Vihdoinkin seksiä oman miehen kanssa!
Ensin vähän taustaa, eli meillä on miehen kanssa ollut pitkä kuiva kausi petipuuhien kanssa. Perheessämme on pienet lapset, on ollut sairautta jne, joten neljään vuoteen emme ole rakastelleet kertaakaan. Luit oikein, NELJÄÄN VUOTEEN! Pääasiassa varmaan mun omasta väsymyksestä jne johtunut tuo haluttomuus ja tauko.
Viime kuukausina olemme kuitenkin vähitellen lähentyneet taas toisiamme, ja yhtäkkiä eilen harrastimme aika spontaanisti seksiä! En vieläkää meinaa uskoa sitä, yhtäkkiä vain olimme toistemme sylissä, suutelimme ja rakastelimme, uskomaton tunne! Ei se nyt mitään maata järisyttävää ollut, mutta hieno tunne kun vihdoin ja viimein olemme taas päässeet näin lähelle toisiamme. Eiköhän se pikku hiljaa tästä parane, nyt kun ns. pää on auki :)
Mies sitten rakastelun jälkeen jäi syliini makaamaan ja sanoi, että on odottanut vain mua kaikki nämä vuodet! Eli ei ole eksynyt toiseen syliin kertaakaan. Ihan vilpittömästi uskon myös miehen sanat, tulivat niin sydämestä. Halusin vain kertoa tämän täällä palstalla kaikille muistutukseski, että ei ne kaikki miehet ole sikoja ja automaattisesti hyppää toiseen sänkyyn, jos kotona on kuiva kausi. Hyviäkin miehiä on olemassa, ja mulla on selvästi yksi. :*
Kommentit (7)
Hieno asia ja onnea teille!
Haluaisin kuitenkin tuoda esille toisenlaisen näkökulman. Mies voi olla tosi hyvä mies eikä mikään sika, vaikka hakisi seksiä muilta naisilta, jos omalta vaimolta ei saa. Yhtä hyvin voisi sanoa, että vaimo on se petturi, joka pettää miehen odotukset normaalista seksielämästä - edes kerran viikossa. Kaikki tilanteet pitää arvioida tapauskohtaisesti. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia - on erilaisia tilanteita, ihmisiä ja parisuhteita.
Toki toisen osapuolen haluttomuus- ja kieltäytymisjakson aikana olisi hyvä, jos vieraissa käymisestä puhuttaisiin avoimesti ja asia sovittaisiin yhdessä.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 13:22"]

[/quote]
No jopas on paksua! Mitäs tapahtui sille lupaukselle "myötä- ja vastoinkäymisissä"??
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 15:13"]No jopas on paksua! Mitäs tapahtui sille lupaukselle "myötä- ja vastoinkäymisissä"??[/quote]
Jos ei siihen lupaukseen sisälly antaminen kerran viikossa, niin ei siihen sisälly vuosien pakkoselibaattikaan. Se koskee myös pihtaajaa.
Hahahahahaaa! Miehet luulee tosiaan että voivat ihan tuosta vain panna vierasta jos ei kotona saa. Siitä vaanniin siitä vaan :).
Voivat tietysti mutta mites suu sitten pannaan kun vaimo lähtee lapsineen? Pussit tyhjinä olis sitten taas mennä kotia ruokapöytään jne. Hyi helvetti.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 13:22"]Hieno asia ja onnea teille!
Haluaisin kuitenkin tuoda esille toisenlaisen näkökulman. Mies voi olla tosi hyvä mies eikä mikään sika, vaikka hakisi seksiä muilta naisilta, jos omalta vaimolta ei saa. Yhtä hyvin voisi sanoa, että vaimo on se petturi, joka pettää miehen odotukset normaalista seksielämästä - edes kerran viikossa. Kaikki tilanteet pitää arvioida tapauskohtaisesti. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia - on erilaisia tilanteita, ihmisiä ja parisuhteita.
Toki toisen osapuolen haluttomuus- ja kieltäytymisjakson aikana olisi hyvä, jos vieraissa käymisestä puhuttaisiin avoimesti ja asia sovittaisiin yhdessä.
[/quote]
Ehkä kaikki eivät ymmärtäneet tekstiäsi kokonaisuudessaan, mutta minä ymmärsin. Ja olen täysin samaa mieltä. Ei ole hyvän miehen mittari jaksaako odottaa vuosia. Siinä ollaan tekemisissä jo ihan muiden asioiden kanssa kuin "kuivan kauden".
N32v
Meillä sama juttu, mutta emme tehneet sitä viiteen vuoteen. Tänä vuonna asia korjaantui ja harrastamme taas ja melko usein. Ei ole lapsia ja yhdessä 10 vuotta ja ikää 25v.