Lapsi sai kuljetuksen päiväkotiin - itku tuli
Lapsellani alkoi kuljetus päiväkotiin, kuljetuksen hoitaa Korsisaari.. Lapseni on kehityksessä jäljessä eikä osaa vielä puhua tai ymmärrä kaikkea mitä muut nelivuotiaat. Itseäni tietenkin jännitti ja pelottikin lapsen puolesta kun ensimmäistä kertaa matkustaa minulle vieraan ihmisen kanssa ilman minua. Lapsi kyllä reippaasti sanoi heippa, ennen kun ovi lämäytettiin kiinni.
En tietenkään tunne kuskia, mutta oli todella kovan ja karun oloinen mies ilman hyviä sosiaalisia taitoja. Sitä ihmettelin ja ihmettelen edelleen, koska ei kuitenkaan ole ihan bussikuski vaan vie lapsia päikkyyn/kouluun..Ja joukossa on tiettävästi kaikenkokoista ja näköistä sakkia :). Lapsia kaikki..
Itse asiaan. Kuski ajoi pihaan ja huudahti tilataxin ovelta "Niinako?" ja minä siihen, että kyllä vain. Aloin päivitellä kärryistä etten tiedä miten ne puretaan (en tiennyt ettei tarvitse laittaa pieneksi) ja siihen lisäsin, etttä onhan siellä se koroke tai turvaistuin. Kuski puuskahti jotenkin välinpitämättömästi samaan aikaan touhuten lastaussysteemiä alas ja katse maassa tai missä tahansa muualla kun minussa saatika lapsessa, että "Ei meillä mitään sellaisia ole. Kenen kanssa olet sellaisista sopinut?Sellaset voi sitten ite hankkia jos haluaa..."
Sitten selitti miten laittaa kaikki, jotka tulevat rattailla. Tai oikeastaan näillä sanoilla "Eiks se voi istua niissä rattaissa, lastaan sen tuohon sitten..". Ja edelleen ei katsekontaktia kumpaankaan meihin.
Niimpä lapsi on nyt matkannut päikkyyn tilataxin sisässä olevissa rattaissa (selkä menosuuntaan), joissa ei ole kun lantion kohdalla vyöt. Jos joku takana ajava ajaisi kolarin niin lapseni kärryt todennäköisesti kaatuisivat niin, että lapsi olisi naamallaan ja jos ei kaatuisikaan törmäys aiheuttaisi sen, että otsa mäsähtäisi kärryn etuosaan, siihen "puomiin" joka on jalkojen yllä.
Harmi ettei minulle ilmoitettu kun aiemmin postitse ja puhelimitse olimme korokkeesta puhuneet, että sitä ei itse autossa olekkaan. Korokkeen avulla saisi sen vyön niin että lapsi ei löisi päätään jos jotakin sattuu. Tai toki tästäkin voi vääntää, että voi lyödä silti päänsä, mutta pointtini oli, että matka olisi turvallisempi (ja juu, menen ostamaan korokkeen).
Äh. Sekavaa textiä, mutta tunteet vieä sekavammat. Pahinta kai oli sen kuskin asenne. Tuntui, että lastasi lapsen kun eläimen tai tavaran autoon. Ei sanonut mitään lapselle, ei edes, että huomenta tai moi. Ja totaalisesti väisti katsomatta päin - kumpaakaan meistä. Ja se vähättely minun huoleeni, että matka on turvallinen..
Voihan olla, että huoleni onkin turha ja rattaissa onkin turvallisempi istua. Mutta jos noin on, niin miksei voi sanoa sitä minulle ja katsoa silmiin tai edes hetken vilkaista päin? Tuli sellainen olo, ettei lapsestani tuon matkan aikana välitetä ei tipan vertaa ja, että hän on tietämättään omillaan tuon pienen matkan. Niinkuin heitteillä. Ja itku tuli tuosta kokemuksesta kotona.
Onnittelut sille joka jaksoi lukea loppuun saakka! Sekavaa tekstiä tosiaan, anteeksi. Voihan tässä tietenkin olla vaan omat pelot ottaneet vallan, mutta käytöstapoja toivoisin kuskilta oli niin tai näin :(.
Kommentit (74)
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 10:47"]
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 10:28"][quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 10:22"] [quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 10:05"] Ap vaikeni provonsa kanssa. [/quote] Vaikenin siksi kun mietin ihmeissäni, miten kuskin käytös + ammattitaito (kuljettelee lapsia kärryissä autossa, jos se on laitonta) on monen mielessä ok. Ei vaan, kävin hakemassa puhelinnumeroa ja googlailen tuosta laittomasta tavasta kuskata lapsia.. Uskomatonta. Ja kyllä, minä idioottina annoin lapsen mennä tuolla tavalla. Ei tule toistumaan. Ja hähä, olihan tästä hyötyä kirjoittaa tänne! En olisi varmasti saanut pitkään aikaan kuulla mistään, että on laitonta kuljettaa autolla kärryissä istuvaa lasta. Sitä liikaa joskus luottaa "ammattilaisiin". Mutta tästä nyt viisastuneena voin soittaa alkuun Korsisaarelle. En usko, että luen enää ketjua, sain jo paljon infoa.Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille, teitä ei tosiaan ole maailmassa liikaa! Ikäänkuin empatia olisi jotenkin huono asia ja inhimillinen tarve jakaa huolensa olisi isokin heikkous. [/quote] Missä ihmeen kärryissä? Tarkoitatko lastenrattaita? Onko jossain päin Suomea tapana puhua kärryistä? -stadilainen [/quote] Ainakin meillä Vantaalla puhutaan kärryistä...
[/quote]
Ok, ei tässä kovin monen kilometrin päässä olla Vantaalta, mutta rattaista aina puhutaan. Tai sitten en vain ole kiinnittänyt huomiota, jos joku sanoo kärryt.
Samapa tuo sinänsä, kieli vain kiinnostaa minua ja eritoten paikalliset tavat sen käytössä. Ostos- ja kottikärryt tulee lähinnä mieleen kärryistä.
Ei ole kokemusta rattaiden kanssa kuljettamisesta, mutta oma lapseni on ollut taksikuljetuksessa päiväkotiaikana terapiakäyntien takia (siis taksilla terapiaan ja takaisin päiväkotiin). Oma koroke piti tosiaan olla ja päiväkodissa sitä sai säilyttää oman naulakkopaikan hattuhyllyn päällä. Kuskit olivat tosi mukavia ja itsellä on hyviä kokemuksia kuljetuksista, vaikka etukäteen jännitti.
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 10:51"][quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 10:47"]
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 10:28"][quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 10:22"] [quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 10:05"] Ap vaikeni provonsa kanssa. [/quote] Vaikenin siksi kun mietin ihmeissäni, miten kuskin käytös + ammattitaito (kuljettelee lapsia kärryissä autossa, jos se on laitonta) on monen mielessä ok. Ei vaan, kävin hakemassa puhelinnumeroa ja googlailen tuosta laittomasta tavasta kuskata lapsia.. Uskomatonta. Ja kyllä, minä idioottina annoin lapsen mennä tuolla tavalla. Ei tule toistumaan. Ja hähä, olihan tästä hyötyä kirjoittaa tänne! En olisi varmasti saanut pitkään aikaan kuulla mistään, että on laitonta kuljettaa autolla kärryissä istuvaa lasta. Sitä liikaa joskus luottaa "ammattilaisiin". Mutta tästä nyt viisastuneena voin soittaa alkuun Korsisaarelle. En usko, että luen enää ketjua, sain jo paljon infoa.Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille, teitä ei tosiaan ole maailmassa liikaa! Ikäänkuin empatia olisi jotenkin huono asia ja inhimillinen tarve jakaa huolensa olisi isokin heikkous. [/quote] Missä ihmeen kärryissä? Tarkoitatko lastenrattaita? Onko jossain päin Suomea tapana puhua kärryistä? -stadilainen [/quote] Ainakin meillä Vantaalla puhutaan kärryistä...
[/quote]
Ok, ei tässä kovin monen kilometrin päässä olla Vantaalta, mutta rattaista aina puhutaan. Tai sitten en vain ole kiinnittänyt huomiota, jos joku sanoo kärryt.
Samapa tuo sinänsä, kieli vain kiinnostaa minua ja eritoten paikalliset tavat sen käytössä. Ostos- ja kottikärryt tulee lähinnä mieleen kärryistä.
[/quote]
Mieheni on paljasjalkainen stadilainen ja puhuu kärryistä. Hänen oma isänsä puhui vielä stadin slangia.
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 10:53"]
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 10:51"][quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 10:47"] [quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 10:28"][quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 10:22"] [quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 10:05"] Ap vaikeni provonsa kanssa. [/quote] Vaikenin siksi kun mietin ihmeissäni, miten kuskin käytös + ammattitaito (kuljettelee lapsia kärryissä autossa, jos se on laitonta) on monen mielessä ok. Ei vaan, kävin hakemassa puhelinnumeroa ja googlailen tuosta laittomasta tavasta kuskata lapsia.. Uskomatonta. Ja kyllä, minä idioottina annoin lapsen mennä tuolla tavalla. Ei tule toistumaan. Ja hähä, olihan tästä hyötyä kirjoittaa tänne! En olisi varmasti saanut pitkään aikaan kuulla mistään, että on laitonta kuljettaa autolla kärryissä istuvaa lasta. Sitä liikaa joskus luottaa "ammattilaisiin". Mutta tästä nyt viisastuneena voin soittaa alkuun Korsisaarelle. En usko, että luen enää ketjua, sain jo paljon infoa.Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille, teitä ei tosiaan ole maailmassa liikaa! Ikäänkuin empatia olisi jotenkin huono asia ja inhimillinen tarve jakaa huolensa olisi isokin heikkous. [/quote] Missä ihmeen kärryissä? Tarkoitatko lastenrattaita? Onko jossain päin Suomea tapana puhua kärryistä? -stadilainen [/quote] Ainakin meillä Vantaalla puhutaan kärryistä... [/quote] Ok, ei tässä kovin monen kilometrin päässä olla Vantaalta, mutta rattaista aina puhutaan. Tai sitten en vain ole kiinnittänyt huomiota, jos joku sanoo kärryt. Samapa tuo sinänsä, kieli vain kiinnostaa minua ja eritoten paikalliset tavat sen käytössä. Ostos- ja kottikärryt tulee lähinnä mieleen kärryistä. [/quote] Mieheni on paljasjalkainen stadilainen ja puhuu kärryistä. Hänen oma isänsä puhui vielä stadin slangia.
[/quote]
Selvä pyy! Olemme siitä erittäin harvinainen perhe, että lapset ovat kummaltakin puolelta kolmannen polven stadilaisia. Tästä erikoisuudesta innoittuneena kuuntelen kieltä erittäin kiinnostuneena ihmetellen hyvinkin pieniä eroja jopa Helsingin sisällä.
Mutta tämä ei nyt totisesti liity aiheeseen, vaan löytynee ihan omia ketjuja :)
Oliko se kuski jotenkin epävarma ja siksi töykeä? Siis tiesi, että toimii (miksi? kiireessä?) väärin ja se sai hänet vielä käyttäytymäänkin epäystävällisesti. Jos olisi puhtaat jauhot pussissa ja tuntisi tekevänsä työnsä hyvin niin luulisi hymynkin irtoavan. Vaikea sanoa missä syy, onko työnantajalta tullut jo liikaa kiristystä esim. aikataulusta ja noottia ja mies puristuu omien voimiensa ja työnantajan vaatimusten väliin? Vaikea ymmärtää, miksi kukaan huvikseen tekisi huonoa työtä.
Siis kai ne rattaat jotenkin kiinnitettiin, jos lapsi niissä istuu? Itse liikun pyörätuolilla ja se on kiinnitettävä matkan ajaksi vöillä, jotta pysyy matkan aikana paikallaan. Sinuna hankkisin seuraavaksi kerraksi itse lapselle apuvälineet, joita hän tarvitsee.
Minä kun kuljin ala-asteen taksilla, niin kuskina oli mies, joka oli joku entinen vanginvartija. Ilkeä mies ja muistan miten hän puhui eräälle pojalle kun sille pojalle oli sattunut varmaan vahinko housuihin tai jotain.
Se ukko siis uhkaili että pitäis ottaa housut kinttuihin ja antaa piiskaa....
Hänen vaimonsakin toimi taksikuskina mutta oli mukavampi.
Ja tämä siis 1990-luvulla.
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 10:45"]
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 09:36"]Nelivuotias ei osaa puhua? Ei hän ole "kehityksestä jäljessä", vaan jotenkin pahasti vammainen. Siksi kuljetus järjestetään myös päiväkotiin. Muuten ei tosiaan yhtään missään saa päiväkotihoitoon kuljetusta. [/quote] Öh.. Mun pian 4v ei puhu kuin sanoja yksittäin eikä todellakaan ole pahasti vammainen tai vammainen ollenkaan! Neurolla tutkitaan, kehitysviive. Muilta osin normaali.
[/quote]
No jokin dysfasia tai muu vamma on, jos ei nelivuotiaana puhu lauseita. Yleensä sen ikäiset nyt tarinoivat eri aikamuodoissa vaikka mitä. Osaavat referoida vaikka kerrotun sadun ja useimmiten jo kolmivuotiaat tietenkin.
Defensiivistä ajatelle näiden "kehitysviivästymien" kautta selvästi tulevaisuutta vaikeuttavaa vammaa. Parempi olisi heti hyväksyä totuus.
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 11:30"]
Minä kun kuljin ala-asteen taksilla, niin kuskina oli mies, joka oli joku entinen vanginvartija. Ilkeä mies ja muistan miten hän puhui eräälle pojalle kun sille pojalle oli sattunut varmaan vahinko housuihin tai jotain. Se ukko siis uhkaili että pitäis ottaa housut kinttuihin ja antaa piiskaa.... Hänen vaimonsakin toimi taksikuskina mutta oli mukavampi. Ja tämä siis 1990-luvulla.
[/quote]
Mennyttä maailmaa! Nyt tiikeriemot vahtivat jälkikasvuaan kaikenmaailman paikannus- ja nauhoitusmenetelmin.
Jokainen, joka hermonsa vähänkin menettää, on käräjillä...
Kai se nyt tuotakin kuskia ketuttin, jos kustaan ympäri autoa? Piiska varmaan nyt oli aivan symbolinen sana sille, että ei ollut hyvä juttu, olisi voinut vaikka avata suunsa ja pyytää tienvireen asioille.
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 09:52"]Älä nyt heti valita!
Olisit tyytyväinen, kun saat tuollaisen palvelun, eipä joka maassa näin avokätisiä olla vammaisille.
Vammaisenkin tulee oppia, että kaikki eivät hänen ympärillään pyöri lepertelemässä. On olemassa myös tylyjä ihmisiä. Jos nyt ei kuitenkaan lasta mitenkään tölvi ja hoitaa hommansa eli kuljettamisen, niin se riittäköön.
Toki ystävällisyys olisi plussaa, mutta kun kaikista siihen ei vain ole. Ja ehkä hänellä oli vain huono päivä, katsele mihin suuntaan menee...
[/quote]
Vammaistenkin tulee oppia, ettei kaikki pyöri hänen ympärillään?? Vammaisen lapsen äitinä voin kertoa, että kyllä he sen todellakin tietävät. Teidän asenne kyllä kertoo, ihan kaiken siitä miten vammaisiin suhtaudutaan tässä maassa. On se nyt helvetti jos pitää kadehtia vammaisia ihmisiä siitä, että heille tarjotaan kuljetus päiväkotiin tai kouluun. Voin kertoa, että jokainen heistä olisi mieluummin normaali lapsi, vaikka se tarkoittaisi kyytien loppumista.
Ap, selvitä ihmeessä, pitääkö itsellä olla jotain esim. koroke. Ei yksikään muu ihminen välitä lapsestasi samalla lailla. Oudolta ja tökeröltä kuulostaa, en olisi laittanut lastani tuohon kyytiin.
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 09:29"][quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 09:23"]Tyhmä kysymys mutta missä saa _päiväkotiin_ kuljetuksen kunnalta?
Päiväkoti-ikäiset on vanhempien kuljetusvatuulla ainakin Riihimäessä. Myös vammaiset lapset.
[/quote]
Mun mielestä tarpeeksi pitkä matka kotoa päiväkotiin riittää taksimatkojen saamiseen aivan niinkuin koulussakin. Tai näin ainakin meillä Päijät-Hämeessä. :)
[/quote]
No ei todellakaan. Pitkä matka eskariin kuljetetaan mutta muutoin päiväkoti-ikäiset ovat kuntouttavassa päivähoidossa olevia lukuunottamatta vanhempien kuskattavissa.
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/223381-invataksin-lattialle-lentanyt-nainen-sai-murtumia-taksikuskille-tuomio