Tottelematon esikoululainen

Osaa pukea hyvin ja itsenäisesti, mutta on hyvin mukavuuden haluinen vaatteissaan. Ei saa puristaa ja farkkuja tai muuten karheampaa materiaalia ei halua laittaa päällensä.

Meillä on rutiinit ja nykyään nukkumaan mennessä pelkää pahoja unia ja saattaa valvoa yli tunnin ja pitää laulaa unilaulu.

Syö hyvin ja monipuolisesti, mutta haarukkaa/ lusikkaa pitää "nyrkki otteessa"
Makean syönnin olen vähentänyt minimiin.

Lapsi on esikoinen ja olen ajatellut lapseni olevan vilkas. Ja diagnooseja ei helposti alle 6 vuotiaille anneta ja nwuvolassa testit ollu muuten ok mutta 5v nevolassa hienomotoriikassa oli vähän puutteita ja keskittymisessä, muttei poikkeavasti. Miten teidän lapsen poikkeavuus todettiin?

6 jatkaa. Meidän poika arvioitiin neuvolassa aina normaaliksi, eikä eskarista ja koulustakaan ikinä otettu yhteyttä. Tosi älykkääksi on aina sanottu, tokaluokalla alkoi lievä häiriökäyttäytyminen. Otin itse yhteyttä koulupsykologiin pojan ollessa 11-v., kun oli todellinen vastarannan kiiski, mikään ei sujunut, ei saatu suihkuun, ei nukkumaan yms. Koulussa on pärjännyt, kun on tosi ymmärtäväinen opettaja. Psykologi sitten teki mm. kognitiivisia testejä ja jotain asperger-kyselyä ja siihen liittyviä testejä. Hänen mukaansa kaikki oli ok. Viidennellä luokalla oli koululääkärin tarkastus ja siellä kerroin, että pojalla on jumeja ja riittävästi ahdistuessaan saa väkivaltaisia raivareita. Laittoi lähetteen neurologiaan erikoistuvalle lääkärille, mutta ensin piti saada nuo psykologin testit tehtyä. En tiedä, olisiko lapsi ikinä päässyt sille lääkärille, kun psykologin mielestä kaikki oli riittävän hyvin, mutta palaverissa oli lääkärintarkastuksessa mukana ollut terveydenhoitaja ja nostin itse esiin, että eikös sille lääkärillekin pitänyt päästä. No sitten päästiin ja hänen mielestään poika on noiden samaisten testien mukaan selvä Asperger! Hän laittoi lähetteen lastenpsykiatriaan ja sinne olemme kohta menossa. Lisäksi jonkun pitäisi tulla meitä vanhempia ja opettajaa neuvomaan ihan käytännössä, mitä odotan kyllä innolla. Lapsella ei ole siis diagnoosia, koska lääkäri sanoi, ettei näihin tukitoimiin sitä tarvita, ja hänen mielestään kriteerit ovat hyvin väljät, eikä diagnoosi kerro ihmisestä kovin paljon: asseja on kuulemma kehitysvammaisista toimitusjohtajiin. Hän oli toiveikas poikamme suhteen, mutta sanoi, että nyt kannattaa panostaa tähän lapseen ja vaikka Asperger ei ole sairaus, esim. tuo väkivaltaisuus pitää saada katkaistua. Samaten lapsi on minusta noiden "kohtauksien" jälkeen tosi surullinen ja yhä enenevissä määrin, ei selvästi itsekään haluaisi olla noin "avuton".  Minusta käynti oli tosi huojentava ja olen alkanut luottaa omaan intuitiooni yhä enemmän. Kaikkia lapsia ei kannata kasvattaa samalla tavalla, vaikka tavoite olisi sama (esim. tasapainoinen, onnellinen, toisten kanssa pärjäävä ihminen). Olen alkanut käsittää lasta eri tavalla ja muokannut omaa käytöstäni ja paremmin sujuu kaiken kaikkiaan, vaikka vaikeitakin hetkiä riittää.

Ei muuta kuin tyttö tiukkaan puhutteluun. Kyllä se siitä sylittämällä.

Missä tilanteissa raivareita tulee? Miten onnistuu syöminen, pukeminen, nukkumaanmeno?

Miten vasta nyt herää lapsesta huoli ? Meillä on ADHD poika alettiin jo pienenä huomata erikoisia piirteitä käyttäytymisessä. Kannattaa rohkeasti hakea apua, että saa kaiken tarvittavan tuen.

Lasten serkulla todettiin adhd vasta 20-vuotiaana. En tajua miksei aikaisemmin. On kuulemma selvinnyt kun on älykäs. Kaikkea typerää käytöstä kumminkin. Sai tukea kyllä psykologilta lukiossa yms.
Nyt voi hyvin kun on lääkitys ja kiva poikaystävä. Vähän sellainen töhötin on kumminkin.

Meillä on Asperger ja oli "erilainen" jo ihan pienenä, mutta toisaalta monessa asiassa lapset tasapäistyvät ihan itsestään, ja aika pitkälle erilaisuutta on vain hyväksyttävä ja pelattava niillä korteilla, mitkä on saanut. Jos parivuotias läimäyttää toista, ei siitä tutkimuksiin kannata oikopäätä lähteä. Siksi näistä asioista kai huolestutaan vasta myöhemmin, kun käytös ei ole muuttunut ajan myötä. Omasta kokemuksesta suosittelen juttelua ennemmin lääkärin, mieluiten kai neurologin kanssa, enkä niinkään psykologikäyntejä. Meillä sinänsä "ihan kivat" psykologijuttelut olivat lopulta aika hyödyttömiä. Psykologi oli sitä mieltä, ettei mitään vikaa ole, vaikka lapsi ei tunnistanut ilmeitä yms., kun taas lääkäri totesi samojen tutkimusten osalta, että Asperger on. (Kerroin tästä asiasta juuri tuossa toisessa ketjussa käsitellen vilkkaita lapsia.) Oli miten oli, samaa lasta kasvatat siitä riippumatta, saako jotain diagnoosia vai ei, mutta diagnoosin myötä voi saada käytännön apua ja itsekin hoksata asiat eri kantilta, kun on tutustunut alan kirjallisuuteen.