Minusta ihminen voi rakastua täysin vain kerran elämässään
Otsikossa se tulikin.
Ihastua toki voi todella vahvasti vaikka 10 kertaa, mutta todellista isoa rakkautta kukaan ei mielestäni voi kokea kuin kerran. Silloin kun oikeasti rakastaa toista, se rakkaus ei noin vain pala loppuun.
Kaikki eivät välttämättä koe sitä koskaan.
Silloin kun ihminen löytää "sen oikean" eli rakastuu täysin johonkin ihmiseen, se suhde kestä isot ylä- ja alamäet. Puolisonsa vuoksi on valmis uhraamaan melkein kaiken ja välittäminen jatkuu aina.
Monissa suhteissa saattaa olla niin, että vain toinen on todella aidosti täysin rakastunut ja toinen ei ole samalla tavalla. Siksi varmasti monet erot tulevat niin helposti, koska toisen rakkaus sammuu (eli ei ole ollut koskaan täydellistä rakkautta).
Tosissaan kun rakastutaan, toisista ihmisistä ei kykene kiinnostumaan muuten kuin kaveri/ystävämielessä.
Toki voi tulla suuria ihastumisia, jotka tuntuvat rakastumiselta, mutta se on mielestäni todellisuudessa vain vahvaa ihastumista.
Kun miettii vaikka teinien suhteita. Ollaan muka niin rakastuneita, mutta sitten vain murto-osa päätyy siihen että pääsee naimisiin asti. En väitä etteikö teini voisi rakastua aidosti, mutta se on harvinaista.
Kommentit (17)
Voit puhua vain itsestäsi ja omista kokemuksistasi. Et voi yleistää sitä koskemaan kaikkia muitakin. Jos sinä voit rakastua vain kerran, niin fine, mutta moni muu voi rakastua vaikka sata kertaa.
Tuossa taitaa olla kehäpäätelmä.
Rakastua voi oikeasti vain kerran, koska jos rakastaa oikeasti, rakastaa vain kerran.
Olin ennen samaa mieltä. Siihen meni vuosikausia, mutta rakastuin uudelleen. Ja minun mielestäni vahvasti ihastuminen on vaikeampaa uudelleen, jo iänkin takia, kun hormonihuurut laskevat.
Entä jos rakastettu kuolee? Eikö silloin voi rakastua toiseen? Vai pitääkö palsamoida itsensä lesken rooliin?
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 21:51"]
Entä jos rakastettu kuolee? Eikö silloin voi rakastua toiseen? Vai pitääkö palsamoida itsensä lesken rooliin?
[/quote]
Ei ap tainnut tarkoittaa etteikö rakkautta saisi tavoitella montakin kertaa, vaan että se ei hänen mielestään ehkä vain ole niin voimakasta kuin yhden kerran elämässä.
2
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 21:51"]Entä jos rakastettu kuolee? Eikö silloin voi rakastua toiseen? Vai pitääkö palsamoida itsensä lesken rooliin?
[/quote]
Mielestäni siis voi ihastua uudestaan ja se voi olla niin vahvaa, että se tuntuu rakkaudelta. Voi se jonkinlaista rakkautta jopa ollakin, muttei täysin sellaista täydellistä rakkautta.
Uskon että siihen rakastamaansa mieheen oleva rakkaus ei sammu, vaikka hän kuolisi.
Nykyajan wt:t rakastuvat joka toinen vuosi ja poikivat myös joka toinen vuosi. Mitä siitä voi päätellä? Paljon heittopusseja ja laitoslapsia siirrellään pois jaloista taas kerran uuden onnen tieltä. Sitä on nykyajan onni ja rakkaus, kertakäyttösuhteita ja -lapsia. Poissa silmistä, poissa mielestä.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 21:45"]Voit puhua vain itsestäsi ja omista kokemuksistasi. Et voi yleistää sitä koskemaan kaikkia muitakin. Jos sinä voit rakastua vain kerran, niin fine, mutta moni muu voi rakastua vaikka sata kertaa.
[/quote]
No, tämä olikin mielipiteeni joka tuli mieleen, kun mietiskelin itsekseni ajankuluksi.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 21:52"][quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 21:51"]
Entä jos rakastettu kuolee? Eikö silloin voi rakastua toiseen? Vai pitääkö palsamoida itsensä lesken rooliin?
[/quote]
Ei ap tainnut tarkoittaa etteikö rakkautta saisi tavoitella montakin kertaa, vaan että se ei hänen mielestään ehkä vain ole niin voimakasta kuin yhden kerran elämässä.
2
[/quote]
Juuri tätä meinasin.
Ap
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 21:51"]
Entä jos rakastettu kuolee? Eikö silloin voi rakastua toiseen? Vai pitääkö palsamoida itsensä lesken rooliin?
[/quote]
Ei se ole ollut silloin rakastettu (ainakaan aito sellainen), jos kuka tahansa randomjamppa korvaa "rakastetun'.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 21:54"]Nykyajan wt:t rakastuvat joka toinen vuosi ja poikivat myös joka toinen vuosi. Mitä siitä voi päätellä? Paljon heittopusseja ja laitoslapsia siirrellään pois jaloista taas kerran uuden onnen tieltä. Sitä on nykyajan onni ja rakkaus, kertakäyttösuhteita ja -lapsia. Poissa silmistä, poissa mielestä.
[/quote]
No tässä tullaakin juuri siihen, kun täysin rakastuneena tuota ei tapahdu. Nopeita ihastuksia, jotka unohtuvat sitä mukaa, kun seuraava ihana kävelee vastaa.
Säälittää lasten puolesta.
Minä rakastuin todella palavasti, täydellisesti. Se mies oli minulle se oikea. Rakkaus kylläkin kuoli muutaman vuoden sisällä alkoholin, huumeiden, sairaalloisen mustasukkaisuuden ja jatkuvan väkivallan pelon takia. Ei tosikaan rakkaus kestä mitä tahansa.
Muutaman vuoden jälkeen rakastuin uudelleen. Siis sitten kun en enää pelännyt rakastua uudelleen. Minusta ihminen voi kyllä rakastua ihan oikeasti useammankin kerran, jos tilanne on oikea ja rakkauden kohde on sopiva. Kyse on siitä, antaako itselleen henkisesti luvan kokea niin vahvoja tunteita, mikäli ylipäänsä kykenee vahvoihin tunteisiin.
Isoin rakkaus on vain kerran. Muut kerrat on sitten pienempiä. Jos rakastumisten välillä on vaikka 30 vuotta aikaa, niin eihän sitä aiempaa kertaa enää muista niin hyvin että voi varmuudella sanoa oliko se suurempi vai pienempi.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 21:57"]
Minä rakastuin todella palavasti, täydellisesti. Se mies oli minulle se oikea. Rakkaus kylläkin kuoli muutaman vuoden sisällä alkoholin, huumeiden, sairaalloisen mustasukkaisuuden ja jatkuvan väkivallan pelon takia. Ei tosikaan rakkaus kestä mitä tahansa.
Muutaman vuoden jälkeen rakastuin uudelleen. Siis sitten kun en enää pelännyt rakastua uudelleen. Minusta ihminen voi kyllä rakastua ihan oikeasti useammankin kerran, jos tilanne on oikea ja rakkauden kohde on sopiva. Kyse on siitä, antaako itselleen henkisesti luvan kokea niin vahvoja tunteita, mikäli ylipäänsä kykenee vahvoihin tunteisiin.
[/quote]
Ehkä se joiltakin onnistuu. Itse olen vissiin kuin joku helkkarin joutsen. Parempihan se olisi jos se onnistuisi monta kertaa.
2
En tiedä. Rakastuin, mutta väärin perustein. Sitten tuntui, ettei ikinä enää, monta vuotta. En osaa sanoa, pystyisikö tunteeseen menemään täysillä mukaan enää.
Minä vielä odottelen omaani. Olen tavannut monia mukavia tyyppejä, mutta vaikka heidän kanssaan onkin ollut hauskaa, en ole tuntenut mitään sen suurempaa. Voi olla liian isot odotukset, mutta haluaisin kokea sen toisen kanssa repivää, tajunnanräjäyttävää rakkautta, sellaista minkä voi tuntea vain kerran.
Voi olla noinkin. Harmi kun se tapahtui itselle 12-vuotiaana, eikä edes ollut molemminpuolista. (enkä edes liioittele, mikään ei ole tuntunut tuon jälkeen samalta)