Läheinen ystävä hylkäsi minut masennuksen takia

Ehkä hänkin on masentunut?

Missä on oma mittakaavasi?

Mulla ihmiset jättäneet ilman masennustakin. Joten ei se siitä masennuksesta johdu.

Eli kaverisi on yksipuolisesti yrittänyt pitää ystävyyttä yllä, mutta sinä olet torpannut yrityksen "en jaksa" -syyllä. Ei ihme, ettei kaverikaan enää jaksa.

Kyllä. Ihmissuhteet päättyvät jos niitä ei ylläpidä. Myös omaan perheeseen.

Olennaisin kysymys lienee: tiesikö ystäväsi syyn hiljaisuudellesi? Eli kerroitko hänelle silloin, että olet masentunut ja juuri nyt yhteydenpito on vähän haastavaa?

Jos hän ei tiennyt sitä, hän luultavasti loukkaantui ja oli ihmeissään vaitonaisuudestasi ja päätti lopulta luopua yksipuolisesta kaveruudesta. Ja jos nyt taas ilman selitystä olet ottanut muina miehinä yhteyttä, että ”mitä kuuluu ja olisi kiva nähdä”, niin hän on taas ihmeissään ja pitää sinua outona tuuliviirinä.

Olen itse ollut vuosikymmeniä masentunut ja tiedän hyvin, miten kauhean vaikeaa se suhteiden ylläpito välillä on. Olen kuitenkin yrittänyt sanoa kaikille, että olen juuri nyt vähän liian huonokuntoinen olemaan usein yhteydessä jne. (tosin olen aina muistuttanut, että voin silti kuunnella heidän huoliaan, jos jotain tapahtuu, vaikka en itse jaksa soitella ja omia kuulumisia kertoilla). Eikä kukaan ole minua vielä sen takia hylännyt. Voidessani paremmin yritän sitten mahdollisimman hyvin olla yhteydessä. Oletan, että joku olisi voinut kuitenkin loukkaantua, jollen olisi ikinä selittänyt syytä.

Jos kyseessä on oikeasti suhde, jonka haluaisit korjata, lähtisin liikkeelle siitä, että selität syyn aikaisemmalle käytöksellesi ja pahoittelet, jos olet siten häntä loukannut. Ehdotat mahdollista uutta alkua. Jos kyse ei ole erittäin läheisestä ihmisestä, hän tosin saattaa olla haluton palamaan entiseen ja sekin pitää sitten varmaan hyväksyä. Siinä tapauksessa anuti vain paremmasta olostasi äläkä jää tätä suremaan!

Ap etkö osaa yhtään ajatella hänen näkökulmasta? Jos et kertonut että olet masentunut sinun käytös vaikutti vaan siltä että hylkäsit hänet kylmästi vaikka hän yritti pitää yhteyksiä. 

Kyllä sitä nyt aina jaksaa edes sen verran vastata, että "sorry, olen liian väsynyt viestittelemään" tms. En mäkään enää sulle vastaisi.

Myönnän toimineeni aivan samoin. Oma mielenterveys ei enää kestänyt masentuneen ystävän jatkuvaa valittamista ja alavireisyyttä. Huomasin olevani tapaamisen jälkeen vain väsynyt ja pahalla tuulella. Suhde ei antanut minulle mitään eikä hänenkään masennuksensa lievittynyt tapaamisten ansiosta. Parempi molemmille, että ei enää tavata.

En ymmärrä että kaikki pitäisi mennä aina masentuneen pillin mukaan ja muiden ymmärtää.

Jos sinua ei kiinnostanut hänelle vastata, miksi hän olisi olemassa kun sinua taas kiinnostaa? oli sairaus mikä hyvänsä, niin ei ole mitään syytä toisen sietää välinpitämättömyyttä.

Masentuneet on tosi itsekkäitä. Heitä pitäisi loputtomiin ymmärtää ja käytöstä sietää, he eivät kuitenkaan välitä muista tai muiden kuulumisista koska vain minä ja minun olo. Miten sellaisen kanssa jaksaa olla ystävä?

Minulla oli masentunut ystävä joka valitti minulle jatkuvasti elämästään. Sitten sairastuin itse vakavasti ja kerroin ystävälle murheistani. Hän jatkoi vain omista ongelmistaan kertomista, joten ajattelin että tämä ystävyys oli nyt tässä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli masentunut ystävä joka valitti minulle jatkuvasti elämästään. Sitten sairastuin itse vakavasti ja kerroin ystävälle murheistani. Hän jatkoi vain omista ongelmistaan kertomista, joten ajattelin että tämä ystävyys oli nyt tässä.

Juuri näin se menee. Itse olin aikanaan syöpäsairaan ystäväni tukena. Kun hän sitten parani, niin hän suoraan sanoen alkoi puhua kaikista muista ihmisistä jotka tuovat iloa hänen elämäänsä. Jotenkin olin vissiin huono ihminen kun olin ollut hänen kanssaan vaikeat ajat. Päätin luopua aktiivisesta yhteydenpidosta niin kas kummaa, ei ole naisesta enää kuulunut. Eli minä kelpasin siis sairauden tukijaksi mutta kun elämä kunnossa, sain jäädä. Hyvä opetus minulle.

Olen itse päätynyt paria mt-ongelmaista kaveria vuosia tuettuani siihen, että ystävä ja auttaja eivät välttämättä voi olla sama henkilö.

Kuormituin lopulta heistä niin paljon, että päätä alkoi särkeä jo, kun näin numeron puhelimessani. Lisäksi toinen heistä oli ilkeä ja mm. haukkui kuollutta äitiäni. Se oli viimeinen pisara. Toinen taas kiukutteli minulle siitä, että otin häneen liian harvoin yhteyttä. Itse hän ei välttämättä edes vastannut, jos yritin soittaa.

Sinulle ihan oikein!

Vierailija kirjoitti:

Masentuneet on tosi itsekkäitä. Heitä pitäisi loputtomiin ymmärtää ja käytöstä sietää, he eivät kuitenkaan välitä muista tai muiden kuulumisista koska vain minä ja minun olo. Miten sellaisen kanssa jaksaa olla ystävä?

Älä kuitenkaan viitsi yleistää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentuneet on tosi itsekkäitä. Heitä pitäisi loputtomiin ymmärtää ja käytöstä sietää, he eivät kuitenkaan välitä muista tai muiden kuulumisista koska vain minä ja minun olo. Miten sellaisen kanssa jaksaa olla ystävä?

Älä kuitenkaan viitsi yleistää.

No näin se pääosin on. Kiinnostaa vain oma olo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentuneet on tosi itsekkäitä. Heitä pitäisi loputtomiin ymmärtää ja käytöstä sietää, he eivät kuitenkaan välitä muista tai muiden kuulumisista koska vain minä ja minun olo. Miten sellaisen kanssa jaksaa olla ystävä?

Älä kuitenkaan viitsi yleistää.

No näin se pääosin on. Kiinnostaa vain oma olo.

Kyllä mua masentuneena kiinnosti muidenkin olo ja monesti masennuin entisestään jos kuulin huonoja uutisia.

Minut on myös moni entinen ystävä ja tuttava jättänyt hiljakseen sivuun sairastamaan. En usko, että enemmälti toin koskaan masennustani julki, mutta enemmänkin minusta varmasti aistii sellaisen yleisen väsymyksen elämään ja sen tapahtumiin. Innostumattomuuden ja kiinnostumattomuuden. Aiemmin olin enemmänkin harmissani kun jätettiin yksin ja ulkopuolelle, tätänykyä en enää edes jaksaisi mitään touhuta/keskustella, joten asia on aika yhdentekevä.

Niin. Minäkin jaksoin yrittää aika pitkään pitää yhteyttä masentuneeseen ystävään. Hänellä oli tapana perua vähäiset sovitut jutut viime hetkillä. Lopuksi hän muutti toiselle paikkakunnalle sanomatta mitään. Ei minua kyllä enää kiinnostanut kun hän sitten laittoi viestiä. Loukkaannuin aika paljonkin siitä muutosta. Ehkä olin sitten pieni ihminen ja huono ystävä. Suojelin itseäni.