Voiko sellainen ihminen olla oikeanlainen, joka aiheuttaa tuskaa ja jännitystä?

Onkohan tällainenkin mitenköhän yksipuolista. Tekisi mieleni uskoa, että ei, mutta ikävä kyllä näyttää sille, että se mies on minulle paljon suurempi asia, kuin minä hänelle. Tai hänen olemassaolonsa siis. 

Mulle oli ainakin ehtinyt kertyä pahaa oloa ennen tuon miehen tapaamista aika rutkastikin, mutta en itse aivan tajunnut sitä. Silti tapasimme ympyröissä, joissa pitäisi tajuta, että toisilla siellä on pääsääntöisesti paha olla. Siksi olen hieman katkera, että mies aloitti tutustumisen minuun, kun minulla kerran oli paha olla, niin en kaivannut rinnalleni ketään, josta ei todella ole minulle avuksi ja tueksi. Ja niinhän se sitten osoittautui, ettei hänestä ole. Hänella itselläänkin on vaikeaa, niin luulisi, että tajuaa, ettei koske kehenkään toiseen, jolla on, antaen ensin ymmärtää, että mä autan sinua ja sitten jättäen kuin nallin kalliolle. Olen katkera hänelle. Mutta ei voi mitään, jokin syy kaikkeen on, en vain ihan tajua, mikä. Ehkä juuri se, että tuskan ja kivun, jota tilanne toi, kautta olen kyllä päässyt käsittelemään hirvittäviä kipukohtia omassa elämässäni, lapsuudesta peräisin olevia siis. 

Toivoisin samaa hänelle ja olisin halunnut itse olla siinä häntä varten ja hänelle auttaja, mutta en ole osannut/onnistunut. Hän ei ole antanut minun. Se(kin) sattuu sydämeen, olisi niin ihanaa auttaa. Mutta ehkä mun on vain pakko auttaa ensiksi omaa itseäni. Se on vaan paljon tylsempää!

11

Kylläpä ap kuvaili tuntojaan upeasti. Ja ihan kaiken saman olen kokenut. Se on jotain ihan muuta kuin kenenkään muun kanssa. Enkä ikinä pitänyt sitä välttämättä edes ihastumisena, vaikka tunteet on vähintään yhtä voimakkaita. Ennemminkin tuon ihmisen tulo elämääni ontuntunut sitä kuin hänet olisi tuotu luokseni ja sillä on jokin tarkoitus. Ei ole oikein selvinnyt mikä se tarkoitus on, mutta paljon hänen mukanaan tuli surua, kaipuuta, hämmennystä.

Tapahtui tunnistaminen välillänne. Mutta se ei tarkoita sitä että teillä voi olla oikea suhde. Tai että suhteen pitäisi välttämättä olla intiimi. 

Unohda kokonaan seksin kautta ajattelu. Vetovoima ei aina ole seksuaalista ja se varmaan sinua eniten hämmentää. Nuori nähtävästi olet.

Keksitkö mitään, mitä voisit tämän ihmisen kanssa tehdä yhdessä tässä maailmassa? Ihmisiä tulee elämään myös siksi, että heidän on tarkoitus tehdä jotain suurempaa yhdessä, eikä se välttämättä ole perhe. Se voi olla yhteinen yritystoiminta, palvelutyö, jokin hanke jne.

Jos mikään näistä ei tunnu oikealta, niin sitten kyseessä on menneen elämän haamu. Teillä oli joskus menneessä elämässä jotain intensiivistä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että voisitte olla tai edes pitäisi olla yhdessä tässä elämässä.

Tuollainen vetovoima on helppo tulkita väärin seksuaaliseksi, koska kulttuuri ei juuri muita tulkintoja tarjoa kuin sen. Luultavasti kuitenkin tiedät melko tarkkaan haluatko hänen päästä hänen housuihinsa vai et ihan fyysisellä tasolla.

Jos kumpikin teistä mykistyy ja on toisen seurassa vaikea, minusta viittaa tuo joko siihen että etteä uskalla tutkia rauhassa mistä on kyse (pyrkimys pinnallisuuteen) tai sitten taustalla on hyvin vaikea edellisen elämän tapahtuma, jota teidän ei kuulu alkaa vielä tai ehkä koskaan käsitellä.

15 mitä tarkoitat "tunnistamisella heidän välillään"?

[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 00:28"]

Toivon, että jaksatte lukea tekstini, vaikka se tulee olemaan pitkä.

Ensinnäkin. Minä tapasin erään miehen. En kerro missä, mutta tapasin kuitenkin. Hän katsoi minua eri tavalla kuin kukaan muu. Minä huomasin hänet jo kaukaa, ja hän tuli luokseni ikään kuin olisin tilannut hänet siihen. Tuijotimme toisiamme, enkä muista miksi hän tuli luokseni. En muista yhtään, mitä hän sanoi. Sillä ei ollut merkitystä. Minä vain tuijotin häntä ja tunsin, että minun on pakko saada tietää, kuka tuo mies oikein on.

En tiedä, voiko sitä sanoa jotenkin tuttuuden tunteeksi, en muista muuta kuiin sen, että jähmetyin silmistäni kiinni häneen.

Siitä lähtien me aloimme katsella toisiamme. Katseeet olivat koko ajan pidempiä ja intensiivisempiä. Emme pystyneet juttelemaan toisillemme luontevasti. Vaikka olisimme halunneet, etenkin hän, joka on sosiaalisempi kuin minä. Mutta hänkään ei pystynyt siihen, mihin muiden kanssa helposti pystyi - juttelemaan vapautuneesti. Oli vain jännitynyt olo koko ajan.

Tarkkailin miestä netissä, koska tiesin hänen nimensä. Tykkäsin hänen kuvistaan, hän näytti erilaiselta kuin muut. Pidin hänen kasvoistaan. Hän ei ollut sen tyyppinen mies, johon olisin aiemmin voinut kuvitella ihastuvani. Mutta hänessä oli jotain, mikä erotti hänet muista.

Jossain vaiheessa tiemme erkanivat, mutta nyt olemme palanneet samoihin kuvioihin. Kuviot ovat jälleen samat, kuin ne olivat vuosia sitten. Olemme taas samassa tilanteessa. Tuijottelemme toisiamme emmekä edelleenkään pysty puhumaan. Haluaisin kyllä, mutta en saa sanaa suustani. Olen kuin zombi. Ei puhettakaan, että voisin käyttäytyä normaalisti. Minun luonteenikin on muuttunut. Kaikki. Tuntuu välillä, että ymmärrän elämästä jo liikaakin, ja siksi olen usein niin ahdistunut. Tuntuu etten saa hyvää mieltä enää juuri mistään. Tämä ihminen saa minut pois tolaltani.

Eikö ihastumisen pitäisi tehdä onnelliseksi ja odottavaiseksi? Sellaiseksi, että kaikki hyvä on vielä edessä päin? Minulla ei ole sellaistat tunnetta. Tunnen kuin olisin kuollut sisältä.

Samanaikaisesti tunnen kaipaavani tämän ihmisen näkemistä, mutta kun olen erossa hänestä, olen ahdistunut ja masentunut ja mitä pidemmän aikaa olen näkemättä häntä, sitä varmemmaksi tulen siitä, etten haluaisi nähdä häntä enää koskaan.

Miksi tunnen häntä kohtaan jotain suunnatonta vetovoimaa, mutta usein myös pelkkää ahdistusta? Voiko tällainen ihminen olla oikeanlainen? Pitäisikö minun yrittää tutustua häneen paremmin, vai olla näkemättä häntä enää koskaan? Mitä te ajattelette, kuulostaako tämä normaalilta tai hyvältä?

Olenko minä tuhoamassa itseäni sisältä koko ajan enemmän ja enemmän?

[/quote]

Tekstisi on hyvin romanttinen. Suhteesi mieheen perustuu pelkkään katseeseen, et tunne häntä ollenkaan. Täytät katseidenvaihtonne toivomallasi sisällöllä, mutta et voi tietää mitä mies ajattelee.  

Ette ole nähneet aikoihin, joten on todennäköistä että teille kummallekin on tapahtunut paljon asioita tässä välissä ja että olette muuttuneet. Onko tuijottelussanne kyse siis vain nostalgiasta (tai sinun kuvitelmistasi), ei mistään todellisesta.

Puhut oikeanlaisesta ihmisestä. Ei ole mitään kaavaa, muottia tai normia, johon ihmisen, sinun, ihastuksesi tai kenenkään pitäisi sopia. 

Jos haluat tämän miehen menet hänen luokseen ja sanot "päivää, mitä kuuluu? Muistatko minut?" ja katsot mitä siitä seuraa. Toimit sitten sen mukaan. Ihastumisessa, rakastumisessa ja rakkaudessa ei ole mitään kaavoja, vaikka viihdekirjallisuus, -elokuvat ja tv-sarjat yrittävät toista väittää.

Voihan olla, että mies ei katso sinua ollenkaan pitkään, sinusta vain tuntuu siltä. Tai hän tuijottaa sinua samalla kun yrittää muistella missä on sinut viimeksi nähnyt. Tai hän on kiusaantunut siitä että sinä tuijotat häntä. 

Saanko kysyä kuinka vanha olet?

[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 00:28"]. Tuijottelemme toisiamme emmekä edelleenkään pysty puhumaan. Haluaisin kyllä, mutta en saa sanaa suustani. Olen kuin zombi. Ei puhettakaan, että voisin käyttäytyä normaalisti. Minun luonteenikin on muuttunut. Kaikki. Tuntuu välillä, että ymmärrän elämästä jo liikaakin, ja siksi olen usein niin ahdistunut. Tuntuu etten saa hyvää mieltä enää juuri mistään. Tämä ihminen saa minut pois tolaltani.

[/quote]
Niin tuttua. Minäkin olen nykyään eri ihminen. Ja taukoamatta surullinen. Ahdistunut myös. Ja jos näen tuon ihmisen tai hänen perheenjäsenensä, niin olen pitkään poissa tolaltani. En edes ole enää varma oliko se niin hieno juttu, että tiemme kohtasivat. Aiemmin olin niin huoleton. Mutta kai tämä on sitä kasvamista, että kokee elämässä sellaista mitä ei ole ennen kokenut. On kyllä jännä, miten toinen saa pelkällä katseen voimalla minut tekemään sellaista mitä en ollut ajatellut tekeväni. Katse ikään kuin imaisee minut, menen hänen luokseen ja otan vaikka kädestä kiinni. Jälkeenpäin sitten ihmettelen, että miksi tein niin, enhän edes halunnut tehdä niin. Tuollaiset jutut tuntuvat aika yliluonnollisilta.

Kävi samoin. Meni 8 kk ja nyt ollaan päästy omista haamuista ja muista ongelmista yli. Tuntuu niin oikealta, tää oli tässä. Enemmän on taipaleelle mahtunut ahdistusta ja surua kuin onnea. Paitsi siis nyt, olen seitsämännessä taivaassa ja järjettömän onnellinen. Se on mun pelastaja ;)

Totta on, että tuollainen vetovoima ei tarkoita automaattisesti seksuaalista vetovoimaa. Minulla tämä kohdistuu yli 20 vuotta nuorempaan poikaan. Ja tuo poika tuntuu enemmän veljeltä kuin oma veljeni. T. 14

Eka ajatus että mies on psykopaatti, tai sitten riivattu.

No puhu hänen kanssaan mitä hemmettiä vaan tuijotatte toisianne

[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 22:28"]

Eka ajatus että mies on psykopaatti, tai sitten riivattu.

[/quote]

Ja eka ajatus tuosta on, ettet sinä yllä tietyissä mittauksissa kovin suuriin lukemiin.

KananKopi485

Joo itellä vähä samanlainen tilanne.. odottelen nyt että hyväksyykö facebookissa kaveriksi xD pakkohan jommankumman on tehä aloite.

Terv.nainen-26

Kaunis kirjoitus, mutta en valitettavasti tiedä vastausta kysymykseesi.

Melkoisen omituiselta kuulostaa

voiko sinua ahdistaa oma toiminta ja käsittelemättömät asiat eikä se mies itsessään?

Sun omassa päässä se kaikki on. Ja ehkä mieskin tuijottelee tms. koska on huomannut sun ihastuksen.

Minäkin näen että heijastat tähän ihmiseen jotain omia juttujasi. Annat siis miehelle merkityksiä, jotka eivät varsinaisesti tule miehestä itsestään vaan peilaavat omia tarpeitasi/unelmiasi/kipupisteitäsi. Been there. Lukusuositus: Hannele Törrönen "Hullu rakkaus. Selviytymisopas"

No eikö tuo suhde ole mennyt eteenpäin mitenkään? Jos ette pysty edes puhumaan toisillenne niin epäilen suuresti ettei tule mitään. Mulla on joskus ollut ton tyylinen juttu ja se ei koskaan edennyt mihinkään päin. Myöhemmin kuulin että mies oli kiinnostunut, mutta ei tarpeeksi.ilmeisesti olisin kelvannut kuulemma korvikkeeksi ennen sen oikean löytämistä.Eli olin itse ihastuneempi kuin tuo mies.

Kun taas tapasin mieheni baarissa siinä oli jännitystä ja perhosia vatsanpohjassa. Kuitenkin pystyimme heti juttelemaan toisillemme ja tutustumaan paremmin.

Vielä pitkän aikaa tunsin jännitystä ja leijuin  pää pilvissä suuren hullaantumisen vuoksi, mutta päivittäinen yhdessä olo oli helppoa ja vaivatonta. Juttua riitti ja ei tarvinnut esitää mitään roolia tai parenpaa ihmistä kuin olikaan. 

Siitä tajusin että tämä voi olla koko elämän mittainen rakkaus ei pelkkä hullaantuminen. Oli hellppoa olla toisen seurassa.Hauskaa ja kihelmöivää ja jännittävää, mutta helppoa.

Tottakai jossain vaiheessa tuli ne vaikeudet ja riidatkin. Eihän niiltä voi vältyä. Mikään suhde ei ole ainaista juhlaa. Kuitenkin nyt 15 vuoden jälkeen edelleen arvostan sitä että arki sujuu hyvin. juhlat menee siinä sitten sivussa.;)

Jos ei teillä tuijottelua kummempaa ollut silloin, niin kehottaisin tällä kertaa etenemään sen verran pitemmälle että huomaat kuvitelleesi aivan kaiken merkityksellisyyden ja että äijä on samanlainen tylsimys kuin muutkin.