Jos saisit 500e yllättävän laskun jonka eräpäivä on huomenna
Itse en pystyisi, mutta jos saisi viikon aikaa niin ehkä.
Kommentit (47)
Juuri nyt pystyisin maksamaan, mutta olisihan se säästöistä pois. Mutta eipä tuollaisia voi tulla, sakoissakin on hyvin maksuaikaa ja ei minun ole mahdollista saada noin isoja sakkoja. Kyllä me on auton huolloillekin maksuaikaa saatu, vaikka yllätyksiä on tullut. Eikä noin voi käydä, että seuraavana päivänä erääntyvä lasku menisi ulosottoon jos ei heti pysty maksamaan, koska se ei ole edes laillista.
Olisin koko aikuisikäni maksamaan ja kevyesti. Monen tonninkaan lasku ei kaataisi taloutta täysin, mutta silloin ehkä jo alkaisin kuluttaa maltillisemmin.
Ei mitään ongelmaa. Joskus on tuon verran eläinlääkärilaskua tullutkin ihan suunnittelemattomasti. Jos 5000 euron lasku tulisi, sitten joutuisin jo lainaamaan mieheltäni, mutta yhteisistä varoista siitäkin selvittäisiin. Olen muuten pitkäaikaistyötön.
Remppamies osti raksatavarat valtuutuksellani. Rautakauppa antoi älyttömän vähän maksuaikaa, lasku tuli netpostiin perjantaina ja oli maksettava se pois heti seuraavan viikon maanantaina. En edes ehtinyt tutustua tavaroiden lähetyslistaan kunnolla.
Meille tuli "yllärinä" kk nettopalkkaa vastaavat laskut.... Vesipumppu ja putkimiehen käynti, maksuaikaa viikko, samalle viikolle vielä aiemmin tilatun roskalavan lasku.... Ei ne yllätyksiä olleet, tietäähän sen okt:ssa asuessaaan wttei se vesipumppukaan ikuinen ole :)
Vielä on varaa pariin samanlaiseen yllätykseen, sitten pitää jo vähän maksujärjestelyjä miettiä.
Hieno päätös ap! Joka kuu vaikka 5-10% nettotuloista säästöön.
Itsellä sellaisen 2,5 kk tulojen verran puskurirahaa, joten ei teettäisi tuonsuuruisen laskun maksaminen.
luottokortti löytyy hätätilanteita varten