Minkä ikäisenä lapsesi oppi R-kirjaimen?
Oppiko ihan itsekseen? Oliko puheessa paljon muita äännevirheitä?
Kommentit (33)
3-vuotiaana. Monet oppivat ässän kanssa samoihin aikoihin, eli viim. kaksivuotiaana. 5-vuotiaana pääsee (vai onko joutumista vanhemmille?) nykyisin puheterapiaan, jos ei vielä ole oppinut.
esikoinen vuoden iässä.
Kuopus 9 vuotiaana
Noin 2,5v kieppeillä oppivat molemmat pojat!
7,5-vuotiaana, poika on. Oli melkein kaikki äännevirheet sitä ennenkin, muut karsiutuivat aiemmin jo. Nyt on kaikki paitsi D on heikko. Puheterapia oli jo lopetettu, kun oppi. Olisimme jossain sitä jatkaneet, jos ei olisi oppinut, mutta asia oli tavallaan tauolla eikä stressattu vielä. 10-vuotiaaksi ois kiva/hyvä oppia. 5-vuotias sisko ei sano vielä, mutta muuten puhe hänellä ollut aina selkeää.
Joskus yhden vanhana oppi esikoinen. Tavun loppuisen s:n oppi aika pian sen jälkeen. Kuopus on vuoden ikäinen, mutta hänellä on tosi vähän äänteitä. Hänellä on myös kireä kielijänne, joten varmasti tulee olemaan haasteita joidenkin äänteiden oppimisessa.
Oikeastaan heti, kun alkoi ääntelemään
Mulla lapsi täytti nyt kesällä 4v. Muut kirjaimet tulee hyvin ja lausuu ne aivan oikein. Ärrä on pelkästään sellaisen "pehmoisen kuuloinen", aivan kuin V:n ja R:n välimuoto. Pari kertaa on tullut sattumalta oikein.
J-kirjain oli pitkään "Hii".
Esikoinen oppi (tai oikeastaan pystyi sanomaan sen) vasta 16-vuotiaana kireän kielijänteen leikkauksen jälkeen, mutta R ei ollut häiritsevä tai paha sitä ennenkään, se tuli hieman esiin ainoastaan jos kaksi r-kirjainta tai tr-yhdiste olivat peräkkäin. Kuopus oppi 5-vuotiaana.
Heti kun yleensäkin puhuivat. Sen sijaan S-kirjainen oli vähän hakusessa kahdella tuonne kolmen kieppeille.
Kunhan nyt viisivuotiaaksi mennessä on äänteet kohdallaan. Ei minusta sitä ennen kannata hermoilla.
Joutuuko automaattisesti puheterapiaan 5 v., voivatko vanhemmat kieltäytyä?
Minun Noel-Michel Petteri oppi jo 3kk iässä.
Lapsi yksi: 9-vuotiaana neljän vuoden hiki-itku-treenin jälkeen, lapsi kakkonen: ihan huomaamatta heti kun alkoi puhua, lapsi kolmonen täyttää kohta 6, eikä osaa. Olen vielä niin uupunut lapsi ykkösen treenistä, että en millään jaksaisi aloittaa. ensi viikolle varaan puheterapeutin ja siitä lähtee taas. Toivottavasti päästään helpommalla kuin ykkösen kannsa...
Ei ole oppinut, on nyt aikuinen. :) Yritti kovasti kyllä
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 15:48"]
Joutuuko automaattisesti puheterapiaan 5 v., voivatko vanhemmat kieltäytyä?
[/quote]
Eivät voi!
Poliispartio ovella, laittavat käsi- ja nilkkarautoihin ja vievät puheterapiaan. Miten sinulle tämä ei ole itsestään selvää?
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 15:49"]
Ei ole oppinut, on nyt aikuinen. :) Yritti kovasti kyllä
[/quote]
Kyllä sen aikuisenakin oppii.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 15:53"][quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 15:48"]
Joutuuko automaattisesti puheterapiaan 5 v., voivatko vanhemmat kieltäytyä?
[/quote]
Eivät voi!
Poliispartio ovella, laittavat käsi- ja nilkkarautoihin ja vievät puheterapiaan. Miten sinulle tämä ei ole itsestään selvää?
[/quote]
Tarkoitan, tuleeko ongelmia jos kieltäytyy ja painostetaanko siihen vahvasti, vai saako vapaasti valita meneekö? Idioottihan sellainen vanhempi tosin on, joka kieltää asian lapseltaan jonkun oman häpeän takia..
Vanhin 5-vuotiaana, toinen kunnollisen ärrän ehkä 10-vuotiaana (6-vuotiaana oppi ns. ranskalaisen ärrän), kuopus 14-vuotiaana.
Minun lapsi on 5 v ja neuvolassa ei mitään puheterapioita ehdotelleet, sanoivat vaan että kotona harjoitella..jos ei ensi vuonna osaa nii varmaan sit
Oppi jo reilun vuoden iässä. Itse opin vasta 5-vuotiaana.