Kuinka te kestätte vaikeita tilanteita sukulaisten kanssa...?

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 17:47"]

No, tämmöstä tänään:

Oltiin keskusteltu erääseen pikaruokalaan menosta lasten kanssa, ja mietin että jos tänään mentäis. Mutta sitten eräs tulee siihen selittämään että hän tahtoo laittaa ruokaa, mikä sinäänsä on ihan mukavaa. Mutta hän ensin vähät välittää, kun kerron suunnitelmistamme ja sen jälkeen alkaa muuttelemaan niitä. Ja toinen siinä vieressä kompaa kaikkea, mitä tämä yksi sanoo.

Hän marttyyriäänellä sitten selittää, että menkää te lasten kanssa sinne, niin minä laitan tälle toiselle tässä ruokaa. No, eihän siinä enää tee mieli mennä, kun yksi loukkaantuu... Sitten alkoi se käskyttäminen, että et kyllä mene tuohon paikkaan, kun nämä toiset on halvempia. Tai jos kävisitkin vaan kaupasta hakemasta, niin olisi vielä halvempaa. No, kun olen lapsille luvannut, ja he haluavat tähän tiettyyn paikkaan mennä, niin en minä ala suunnitelmia muuttamaan. Sitä paitsi: mun rahat. No, ei sit menty.

Tässä mä odottelen sitä ruokaa nyt. :) Tällä yhdellä sählääjällä kun menee tuntikausia pelkkien perunoidenkin keitossa, niin alkaa itse kullakin (varsinkin lapsilla) nälkä tulemaan. Ymmärrän kyllä, että omaan tahtiin jne, mutta pitäisi lapsilla kuitenkin ruokaa olla. No, tällä toisella on siihenkin ratkaisu: syötetään niille karkkia ja jäätelöä koko päivä, kun ei saada aikaiseksi laittaa ruokaa. Kaipa sillä karkillakin elää, mutta jos parikin viikkoa syö noin, niin ei hyvä... Lapsilla jo maha kipeänä, mutta en saa valittaa, en saa antaa lapsilleni ruokaa, en saa viedä syömään...

Tätä jankkaamista vaan jatkuu... Ja joka asiasta. Olisin tahtonut uimaan lähteä, mutta tälle toiselle ei kelvannut. Kuulemma suihku ajaa saman asian... Ihan sama, oppiikko esim. lapset uimaan tai onko heillä hauskaa, ei tarvitse uida, kun hän ei halua.

Sitten kun varovasti sanon jostain asiasta, niin alkaa se tappeleminen. Mulle ei kuulemma mikään kelpaa... Jos en tee kaikkea, kuten tämä yksi pyytää, niin alkaa ovien paiskominen ja hän loukkaantuu verisesti... Ja hänhän siis tahtoo määrätä joka asiasta, muiden ihmisten vaatteista lähtien... Ja jos ei jokin häntä miellytä, niin haukkuu ihan suoraan, eikä näe siinä mitään ongelmaa. Ja sitä haukkumista ja valitusta tapahtuu kymmeniä kertoja päivässä, eli ei ole kyseessä mikään yksittäistapaus. Ja annas jos joku antaa hänelle negatiivista kritiikkiä... Sitten muut on ilkeitä häntä kohtaan ja taas on syy kiukutella... Ja tämä toinen komppaaja siinä vieressä alkaa sitten itsekin kiukuttelemaan: joko asettuu hänen puolelleen, tai sitten häntä vastaan ja saa kamalat raivarit.

Tää paska toistuu sitten joka päivä... Aika rasittavaa. Olen yleensä tehnyt niinkuin nää yhdet haluaa, mutta kun on lapsiakin paikalla, niin pitäisi mun mielestä ennenkaikkea ajatella heitä.

ap

[/quote]

Ei hitt... ihan vapaaehtoisesti  siis menet sinne kuuntelemaan moista ja kärsimään? Mä en oikeasti usko että  osapuolilla on  aitoa halua tavata jos se kommunikointi on tuollaista.Kuulostaa vaan siltä että ollaan vaivaksi ja paljon. Mä  vähentäisin kanssakäymisetn max.tuntiin per reissu noilla spekseillä. Ihan velvollisuudentunnosta siis tapaat marttyyrivanhempia/isovanhempia. Mä en moista jaksais alkuunkaan. Ei ne muutu eivätkä käyttäydy ja sulle on langetettu tottelemattoman ja ajattelemattoman lapsen rooli. Mietipä sitä.

No, se on sun mielipiteesi. Mun mielestä ei voi sanoa, että kukaan olisi täysin paha ihminen, mutta ongelmia heillä kyllä on... ongelmia, joita he eivät halua ratkaista. :(

ap

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 17:15"]

Joskus vaan ei enää jaksa ihmisiä. Nuorena aikuisena nautin ystävien ja sukulaistenkin tapaamisista, mutta joskus päälle kolmenkympin alkoi kyllästyttää.

Joku jauhaa maailman tylsimpiä asioita, hitaasti ja hartaasti "aa mi aiseksi Teppo  te ki lat tea ja kas vik sia mitä niitä to maat tia kurk kua ehkä o me naa tai si ol la pap ri kaa kin" , ei mitään pointtia.

Yksi jos toinen ei kuule mitään tai jos kuulee, puhuu ohi ja päälle kaikkien kysymysten ja kommenttien.

Yksi on varttihullu pakkomielteinen narsisti, joka sotkee kaiken, mutta pitää itseään kuningattarena.

Yksi on viinaan menevä, sammaltaa ja örveltää.

Joko riittää?

Juu kiitos ei enää kanssaihmisiä kuin tunti vuodessa max.

[/quote]Ollaankohan me sukua?!

Just todistin äidilläni hänen sisaruksiensa kesken seuraavaa. Isosisko alkaa puhua omasta asiastaan, sanotaan nyt vaikka että juoruaa jostakusta naapuristaan, jota kukaan muu seurueesta ei tunne. Tähän sitten toinen sisko keksii vähän samantapaisen jutun itsestään, aloittaa että niin minullakin plaaplaaplaa johon isosisko jatkaa jauhamistaan tuosta tutustaan jonka asia ei ketään kiinnosta. Pikkusisko istuu hiljaa ja kun viimein saa suunvuoron, alkaa puhua itsestään, ihan tuulesta temmattua asiaa joka ei liity näiden edellisten keskusteluun edes millään tavalla.

Näin sitten siskokset siinä kivasti keskenään juttelevat, mutta kukaan ei muista enää tunnin päästä mitä se toinen kertoi kun oli niin keskittynyt siihen omaan asiaansa.

Huoh.

Tuossa isäni ja isoäitini ovat jo ruokailun jälkeen tapelleet kaksi kertaa, mm. mehun keittämisestä... Yrittävät vetää minuakin mukaan koko ajan, vaikka eihän nuo jutut mulle kuulu! Joskus tuntuu, että mä lähen nyt hotelliin... saatanpa lähteäkin... onneks päästään kohta pois.

ap

Eihän se olisi yhtään poissulettua, jos oisit hotellissa. :) Voit vaikka vedota siihen, että olet lomalla ja kaipaat myös omaa aikaa, vaikka haluat samalla nähdä sukua. :)

Ihan kuin minun lapsuudenkodissani nykyään :O Ei ole todellista, luulin olevani ainoa jolla on tällaista. Vanhempani ovat tuollaisia, ja pahemmaksi on mennyt viimeiset 15 vuotta. Vierailut pienten lasten kanssa on todella rasittavia. Vanhempani eivät esimerkiksi tajua että lapsilla on eri ruokailurytmi kuin heillä. Sitten raivostuvat kiukutteleville lapsille.

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 17:47"]

No, tämmöstä tänään:

Oltiin keskusteltu erääseen pikaruokalaan menosta lasten kanssa, ja mietin että jos tänään mentäis. Mutta sitten eräs tulee siihen selittämään että hän tahtoo laittaa ruokaa, mikä sinäänsä on ihan mukavaa. Mutta hän ensin vähät välittää, kun kerron suunnitelmistamme ja sen jälkeen alkaa muuttelemaan niitä. Ja toinen siinä vieressä kompaa kaikkea, mitä tämä yksi sanoo.

Hän marttyyriäänellä sitten selittää, että menkää te lasten kanssa sinne, niin minä laitan tälle toiselle tässä ruokaa. No, eihän siinä enää tee mieli mennä, kun yksi loukkaantuu... Sitten alkoi se käskyttäminen, että et kyllä mene tuohon paikkaan, kun nämä toiset on halvempia. Tai jos kävisitkin vaan kaupasta hakemasta, niin olisi vielä halvempaa. No, kun olen lapsille luvannut, ja he haluavat tähän tiettyyn paikkaan mennä, niin en minä ala suunnitelmia muuttamaan. Sitä paitsi: mun rahat. No, ei sit menty.

Tässä mä odottelen sitä ruokaa nyt. :) Tällä yhdellä sählääjällä kun menee tuntikausia pelkkien perunoidenkin keitossa, niin alkaa itse kullakin (varsinkin lapsilla) nälkä tulemaan. Ymmärrän kyllä, että omaan tahtiin jne, mutta pitäisi lapsilla kuitenkin ruokaa olla. No, tällä toisella on siihenkin ratkaisu: syötetään niille karkkia ja jäätelöä koko päivä, kun ei saada aikaiseksi laittaa ruokaa. Kaipa sillä karkillakin elää, mutta jos parikin viikkoa syö noin, niin ei hyvä... Lapsilla jo maha kipeänä, mutta en saa valittaa, en saa antaa lapsilleni ruokaa, en saa viedä syömään...

Tätä jankkaamista vaan jatkuu... Ja joka asiasta. Olisin tahtonut uimaan lähteä, mutta tälle toiselle ei kelvannut. Kuulemma suihku ajaa saman asian... Ihan sama, oppiikko esim. lapset uimaan tai onko heillä hauskaa, ei tarvitse uida, kun hän ei halua.

Sitten kun varovasti sanon jostain asiasta, niin alkaa se tappeleminen. Mulle ei kuulemma mikään kelpaa... Jos en tee kaikkea, kuten tämä yksi pyytää, niin alkaa ovien paiskominen ja hän loukkaantuu verisesti... Ja hänhän siis tahtoo määrätä joka asiasta, muiden ihmisten vaatteista lähtien... Ja jos ei jokin häntä miellytä, niin haukkuu ihan suoraan, eikä näe siinä mitään ongelmaa. Ja sitä haukkumista ja valitusta tapahtuu kymmeniä kertoja päivässä, eli ei ole kyseessä mikään yksittäistapaus. Ja annas jos joku antaa hänelle negatiivista kritiikkiä... Sitten muut on ilkeitä häntä kohtaan ja taas on syy kiukutella... Ja tämä toinen komppaaja siinä vieressä alkaa sitten itsekin kiukuttelemaan: joko asettuu hänen puolelleen, tai sitten häntä vastaan ja saa kamalat raivarit.

Tää paska toistuu sitten joka päivä... Aika rasittavaa. Olen yleensä tehnyt niinkuin nää yhdet haluaa, mutta kun on lapsiakin paikalla, niin pitäisi mun mielestä ennenkaikkea ajatella heitä.

ap

[/quote]

Minulla on tuollainen äiti. Käymmekin vain muutaman tunnin vierailuja silloin tällöin. Olen luovuttanut hänelle kaiken vallan päättää asioista, kun menemme sinne. Isosiskoni on sitten sellainen, että jos menemme ulos syömään, pitää isosiskon saada päättää, mihin. No hän vie lapsettomana aina syömään paikkaan, josta saa vain tulista ruokaa, eikä "lasten kokoisia" annoksia ollenkaan. Sitten mököttää, kun muut lähtevät nälissään..

Minullakin on aivan mahtavat appivanhemmat, siellä olemmekin usein. Ja tästähän äitini tietenkin jaksaa muistuttaa!

Isosiskoni kanssa en ole enää tekemisissä, koska minun pitää kuulema aina päättää kaikki ja hänen pitää vain kestää..

Isoveljienikin kanssa suhteet vähän niin ja näin. Mielellämme tapaamme ja silloin on aina mukavaa, mutta se tapahtuu vain kerran puolessa vuodessa pikaisesti. Maailmankuvamme ovat täysin erilaiset!