Kaverini ei halua tietää lapsestani mitään. Ei koskaan kysy kuulumisia

Mä en oikeastaan koskaan sano tai kerro mitään lapsestani yhdelle kaverille kenet olen tuntenut ihan koko elämäni ajan (yli 40v).

Sen harvan kerran kun erehdyn kertomaan jotain erityisen hauskaa sattumusta, tyyliin iltiksen"lapsen suusta"- joita tämä kaverini kuitenkin lukee ja aiemmin on pyytänyt kertomaankin jos sattuu jotain samanlaista- niin hän ei kommentoi MITÄÄN, ihan kuin en olisi edes sanonut mitään ja selittää omia juttujaan.

Ei väkisin.

Onko suomalaiset näin kylmiä ja tunteettomia nykyään?

Minun kaveri laittoi välit poikki koska kärsi tahattomasta lapsettomuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli sama yhden ystävän kanssa, hänellä tuo tosin johtui tahattomasta lapsettomuudesta.

Ei kaikkien tarvitse olla kiinnostuneita lapsista, mutta ei voi olettaa, että toinen ei koskaan puhuisi lapsestaan tai lapseen liittyvistä asioista mitään. En minäkään esimerkiksi välitä erityisemmin autoista, koirista tai tavoitteellisesta urheilusta, mutta jos nuo asiat ovat ystävilleni tärkeitä, niin kyllä kuuntelen heidän juttujaan noihin liittyen ja kysynkin, miten niiden osalta menee. Kuuluu normaaleihin käytöstapoihin.

Entä jos kaikki keskustelu pyörisi niiden autojen, koirien tai urheilun ympärillä? Ja jos sinä aloitat jonkun muun aiheen niin ne lopulta päätyy taas noihin? Monella mammalla nimittäin se lapsi on kaiken keskipiste ja ihan mistä vaan saadaan uusi aasinsilta siihen vauvaan.

No siis, ei minuakaan kiinnosta kavereitten lapset. Yksi kaveri varsinkin täyttää omaa facebook-feediään pelkästään kakrujensa kuvilla ja tekemisillä - vähän aikaa oli rauhallisempaa kun ekat lapsensa muuttivat pois, mutta sitten siirtyi nuorempiin.

Ja jos ei ole mitään ajankohtaista tapahtunut, niin kaivelee jotain viiden vuoden takaisia sottaposkikuvia uudelleen kierrätykseen, että "eikös tää meidän Nönnönnöö ollut SÖPÖ tuolloin??!!??"

Joo ei ollut. En tykännyt tuosta silloin enkä tykkää nytkään. Piilotan kyseiset postaukset feedistäni heti. Ilmeisesti sitten on ihmisiä (mammoja) joilla ei ole mitään muuta elämänsisältöä kuin jokin lapsi...

Jos hänellä ei ole mitään kokemusta lapsista niin älä puhu sille lapsesta. Itse kärsin samasta asiasta työpaikalla kun muut olivat minun vanhempia ja heillä oli lapsia (eivät puhuneet mistään muusta).

Etsi tämä keskustelu, pitkästi asiaa tästä:

Keskustelu - Tahattomasti lapseton ei halua kuulla mitään lapsestani - onko tämä normaalia? | Aihe vapaa | Vauva

Taas näitä trolleja. Ei kukaan sinkku tai edes vanhempi halua nähdä sinun lapsen leikkimisvideoita. Oman siskoni lapsista jaksan vielä katsella niitä, mutta siinä se raja meneekin. AP on harvinaisen rasittava henkilö.

Itselläni on lapsia, muttei minua kiinnosta kavereiden lapset mitenkään. Kysyn kaverilta kuulumisia ja hän valitsee mitä kertoo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli sama yhden ystävän kanssa, hänellä tuo tosin johtui tahattomasta lapsettomuudesta.

Ei kaikkien tarvitse olla kiinnostuneita lapsista, mutta ei voi olettaa, että toinen ei koskaan puhuisi lapsestaan tai lapseen liittyvistä asioista mitään. En minäkään esimerkiksi välitä erityisemmin autoista, koirista tai tavoitteellisesta urheilusta, mutta jos nuo asiat ovat ystävilleni tärkeitä, niin kyllä kuuntelen heidän juttujaan noihin liittyen ja kysynkin, miten niiden osalta menee. Kuuluu normaaleihin käytöstapoihin.

Entä jos kaikki keskustelu pyörisi niiden autojen, koirien tai urheilun ympärillä? Ja jos sinä aloitat jonkun muun aiheen niin ne lopulta päätyy taas noihin? Monella mammalla nimittäin se lapsi on kaiken keskipiste ja ihan mistä vaan saadaan uusi aasinsilta siihen vauvaan.

Tulee mieleen yksi miehen sukulainen, joka vieraili perheineen meillä. Valitteli kovasti, kuinka puiston hiekkalaatikkolla kaikki juttelee vaan vaipoista ja muista vauvajutuista, kun hän omansa kanssa kävi siellä tapaamassa muita äitejä. Meillä olisi voinut jutella ihan mistä vaan (meillä ei ollut silloin vielä lapsia), mutta kaikki hänen juttunsa kuitenkin olivat pelkkiä vauvajuttuja, mistään muusta oli ihan turha yrittää jutella.

Kun  itse vielä olin lapseton en kyennyt ymmärtämään miten iso asia lapsen saaminen oli kavereille. En varmaan osannut olla tarpeeksi kiinnostunut lapsista. Itseä ärsytti se kun kaverit ei enää muusta juuri  puhuneetkaan kuin lapsistaan. Sellaista se on  kun on eri elämäntilanne. 

No ei kukaan toisten lapsia jaksa! Ei ne toisten ei edes ystävän lapset ole mitenkään kiinnostavia korkeintaan on kiinnostavaa nähdä miltä ihan vastasyntynyt näyttää. Ja haloo, älä lähetä videoita pallopäistäsi, ne ei todellakaan kiinnosta, eikä tarvi kiinnostaa.

Minulla on kaksi lasta ja kun viestittelen ja tapaan ystäviäni niin toivon että puhutaan ihan muusta kuin lapsista, en ole vain äiti vaan ennen kaikkea ihminen. Pelottaa aina miten käy kun joku kaveri saa lapsen eli se onko puhe sitten vain vauvavauvavauva. Sitä ei nimittäin kestä kukaan ja itseståän selvästi yhteydenpito sellaiseen jää minimiin.

Toinen mitä en ynmärrä on se että joku jolla on samanikäiset lapset kuin minulla tuo omia lapsiaan tyrkylle minulle ihailtavaksi ja seurusteltavaksu, huomioitavaksi esim leikkipuistossa. Miksi? Kuka jaksaa lässyttää muiden lapsille?

Sitten kun olen jossakin ilman lapsia niin minulle tuodaan jonkun pieniä ihailtavaksi. Miksi? Ei minua kiinnosta. Kukaan ei tee näin miehille.

Mutta ap: hoida ja ihaile itse omat lapsesi äläkä keksi itsellesi loukkaantumisen aiheita. Yritå nukkua, se helpottaa mieltäsi.

Itse laitan kaikkien kavereiden kanssa välit välittömästi poikki kun mainitsevat sanallakaan lapsestaan jotain. Se valitus ja ulvonta mukuloista ei lopu koskaan jos sille ei heti laita stoppia. 

Ap:llä menee nyt sekaisin omat ja lapsen "kärsimykset".  Vaikkei se ole lohduttavaa, niin äitiys on vasta alussa ja vielä 20 vuoden päästäkin äiti pitää omaa lastaan niin tärkeänä asiana, että lapsen on oltava mielenkiintoinen muittenkin ihmisten mielissä. Mutta ei se lapsi, lapsena eikä aikuisena kärsi siitä, jos äidin bestis ei ole kiinnostunut. Se äiti siinä "kärsii" ja kannattaisi miettiä nykyisenä maailman aikana vähän enemmän sanavalintojaan, kun maailmassa on ihan oikeitakin kärsimyksiä. Ap on ollut vähän aikaa vasta äiti, mutta voi sitä silti hieman laajentaa omaakin ajatusmaailmaa ja nähdä oman kuplansa ulkopuolelle. Nimimerkki Saman kokenut 

Ikisinkku ja lapsettoman olen joskus hieman kateellinen heille, joilla on joko kumppani tai lapsia tai molemmat.  Miksikö? - Koska olen itse kumpaisestakin haaveillut ja unelmoinut. Tuloksetta.

Mutta myös siksi, että joskus olisi itsekin kiva mennä kumppanin tai laps(i)en  taakse ja käyttää heitä turvakilpenä ja erinomaisena selityksenä. Vaikka tuo selitys toisinaan vähän hymyilyttää tai kuullostaa vähän hölmöltä, Vaan on kuitenkin sellainen jota sinkkuna et voi ikinä käyttää.

Eivät kaikki sitä varmasti tahallaan tai ilkeyttää anna vaan käyttäväyt sitä kun voivat. Ja toisinaan se voi olla ihan oikeasti paikallaan.

Esimerkki Ymmärrän erinomaisen hyvin kun pikkulapsiperheen (lapset vuoden ja 7 kk:n ikäiset) äiti kertoo, että hänelle ei sovi viikonvaihteessa nähdä kun haluavat viettää aikaa yhdessä koko perhe ja mahd. isovanhemmat tulevat lauantaina kylään. 

Sen sijaan on hieman ymmärrykseni hukassa kun  lapset ovat 15 ja 16 vuotiaista ja äiti samamien äiti kertoo, ettei voi nähdä esimerkiksi viikonpäästä lauantaina kun lapsella on sählypeli ja toisella seuraavana maanantaina historian koe. Ja miten mieskin on puhunut, että kävisi katsomassa uutta autoa kun saa tuolloin veljensä mukaan joka ymmärtää autoista paremmin.... Ihan mukavaa mutta mitä hän (äiti) itse aatteli tehdä. 

Mitäpä se oikeastaan minulle kuuluu, olenhan vain yksi ikisinkku, joka aina toisinaan kipuilee sen kanssa miten pysyisi hyvissä väleissä vielä olemassa olevien kavereiden ja ystävieni kanssa.

Joskus kun itse olen joutunut kieltäytymään jostain, niin kun kysyjä on aloittanut tivaamisen ja ryöpytyksen siitä, mikä minulla oikeasti on ja voisinko vielä (harkita) vaihtaa menoni hänen ehdottamaansa (, joka tuntuu korvissa vaatimuskelta tai syytökseltä) on tuntunut kyllä vähän tylsältä. 

M40

Vierailija kirjoitti:

Itse laitan kaikkien kavereiden kanssa välit välittömästi poikki kun mainitsevat sanallakaan lapsestaan jotain. Se valitus ja ulvonta mukuloista ei lopu koskaan jos sille ei heti laita stoppia. 

Älä nyt viitsi. Tuo on samasta tuutista kuin ne "Minä naisena kyllä sitä ja tätä". Älä tee lapsettomista typeryksiä heidän puolestaan. 

Vierailija kirjoitti:

Itse taidan olla samanlainen kuin ystäväsi. Lapset eivät kuulu elämääni millään tapaa, joten en ikinä ajattele tai edes muista sellaisten olemassaloa, eikä minua yksinkertaisesti vain kiinnosta mikään niihin liittyvä. Toki tiedän, että hyviin käytöstapoihin kuuluisi välillä kysyä kuulumisia, mutta jotenkin en vain ajattele koko lapsi-asiaa.

Ajattelin ihan samaa. Olen 59-vuotias, oma lapseni on ollut aikuinen jo pitkään, lapsenlapsia ei ole eikä tiettävästi tule. Yritän muistaa kohteliaisuudesta kysyä ystäväni lapsesta ja joskus jopa työkavereiden lapsista, kun jutellaan vapaa-aikaan liittyvistä asioista, mutta lapset eivät kuulu omaan elämääni eivätkä ne kiinnosta.

Mua ei oikeasti kiinnosta oikein kenenkään lapset. Kuuntelen kyllä kun lapsistaan kertovat ja kohteliaasti kommentoin tai kyselen jotain jatkokysymyksiä, jos aihe on sellainen, että siitä voi jotain kysyä, mutta ymmärrän kyllä ettei kaikki jaksa sellaista tehdä, varsinkin, jos se johtaa siihen, että puhe lapsista vain lisääntyy.

AP:n kannattaa nyt mennä vauvapiireihin ja etsiä seuraa muista samassa tilanteessa olevista mammoista, siellä voi jakaa vauva-arkea. Vanhan kaverin kanssa pitää sitten pitää keskustelut muissa asioissa.

Toistan samaa mitä muutkin on sanoneet, mutta harvoja ihmisiä kiinnostaa toisten lapset kovin paljoa. Ehkä niitä, joilla on sama elämänvaihe päällä vauvan tai taaperon (yms) kanssa, mutta ei meitä muita.

Oletko miettinyt, onko omat puheenaiheeksi juuri sellaisia äitikuplan mukaisia? Kiinnostaako sua oikeasti mitä sun ystävälle kuuluu, ja/tai ootko kehittänyt kärpäsestä härkäsen, koska siltähän toi kuulostaa. Rehellisesti pakko sanoa myös, että ketään ei kiinnosta yhtäkkiä someen tai viestisovellukseen pärähtävät lapsivideot tai -kuvat. Mä ainakin koen ne lähinnä vaivaannuttavina, kun ei ne muksujen tekemiset a) kiinnosta b) herätä oikein mitään tunteita. Kukaan muu ei nää niitä söpöinä ja ihanina paitsi niiden vanhemmat, tai sitten toiset samassa kuplassa elelijät. Kohteliaisuuden vuoksi niihin sitten pitäisi kommentoida jotain kivaa, vaikkei p*skanvertaa oikeestaan kiinnosta, kun ei niissä ole mitään kiinnostavaa tai sellasta mikä omaan elämään resonoi millään tavalla. Etenkään mitkään videot, jossa lapsi möllöttää jossain lattialla tai opettelee vaikka seisomaan sohvaa vasten jne.

Olen iloinen, että muutama ystäväni lapsen saatuaan ei hurahtanut niihin, vaan ystävyytemme jatkui ilman lapsilapsi-vauvavauva -juttuja, mitä nyt normaalisti siinä sivussa nekin aiheet tietysti tulivat. Ja se on ihan ok. Tietysti kohteliasta on huomioida omien ystävien elämä ja niistä olla kiinnostunut, mutta rajansa kaikella. Ymmärrä vinkki ja lopeta huomion kinuaminen lapsella, sun ystäväsi varmaan haluaisi teidän kahden ystävyydeltä jotain muutakin.