Jos on kiinnostava ja hyväpalkkainen työ, oletko valmis ”kärsimään”

Joo, mutta kun työpaikat eivät ole kiinnostavia.

Tittelinä saattaa olla markkinointipäällikkö, mutta tosiasiassa työtehtävät ovat assistentin töitä. Minulle se aiheuttaa valtavaa turhautumista, enkä todellakaan käy edes 20 kilometrin päässä tuollaisessa työssä (asun pk-seudulla ja se tarkoittaa tunnin työmatkaa).

jos palkka on riittävä kestän mitä vain. voi sitten jäädä aikasin eläkkeele.

Riippuu elämäntilanteesta. Asuntovelattomana palkalla ei enää niin suurta merkitystä vaan viihtyvyydellä ja paljonko työ vie vapaa-ajasta. Nuorempana matkustelu ja hyvä liksa oli vain plussaa.

En misaään nimessä. Mulla on pieni lapsi, enkä laittaisi työtä sen edelle.

Ehkä nuoret on nähneet että koko elämänsä voi uhrata ja muidenkin elämän. Sitten saa potkut eikä kukaan edes muista ettå tuokin oli joskus töissä.

Mä käyn todella pitkän matkan päässä töissä tn takia, ajomatka suuntaansa 3h.

Syy on se että palkka ja titteli hyvä ja lähempää en vastaavaa tasoa olevaa työtä saa. Onhan se stressaavaa kun pitää ajella mutta sekin stressaa jos on työtön tai rupuhommissa. Koko elämääni en silti halua työnantajalle myydä enkä haluaisi olla esim kuukausia komennuksilla ulkomailla (näitäkin on monissa firmoissa).

Ongelma on siinä kun se palkka ei ole hyvä. Ajan 130km päivässä työmatkaa 1900 e neton takia. Bensoihin menee nyt 2,359e/l hinnalla 400e /kk. Revi siitä motivaatiota.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on siinä kun se palkka ei ole hyvä. Ajan 130km päivässä työmatkaa 1900 e neton takia. Bensoihin menee nyt 2,359e/l hinnalla 400e /kk. Revi siitä motivaatiota.

Saat vähennettyä kilsat verotuksessa, aikaa ei tosin pysty millään korvaamaan.

Oikeasti kiinnostavan työn takia moni on valmis matkustamaan ja muuttamaan vaikka toiseen maahan. Iso osa huippuduuneista tarkoittaa pitkiä päiviä, toisinaan hankalia työaikoja, matkustamista ja venymistä.

Mutta kuka muuttaisi fyysisesti raskaan työn takia, jossa ei ole edistymisen mahdollisuutta ja keskiverto palkka?

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on siinä kun se palkka ei ole hyvä. Ajan 130km päivässä työmatkaa 1900 e neton takia. Bensoihin menee nyt 2,359e/l hinnalla 400e /kk. Revi siitä motivaatiota.

oletko miettinyt ja laskenut tuleeko voittoa jos vuokraa jonkun pikku asunnon läheltä työpaikkaa ja välillä on siellä viikon putkeen? liikkuminen julkisilla? tai hommata asuntoauto?

Olen. Tämänhetkinen työmatkani on 50 kilometriä suuntaansa - no, voisi olla pidempikin, mutta matkoihin menee pari tuntia päivässä. Olen kesäksi lähdössä töihin toiselle puolelle Suomea, vaikka joudun jättämään kumppanini ja lemmikkini kotipaikkakunnalle. 

Itsepä olen soppani keittänyt. Halusin väkisin "unelma-alalleni", jossa töitä on vähän, sota julmaa ja ratsuväki raakaa. Myönnän, että en osannut aloittaessani kuvitella, että alalla on näin hankalaa, mutta tuskin olisin tehnyt toisin vaikka olisinkin tiennyt todellisuuden. Palkka on kuitenkin hyvä ja työ itsessään antoisaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on siinä kun se palkka ei ole hyvä. Ajan 130km päivässä työmatkaa 1900 e neton takia. Bensoihin menee nyt 2,359e/l hinnalla 400e /kk. Revi siitä motivaatiota.

oletko miettinyt ja laskenut tuleeko voittoa jos vuokraa jonkun pikku asunnon läheltä työpaikkaa ja välillä on siellä viikon putkeen? liikkuminen julkisilla? tai hommata asuntoauto?

Kilometrien vuoksi vero% on jo pienin mahdollinen.

Makksan asuntolainaa 450e/kk, työpaikkakunnalla yksiöt alkaen 500e/kk, verottajalta hyötyy satasen siitä hyvästä joten hyöty +-0. Ajelu ei haittaa, mutta kalliit ajokilometrit. Vuosi sitten riitti 250e kuussa bensoihin.

Musta on hauska miten ihmiset tulevat neuvomaan pitkänmatkalaisia, että ootko ajatellut kämppää, veroja, julkisten käyttöä yms. Nämä on samanlaisia ohjenuoria kuin yrittäisi köyhää opettaa säästämään käskemällä lopettamaan latten juonnit. Aivan varmasti on pitkänmatkalainen ottanut kaikki mahdolliset keinot käyttöön vähentääkseen kuluja.

Mielekäs ja kiinnostava työ on tärkeä, mutta ei yhtä tärkeä kuin perhe ja muu elämä. Pääsääntöisestihän ihmiset käyvät töissä tienatakseen elantonsa ja niin minäkin teen. En ole valmis sen vuoksi uhraamaan työajan ulkopuolista elämääni esim. pitkiin työmatkoihin tai jatkuvaan työmatkailuun. Tästä syystä olen irtisanoutunutkin takavuosina parhaasta työpaikasta, jossa olen ikinä ollut. Työpaikan toimipiste siirtyi useamman sadan kilometrin päähän ja olisin joutunut elämään erossa perheestäni viikot. Pienten lasten äitinä koin ajatuksen täysin kestämättömäksi. Oli paljon helpompi luopua unelmien työstä ja hyvästä palkasta etuineen kuin arjesta perheen kanssa. 

En näe, että tekemäni ratkaisun vuoksi "en olisi valmis mihinkään" työpaikan eteen. Sen sijaan olen sellaisen miehen tytär, joka uhrasi omien lastensa lapsuuden työlleen ja on katunut sitä kovasti. Tiedän, että itse elän mieluummin ilman sellaisia katumuksen tunteita.  

En ole valmis kokopäivätöihin millään ehdoilla. Tai ehkä jos saisin miljoonan kuussa, niin voisin sen yhden kuukauden kestää, mutta tuollaistahan ei koskaan ole edes tarjolla. 

Avaukseen sen verta että nykypäivän työelämä on paljon vaativampaa kuin silloin joskus ennen.

Isäni pääsi aikanaan suuren yhtiön projektipäälliköksi ilman kokemusta ja kahden vuoden työttömyyden jälkeen. Nykypäivänä tämmöistä ei voi edes kuvitella.

Vierailija kirjoitti:

Musta on hauska miten ihmiset tulevat neuvomaan pitkänmatkalaisia, että ootko ajatellut kämppää, veroja, julkisten käyttöä yms. Nämä on samanlaisia ohjenuoria kuin yrittäisi köyhää opettaa säästämään käskemällä lopettamaan latten juonnit. Aivan varmasti on pitkänmatkalainen ottanut kaikki mahdolliset keinot käyttöön vähentääkseen kuluja.

minusta on hauskaa että ihmiset ottavat valtavia lainoja ja itkee kun homma meni puuhun. myös on hauskaa kun ihmiset luovat omat ongelmat lukuisista varoituksista ja avunpyynöistä huolimatta ja sen jälkeen pätevät että ovat kuulleet kaikki neuvot mutta eivät ole koskaan niitä oikeasti kuunnelleet.

-20 vuotta yritysjuristina

Olen kutsumusammatissa, johon kuuluu myös suurta kärsimystä. Olen kuitenkin onneton, jos en voi tehdä tätä työtä. Rahan takia en olisi valmis uhrauksiin, mutta kiinnostavuuden takia kyllä. Työni kiinnostaa minua enemmän kuin harrastukseni.

Avaus on siinä mielessä vähän erikoinen kun nykypäivänä suuntaus on nimenomaan työ- ja vapaa-ajan tasapainosta sekä työhyvinvoinnista huolehtiminen.

Työntekijöiden loppuun ajamisella kun ei saavuteta muuta kuin korkea henkilöstövaihtuvuus joka ei pitkässä juoksussa ole missään mielessä kannattavaa.

Tapailin hetken aikaa sellaista suuren yrityksen johtoportaan miestä, joka ei tehnyt mitään muuta kuin töitä. Viikonloppuisinkin se teki yleensä jotain töihin liittyvää ja sunnuntaina saattoi käydä lenkillä. Kaikki, mikä oli töistä pois oli ajantuhlausta. Nyt koronan aikaan mies ei tosiaan ole tehnyt kuin kotoansa töitä, nähnyt ehkä ruokakuriirin ja Zoomissa työkavereita. Ilmeisesti tämä tekee onnelliseksi. Onhan hän valtavan menestynyt nuoreksi ihmiseksi, joten ei siinä, mutta oma käsitykseni uran luomisesta on hyvin erilainen. Olen itse luovan alan freelancer ja häntä varmaan otti pannuun, kun minä tein töitä "vain" sen normaalin työajan verran (aina en sitäkään). Aloin kokea itseni "ajantuhlaukseksi" ja mies varmaan myös, koska lipesimme vähin äänin toisiin suuntiin. Miten tuollaisen uraohjuksen kanssa voi rakentaa parisuhteen? Mitä jos uraohjuksia on kaksi? Miten se toimii?

Nyt tässä viime aikoina olen kyllä huomannut ajaneeni itseni samanlaiseen rakoon. Teen vain töitä, en toki 100 tuntia viikossa, mutta muuta elämää ei oikein ole. Voisin toki vetää noita 100 tunnin viikkoja ja kokisin työn varmaan mielenkiintoiseksi, etenkin kun ei ole muutakaan tekemistä, mutta en kyllä kestäisi. Pää hajoaisi. Näen nykyistä miesystävää kerran kuussa, koska työt, ja kyllähän tää risoo, että en pääse enää normaaliin rytmiin.