Aikoinaan tekstarilla jättämistä pidettiin raukkamaisena, nyt ei pystytä edes siihen, vaan ghostataan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koskee ihan tavallista keskustelua ihmisten välillä. Ennen kyläiltiin ahkerasti, jopa kutsumatta. Sitten siirryttiin kutsukyläilystä puheluihin, puheluista tekstareihin. Nyt yritetään pitää ihmissuhteita yllä somessa ja viime vuosien aikoina ei viitsitä enää edes vastata tai korkeintaan jollain emojilla. On siirrytty takaisin esihistoriallisiin hieroglyfeihin, tarinaa voi vain arvailla. Ihmiskunta taantuu ja etenkin laiskistuu.

Outo tapa on myös se, että kysytään etukäteen lupa, voiko soittaa.

Minusta toi ei ole lainkaan outoa. Nykyisin, kun ihmisillä on puhelin kätensä ulottuvilla 24/7, niin vuorokaudessa on paljon hetkiä, jolloin ei ole aikaa puhua puhelimessa. Lankapuhelinten aikana hyvin harvoin soitettiin kenenkään työpaikoille, koska ymmärrettiin, ettei työaikana hoideta ihmissuhteita. Kysymys  "voinko soittaa?" tarkoittaa, että onko toinen nyt sellaisessa paikassa ja tekemässä sellaista asiaa, jonka voi keskeyttää puhelun ajaksi. 

Aina voi soittaa, puheluun ei tarvitse vastata jos on huono hetki.

Vierailija kirjoitti:

Jos joku haluaa pudottaa minut elämästään, ei minun tarvitse kuulla mitään koottuja selityksiä siihen. Ghostaaminen riittää.

Eikä tarvi riidelläkään, tai esittää voimakkaita eriäviä mielipiteitä tuossa tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku haluaa pudottaa minut elämästään, ei minun tarvitse kuulla mitään koottuja selityksiä siihen. Ghostaaminen riittää.

Eikä tarvi riidelläkään, tai esittää voimakkaita eriäviä mielipiteitä tuossa tapauksessa.

Niinpä. Ainoa hyöty itselleni eroselityksistä voisi olla se, että saisin rakentavaa palautetta omasta toiminnastani, mutta jos toinen vain ghostaa niin tuskin taustalla on mitään kunnollista selitystä jota minun tarvitsisi kuunnella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koskee ihan tavallista keskustelua ihmisten välillä. Ennen kyläiltiin ahkerasti, jopa kutsumatta. Sitten siirryttiin kutsukyläilystä puheluihin, puheluista tekstareihin. Nyt yritetään pitää ihmissuhteita yllä somessa ja viime vuosien aikoina ei viitsitä enää edes vastata tai korkeintaan jollain emojilla. On siirrytty takaisin esihistoriallisiin hieroglyfeihin, tarinaa voi vain arvailla. Ihmiskunta taantuu ja etenkin laiskistuu.

Outo tapa on myös se, että kysytään etukäteen lupa, voiko soittaa.

Minusta toi ei ole lainkaan outoa. Nykyisin, kun ihmisillä on puhelin kätensä ulottuvilla 24/7, niin vuorokaudessa on paljon hetkiä, jolloin ei ole aikaa puhua puhelimessa. Lankapuhelinten aikana hyvin harvoin soitettiin kenenkään työpaikoille, koska ymmärrettiin, ettei työaikana hoideta ihmissuhteita. Kysymys  "voinko soittaa?" tarkoittaa, että onko toinen nyt sellaisessa paikassa ja tekemässä sellaista asiaa, jonka voi keskeyttää puhelun ajaksi. 

Aina voi soittaa, puheluun ei tarvitse vastata jos on huono hetki.

Periaatteessa samaa mieltä, mutta mun ainakin on vähintään kaivettava kännykkä esiin ja katsottava, kuka soittaa. Jos kyseessä on iäkkäät vanhempani tai omat lapseni, tiedän, että he soittavat vain, jos on oikeasti jokin hätä. Muussa tapauksessa laittavat viestiä. Tai saatan odottaa puhelua vaikkapa työterveyslääkäriltä. Ystävilläni ja kavereillani ei ole koskaan niin kiireellistä asiaa mulle, etteikö sitä voisi kertoa viestilläkin. Tuon "voinko soittaa?" -kysymyksen laittavat silloin, kun asia on pitkä eivätkä jaksa näpytellä sitä viestiksi.