Legojen myynti - ahdistava homma, miten te teette?
Järjestelyprojekteihin liittyen - etenkin lasten legojen (ja Playmobilien yms., mutta Legot pahimmat), kierrättäminen tuntuu varsin painajaiselta.
Niitä on tosi isot määrät. Ja arvoltaan tietysti useita useita satoja euroja. TAi siis yli 1000 eur varmasti jos laskee kaikki Legot ja Playmobilit pelkästään yhteen.
No, semmoisena "silppunahan" niistä ei saa juuri mitään.
Paras olisi, jos rakentaisi mallit taas kasaan ja myisi niitä sellaisina. Meillä on kaikki ohjeet tallella.
Näin teinkin isompien lasten legojen kohdalla, kun olin äitiyslomalla. Ensin lajittelin ne, jotta oikeiden palojen löytäminen helpottuu. Tähän projektiin meni ainakin 2vk lähes täyspäiväisesti (pakollisen lastenhoidon lomassa). Mutta meni niitä sitten kaupaksikin - tosin lopulta myin suurimman osan aika edullisesti kuitenkin kirppiksellä; osan huutonetissä.
Nyt on sitten nuoremmalle satsille kertynyt näitä taas; osittain ne on onneksi valmiiksi lajiteltu.Mutta silti tuntuu jotenkin ylivoimaiselta alkaa vaativan työni lomassa niitä rakentamaan vähänä vapaa-aikana. (Lapset ei itse osaa edes saati viitsi.) Rasittavimpia on puoliksi valmiit mallit, jotka osin hajonneet, niiden paikkaillu melkein hankalampaa...
MItä tekisitte tämmöisille? NIitä ei kannata silppunakaan myydä koska sieltä löytyisi mm. Lego-junarata, Ninja-linna yms. isompiakin settejä.
Samoin Playmobileista meillä olisi isoja settejä, ja ohjeet tallella, mutta pitäisi vain lajitella ne alkuper. setteihinsä.
Miten te muut säilytätte ja sitten kierrätätte Legot yms.??
Kommentit (64)
Kierrätän viemällä kierrätyskeskukseen.
Apua, sä olet kyllä ahkera ja touhukas. En lähtisi myymään legoja vaikka niitä onkin kertynyt järkyttävä määrä. Kun ne ei enää kiinnosta, laitan varastoon. Ehkä kelpaa sitten lapsenlapsille.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 10:13"]
Pesen ja säilytän varastossa. En missään nimessä myy. Mulla on omia ja veljenikin legoja tallessa.
[/quote]
Mä säilytin siis vuosi-vuosikaudet isompien lasten legoja, ja havaitsin että nuoremmat ei niistä kauheasti innostuneet. Oli tullut niin paljon uusia kivoja sarjoja, ja on se kiva rakentaa rasiasta ohjeesta tuoreeltaan. Lego-leikit alkoi kiehtoa vasta kun sai niitä omiakin uusia rasioita.
Ja sitten tietysti tytölle tyttöjen legoja myös.
Lisäksi esim. oman lapsuuden legoja on tallessa eikä niistä ole juuri iloa (tosin ne olikin käytettyjä, eli ei mitään ohjeita ja selkeitä sarjoja jäljellä).
Ja kyllä noissa se muovi kuluu ja "väsyy" vuosien kuluessa. Itse en oikein tykkää mistään tavaroiden säästelystä "lapsenlapsille", vaan laittaa kiertoon ja mieluiten sillä lailla kunnossa että siitä olisi eniten hyötyä - eli esim. valmiit mallit ohjeineen edullisemmin kirppikseltä ostettuna on varmasti "aarre" niiden sieltä löytäjille.
ap
Oon säästänyt sekä ohjeet että alkuperäispakkaukset. Tosin legot voi olla missä vaan ja ne pitäis pitää samassa lootassa.
Joskus laitan ne kokoon ja myyn.
Sama autoratojen kanssa.
Kyllä meillä on omat 30 v vuotta vanhat legot tallessa ja leikeissä. Ei oo kulunu eikä väsyny. Peruspalikat toimii ja niitä tarvitaan iso määrä, kun välillä istutaan koko perhe rakentamassa taloja tms.
Sano muksuille, että kasaavat ja myyvät itse!
Eikö suvussa ole ketään kuka tarvitsisi? Meillä ei legoja hävitetty ollenkaan, vaan niitä on kierrätetty suvussa sillä kenen lapset on milloinkin tarvinneet. Nyt nuo samaiset legot jolla olen itse leikkinyt yli 20 vuotta sitten, on tulossa lapsilleni leikittäväksi.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 10:28"]
Kyllä meillä on omat 30 v vuotta vanhat legot tallessa ja leikeissä. Ei oo kulunu eikä väsyny. Peruspalikat toimii ja niitä tarvitaan iso määrä, kun välillä istutaan koko perhe rakentamassa taloja tms.
[/quote]
Tää varmaan toimii jos ne on käytössä, meillä kun ei oikein ole. Eikä olisi tilaa säilytellä niitä enää.
ap
Poikani leikki lapsuuteni legoilla myös.
Siinä mielessä osan voi säästää jos tulee lapsenlapsia.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 10:29"]
Sano muksuille, että kasaavat ja myyvät itse!
[/quote]
Tämä just ei toimi - ne ei osaa! Ja onhan se massiivinen homma alkaa etsimään niitä oikeita palasia edes, saati rakentaa. Ei monen aikuisenkaan pitkäjänteisyys suoraan sanoen riittäisi siihen.
(Lapset ovat vielä lego-iässä oikeastaan mutta eivät ole niillä leikkineet vuoteen pariin enää. Pareilla viime synttäreillä saadut lego-rasiat olen myynyt suoraan silleen avaamattomana jo eteenpäin ja antanut niistä sitten rahat pojalle. KUn ei ole kehdanntu kutsuun laittaa kuitenkaan että "ei legoja".)
ap
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 10:31"]
Eikö suvussa ole ketään kuka tarvitsisi? Meillä ei legoja hävitetty ollenkaan, vaan niitä on kierrätetty suvussa sillä kenen lapset on milloinkin tarvinneet. Nyt nuo samaiset legot jolla olen itse leikkinyt yli 20 vuotta sitten, on tulossa lapsilleni leikittäväksi.
[/quote]
Harmi kyllä ei ole ketään. Ei ole lainkaan serkkuja esim., suku on siis tosi pieni. Vaatteetkin aina myyn kirppiksellä tai netissä (huonot roskiin tai lumppukeräykseen tai räteiksi).
ap
Mulla sama ongelma Pet Shop-vermeitten kanssa. NIitä on iiiiiso pahvilaatikollinen ja örkkejä varmaan pari sataa. Haluaisin ne kerralla pois
legot on ylihinnoiteltuja. helppo riistää sarjoista paljon rahaa kun on niin suosikki lahjatoive.
sarjat on vielä tylsiä, teennäistä valmiiden hahmojen tekemistä joita on mainostettu isolla rahalla.
sekalainen paketti peruslegoja on kaikista paras. lapsi voi rakennella taloja tai mitä tahansa ilman typeriä kaavoja.
huuto.net:ssä on paljon myynnissä mutta aivan ylihinnoiteltuna. ei niiden arvo ole sitä mitä uusissa paketeissa annetaan ymmärtää. hinta on korkea valmiissa paketeissa vain siksi että se on niin helppo lahja eikä vanhemmat keksi mitä muuta ostaa. markkinoinnin tulosta että lapset vaatii noita.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 10:33"][quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 10:29"]
Sano muksuille, että kasaavat ja myyvät itse!
[/quote]
Tämä just ei toimi - ne ei osaa! Ja onhan se massiivinen homma alkaa etsimään niitä oikeita palasia edes, saati rakentaa. Ei monen aikuisenkaan pitkäjänteisyys suoraan sanoen riittäisi siihen.
(Lapset ovat vielä lego-iässä oikeastaan mutta eivät ole niillä leikkineet vuoteen pariin enää. Pareilla viime synttäreillä saadut lego-rasiat olen myynyt suoraan silleen avaamattomana jo eteenpäin ja antanut niistä sitten rahat pojalle. KUn ei ole kehdanntu kutsuun laittaa kuitenkaan että "ei legoja".)
ap
[/quote]
Eivät osaa??
Anna tehtävä jollekin joka osaa.
voisin ostaa kohtuuhinnalla peruslegoja.
Minä lahjoittaisin ne silppuna jollekin päiväkodille. Lelubudjetit ovat pieniä joten lahjoitukset otetaan ilolla vastaan.
Oon yrittänyt lajitella lasten kanssa, mutta eihän ne jaksa keskittyä... oon joskus myynyt pusseissa sekalaisia Legoja, mutta ei niistä juuri mitään saa. Meillä Legoja arviolta 120 litraa, vanhimmat 70-luvulta, uusimmat näitä tuoreita. Nyt ei kuopus enää halua uusia Legoja, vanhoilla leikkii kyllä. Kai noita 70-luvun juttuja kannattaisi pestä ja lajitella, myis sit rahapulassa :) oon säästänyt kaikki ohjeet 90-luvulta saakka, on siellä arvokkaita juttujakin jos joku jaksais etsii ne osat!
Meillä käy siivoja hän hoitaa noi hommat, kun aika on :)
Outoja lapsia sulla, jos eivät viitsi kasata :D Minkä ikäisiä? Meillä legot olleet "lego-iän ohittaneillakin" tekniikkalegojen kautta mukana kuvioissa ja ei tulisi mieleenkään myydä niitä. Jälleenmyyntiarvo on kuitenkin niin mitätön siihen rahaan, mitä niihin on laitettu.
Pesen ja säilytän varastossa. En missään nimessä myy. Mulla on omia ja veljenikin legoja tallessa.