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En enää. Tein sen virheen 18v sitten, lapsen etua silloinkin yritin ajatella.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 10:28"]
En kyllä keksi miten ihmeessä lapselle olisi "kaikin puolin parempi" että eläisi käytännössä ilman äitiään. Ja sitähän se on jos näkee äitiään pari kertaa kuukaudessa. En todellakaan suostuisi elämään eri kaupungissa kuin lapseni. Aikuinen ihminen voi kuitenkin esimerkiksi päättää asuinpaikkansa, ja nykyinen sosiaaliturva jelppaa, jos ei oma palkka riitä kunnolliseen asuntoon. Ei tuommoisia olosuhteita käytännössä terveellä ja ei-päihdeongelmaisella ihmisellä ole, jossa ei yhtään voi vaikuttaa elämäänsä.
Eli joo, en todellakaan jättäisi, vaan yrittäisin tehdä ja tekisin kaikkeni, että lapsilla on yhä molemmat vanhempansa arkipäivän elämässään.
[/quote]
Niin, ajatteles että moni mies joutuu elämään noin. Kyllä lapset yhtä lailla kaipaavat isäänsä kuin äitiäänkin. Ei lapsella ole mitään suosikkia jos kumpikin vanhemmista on tasaveroisesti ollut mukana lapsen elämässä. Jostakin syystä naiset ovat kuitenkin ottaneet oikeudekseen omia lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En suostuisi, koska tiedän olevani paras mahdollinen lähivanhempi lapsilleni.
Minä tein niin enkä kadu asiaa ollenkaan. Pääasia on että lapsella on vakaa, tuttu, turvallinen ympäristö. Tarjosi sen sitten isä tai äiti.
Minä sain kans haukut vaikka keltä, ihmettelin että kuinka minä 19v pystyin olemaan niin viisas, että kykenin omasta halustani huolimatta ajattelemaan lapsen parasta, vaikka toisilta sain haukut niskaan. Säälittää kuinka moni lapsi joutuu kärsimään vanhemman itsekkyydestä. Mulle on selviö, että lapsen paras aina, musta viis... Vanhempien täytyy olla onnellisia, jotta voivat kasvattaa onnellisen lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä, jos lapsi haluaa asua äitinsä kanssa, vaikka siinä yksiössä? Pienikin lapsi osaa kyllä ilmaista, että äidin luona haluaa olla enemmän.
Eli jos me erottaisiin miehen kanssa, ja mä muuttaisin vaikkapa kaksioon, niin enemmän pahaa lapselle tekisin, jos he asuisivat isänsä luona, ja minun luona vain viikonloppuisin. Lapset 1v ja 4v.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 10:51"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 10:28"]
En kyllä keksi miten ihmeessä lapselle olisi "kaikin puolin parempi" että eläisi käytännössä ilman äitiään. Ja sitähän se on jos näkee äitiään pari kertaa kuukaudessa. En todellakaan suostuisi elämään eri kaupungissa kuin lapseni. Aikuinen ihminen voi kuitenkin esimerkiksi päättää asuinpaikkansa, ja nykyinen sosiaaliturva jelppaa, jos ei oma palkka riitä kunnolliseen asuntoon. Ei tuommoisia olosuhteita käytännössä terveellä ja ei-päihdeongelmaisella ihmisellä ole, jossa ei yhtään voi vaikuttaa elämäänsä.
Eli joo, en todellakaan jättäisi, vaan yrittäisin tehdä ja tekisin kaikkeni, että lapsilla on yhä molemmat vanhempansa arkipäivän elämässään.
[/quote]
Niin, ajatteles että moni mies joutuu elämään noin. Kyllä lapset yhtä lailla kaipaavat isäänsä kuin äitiäänkin. Ei lapsella ole mitään suosikkia jos kumpikin vanhemmista on tasaveroisesti ollut mukana lapsen elämässä. Jostakin syystä naiset ovat kuitenkin ottaneet oikeudekseen omia lapset.
[/quote]
Jos puhutaan pienistä lapsista, jotka ovat eläneet äidin kanssa kotona ja isä käy töissä. Jos ero tulisi tässä vaiheessa, olisi painajainen lapsille mennä päiväkotiin ja näkisi äitiä vain iltapäivisin (jos silloinkaan, mun mies ei haluaisi mua varmana enää nähdäkään jos erottaisiin) ja viikonloppuisin.
15. vastaa että esikoisen jälestä olen saanut kolme uutta lasta, ja jos ero tulisi nyt, olisin minä tällä kertaa se parempi lähivanhempi. Ja toinen puoli on samaa mieltä. Pääasia että lapsella on hyvä olla.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 10:51"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 10:28"]
En kyllä keksi miten ihmeessä lapselle olisi "kaikin puolin parempi" että eläisi käytännössä ilman äitiään. Ja sitähän se on jos näkee äitiään pari kertaa kuukaudessa. En todellakaan suostuisi elämään eri kaupungissa kuin lapseni. Aikuinen ihminen voi kuitenkin esimerkiksi päättää asuinpaikkansa, ja nykyinen sosiaaliturva jelppaa, jos ei oma palkka riitä kunnolliseen asuntoon. Ei tuommoisia olosuhteita käytännössä terveellä ja ei-päihdeongelmaisella ihmisellä ole, jossa ei yhtään voi vaikuttaa elämäänsä.
Eli joo, en todellakaan jättäisi, vaan yrittäisin tehdä ja tekisin kaikkeni, että lapsilla on yhä molemmat vanhempansa arkipäivän elämässään.
[/quote]
Niin, ajatteles että moni mies joutuu elämään noin. Kyllä lapset yhtä lailla kaipaavat isäänsä kuin äitiäänkin. Ei lapsella ole mitään suosikkia jos kumpikin vanhemmista on tasaveroisesti ollut mukana lapsen elämässä. Jostakin syystä naiset ovat kuitenkin ottaneet oikeudekseen omia lapset.
[/quote]
Harva isä nyt vaan on alusta asti ollut tasaveroisesti lapsen kanssa ja osallistunut hoitoon. Suurin osa isistä on työssäkäyviä, joten lapsi kiintyy enemmän kotona ja lähellä olevaan äitiin. Pienelle lapselle olisi traumaattista, jos erotettaisi tällaisessa tapauksessa äidistä isän luokse asumaan vain jonkun "tasavertaisuuden" tähden.
En osaa kuvitella tuollaista tilannetta, joten mahdoton vastata totuudenmukaisesti. Mutta olen valmis uhraamaan mitä tahansa lasten vuoksi, joten enköhän tuohonkin suostuisi jos tuollainen tilanne olisi kohdallani ja mies olisi todellakin noin hyvä kuin aloituksessa kuvailtiin. Toisaalta, miksi ihmeessä edes eroaisin tuollaisesta miehestä?!?
Meillä ei kuitenkaan tuollaista tilannetta voi koskaan tulla, koska käytännössä isä on kyllästynyt olemaan isä, ei tiedä mitään lapsistamme (hyvä jos muistaa montako niitä on) eikä vietä heidän kanssaa aikaa saati osta heille yhtään mitään ja omien sanojensa mukaan ei luultavasti tapaa lapsia jos eroamme. Tämän tilanteen pohjalta sanoisin siis, että tappelisin vaikka verissäpäin, jos olisi pienikin vaara, että mieheni saisi joskus lasten huoltajuuden.
Ehdottomasti olisin ja näin tapahtuisikin eron tullen. Lapsi on tosin jo teini-ikäinen.