Voitteko olla varmoja, että ette koskaan eroa?

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 20:21"]En.

Olen aika varma että jätän vaimoni, kun nuorin lapsi täyttää 18 ja saa lukion käytyä. Ei tuota vaihdevuotista perseelle ammuttua hirviötä kukaan kestä.

t.mies
[/quote]

Tiesit varmasti, että saatat tulla sellaiseksi itsekin? Et ole mies..

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 18:44"]Tottakai! Mun mies ei vois koskaan pettää mua tai muutenkaan olla mitenkään ikävä ihminen ja mitä taas itseeni tulee, niin oon jo luonteeltani, niin mukava, että ei kukaan koskaan musta haluais erota. Ja jos haluais, niin sitten veisin psykiatrille. Nih.
[/quote]

Niin minäkin luulin, mutta toisen puolesta et voi päättää. Olen mukava, ihan nätti ja bmi normaali, meillä oli juuri remontoitu kiva uusi koti ja lapset kasvaneet isommiksi. Olimme yhdessä 10v, seksielämä oli vilkasta ja luulin, että kaikki oli hyvin. Mies rakastui työkaveriinsa ja jätti meidät. Mies, josta viimeiseksi olisin uskonut.

Ainoa virhe, jonka teimme, oli se ettemme järjestäneet parisuhteelle aikaa pikkulapsivaiheessa ja etäännyimme henkisellä tasolla. Kummallakin oli omat ystävät, harrastuksia ja reissuja, mutta ei riittävästi yhteisiä. Olisi pitänyt käydä yhdessä elokuvissa, ravintolassa tai kahden matkoilla.

Ex vaihtoi lennosta toiseen ja perusti heti uusperheen. Alle vuoden päästä, kaikki alkoi kaduttaa häntä. Alkoivat riidellä ja myöhemmin erosivat, tästä liitosta syntyi lapsikin. Olemme väleissä ja ystäviä nykyisin.
Emme parisuhteessa. Parisuhteesta huolehtiminen ei ole pois lapsilta.

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 20:37"]Voin. En eroa missään olosuhteissa. Se ei ole mahdollista.
[/quote]

Entäpä jos miehesi päättää toisin?

En voi enkä edes halua olla varma siitä. En silti usko, että eroamme. Tai sitten jos eroamme, en enää koskaan ota ketään miestä. Koska en usko, että kukaan voisi kohdella minua paremmin kuin oma mieheni, enkä siltikään rakasta häntä, joten ei ole mahdollista minulle löytää rakkautta, jossa minua kohdeltaisiin tarpeeksi hyvin. Olen ns. järkiliitossa. 9 vuotta takana, 2 lasta, enempää ei tule, avoliitto, ei avio-.

En voi olla varma. Mutta olen aika varma, että täytyy tapahtua jotain todella mullistavaa, että minä haluaisin erota. Sen tiedän, että mieheni jättäisi minut heti jos toisen kanssa sänkyyn hyppäisin. Välillä toinen nyppii niin äärettömästi, mutta silti molemmat tiedämme, että tuskin meille parempaa tai sopivampaa kumppania löytyy. Pikkujutut eivät hetkauta ja aika suoraviivaisia ollaan. Sen tiedän, että tarvitsisimme enemmän aikaa toisillemme nyt tämän pikkulapsiarjen ja työelämän keskellä. Suhteemme selvisi leikiten talonrakennusajan ja lapsikin täyttää pian kaksi, eli pari sellaista parisuhdetta koettelevaa juttua ollaan "selvitetty". Olisi vain hyvä ehkä rakastua toiseen uudelleen. Uskon, että kaipaamme sellaista tunnetta molemmat. Kommunikaatioonkin meidän tulisi panostaa, emme liikoja juttele.

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 20:49"]

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 20:37"]

Voin. En eroa missään olosuhteissa. Se ei ole mahdollista.

[/quote]

Entäs jos se toinen eroaa susta? Silloin olet eronnut.

[/quote]

Sekään ei ole mahdollista. Niin ei tapahdu.

15

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 21:35"]

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 20:37"]Voin. En eroa missään olosuhteissa. Se ei ole mahdollista. [/quote] Entäpä jos miehesi päättää toisin?

[/quote]

En ole homo, joten sekään ei ole mahdollista.

15

Olemme myös olleet yhdessä liki 20v ja aika paljon pitää tapahtua jotta ero tulee. Joten olen varma.

En. Tuntuu, että miehen tavat ärsyttävät päivä päivältä enemmän. En haluaisi erota, koska tietenkin rakastan miestäni mutta en myöskään halua olla pinna kireällä loppuelämääni (ollaan melko nuoria vielä). Jos yritän ottaa jonkin aiheen esille, mies tulkitsee sen välittömästi nalkuttamiseksi.
Välillä on toki hyviäkin aikoja.

En ole. Tuo känninen ukko ärsyttää minua eikä meillä ole enää keskenään mitään yhdistävää. 4 v yhdessä.

En voi olla varma, vaikka haluaisin. Koskaan ei tiedä mitä elämä tuo eteen ja selvitäänkö aina "vaikeiden aikojen" yli yhdessä. Mitä jos toinen sairastuu vakavasti/masentuu/halvaantuu/alkoholisoituu/menettää järjen jne... kuinka voisin nyt luvata että kestäisin kaiken yksin? En mitenkään!
.
Tosiaan, kuten aiemmin joku mainitsikin, siitä olettamuksesta lähdetään liikkeelle ettei erota.

No ei tietenkään. Eihän kukaan voi nähdä tulevaisuuteen.

Ja olisi naurettavaa jatkaa suhdetta, jos jommalla kummalla ei enää kiinnostaisi jatkaa ja se fiilis olisi pysyvä.

Olen. Olemme kahdessa vuodessa kokeneet paljon, asioita joita normaali 'uusi pari ' ei tuossa ajassa koe.
Yhdessä ollaan selvitty vaikka kerran päätimme lähteä eriteille. 12päivää meni, elämäni kauheimmat päivä, en syönyt tai nukkunu, riuduin ja kuihduin, itkin ja huusin.
Kunnes yksi yö tuo pässi oli ikkunan alla ja itku silmänsä sanoi että onhan tää mahdotonta muttaku rakastaa nii paljon. Sinä yönä päätettiin että tehdään tästä mahdollista. Ja siinä pysytään.

En. Mentiin tosi nuorina naimisiin, alle kakskymppisinä. Nyt takana avioliittoa 7 vuotta. Järjellä kuitenkin tiedän, että hyvin harva nuorena naimisiin mennyt pari yhdessä pysyy loppuun saakka. Tottakai toivon, että pysymme, mutta ei voi varma olla.

Tottakai! Mun mies ei vois koskaan pettää mua tai muutenkaan olla mitenkään ikävä ihminen ja mitä taas itseeni tulee, niin oon jo luonteeltani, niin mukava, että ei kukaan koskaan musta haluais erota. Ja jos haluais, niin sitten veisin psykiatrille. Nih.

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 18:42"]

Minä olen.

[/quote]

Tahdon olla varma siitä, koska Jumala on aina kanssamme.