Kysymys länsimielisille:
Uskotko kaiken Venäläisvastaisen ja Ukrainamyönteisen, mitä uutisissa kerrotaan?
Kommentit (31)
Riittää että tiedän Putinin häviävän ja saattavan maansa ja kansansa häpeään.
No, itänaapurimme loukkaa ilmatilaa, yrittää sanella, mitä yksittäinen valtio saa tehdä, syyllistyy sotarikoksiin, repii kansainväliset sopimukset, haihattelee jossain 1800-luvulla ja antaa piutpaut ihmisoikeuksille -ja arvolle.
Kyllä, uskon kaiken kaiken venäjävastaisen myös tässä tapauksessa.
”Länsimielisille.” Kyllä on nyt niin Pietarista tuleva termi. Suuri osa entisistä itäblokin maista kuuluu nykyään sekä NATOon että EU:hun. Kyllä tässä on nyt kysymys asetelmasta Putin vastaan muut, myös omat kansalaisensa.
Muistatko Olga kun tulit tänne väittämään Venäjän kasvaneen yli myyntimorsiamista? Olit oikein polleana maanne taloudesta ja koulutetuista VAURAISTA naisista.
Nyt jouduit luopumaan Iphonesta.
Oman maan kansalaisten mielivaltainenkohtalu (tse aiheutetut nälänhädät, teloitukset, työleirit), Talvisota, Baltian maiden miehitys ja väestön kuskaus Siperaan., Unkari, Tšekkoslovakia, Tsetsenia, Syyria. Tässä muutama esimerkki viimeisen sadan vuoden ajalta siitä, minkä vuoksi länsipropaganda uppoaa kuin kusi lumeen.
Kerro yksikin esimerkki, miksi meidän pitäisi uskoa venäläistä propakandaa.
Kaikki tietää, että venäläiset valehtelee kaikesta. Niille totuuden käsitys on vain jotain mikä sopii omiin tarkoitusperiin. Siksi se on ristiriidassa koko muun maailman informaation kanssa. Totuudessa pysyminen on kuitenkin tärkeää, koska sen perusteella tehdään päätökset. Venäläiset on kuin lapsia mille kerrotaan satuja ja osa on kai niin tyhmä että luulee satuja tosiksi. Itseasiassa tuon Zelenskyin komediasarjan katsominen oli valaisevaa. Neukkulan meininkiin tottuneet on todellakin kuin isoja lapsia joilla ei ole mitään ymmärrystä yhteisestä hyvästä eikä asioiden hoidosta. Heille kaikki on pelkkä vitsi.
Vierailija kirjoitti:
Peloissaan olevat palstaidiootit luulevat, että itseään älykkäämpiä ihmisiä täällä ryssittelemällä asiat jotenkin muuttuvat heille parempaan suuntaan. Eivät muutu.
Putinistia pelottaa ja on syytäkin.
Sanotaan näin, että Venäjään ja Venäjän mediaan on mahdoton luottaa missään muodossa.
Vierailija kirjoitti:
No jos et ole 'länsimielinen' miksi asut täällä? Muuta sinne sitten.
Ei hän asu täällä. Valtion palvelimilta pääsee vielä avoimeen verkkoon.
Rusukkivaltion siis, hajotkoon se pian ja pysyvästi.
Venäjä on roistovaltio ja jos et sitä tajua, sulla on poikkeuksellisen kovat defenssit päällä, Igor/Tatjana.
putkis, bäkkis tai darrra näitä taas tänään tehtailee , ja ketjuihin paskoo, mutta pianpa pois on lähtö edessä.
En. Yritän ottaa selvää asioista ja ymmärtää niitä oikeasti. En ole kummankaan leirin puolella 100% mutta länsi ei tässä kohtaa ole suorittamassa kansanmurhaa naapurimaassa joten on aika vaikeaa peesata Puttea.
Vierailija kirjoitti:
Propagandaa ja rahastusta monin tavoin ja molemmilta puolilta. Mulla tuli viimeviikolla vastaan 6 erinäistä rahainkeruujärjestöä. Pisti vaan miettimään, että mikähän noista oikeesti vie prosentuaalisesti eniten rahaa oikeisiin kohteisiin?
No, SPR ainakin vie.
Vierailija kirjoitti:
putkis, bäkkis tai darrra näitä taas tänään tehtailee , ja ketjuihin paskoo, mutta pianpa pois on lähtö edessä.
Kannattaa edistää vihamielisen venäläistrollin karkottamista ilmoittamalla hänet poliisin nettivinkkiin.
Supo selvittää.
Suurin osa Suomen venäläisistä on sentään fiksumpia kuin tämä palsta va jak ki.
Mutta tämä liekin tullut pyllyä myymään ja bisnes kuivahtanut korona-aikana.
En tietenkään ota suorana totuutena kaikkea mitä Ukrainasta tiedotetaan. Mutta yleensä sen vahvistavat kansainväliset toimijat hyvinkin pian, jolloin jo voidaan sanoa että näin se asia on.
Venäjä sen sijaan koittaa työntää omaa agendaansa, vaikka kukaan muu ei allekirjoita samaa - tai ennemminkin kieltävät Venäjän väitteiden todenpitävyyden. Omaakin johtoa kannattaa kyseenalaistaa jos tilanne on tuollainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Peloissaan olevat palstaidiootit luulevat, että itseään älykkäämpiä ihmisiä täällä ryssittelemällä asiat jotenkin muuttuvat heille parempaan suuntaan. Eivät muutu.
Putinistia pelottaa ja on syytäkin.
Lähestyvä kuolema pelottaa puten kätyreitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Propagandaa ja rahastusta monin tavoin ja molemmilta puolilta. Mulla tuli viimeviikolla vastaan 6 erinäistä rahainkeruujärjestöä. Pisti vaan miettimään, että mikähän noista oikeesti vie prosentuaalisesti eniten rahaa oikeisiin kohteisiin?
No, SPR ainakin vie.
Ja Pelastakaa Lapset r.y.
Typerin tekosyy olla lahjiittamatra on tuo, ettei koko potti mene lyhentämättömänä johonkin.
Olettaako persu kenties, että se organisaatio tekee ilmaista kokopäivätyötä tai ettei sillä ole kuluja jo pelkästä lakisääteisestä kirjanpidosta ja rahaliikenteestä?
Nämä hyväntekeväisyyden vihaajat eivät tajua taloudesta, yritystaloudesta tai kansantaloudesta mitään.
Joo. Mulla ei ole venäjästä hyvää kuvaa muutenkaan, joten on helppo uskoa.