Gallup; jättäisitkö pettävän miehen?
Jättäisitkö yhden pettämisen jälkeen? jättäisitkö useamman pettämisen jälkeen? siis että tietäisit varmaksi, että näin on tapahtunut.
Kommentit (25)
Jättäisin kyselemättä mitään. Piste
En välttämättä jättäisi jos mies selvästi katuisi tekojaan, pyytäisi vilpittömästi anteeksi ja osoittaisi teoillaan olevansa taas luottamuksen ja rakkauden arvoinen.
Itse olen saanut anteeksi ja myös muuttunut.
Ensin ajattelin että ehdottomasti. Kyllä ja heti. Mutta tilanteen sattuessa kohdalle sitä joutuu miettimään monia asioita ja se ei olekaan enää niin mustavalkoista. Joten, en jättänyt.
Olen itse saanut kerran pettämisen anteeksi, joten joten kerta minunkin olisi tasapuolisuuden nimissä annettava anteeksi.
En tiedä. En ole tehnyt mitään suunnitelmaa tuon suhteen, eikä ole mitään periaatteita tyyliin "kerrasta poikki". Kattosin miltä tuntuu.
Jättäisin. Minulle yksiavioisuus on sen verran tärkeä asia. Hyväksyn myös muunlaiset tavat olla suhteessa, mutta minulle ne eivät sovi. Olemme parhaillaan miehen kanssa käymässä keskusteluja siitä, onko hänelle mahdollista tyytyä seksiin vain minun kanssani loppuelämän ajaksi.
En voisi enää koskea mieheen jos tietäisin että hän on koskenut johonkin toiseen, hyi helvetti! Mulle seksi on fyysistä rakkautta, ja jos sitä rakkautta joka kuuluu mulle, jakaa muille, ei se ole mulle enää tarkotettu, rakkaus on mua kohtaan kuollut, enkä haluaisi olla ihmisen kanssa joka ei mua rakasta.
Jättäisin. Loukkaisi aivan järjettämästi, jos mies harrastaisi seksiä jonkun toisen kanssa, vaikka ei tahdo minunkaan kanssani jaksaa tarpeeksi.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 18:08"]En voisi enää koskea mieheen jos tietäisin että hän on koskenut johonkin toiseen, hyi helvetti! Mulle seksi on fyysistä rakkautta, ja jos sitä rakkautta joka kuuluu mulle, jakaa muille, ei se ole mulle enää tarkotettu, rakkaus on mua kohtaan kuollut, enkä haluaisi olla ihmisen kanssa joka ei mua rakasta.
[/quote]
Tää oli kuin suoraan mun suusta. Eli jättäisin! Niinkuin olen tehnytkin jo kahteen otteeseen. Sitä oikeaa odotellessa.
Olin aiemmin ehdoton, että se on kerrasta poikki, mutta niin vain kävi mullekin, että kun mies petti, niin en jättänyt, en edes kolmannen kerran jälkeen. Tiedän, että olen täysin arvoton ihminen, sekä itseni että muiden silmissä, mutta käytännön syyt pakottavat meitä jatkamaan, ja ihme kyllä rakkauttakin on välillämme. Seksiä mies on saanut aina kotoa niin paljon kuin on halunnut, eikä hän osaa itsekään selittää, mikä ajoi vieraisiin.
Tietenkin jättäisin. Ja miehen mahdollinen katuminen olisi turhaa ajanhukkaa, tehty mikä tehty ja mies kantakoon vastuunsa kertomalla myös lapsille tekemisistään. N41
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 18:08"]
En voisi enää koskea mieheen jos tietäisin että hän on koskenut johonkin toiseen, hyi helvetti! Mulle seksi on fyysistä rakkautta, ja jos sitä rakkautta joka kuuluu mulle, jakaa muille, ei se ole mulle enää tarkotettu, rakkaus on mua kohtaan kuollut, enkä haluaisi olla ihmisen kanssa joka ei mua rakasta.
[/quote]
Et kai sinä sitä voi päättää onko jonkun rakkaus sinua kohtaan kuollut? Hirveän kiihkeää puhetta. Voit määrätä säännöt suhteeseen, mutta tuskin voit määritellä toisen tunteita noin. Jännä miten toisilla lähtee ihan mopo käsistä pelkästään siitä ajatuksesta että kumppani harrastaisi seksiä jonkun toisen kanssa.
Riippuu tilanteesta. Jos mies kertoo pian syrjähypyn jälkeen itse kaiken, pyytää anteeksi ja pui tilanteen läpi kanssani, annan anteeksi, niin kuin annoinkin.
Jos mies valehtelee ja salailee, niin armotta pihalle - kyllä se jossain vaiheessa tulee ilmi, vaikka miten varovainen olisi.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 18:13"][quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 18:08"]
En voisi enää koskea mieheen jos tietäisin että hän on koskenut johonkin toiseen, hyi helvetti! Mulle seksi on fyysistä rakkautta, ja jos sitä rakkautta joka kuuluu mulle, jakaa muille, ei se ole mulle enää tarkotettu, rakkaus on mua kohtaan kuollut, enkä haluaisi olla ihmisen kanssa joka ei mua rakasta.
[/quote]
Et kai sinä sitä voi päättää onko jonkun rakkaus sinua kohtaan kuollut? Hirveän kiihkeää puhetta. Voit määrätä säännöt suhteeseen, mutta tuskin voit määritellä toisen tunteita noin. Jännä miten toisilla lähtee ihan mopo käsistä pelkästään siitä ajatuksesta että kumppani harrastaisi seksiä jonkun toisen kanssa.
[/quote]
Oletko koskaan rakastanut aidosti ketään? Silloin et kyllä kykene tällä tavoin satuttamaan yhtäkään ihmistä.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 18:17"]
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 18:13"][quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 18:08"] En voisi enää koskea mieheen jos tietäisin että hän on koskenut johonkin toiseen, hyi helvetti! Mulle seksi on fyysistä rakkautta, ja jos sitä rakkautta joka kuuluu mulle, jakaa muille, ei se ole mulle enää tarkotettu, rakkaus on mua kohtaan kuollut, enkä haluaisi olla ihmisen kanssa joka ei mua rakasta. [/quote] Et kai sinä sitä voi päättää onko jonkun rakkaus sinua kohtaan kuollut? Hirveän kiihkeää puhetta. Voit määrätä säännöt suhteeseen, mutta tuskin voit määritellä toisen tunteita noin. Jännä miten toisilla lähtee ihan mopo käsistä pelkästään siitä ajatuksesta että kumppani harrastaisi seksiä jonkun toisen kanssa. [/quote] Oletko koskaan rakastanut aidosti ketään? Silloin et kyllä kykene tällä tavoin satuttamaan yhtäkään ihmistä.
[/quote]
Niin koska sinähän se tiedät mitä kaikki maailman ihmiset tuntee, vai?
Jättäisin.
Oikeastihan emme voi tietää miten toimisimme tositilanteessa, mutta olen ajatellut että jättäisin kyllä, lapsista ja yhteisestä talosta huolimatta. Jättäisin joka tapauksessa ja kenet tahansa, mutta meillä on mieheni kanssa vähän muutakin rasitetta tässä taustalla ja jos vielä pettämään menisi niin kyllä se olisi siinä.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 18:18"][quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 18:17"]
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 18:13"][quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 18:08"] En voisi enää koskea mieheen jos tietäisin että hän on koskenut johonkin toiseen, hyi helvetti! Mulle seksi on fyysistä rakkautta, ja jos sitä rakkautta joka kuuluu mulle, jakaa muille, ei se ole mulle enää tarkotettu, rakkaus on mua kohtaan kuollut, enkä haluaisi olla ihmisen kanssa joka ei mua rakasta. [/quote] Et kai sinä sitä voi päättää onko jonkun rakkaus sinua kohtaan kuollut? Hirveän kiihkeää puhetta. Voit määrätä säännöt suhteeseen, mutta tuskin voit määritellä toisen tunteita noin. Jännä miten toisilla lähtee ihan mopo käsistä pelkästään siitä ajatuksesta että kumppani harrastaisi seksiä jonkun toisen kanssa. [/quote] Oletko koskaan rakastanut aidosti ketään? Silloin et kyllä kykene tällä tavoin satuttamaan yhtäkään ihmistä.
[/quote]
Niin koska sinähän se tiedät mitä kaikki maailman ihmiset tuntee, vai?
[/quote]
Opetteletko lukemaan. :D en sanonut missään vaiheessa noin, ilmaisin vaan jyrkän mielipiteeni siihen, ettei rakastunut ihminen pysty (eikä halua) satuttaa kumppaniaan pettämällä, jos järki juoksee senkään vertaa, että ajattelee millaiset traumat sillä voi toiseen ihmiseen jättää.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 18:17"]
Oletko koskaan rakastanut aidosti ketään? Silloin et kyllä kykene tällä tavoin satuttamaan yhtäkään ihmistä.
[/quote]
Voi kuule, kyllä minä olen rakastanut, aidosti ja ehdoitta. Ja silti kyllä pettämään. Kukaan ulkopuolinen ei voi tulla minulle tai tai kellekään muulle sanomaan, että taitaa se rakkaus sitten olla teeskenneltyä kun ei pysty olemaan satuttamatta.
Minulle on jo pitkään ollut se ja sama käykö mies vieraissa vai ei. En tiedä mutta veikkaan että käy. Seksi on minulle vain seksiä, en liitä siihen mitään ylimääräisiä tunteita, joten omalla kohdallani tuntuisi epäloogiselta että pahastuisin jos mies hakee muualta sitä, mitä ei minulta saa.
Ymmärrän toki että jotkut ajattelevat kanssani hyvinkin eri tavalla, mutta tämä ajatusmalli sopii minulle.