Läheinen ystävä hylkäsi minut masennuksen takia

kuka nyt muutenkaan haluaisi olla tekemisissä hullun kanssa. vielä kun et vastaa viesteihin, niin tottakai toinen lakkaa lähettämästä niitä

Kun minä olin masentunut nimenomaan halusin kuulla mitä kavereilleni kuuluu ja saada pienen hengähdystauon omista asioistani. Se kyllä pitää paikkansa, että en jaksanut tavata ja touhuta heidän kanssaan yhtä paljon kuin aiemmin.

Masentuneet on maailman itsekeskeisimpiä ihmisiä. Aina pitäisi heidän pillin mukaan tanssia

Voihan siihen olla muitakin syitä, masennus sitten viimeinen pisara. Hyvä ystävä ei jättäisi ainakaan heti vaan koittaisi olla tukena.

Minullakin on ollut pari mt-potilasta ystävinä. Ystävyys on pikkuhiljaa hiipunut siihen, että viestitellään muutaman kerran vuodessa. Minua ei haittaa ystävän masennus vaan enemmän heidän lääkityksensä. Kun ennen seurallisesta ja iloisesta henkilöstä tulee zombin kaltainen olento, hyydyttää se ystävyyttä. Ennen niin säkenöivän älykäs ihminen puhuu ainoastaan koirastaan ja tämän syömisistä ja ulostuksista. Tai sitten puheenaiheena on kuntoutustuen loppuminen ja miten siihen saisi jatkoa. Mikään muu ei kiinnosta, eikä saa kiinnostaa ystäviäkään. Tai saa, mutta mistään järkevästä ei saa keskustella.

Lisäksi tuntuu kuin olisin rasite pyyntöineni, että lähdettäisiin kävelylle kun on niin ihana ilma tai mentäisiin johonkin kivaan kahvilaan juttelemaan kuulumiset. Ymmärrän, että masentunut ei vaan jaksa, mutta se on väärin, että hän jollain lailla syyllistää minua kun otan yhteyttä tai en ota yhteyttä.

Ikinä masentunut ei sano kaverilleen, että vika ei ole kaverissa vaan hänessä itsessä. Kaverille jää vain paska olo.

Minä en ainakaan viitsisi katsella (ja kuunnella) jonkun jatkuvaa valitusta omista ongelmistaan, joten olisin hyvin todennäköisesti jättänyt ap:n ruikuttamaan ihan yksinään.

Sekin on toisaalta hankala tilanne, että jos psyyken oireista kärsivä ei saa tuoda oireitaan esille mutta silti ystävä kuuluu "mitä kuuluu".

Mitäpä tuohon sitten vastaa?

Sen ymmärrän, että ystävyys ei vo pyöriä toisen ihmisen ympärillä. Joskus on kuitekin hyvä ymmärtää, että vierellä kulkeminen ei tarkoita, että ystävän pitäisi ratkaista psyyken ongelmista kärsivän ongelmat.

Ystävälläsikin voi olla vaikeaa? Kenties kampailee samojen asioiden kanssa?Tai vain otti herneet neniin kun itse et kertonut hiljaisuutesi syytä hänelle?Olisit itse ollut rehellinen, sanonnut itse mikä on homman nimi ja miksi et yllä pitänyt kontakti?Eihän kellekään tämä yli 2 vuoden korona aika ole olut helppoa.Yhdellä yhdet murheet toisella toiset murheet.Eivätkä ne välttämättä ole toisia suurempia tai pienempiä!

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on ollut pari mt-potilasta ystävinä. Ystävyys on pikkuhiljaa hiipunut siihen, että viestitellään muutaman kerran vuodessa. Minua ei haittaa ystävän masennus vaan enemmän heidän lääkityksensä. Kun ennen seurallisesta ja iloisesta henkilöstä tulee zombin kaltainen olento, hyydyttää se ystävyyttä. Ennen niin säkenöivän älykäs ihminen puhuu ainoastaan koirastaan ja tämän syömisistä ja ulostuksista. Tai sitten puheenaiheena on kuntoutustuen loppuminen ja miten siihen saisi jatkoa. Mikään muu ei kiinnosta, eikä saa kiinnostaa ystäviäkään. Tai saa, mutta mistään järkevästä ei saa keskustella.

Lisäksi tuntuu kuin olisin rasite pyyntöineni, että lähdettäisiin kävelylle kun on niin ihana ilma tai mentäisiin johonkin kivaan kahvilaan juttelemaan kuulumiset. Ymmärrän, että masentunut ei vaan jaksa, mutta se on väärin, että hän jollain lailla syyllistää minua kun otan yhteyttä tai en ota yhteyttä.

Ikinä masentunut ei sano kaverilleen, että vika ei ole kaverissa vaan hänessä itsessä. Kaverille jää vain paska olo.

Mikä mielialalääke tekee zombien kaltaiseksi olennoksi? Järkyttävää kuraa yleistää mielialalääkityksen tekevän moista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on ollut pari mt-potilasta ystävinä. Ystävyys on pikkuhiljaa hiipunut siihen, että viestitellään muutaman kerran vuodessa. Minua ei haittaa ystävän masennus vaan enemmän heidän lääkityksensä. Kun ennen seurallisesta ja iloisesta henkilöstä tulee zombin kaltainen olento, hyydyttää se ystävyyttä. Ennen niin säkenöivän älykäs ihminen puhuu ainoastaan koirastaan ja tämän syömisistä ja ulostuksista. Tai sitten puheenaiheena on kuntoutustuen loppuminen ja miten siihen saisi jatkoa. Mikään muu ei kiinnosta, eikä saa kiinnostaa ystäviäkään. Tai saa, mutta mistään järkevästä ei saa keskustella.

Lisäksi tuntuu kuin olisin rasite pyyntöineni, että lähdettäisiin kävelylle kun on niin ihana ilma tai mentäisiin johonkin kivaan kahvilaan juttelemaan kuulumiset. Ymmärrän, että masentunut ei vaan jaksa, mutta se on väärin, että hän jollain lailla syyllistää minua kun otan yhteyttä tai en ota yhteyttä.

Ikinä masentunut ei sano kaverilleen, että vika ei ole kaverissa vaan hänessä itsessä. Kaverille jää vain paska olo.

Mikä mielialalääke tekee zombien kaltaiseksi olennoksi? Järkyttävää kuraa yleistää mielialalääkityksen tekevän moista.

Neuroleptit tekee, tuskin mikään mielialalääke. Vaan syy se on paskempikin ja hatusta kiskaistu syy kiusata ja hylätä ystävä 🤷🏻‍♀️