Tyttöystävä haluaa tavata vanhempani

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö hän tiedä millaisia vanhempasi on, vai eikö hän usko, kun kerrot?

En ole vielä kertonut.

-ap

Tänä päivänä on helppo selvittää tausta, jos heti kun ihmisen tapaa. Jos ihminen kiinnostaa, sitäpaitsi käytöksestä ja tyylistäsi huomaa jo kaiken. Tietysti jos tapailee hotelleissa ja ravintoloissa menee aikaa,  ennenkuin asat selviävät. Oletko puhunut vanhemmistasi samaan tyyliin kuin tänne aloittaessasi kirjoitit. Silloinhan sinulla ei ole mitään salattavaa. En tiedä onko jo tarjolla palvelua, että joku pariskunta voisi alkaa näyttelemään vanhempiasi. Anteeksi kylmä tyyli,, en vaan ymmärrä miksi esittelet tyttöystäväsi ihmisille joita halveksit noin syvästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo on vaikeita juttuja. Meillä siis mun vanhemmat (olen siis nainen) on erittäin väkivaltaisia, lapsenhakkaajia, toinen niin paha narsisti että käy aikuisten lastensa kimppuun väkivallalla. Siellä on vaarallista, saa pelätä terveytensä puolesta.

Mun puoliso ei ollenkaan tajunnut millasia ne on vaikka selitin. Itse ei ole koskaan kokenut tuollaista niin ei se tajunnut. Kunnes kerran oltiin siellä käymässä (aniharvoin käyn) ja narsistivanhempi agitoi itse itsensä raivoon, uhkasi hakata mut ja miehen tohjoksi. Mies jäätyi, meni ihan sokkiin, ei osannut sanoa tai tehdä mitään, mun piti sitten meidät pelastaa tilanteesta ja äkkiä sieltä pakoon. Siitä kerrasta sitten oppi. Oli saanut elää itse turvassa lapsuuden ja siksi ei osannut ollenkan toimia väkivallan uhatessa.

Enää emme tuon jälkeen ole menneet vanhemmille enkä anna heidän tavata lapsiani koskaan. Siis todellakaan koskaan.

Ei ne ole vaikeita juttuja. Itse teette niistä vaikeita.

Jos salaillaan, kuten ap on tehnyt, niin tokihan siitä silloin tulee vaikeaa, kun pitää alkaa keksimään kaikenlaisia valheita asian peittelemiseksi. Lopettakaa häpeily ja olkaa rehellisiä ja suorapuheisia.

Et ilmeisesti ole kasvanut alkoholistien kanssa. Sitä häpeää ei noin vain hävitetä, kun se elämästä ensimmäiset 18 vuotta jatkunut. En ole valehdellut mistään, mutta en ole lähtenyt kertomaan, koska ei ole suoraan kysytty.

-ap

Niin, ei se häpeä itsestään katoa. Sen eteen pitää tehdä työtä. Nyt olet munimassa parisuhteesi, koska annat sen häpeän hallita.

Kyllä se tyttöystäväsi näkökulmasta on jo valehtelun puolelle mennyt, kun olet kierrellyt ja kaarrellut, etkä ole rehellisesti sanonut mikä tilanne on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo on vaikeita juttuja. Meillä siis mun vanhemmat (olen siis nainen) on erittäin väkivaltaisia, lapsenhakkaajia, toinen niin paha narsisti että käy aikuisten lastensa kimppuun väkivallalla. Siellä on vaarallista, saa pelätä terveytensä puolesta.

Mun puoliso ei ollenkaan tajunnut millasia ne on vaikka selitin. Itse ei ole koskaan kokenut tuollaista niin ei se tajunnut. Kunnes kerran oltiin siellä käymässä (aniharvoin käyn) ja narsistivanhempi agitoi itse itsensä raivoon, uhkasi hakata mut ja miehen tohjoksi. Mies jäätyi, meni ihan sokkiin, ei osannut sanoa tai tehdä mitään, mun piti sitten meidät pelastaa tilanteesta ja äkkiä sieltä pakoon. Siitä kerrasta sitten oppi. Oli saanut elää itse turvassa lapsuuden ja siksi ei osannut ollenkan toimia väkivallan uhatessa.

Enää emme tuon jälkeen ole menneet vanhemmille enkä anna heidän tavata lapsiani koskaan. Siis todellakaan koskaan.

Ei ne ole vaikeita juttuja. Itse teette niistä vaikeita.

Jos salaillaan, kuten ap on tehnyt, niin tokihan siitä silloin tulee vaikeaa, kun pitää alkaa keksimään kaikenlaisia valheita asian peittelemiseksi. Lopettakaa häpeily ja olkaa rehellisiä ja suorapuheisia.

Et ilmeisesti ole kasvanut alkoholistien kanssa. Sitä häpeää ei noin vain hävitetä, kun se elämästä ensimmäiset 18 vuotta jatkunut. En ole valehdellut mistään, mutta en ole lähtenyt kertomaan, koska ei ole suoraan kysytty.

-ap

Esim. kavereita oli, mutta niitä ei voinut tuoda kotiin leikkimään, koska etukäteen ei ikinä tiennyt onko selvä päivä vai odottaako siellä kiltti ja seuranhaluinen virtahepo, jolle juttukaveriksi kelpasi vaikka lapsen kaveri.

Onko siihen joku kaunis tapa?

Itse kerroin asian niin kuin se on. Mieheni totesi hetken kuunneltuaan, ettei tuollainen ihminen ole minkäänlainen vanhempi, eikä asiaan ole sen jälkeen palattu. Miehelleni perhe on kaikki kaikessa eikä hyväksy ollenkaan sitä, että ihminen ei kohtele puolisoaan ja lapsiaan hyvin.

Miehen sukulaisten ja muidenkin tietämättömien ihmisten kanssa vastailen parhaan tietämykseni mukaan. En ole ollut vanhempani kanssa tekemisissä pian 15 vuoteen enkä tiedä hänen nykyisistä kuvioistaan paljoa mutta kysymykset ja keskustelut ovat usein niin yleisellä tasolla ettei se haittaa.