Nyky-ajan sisustus
Miksi nykyään niin moni sisustaa niin, että valtavan kokoinen tv on huoneen keskipiste? Sitten vaan iso harmaa divaanisohva sitä vastapäätä, muutama kasvi ja pari koristetta hyllylle. Ei kirjahyllyä, ei tavaroita esillä, kaapinovet ilman vetimiä, mahdollisesti sisustustikkaat ja epämääräisiä sisustustekstejä matoissa ja verhoissa. Kaikki on valkoista tai eri harmaan sävyissä. Mitä on tapahtunut väreille, ja sille että sisustetaan oman maun mukaan? Viihtyykö joku oikeasti tuollaisessa asunnossa? Jos olet sisustanut näin, mitä muuta teet kuin katsot sitä isoa telkkaria?
Kommentit (47)
Monella harrastukset on kodin ulkopuolella. Kotona käydään lähinnä nukkumassa, syömässä ja peseytymässä. Työpäivän, harrastusten ja safkan jälkeen voikin katsoa telkkaria ennenkuin menee suihkuun ja nukkumaan.
En ymmärrä miten kukaan voi viihtyä sellaisessa harmaa-valkoisessa asunnossa. Minulle tulee aina valkoisista seinistä ja vaaleasta lattiasta mieleen sairaala.
Minun mielestäni jokainen meistä saa sisustaa kotinsa oman makunsa ja varojensa mukaisesti! Mitä ihmettä se meille muille kuuluu? Häh?
Nykyään kaikilla tuntuu olevan mustaa ja konjakkia. Ei mitään omaa. Perus kuivakukat ja desenio julisteet. Vähintään yksi vihreä seinä.
Vierailija kirjoitti:

Ei kuulukaan mutta eikös tämä kuitenkin ole keskustelupalsta?
Kyllä mielestäni muodin ja virtojen mukana meno kertoo ihmisen mielikuvituksen ja rohkeuden puutteesta.
Vierailija kirjoitti:
Monella harrastukset on kodin ulkopuolella. Kotona käydään lähinnä nukkumassa, syömässä ja peseytymässä. Työpäivän, harrastusten ja safkan jälkeen voikin katsoa telkkaria ennenkuin menee suihkuun ja nukkumaan.
Onhan noita tylsiä koteja ihan lapsiperheillekin. Sääliksi käy lapsia kun jopa lelut suunnitellaan sisustukseen sopiviksi.

Tai sitten vain siitä ettei koe sisustusta niin merkityksellisenä asiana että sen kautta pitäisi jotenkin itseään ilmaista.

Ihminen voi ilmaista itseään todella monella tavalla. Sisustaminen tai pukeutuminen eivä ole ollenkaan ainoita keinoja sen ilmaisemiseen.
Tykkään katsoa kotona telkkaria, samalla neulon. Meillä ei ole harmaata divaanisohva, vaan kaksi tummanpunaista sohvaa. Tykkään aika vahvoista väreistä, kunhan ne ovat sopusoinnussa.
Tyypilliset valkoharmaat kodit ovat varsin tylsiä minustakin.
Ehkä ne on minimalisteja. Kivempi kun joka paikka ei pursua roinaa. No ehkä siitä väliltäkin olisi jotain vaihtoehtoja.
Monettako vuotta palstalla on levitetty tätä suoranaista vihaa valkoista kohtaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni jokainen meistä saa sisustaa kotinsa oman makunsa ja varojensa mukaisesti! Mitä ihmettä se meille muille kuuluu? Häh?
Ei kuulukaan mutta eikös tämä kuitenkin ole keskustelupalsta?
Kyllä mielestäni muodin ja virtojen mukana meno kertoo ihmisen mielikuvituksen ja rohkeuden puutteesta.
Tai sitten vain siitä ettei koe sisustusta niin merkityksellisenä asiana että sen kautta pitäisi jotenkin itseään ilmaista.
No silloinhan ei pitäisi kiinnostaa blogien seuraaminenkaan. Saati sitten juosta trendien perässä.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään kaikilla tuntuu olevan mustaa ja konjakkia. Ei mitään omaa. Perus kuivakukat ja desenio julisteet. Vähintään yksi vihreä seinä.
Meillä ei ole mitään noista. En edes tiedä mikä on desenio juliste.
Ei ole erikseen telkkarihuonetta joten se nyt on olohuoneessa. Olohuone on melko iso joten että telkkarin näkee tällee vanhempanakin, yritä ymmärtää. Eikä ole mitään vihreitä seiniä eikä divaanisohvia. Paljon isoja kasveja lattioilla ja pienempiä tasoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni jokainen meistä saa sisustaa kotinsa oman makunsa ja varojensa mukaisesti! Mitä ihmettä se meille muille kuuluu? Häh?
Ei kuulukaan mutta eikös tämä kuitenkin ole keskustelupalsta?
Kyllä mielestäni muodin ja virtojen mukana meno kertoo ihmisen mielikuvituksen ja rohkeuden puutteesta.
Tai sitten vain siitä ettei koe sisustusta niin merkityksellisenä asiana että sen kautta pitäisi jotenkin itseään ilmaista.
No silloinhan ei pitäisi kiinnostaa blogien seuraaminenkaan. Saati sitten juosta trendien perässä.
Ei varmaan kiinnostakaan. Trendihuonekaluja on kaikki huonekalukaupat pullollaan, jos niistä sisustuksensa valitsee niin ei kovin erikoista sisustusta saa. Just tuon harmaa sohva/valkoinen tv taso ja jättitelkka-combon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella harrastukset on kodin ulkopuolella. Kotona käydään lähinnä nukkumassa, syömässä ja peseytymässä. Työpäivän, harrastusten ja safkan jälkeen voikin katsoa telkkaria ennenkuin menee suihkuun ja nukkumaan.
Onhan noita tylsiä koteja ihan lapsiperheillekin. Sääliksi käy lapsia kun jopa lelut suunnitellaan sisustukseen sopiviksi.
En ole koskaan käynyt sellaisessa lapsiperheen kodissa. Sen sijaan olen käynyt kodeissa, joissa on investoitu isoon telkkariin ja yleensä myös erittäin hyvään sänkyyn. Keittiössä saattaa olla hyvälaatuiset kahvinkeittovälineet, mutta esimerkiksi ruuanvalmistusastioita ei juuri lainkaan. Yhteistä näiden kotien asukkaille tosiaan on ollut, että he viettävät varsin vähän hereilläoloaikaa kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni jokainen meistä saa sisustaa kotinsa oman makunsa ja varojensa mukaisesti! Mitä ihmettä se meille muille kuuluu? Häh?
Ei kuulukaan mutta eikös tämä kuitenkin ole keskustelupalsta?
Kyllä mielestäni muodin ja virtojen mukana meno kertoo ihmisen mielikuvituksen ja rohkeuden puutteesta.
Tai sitten vain siitä ettei koe sisustusta niin merkityksellisenä asiana että sen kautta pitäisi jotenkin itseään ilmaista.
No silloinhan ei pitäisi kiinnostaa blogien seuraaminenkaan. Saati sitten juosta trendien perässä.
En oikein usko, että tämän hetken sisustusblogeissa esitellään aloituksessa kuvattua sisustusta.
Mielestäni jokainen saa sisustaa niin kuin haluaa mutta kieltämättä olen pitkään ihmetellyt divaanisohvien suosiota koska tuntee ettei kaupoissa enää mitään muuta myydäkään - ainakaan isoina sohvina, vain divaanimallisia

Siis eikö tuo divaanisohvatrendi mennyt jo vuosia sitten?
Olen kerran ollut kissavahtina vastaavassa asunnossa. Tv:seen oli tullut joku vika, siinäpä sitten vaan istuin sohvalla ja mietin että mitä tekisi. Kissa-parallakaan ei ollut leluja tai muuta, ainostaan nuhjuinen pieni raapimapuu nurkassa.