Miksi lapsia hankitaan heti, kun elämä on mallillaan?

Minä nimenomaan nautin siitä, mitä olen rakentanut. Olen elänyt elämäni ajatellen että lapsi tulee ennen kuin täytän 25 tai sitten täytyy tosissaan punnita, haluanko lasta lainkaan. Puolivuotias tuossa treenaa nokkamukista juomista, lapsi saatu 23-vuotiaana. Jos oltaisiin miehen kanssa muutama vuosi arvottu että tahdommeko lapsia, niin ihan mahdollista että olisimme päätyneet elämään ihan kaksin, seitsemän kissan kanssa.

Veikkaan lastenteon olevan suurelta osin lopulta tunnepuolen, ei järjen asia. Ne jotka lapsia joka tapauksessa haluavat, eivät välttämättä mieti onko lapsi juuri siihen elämäntilanteeseen järkevä. Samoin ne, joiden elämäntilanteeseen lapsi sopisi (aloittajan mainitsemat opiskelut hoidettu ja työt hoituvat jo rutiinilla jne) niin tunnepuolella ei välttämättä enää ole tilaa lapselle. Ollaan niin totuttuja siihen saavutettuun elintasoon ja tapaan olla ettei tuntuisi hyvältä muuttaa sitä.

Mä oon dinkkuillut mieheni kanssa nyt yli 10 vuotta plus sitä ennen tietty opiskeluaika, joka ei ollut rarallisesti yhtä huoletonta kuin nyt kahden tulon pariskuntana. Meille kävi niin, että tykätään elämästämme näin niin paljon, ettei halutakaan tähän lapsia muuttamaan kuviota. Olemme siis onnellisia lapsettomina, vaikka mitään tällaista suunnitelmaa meillä ei alun alkaen ollutkaan, enkä edes luokittelisi meitä veloiksi.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 14:45"][quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 14:28"]

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 14:26"]

 Eikö olekin hienoa, ettei ole pakko tehdä niitä lapsia hetikohta opiskelujen jälkeen jollei tunnu siltä?

[/quote]

Eikä lapsia ole pakko tehdä ikinäskään. T. 49-vuotias vapaaehtoisesti lapseton.

[/quote]

Varmasti tosi hieno elämä! Not. Jos ei menesty elämässä oikein eikä saa mitään aikaan, ei hanki lapsiakaan.
[/quote] Mikäs aivopieru tämä nyt oli olevinaan?

Ainakin omalla kohdalla vaikutti se että olimme ±30-vuotiaita kun miehen kanssa tavattiin. Kumpikin halusimme lapsia, joten ei niitä voinut enää siirtää kymmentä vuotta edemmäs elämässä.

Kyllä mä ehdin elää vuosikymmenen sitä lapsetonta aikuiselämää vaikka sainkin ensimmäisen 28-vuotiaana kun elämä oli mallillaan. 18-vuotiaana muutin omilleni, maksoin laskut itse ja 24-vuotiaana valmistuin yliopistosta ja sain työn jota tein 4 vuotta ennen lasta. Kyllä siinä kohtaa olin jo aivan valmis asettumaan, biletin, reilasin ja kävin keikoilla ihan riittävästi opiskeluaikoina. Heti kun talous oli mallillaan ja omistusasunto miehen kanssa alettiin yrittää lasta kun ollaan vielä nuoria ja jaksetaan.

Silloin lapset kannattaa tehdä kun ne asiat on jo mallillaan eikä opiskelukiireiden ja muiden kiireiden keskelle. Taitaa unohtua se että sen paremmin ymmärtää- ja jaksaa murkkuikäsiä kun ei itte ole ihan eläkeiässä. Ja kyllä kaksvitonen jaksaa paremmin yövalvomiset kuin nelikymppinen. Korppakin palautuu nuorena synnytyksestä helpommin.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 15:03"]Jos lapset pistää alulle ennen kun on 25, niin ehtii ihan hyvin nelikymppisenä nuorena vielä tehdä kaikkea ja silloin on rahaakin. Ystäväpari on 30 ja nyt miettii lasta. Ne on ikiopiskelleet kolmikymppiseksi ja ei ole ikinä ollut varaa ostaa edes autoa. Näin cityvihreät. Mahtaa harmittaa kun tossa iässä fiksulla on jo terve 10v tytär ja 8 vuoden päästä omistusasunto, mökki, auto ja vene ja parikyt vuotta aikaa vaan lomailla kun lapset opiskelee
[/quote] Voi miten naiivi ajattelutapa sinulla onkaan. Fiksuus ei liity siihen, kuinka terveitä lapset ovat, tuleeko omakotitaloon paha homevaurio ja purkutuomio, elävätkö lapset kuinka pitkään vai kuolevatko ennen parikymppisiään.

Hei. Olen 24-vuotias opiskelijaäiti. Rahat täytyy laskea, mutta puutetta ei ole. Elän elämäni parasta aikaa pikkulapsen kanssa, mutta en halua ikuisesti elää tätä vaihetta. Toivon että lapsiluku tulee täyteen ennen kuin täytän 30, silloin toivottavasti olen myös valmistunut ja voin keskittyä myös uraan. Materiaali ei ole ikinä ollut minulle tärkeää, haluan vain soman kodin perheelleni ja viettää tavallista arkea lasteni ja mieheni kanssa. En halua olla vanha äiti, ja meille tämä sopii hyvin.

Kuinka kauan on mielestäsi sopiva aika dinkkuilla? Mun mielestä sellanen töihin-kotiin-nukkumaan -rumba x5 oli pidemmän päälle tosi pitkästyttävää. Ehdittiin miehen kanssa elää valmistumisen jälkeen 1,5 vuotta sitä dink-elämää, ennen kuin tulin raskaaksi. Siinä elämässä semmosia kohokohtia oli tosi vähän. Kaks kertaa vuodessa jossain reissussa ja viikonloppuisin ehkä jotain juhlimista, jos jaksaa. Arkisin ei ollut mitään mielenkiintoa lähteä mihinkään, ei todellakaan jaksanut. Lapsi on tuonut merkitystä elämään ja siinä perusarjessakin lapsi ja sen kasvun seuraaminen ilahduttaa.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 14:59"]

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 14:43"]

Ehkä niitä tehdään siksi, että ollaan varmoja lapsen saannista. Tein lapset 25-vuotiaana kun se oli helppoa. Liian monet mun sukulaiset ovat lykänneet lapsentekoa kolmenkympin tuolle puolen ja sitten tuleekin ero, mies ei halua lasta tai niitä ei enää saa. Se on karmea kohtalo sellaiselle, joka haluaa lapsia. En itse missään nimessä halunnut lapsetonta loppuelämää joten mieluummin uhrasin muutaman dinkkuiluvuoden.

[/quote]Onneksi et tiedä, mitä olet menettänyt. (Sori oli pakko.)

[/quote]:D

Mielenkiintoisesti osat ovat tässä ketjussa vaihtuneet.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 15:16"]

Kuinka kauan on mielestäsi sopiva aika dinkkuilla? Mun mielestä sellanen töihin-kotiin-nukkumaan -rumba x5 oli pidemmän päälle tosi pitkästyttävää. Ehdittiin miehen kanssa elää valmistumisen jälkeen 1,5 vuotta sitä dink-elämää, ennen kuin tulin raskaaksi. Siinä elämässä semmosia kohokohtia oli tosi vähän. Kaks kertaa vuodessa jossain reissussa ja viikonloppuisin ehkä jotain juhlimista, jos jaksaa. Arkisin ei ollut mitään mielenkiintoa lähteä mihinkään, ei todellakaan jaksanut. Lapsi on tuonut merkitystä elämään ja siinä perusarjessakin lapsi ja sen kasvun seuraaminen ilahduttaa.

[/quote]Et jaksanut käydä töissä etkä keksinyt elämääsi mitään sisältöä, joten pamahdit paksuksi ja jäit kotiin loisimaan yhteiskunnan tuella. Hienosti hoidettu.

Elämää olisi hyvä rakentaa ihan alusta saakka oikein. Hyvä pohja opinnoilla. Toisen asteen opinnot pitää tehdä hyvin. Nuori aikuisuus on harjoittelua omillaan selviämiseen. Opettelee siivoamaan ja kokkaamaan ja sosiaalisia suhteita. Myös seksisuhteista on hyvä saada kokemusta ettei jää kaduttamaan myöhemmin. Minusta ei huono idea vaikka bilettäisi siihen 25-26 vuotiaaksi. Sen jälkeen deittailua ja dinkkuilua 5-8 vuotta ja lapset nopeasti tän jälkeen hankintaan. Jos ei ole menevää sorttia, lapset heti lukion jälkeen alulle.

Ajattelen niin, ettei mitään ole vielä rakennettu jos EI ole lapsia. Talot, autot, veneet, kesämökit ovat vain materiaa, enkä osaa kiintyä tai välittää materiasta. Niin, meillä on autoja ja talo, mutta ei ne merkitse mitään lasten rinnalla.  Enkä usko mihinkään valmiiksi rakennettuun elämään, johon lapset tulevat. Aina on jotan kesken, eikä huomisesta voi olla varma.

Ei se silti ole multa pois, vaikka muut elävät toisen tyylisesti. Olen tyytyväinen, että hankin lapset nuorena ja yliopistotutkinnonkin suoritin. Naisten on silti hyvä tiedostaa, että biologia ei ole muuttunut mihinkään.