Te, joilla on joka päivä tai viikonloppu vapaa-aikaa perheestä, tajuatteko miten onnekkaita olette?

Itse yh ja lapsia useampi eikä isä pidä lapsiinsa yhteyttä. Toki on uuvuttavaa ja väsyttävääkin huolehtia yksin mutta minulle riittää pienet omat hetket esim. Illalla saan juoda kaakaota rauhassa kun lapset nukkuvat. En voi sanoa että päivääkään en vaihtaisi, joskus huonojakin päiviä mutta lapset ovat tärkeintä elämässäni ja nyt mennään lasten ehdoilla.

Vierailija kirjoitti:

Itse yh ja lapsia useampi eikä isä pidä lapsiinsa yhteyttä. Toki on uuvuttavaa ja väsyttävääkin huolehtia yksin mutta minulle riittää pienet omat hetket esim. Illalla saan juoda kaakaota rauhassa kun lapset nukkuvat. En voi sanoa että päivääkään en vaihtaisi, joskus huonojakin päiviä mutta lapset ovat tärkeintä elämässäni ja nyt mennään lasten ehdoilla.

Ankealta kuulostaa, kun päivän kohokohta on kaakaon juominen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä vika onkin työelämässä, jos ette perhettäne voi sietää? Olen itse introvertin unelmatyössä, keskustelut muiden kanssa vievät noin 1.5 tuntia työpäivästä, muutoin olen yksinäni. Perheen keskellä saan sentään sosialisoida.

Tarkistahan mitä tarkoittaa sosialisoida.

Harjoittaa sosiaalista seuranpitoa, seurustella sosiaalisesti. Mitä se sinusta tarkoittaa, teidän Täydellisyytenne?

Siirtää omistajan tahdosta huolimatta omaisuutta yleiseen omistukseen.

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat minulle tärkeintä maailmassa, mutta kyllä on ihanaa kun eron jälkeen lapset on olleet viikonloppuja isällään. Kaipaan omaa päivärytmiä ja hälytöntä aikaa. Omaa aikaa  oli äärimmäisen harvoin ensimmäisenä viitenä äitivuotena parisuhteessa.

Mietin miten helppoa lapsettomilla/viikonloppuvanhemmilla/vuoroviikkosysteemissä elävillä on kun tietää aina tarkalleen oman aikansa jota on runsaasti, voi suunnitella ja harrastaa monenlaista eikä työpäivän jälkeen tarvitse tehdä yhtään mitään jos ei huvita. En silti vaihtaisi vanhemmuuttani mihinkään, harrastelen sitten kun lapset ovat isoja.

Aika moni vuoroviikkovanhempi tekee yksinoloviikkoinaan niin paljon pakollisia asioita, että voi lapsiviikoilla tehdä lasten kanssa heille tärkeitä asioita, ettei silloin mitään omaa aikaa jää. Ja se kaikkien arjen kamppeiden ”muuttaminen” viikottain sekä siihen liittyvä organisointi tuo enemmän hommaa kuin pienten viikonloppukamojen laitto. Yhteistyön toisen vanhemman kanssa täytyy toimia ja sitä kuuluu niihin yksinoloviikkoihinkin.

Itse teen yksinoloviikolla töitä noin 60 h, lapsiviikoilla 20 h. Sellaisia omia harrastuksia ei ole, mutta harrastan lasten kanssa, näin koen. Haluan olla jonain arki-iltapäivänä viemässä häntä harrastukseen kunnon välipalan syöneenä, työt teen sisään sitten joka toinen viikko. Vaikka hän osaisi julkisilla iltapäivän harrastukseen mennä, liian pitkät aterioiden välit ja myöhäinen ilta läksyille selä viivästynyt maate meno ei kyllä rakenna hyvinvointia.

Ihan ehdottomasti mulle olisi ”helpompaa”, ettei sitä toista vanhempaa olisikaan. Mutta lapsille tää on arvokasta.

Itse tunnen, että se lasten kanssa oltu aika on sitä parasta, eli aloittajan heittoon en pysty samaistumaan.

Sitä perinteistä, joka toinen viikonloppu, en huolisi muuten millään! Menettäisin puolet viikonlopun vapaapäivistä lasten kanssa, mutta kantaisin kaikki arki/koulupäivät. Mulle kokonainen lauantai tai sunnuntai lasten kanssa on kuin palkinto arkipäivistä.

Rakastan lapsiani enemmän kuin mitään muuta, mutta on ihanaa olla silloin tällöin joko yksin tai kahdestaan puolison kanssa. Lapsia on siltikin ikävä, kun ovat poissa vaikkapa yön yli, ja on myös ihanaa kun tulevat taas kotiin. Ovat vielä alle kouluikäisiä, joten vanhemmuus on varsin intensiivistä ja aikaavievää.

Perheestäni en luopuisi mistään hinnasta enkä vaihtaisi lapsettomuuteen, vaikka lapsiperhe-elämä välillä väsyttää ja kyllästyttää.