Mikä avuksi kun mies menee säännöllisin väliajoin ”tilaan”, jossa syyttää minua kaikesta?
Mies on nyt pidemmän aikaa mennyt stressin yhteydessä ”tilaan” jossa syyttää minua ihan kaikesta. Tuo stressin aiheuttaja on kotimme ulkopuolinen asia, mutta hän noissa tiloissa suruitta syyttää minun aiheuttaneen senkin (mikä ei käytännössä olisi millään tavalla mahdollista). Kun miehellä on tuo kausi päällä, mikään minussa ei tosissaan ole hyvin vaan kaikki kääntyy aivan päälaelleen, mm. kun siivoan (kuten aina teen), niin siivoan vain koska vanhempani tulivat kylään ja muuten en siivoa koskaan (vaikka oikeasti olen siisti ihminen ja siivoan päivittäin). Hän kuulustelee minua mitä kummallisimmista asioista ja nimittelee erittäin asiattomasti. Näitä kausia kestää 1-4 päivää ja sinä aikana hän ”tuhoaa” ihan kaikki sopimuksemme kuten että ei mennä riidoissa nukkumaan, nukutaan samassa sängyssä yms. Hän saattaa huutaa minulle ulko-ovi auki, niin että naapuritkin varmasti kuulevat ja minua hävettää. Sitten kun kausi menee ohi, hän on mitä mukavin aviomies, joka pitää minua hyvänä. Kunnes kaikki alkaa alusta.
Mikä tuollaista ihmistä vaivaa ja miten häneen tulee reagoida? Aluksi menetin malttini ja ”alennuin hänen tasolleen”, mutta nyt olen jo pitkään niellyt kaiken ja sanonut vain, että en suostu kommunikoimaan kuin kirjallisesti, jotta kaikki jää talteen. Mutta vaikka meillä on tallessa hänen sanoneen asian olevan jatkossa tavalla X ja olemme niin sopineet, niin sitten hän noina kausinaan vaihtaakin mieltään täysin ja väittää ettemme ole mitään sopineet/selittelee jotain täysin irrationaalista kun lähetän hänelle viestin, jossa näytän hänen sanoneen tavalla X. Eikä tuokaan auta siihen, että hän ”palautuisi” nopeammin, vaan hän palautuu kun palautuu ja sillä hetkellä minun pitäisi sitten olla kun mitään ongelmaa ei olisi ollutkaan. Ja niin olenkin, jotta vielä lisää päiviä ei mene hukkaan.
Kommentit (61)
Kaasuvalotusta.
Luultavasti menee pahemmaksi iän myötä. Joudut alkamaan säätelemään omaa elämääsi sen mielialojen mukaan ja olemaan kokoajan varpaillaan, koska kausi tulee. Ja niitä tulee useammin ja useammin.
En valitettavasti osaa auttaa. Jos yli 30 v, vaikea muuttua ainakaan ulkoisesta paineesta.
Olet juuri niitä ihmisiä että "kaikki jää talteen:.
Minä riitelin aikani ihmisten kanssa ja vajosin heidän mukana. Heillä on kaikki tallessa.
Siksi sellaisille ihmisille ei saisi koskaan lähettää mitään. Koska he kerää.
En jaksanut lukea loppuun asti mutta mun mies syytti minua kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta kun sille päälle sattui. Tämä alkoi jonkinlaisesta neljänkympin kriisistä ja paluuta ei ollut, paheni vain.
Ero tuli kun en jaksanut enää.
Kuulostaa ex-mieheltäni. Sinuna lähtisin pois. Tuo pahenee. Koet parhaillaan henkistä väkivaltaa. Tuohon tulee mukaan jossakin vaiheessa mitä todennäköisimmin fyysinen väkivalta. Kotona pitää olla kaikilla turvallinen olo. Ei jännittynyt eikä sellainen, että pelottaa. Lähde. Ole rohkea ja lähde. Lasten ei ole hyvä kokea ja nähdä tuollaista. Eikä sinun.
En osaa sanoa syytä tuollaiselle mutta meillä on ollut ihan samanlaista nyt pari vuotta. Minun rakkaus on sen seurauksena kuollut ja eroa mietin.
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveysongelmiahan nuo.
Mitä mielenterveysongelmia ja mikä siihen auttaisi kun hän ei halua hakea apua?
Ap
Älä suostu tuohon. Sano sille joka kerta, että se käyttäytyy huonosti, epäloogisesti ja irrationaalisesti. Älä jää kuuntelemaan ja haukuttavaksi, mene vähintään toiseen huoneeseen tai lähde pois kotoa - tai vielä parempi, heitä hänet ulos kotoasi.
Ja älä enää häpeä hänen tekemisiään. Jos hän huutaa niin että naapurit kuulee, se on HÄNEN ongelmansa. Ei sinun.
Ja älä myöskään anna "päivien mennä hukkaan" hänen kiukkuamisensa takia. Anna hänen kiukuta - elä sinä silti itse koko ajan niin kuin haluatkin.
ja jos tuo homma ei tällä tokene, niin jätä ihmeessä tuommoinen mörköilijä. Ei kannata omaa ainoata elämäänsä pilata, kun hauskempi selvästi on yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveysongelmiahan nuo.
Mitä mielenterveysongelmia ja mikä siihen auttaisi kun hän ei halua hakea apua?
Ap
Ei sillä diagnoosilla ole väliä. Jos hän ei halua asiaa korjata, niin se ei tule korjaantumaan.
Perus tuommoista kylmää-kuumaa-käytöstä. Lämmittelee kylmän jälkeen että sorisori ja sen jälkeen saa taas antaa kylmää. Se onnistuu vain koska sinä siedät sitä. Ei ole pakko. Elämällään voi tehdä muutakin kuin sietää toisten henkistä hyväksikäyttöä.
Oletko varma, että se on "stressiä" eikä peliongelma tai päihdeongelma?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveysongelmiahan nuo.
Mitä mielenterveysongelmia ja mikä siihen auttaisi kun hän ei halua hakea apua?
Ap
Sinun tarvitsee tietää vain tämä:
Ne eivät ole mitään sellaista, missä sinä pystyt auttamaan.
Lue tuo äskeinen lause vielä uudelleen niin monta kertaa kunnes sisäistät sen. Sitten poista itsesi tuosta sairaasta kuviosta.
"Kylmän ja kuuman vaihtelu saa jäämään huonoon suhteeseen.
Logiikka on sama suhteissa, joissa on vakavaa kaltoin kohtelua, kuten väkivaltaa.
– Välillä kaikki on hyvin, välillä tulee lupauksen pettäminen ja ajattelee, ettei enää halua tätä. Sitten tulee uusia lupauksia ja toivoa paremmasta."
https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000008106185.html
Kokemuksesta sanon että tuo EI lopu, paitsi jos eroaa. Nuo asiat eivät kuulu parisuhteeseen, oli syy mikä hyvänsä. Hälyttäviä merkkejä ja ei kannata jäädä, pahenee. En viitsi listata syitä tähän mikä voisi olla taustalla, koska niitä olisi usea.
Myös narsisti voi toimia noin kuin miehesi.
Mitäs tuota mietit, miettiköön mies itse ja hoitakoon ongelmansa sillä aikaa kun sinä muutat muualle ja hankit elämänkumppaniksi vaikka villakoiran, mitä muuten suosittelen. Niillä on paljon vähemmän hulluuskohtauksia.