Opettajat, sopisiko teille loman siirto
Eli, että koulut loppuisi juhannukseen ja loma loppuisi elokuun lopussa vasta. Nytkin on elokuu todella kaunis ja olisi paras aika olla lomalla, mutta koulut alkoivat jo viime viikolla. Mitä mieltä palstan opettajat olisi tällaisesta muutoksesta, että koulu alkaisi vasta syyskuun alusta ja saisi olla vielä elokuun lomalla.
Minua ainakin harmittaa olla töissä nyt, kun vihdoin on kaunista.
Kommentit (39)
Eikö riittäs että alkaa juhannukselta ja päättyy heinäkuun loppuun. Mihin sitä himmeetä lomaa kulaan tarttee. Keväälle vaikka ekstraviikko lomaa.
Loma alkamaan kesäkuun alusta ja kestäisi elokuun loppuun.
Kyllä sopisi.
mutta vaatisi kyllä oppilaille jonkinlaisen pitkän pääsiäisloman, että jaksavat.
Koulupäivien määrähän ei tuollaisessa muutoksessa lisääntyisi, joten varmaankin pääsiäisen yhteyteen tulisi kahden viikon loma. Olisi se kevättauko ihan passeli siinä kohtaa, jaksaisi sitten hyvin sen loppurutistuksenkin. Minulle siirto sopisi, mutta monelle pikkukoululaisen vanhemmalle voisi olla hankala järjestää lapsen hoito keskellä kevättä kahdeksi viikoksi.
Minähän menen töihin kuten määrätään. Mutta henkilökohtainen mielipiteeni on, että pidetään nyt tämä systeemi näin kun se on.
Entä sellaisena vuotena, kun kesäkuussa paistaa joka päivä aurinko ja elokuussa sataa?
Monesti elokuussa koulun alkaessa on jo syksyistä ja sataa. Ja lämmintä on huhti-toukokuussa joskus ihan hellepäiviin asti. Joten toivottavasti muutoksia ei tehdä hätiköiden. Lisäksi opettajat eivät siitä asiasta edes päätä, joten tuskin meidän mielipiteitä kannattaa sen ihmeemmin gallupoidakaan.
Monihan luulee, että opettajat päättää lomista, lauantaityöpäivistä jne. Ne päätökset tulee ihan vaaleissa valituilta, eli sivistyslautakunnasta. Suuremmat lomasiirrot vaativat puolestaan ihan lakimuutokset.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 17:46"]
Muuten ei väliä, lomaillaan kun pitää, mutta oppilaat eivät välttämättä jaksaisi, ovat aika nuutuneita jo kevään loppupuolella.
[/quote]
Miksi suomalaiset lapset siten nuutuvat niin helposti? Ja voivat jotenkin pahoin koulussa?
Ulkomailla usein koulu loppuu kesäkuun lopussa ja ihan samat lomat kuin Suomessa. Syyslukukausi alkaa elokuun puolivälin jälkeen, siinä 20.-25.8. Siis monessa maassa.
ja Suomessa on todella lyhyet koulupäivät. Paluumuuttajan näkökulmasta oli hauskaa, kun 5. luokkalainen oli aivan äimänä, että koulu voi loppua jo klo 13. "paras koulupäivä ikinä!!!". Kun on tottunut 8.30-15.30 päiviin.
Keski-Euroopassahan ainakin on juuri parin viikon mittainen pääsiäisloma...
Miksi Suomessa ei iloita siitä, että voidaan reissata ruuhkattomassa Euroopassa 2 kk ajan ja vasta elokuussa alkaa muiden lomat.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 18:23"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 17:46"]
Muuten ei väliä, lomaillaan kun pitää, mutta oppilaat eivät välttämättä jaksaisi, ovat aika nuutuneita jo kevään loppupuolella.
[/quote]
Miksi suomalaiset lapset siten nuutuvat niin helposti? Ja voivat jotenkin pahoin koulussa?
Ulkomailla usein koulu loppuu kesäkuun lopussa ja ihan samat lomat kuin Suomessa. Syyslukukausi alkaa elokuun puolivälin jälkeen, siinä 20.-25.8. Siis monessa maassa.
ja Suomessa on todella lyhyet koulupäivät. Paluumuuttajan näkökulmasta oli hauskaa, kun 5. luokkalainen oli aivan äimänä, että koulu voi loppua jo klo 13. "paras koulupäivä ikinä!!!". Kun on tottunut 8.30-15.30 päiviin.
[/quote]
Miten se pidempi koulupäivä vaikuttaa oppilaiden oppimiseen siellä ulkomailla? Onko tullut parempia tuloksia? Ihan vaikka tuota Pisaa ajattelen, vaikka onhan siitä alemmas jo tultu ja tullaan edelleenkin, kun määrärahoja vähennetään jatkuvasti, mutta silti Suomen tulokset ovat erittäin hyviä.
On se kumma, kun ulkomamma saa noinkin positiivisen asian Suomesta kuulostamaan paskalta.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 18:26"]
Miksi Suomessa ei iloita siitä, että voidaan reissata ruuhkattomassa Euroopassa 2 kk ajan ja vasta elokuussa alkaa muiden lomat.
[/quote]
Just olin tätä tulossa sanomaan. Elokuussa kun muu Eurooppa lomailee, kaikki on tupaten täynnä ja hinnat vähintäänkin kolminkertaistuvat joka paikassa!
Ja yleensä elokuun puolivälistä on jo melko viileää Suomessa. Ihan junttia alkaa siirtelee lomia yhden hyvin harvinaislaatuisen kesän takia.
Espanjassa ennätysmäärä matkailijoita - suosittu ranta on turistimeri
http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2015072720098468_ma.shtml
Valoisin aika on kesäkuussa. Elokuussa on jo illat pimeitä ja koleus lisääntyy vääjäämättä, syksy lähenee. Valoa ihminen kaipaa. Eli näin on hyvä.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 17:48"]
Loma alkamaan kesäkuun alusta ja kestäisi elokuun loppuun.
[/quote]
TÄMÄ!
Syyslukukaudesta tulisi liian lyhyt ja keväästä pitkä. Olisi hankalaa koulun käytäntöjen kannalta. Paljon pitäisi muuttua.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 18:23"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 17:46"]
Muuten ei väliä, lomaillaan kun pitää, mutta oppilaat eivät välttämättä jaksaisi, ovat aika nuutuneita jo kevään loppupuolella.
[/quote]
Miksi suomalaiset lapset siten nuutuvat niin helposti? Ja voivat jotenkin pahoin koulussa?
Ulkomailla usein koulu loppuu kesäkuun lopussa ja ihan samat lomat kuin Suomessa. Syyslukukausi alkaa elokuun puolivälin jälkeen, siinä 20.-25.8. Siis monessa maassa.
ja Suomessa on todella lyhyet koulupäivät. Paluumuuttajan näkökulmasta oli hauskaa, kun 5. luokkalainen oli aivan äimänä, että koulu voi loppua jo klo 13. "paras koulupäivä ikinä!!!". Kun on tottunut 8.30-15.30 päiviin.
[/quote]
Monissa kesäkuussa koulua pitävillä mailla on pääsiäisloma. Suomessa kouluissa pääsiäinen on vain pidennetty viikonloppu, ja kun siihen ei liity mitään lomaa, pääsiäisen jälkeisellä viikolla voi olla useitakin kokeita ja ei ole sellaista hengähdystauon tuntua lapsilla.
Kevätlukukauden lopulla hiihtolomasta on jo pitkä aika ja sitten toukokuussa jos on vielä lämmintä, niin kouluissa on monesti sairaan kuuma (peltikatto, isot ikkunat, ei ilmastointia, vain huonosti toimiva ilmanvaihto). Ainakin oma lapseni nuutuu noista syistä.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 18:30"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 18:23"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 17:46"]
Muuten ei väliä, lomaillaan kun pitää, mutta oppilaat eivät välttämättä jaksaisi, ovat aika nuutuneita jo kevään loppupuolella.
[/quote]
Miksi suomalaiset lapset siten nuutuvat niin helposti? Ja voivat jotenkin pahoin koulussa?
Ulkomailla usein koulu loppuu kesäkuun lopussa ja ihan samat lomat kuin Suomessa. Syyslukukausi alkaa elokuun puolivälin jälkeen, siinä 20.-25.8. Siis monessa maassa.
ja Suomessa on todella lyhyet koulupäivät. Paluumuuttajan näkökulmasta oli hauskaa, kun 5. luokkalainen oli aivan äimänä, että koulu voi loppua jo klo 13. "paras koulupäivä ikinä!!!". Kun on tottunut 8.30-15.30 päiviin.
[/quote]
Miten se pidempi koulupäivä vaikuttaa oppilaiden oppimiseen siellä ulkomailla? Onko tullut parempia tuloksia? Ihan vaikka tuota Pisaa ajattelen, vaikka onhan siitä alemmas jo tultu ja tullaan edelleenkin, kun määrärahoja vähennetään jatkuvasti, mutta silti Suomen tulokset ovat erittäin hyviä.
On se kumma, kun ulkomamma saa noinkin positiivisen asian Suomesta kuulostamaan paskalta.
[/quote]
No se, mistä tulemme on tuon ankean PISA:n ykköstilan omistaja ollut jo vuosia. Suomessa edelleen muistellaan jotain vuosien takaista ykkössijaa, vaikka nyt ollan koko ajan menossa alas.
Esimerkiksi matematiikka ja luonnontieteet ovat valovuosia jäljessä Suomessa ja nimenomaan tämä näkyy PISA:ssa. Lapset ovat olleet aivan ihmeissään helposta sisällöstä.
Itseänikin vaatimustaso hämmästyttää. Suomi menee joka ikinen vuosi alaspäin, mutta kun kerran oltiin ykkösiä, niin sillä mennään 20 vuotta. Sitten huomataan että oho, me pudottiinkin kelkasta.
Edelleen ihmettelen suomalaisten lasten uupumista alhaisella vaatimustasolla, lyhyillä koulupäivillä j ailmeisesti maailman ammattitaitoisimmilla ja eniten töitä tekevillä opettajilla. Miksi?
Ja tässä taas loistaa lapsellisten itsekkyys. Kun nykyäänkin on tosi monella työpaikalla sellainen tilanne, että lapsettomat eivät koskaan saa lomailla heinäkuussa (jota yleisesti pidetään Suomessa parhaana lomakuukautena), koska päiväkodit ovat kiinni tai pitää muuten just aina silloin olla lomalla niiden lasten takia, niin te pirut haluatte vielä koko elokuunkin. Että sinkut ja lapsettomat pitäkööt kesälomansa sitten ennen juhannusta tai syyskuussa, koska meillehän ei ole mitään merklitystä sillä onko esim. säiden puolesta mahdollista viettää lomapäiviä uimarannalla jne.
Jestas, että mä inhoan teitä. Kaiken sen jatkuvan marinan teiltä leikatuista etuuksista lisäksi haluatte vielä valikoida ja kahmia itsellenne parhaat loma-ajatkin. Vastenmielistä.