Ikkunasta näkyy iso Teboil, tuntiin ei ole tankannut kukaan
Vielä kuukausi sitten oli jatkuvasti joku tankilla. Lukoilin tarina Suomessa loppuu itsekseen kun kukaan ei enää osta.
Kommentit (71)
Minusta Lahti teki oikean päätöksen, kun lopetti vuokrasopimukset Teboilin kanssa. Raha ei voi olla aina kaiken yläpuolella, kyllä moraalin pitää tällaisissa tapauksissa olla tärkeämpi kriteeti.
Hävettää, kävin tebiksellä tarkastamassa rengaspaineet. Oli ilmaista ilmaa.
Meillä päin kun ei muita huoltamoita/tankkausasemia ole 20km säteellä yhtään, niin väkeä tebskalla aivan normaaliin tapaan.
Tiistaina kävin syömässä kahvilassa jonka ikkunasta näkyi Teboilin kylmäasemalle. Jatkuvasti oli kahdella tankilla joku ja kolmas jonotti. En voi käsittää moista.
Meidän lähimmällä Teboililla on ihan yhtä paljon porukkaa kuin aina ennenkin. Halutaan tukea paikallista yrittäjää, jolla on vielä auton korjaus ja huoltopalvelut myös valikoimassa .
Oy Teboil Ab:n omistaa Putinin kaverin hoitama Lukoil ja Teboililla ei voi tankata ilman, että ostoksessa on kytkös Venäjään. Kahviloiden kytkös on tilapäisesti katkaistu toukokuun loppuun, mutta jatkosta ei ole kerrottu.
Erityisesti polttoaineessa kytkös on kiistaton, sen rahaliikenne päätyy Lukoilille. Ihan sama onko polttoaineessa venäläistä öljyä vai ei, bisnestä pyörittää venäläinen yritys. Turha selitellä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Olisi jännä nähdä, jos Teboilit laittaisivat polttoaineet vaikka 1,20€ litra hetkeksi aikaa. Luulen, että olisi jono tankille. Niin halpa on suomalaisen moraali.
Mistä tulee bensat, venäjän kuljetuksena vai nesteen jalostamolta?
Patiksen Teboil vaihtui St1-asemaksi.
Odottaa venäjän panssareita ja muita sotilasajoneuvoja. Sitä varten tappiolliset asememat ei venäjän valtiota haittaa. Suomen homovaltio ei kykene kieltämään sotilastoimintaa suomen maaperällä.
Teboilin asemia pyörittävät ihan tavalliset suomalaiset yrittäjät, joita tässä nyt ajetaan yhteistoimin konkurssiin. Miten olisi, jos jotain muuta asemaketjua alettaisiin yhteistoimin syrjimään? Siinäkin ajettaisiin ihan tavallisia suomalaisia yrittäjiä konkurssiin. Teboilin jutun tekee erityiseksi se, että kuntienkin toimestä on päätetty ajaa suomalaisyrittäjiä perikatoon. On monia yrityksiä jotka ovat olleet suomalaisia, mutta jenkit ovat ostaneet ne toistaiseksi käyttävät entistä suomalaista nimeä toiminnassa. Eli jos vaikka maalaat talosi Tikkurilan maaleilla, tuet USAn taloutta, sillä sinnehän voitot lopulta päätyvät, vaikka saadaan näyttämään siltä, että Tikkurila ei tee ollenkaan voittoa, koska esim maksaa korkoja uudelta omistajaltaan saamastaan lainasta. Ainoastaan työntekijöiden palkoista maksetut verot voivat jäädä Suomeen, mutta yrityksen voitot eivät. Suomalaisia huijataan koko ajan!