Sushibuffa kotona - kaipaisin muutamaa vinkkiä
En ole koskaan tarjoillut sushia kotona suuremmalle joukolle, mutta nyt on tulossa tilaisuus, jonka sankari haluaa keskeiseksi tarjottavaksi sushia. Tarjottavat tulevat paikallisesta firmasta, mutta pari asiaa pohdituttaa itseä vielä. Siksi huhuilen, josko täällä olisi viisautta jaossa minullekin:
1) Kylmäketju: minulla on vuolukivilaattoja, jotka ajattelin pakastaa ja asetella pöydälle ja sitten sushit vadeissaan laatoille. Arveletteko, että toimii? Ravintola siis asettelee sushit pyöreille vadeille ja ajattelin, etten yritä siirtää niitä mihinkään vaan laitan vadit pöytään. Kylmäkallejakin meillä on, niitä voisi käyttää esim peittämällä foliolla ja vaikka lasilevy päälle ja lasille sitten ne sushivadit. Vai onko teillä jokin hyvä muu kikka?
2) Miten tarjoaisit soijakastikkeen? Tavallinen pullonkorkki olisi täydellinen koon ja muodon puolesta, mutta ei tietenkään tule kyseeseen. Mitähän keksisin? Shottilaseista tiedän, että eivät tahdo pysyä pystyssä ja hävikki on hurjaa, kun porukkaa kaataa kipon täyteen. Mitenkähän ne teepussille tarkoitetut pikkuruiset aluset? Missähän sellaisia myydään?
3) Määrän suhteen voi myös mielellään heitellä haarukkaa. Alustavasti on sovittu, että tulee 4 erilaista sushipalaa ja kutakin 200 kpl. Kemuihin tulee noin viisikymmentä henkeä, mutta osa ei syö sushia ollenkaan. Osa taas on teinejä, jotka haluavat nimenomaan sushia ja reilusti. Muutakin tarjottavaa on, mm. paria salaattia ja suolaisia piirakoita. Makea buffa on myös. Miltä tuo määrä kuulostaa? Valikoiman suhteen on lyöty lukkoon eli ne 4 valittua pidetään, mutta määrää voi säätää. Vadit nostellaan menekin mukaan esiin, joten ei haittaa jos jää ylikin, koska säilyvät seuraavaan päivään kyllä.
Kommentit (6)
Ajattelit sitten tarjota jääkylmää riisiä?
Määrästä on tuon pohjalta vaikea sanoa mitään. Itse syön vähintään tusinan, jos on sushia tarjolla.
Mä syön keskimäärin 7-9 palaa. Sanoisin, että 50 hengelle riittää 350 palaa ottaen huomioon, että osa peruu tulemisen viime tipassa ja osa ei syö. Sushi ei säily hyvänä kauaa, eikä ole kiva, jos sulle jää vielä 200 palaa syötäväksi yhden päivän aikana.
Kysy tosiaankin pienistä muovikipoista ravintolasta soijaa varten tai jos saisi sieltä ostettua.
Sushi tarjotaan huoneenlämpöisenä. Kannattaa pistää osa jääkaappiin ja ottaa sieltä sitä mukaan kun on syöty.
Monet eivät tajua, että ravintoloiden soija on vedellä lantrattua ja siihen on lisätty sokeria. Kodeissa pannaan joku kikkoman sellaisenaan pöytään. Se on ihan liian tiukkaa. Tuleeko soija ravintolan puolesta?
Vierailija kirjoitti:
Monet eivät tajua, että ravintoloiden soija on vedellä lantrattua ja siihen on lisätty sokeria. Kodeissa pannaan joku kikkoman sellaisenaan pöytään. Se on ihan liian tiukkaa. Tuleeko soija ravintolan puolesta?
Kiitos tästä! Hoksasin kysyä.
Soijahomma hoituu ravintolan toimesta; pikkupulloja jotka palautan ja kertakäyttöisiä pikkukuppeja.
Kysy soijakippoja lainaan sieltä ravintolasta.
Sushi pitäisi taiteen sääntöjen mukaan tarjoilla ruumiinlämpöisenä tai edes huoneenlämpöisenä. Älä yritä pitää niitä liian kylmänä. Jos ne saman tien syödään, ei siihen kukaan kuole.