Terveisesi yksilapsiselle perheelle? Mitä haluat sanoa tälle ihmisryhmälle?
Kommentit (25)
ei se aina ole juhlaa kolmen kanssa!
Suku tuo rikkautta elämään. Kun vanhemmista aika jättää ei lapsen elämään jää välttämättä yhtään pysyvää ihmissuhdetta, lukuunottamatta omia lapsia. Nykyisin kun parisuhdekin on parin vuoden projekti eikä elinikäinen juttu. Jos minulla ei olisi serkkuja ja sisaruksia olisi elämä paljon hankalampaa, vaikka minulla on lapsia ja olen ollut saman miehen kanssa naimisissa jo yli kymmenen vuotta ja normaalista käytännöstä poiketen uskon olevani elämäni loppuun asti.
Sitä paitsi, kun me olemme vanhoja ei eläkkeitä ja yhteiskunnan vanhustenhoitoa välttämättä ole. Kahden vanhemman elättäminen on yhdelle lapselle kova urakka, paljon kovempi kuin kahdelle aikuiselle yhden lapsen hoito.
Ostamme huolehtimispalvelun muualta.
ap
älkää hemmotelko lasta pilalle!
t:10
Tuo on jo vanha fraasi! Itsekkyys ei tule ainoana lapsena olemisesta. Lapsista tulee juuri niin itsekkäitä, miten perhesuhteet ja kasvatus toimivat.
T: ei-itsekkäitä ainokaisia ja erittäin itsekkäitä monisisarisia tunteva.
Vierailija:
Suku tuo rikkautta elämään. Kun vanhemmista aika jättää ei lapsen elämään jää välttämättä yhtään pysyvää ihmissuhdetta, lukuunottamatta omia lapsia. Nykyisin kun parisuhdekin on parin vuoden projekti eikä elinikäinen juttu. Jos minulla ei olisi serkkuja ja sisaruksia olisi elämä paljon hankalampaa, vaikka minulla on lapsia ja olen ollut saman miehen kanssa naimisissa jo yli kymmenen vuotta ja normaalista käytännöstä poiketen uskon olevani elämäni loppuun asti.Sitä paitsi, kun me olemme vanhoja ei eläkkeitä ja yhteiskunnan vanhustenhoitoa välttämättä ole. Kahden vanhemman elättäminen on yhdelle lapselle kova urakka, paljon kovempi kuin kahdelle aikuiselle yhden lapsen hoito.
Tai ainakaan niitä ei toitoteta ympäriinsä.
Meilläkin yksilapsinen ja onnellinen perhe. Itsekkyydestä en osaa sanoa muuta kuin että vajaa 4-vuotiaamme on (kuulemma)päiväkodissaan huomiotaherättävän empaattinen ja auttavainen. Voihan se toki myöhemmin muuttua, mutta toivotaan parasta :).
Millainen muuten pitäisi olla perheen, ettei tultaisi arvostelemaan? Jos poikkeat normista kaksi lasta, niin johan riittää arvostelijoita. Kaikkien pitäisi tehdä normin mukaan näiden arvostelijoiden mukaan, niin sitten olisi kaikilla onnellista! Joopa joo.
Arvosteluun taipuvaiset tyypit keksisivät sitten jotakin muuta arvosteltavaa jostakin " ihmisryhmästä" , muuten heiltä omaa elämää elämättömiltä loppuu puheenaiheet! Hui! Sitä joutuisi keskittymään vaihteeksi vaikka omaankin elämäänsä. Kauheaa sentään...
Mitä, jos vanhemmat ovat jo niin vanhoja, että todennäköisesti toinen lapsi olisi down?
Miten sitten kävisikään? Kysymys kuuluu siis arvostelijoille, jotka sanovat, että pitää ajatella lapsen suurta kärsimystä, kun aika jättää vanhemmista tai he tulevat vanhoiksi ja dementeiksi.
Joku haluaa sitä ja toinen tätä, oli kyse vanhmeoien hoidosta tai pahimmillaan raha-asioista. On niin hirveetä seurata kuinka rahanahneita ihmiset ovat...
vastoin...En muista koskaan toivoneeni sisaruksia. Toiseksikin minusta ei kasvanut itsekeskeistä tai itsekästä. Jo ammattivalintani -sosiaaliala- kertoo jotain auttamishalustani. Tarkoitus ei ole suitsuttaa itseäni, mutta nimenomaan olen aina saanut palautetta empaattisuudestani, myötäelämisen taidostani jne. Kolmanneksikin, en tunne montakaan niin tiivistä ja yhteen puhaltavaa sukua kuin omani (äitini puolelta). Minulla on ollut serkkuja, jotka ovat kasvaneet kanssani rinta rinnan. Lisäksi parhaat ystäväni ovat yli kahdenkymmenen vuoden takaa, jakavat kanssani kaiken, eivätkä takuulla ole yhtään sen vähemmän läheisiä kuin biologiset siskot olisivat.
Omallakin lapsellani tulee olemaan sukua ympärillään kun aika meistä vanhemmistä jättää. Enoni ja serkkujeni lapset ovat esimerkiksi suunnilleen hänen ikäisiään ja olemme jatkuvasti yhteydessä.
Eiköhän ihmisen itsekkääksi kasvaminen ja yksinäiseksi jääminen ole kiinni ihan eri asioista kuin siitä, tekeekö perhe yhden, kaksi vai useamman lapsen. Eiköhän se ole pitkälti kiinni niistä arvoista ja tavoista, joihin kasvaa. Kasvatetaanko lapsi kunnioittamaan toisia ja arvostamaan ystävyyttä/sukulaisuutta sekä ennen kaikkea oppimaan aidon läheisyyden vastaanottamista ja antamista.
Tunnen monia sisaruksia, jotka tuskin ovat tekemisissä toistensa kanssa ja sitten tunnen omat serkkuni ja ystäväni, joita ilman en voisi kuvitella elämääni...
Eiköhän tämä ole vähän sama asia kuin aboptio: Verisukulaisuus ei merkitse kaikkea, tunteet ja teot sitäkin enemmän. Perhe on siellä ja niiden ihmisten kanssa, missä sen koet olevan ja olet rakastettu aidoimmin. Jotkut ihmiset eivät esimerkiksi koe, että heillä koskaan oli vanhempia, vaikka kaikilla tietysti on ollut. Ja jotkut, kuten minä, taas kokevat että heillä on aina ollut sisaria, vaikka oikeasti ei olekaan ollut.
niin minkälaisia lapsia kasvaa niistä, joiden vanhemman suusta tämä mielipide on?
Voisitko perustella kantasi? Mikä säälittää eniten? Miksi? Vai oletko itse säälittävä?
Huoh.
t. 4 lapsen äiti, jolla ei ole omaa aikaa
Ihan kivaa on ollut olla ainoa lapsi. Pienenä varsinkin nautin olostani kovin. Nyt aikuisena kaipaisin ikäisiäni sisaruksia ja olen joutunut opettelemalla opettelemaan pitämään puoliani.
Itselläni kaksi lasta