Vihaan 40 koon jalkojani
Tiedän, että maailmassa on paljon isompiakin ongelmia, mutta koska minulla ei näitä ongelmia ole, valitan niistä pienistä vioista mitä itsestäni olen löytänyt. Ja valitukseni aihe koskee jalkojani. Minulla on siis 40 koon jalat. Ei mitkään naiselliset pikkujalat, jollaiset olisin toivonut. Tiedän että monet muutkin naiset toivoisivat mahdollisimman pienet jalat, mutta minulle tämä aihe on TODELLA arka ja henkilökohtainen.
En ole mikään lyhyt, mutten pitkäkään. Olen 170 cm. Ja 27 v.
Haluaisin pukeutua söpösti, mutta kaiken pilaa aina kengät. Miksi niiden pitää olla kuin kanootit? Jalkani ovat vieläpä melko lyhyet, joten tuon kokoiset kengät näyttävät jalassani jättimäisiltä. Monesti kun kuljen ihmisten ilmoilla, vertaan edessäni kävelevien miesten kenkiä omiini. Suurimmalla osalla näyttää samankokokoisilta kuin omani! Tämä syö itsetuntoani, vaikka tiedän että tämä on monen mielestä todella typerää.
Olen kärsinyt jaloistani siis jo yläasteelta asti, kun muilla oli korkeintaan 38 vaikka olisivat olleet minun pituisiakin.
Ostan yleensä kiilapohjaisia kenkiä, sillä ne saavat jalkateräni näyttämään paljon pienemmiltä.
En ikinä pysty näyttämään söpön tyttömäiseltä tennareissa, vaikka todella haluaisin. Kasvoiltani näytän 10 vuotta ikäistäni nuoremmalta ja myös luonteeni on lapsenomainen. Miksi juuri minun piti saada tämän kokoinen jalka? MIKSI?
Voin kertoa, että kengänkokoni vaikuttaa todellakin itsetuntooni. Tässä todiste: Olin pitkään ihastunut erääseen mieheen. En ollut koskaan uskaltanut tehdä aloitetta. Kaivettuani sitten eräänä päivänä vanhat kenkäni, jotka olivat numeroa pienemmät kuin nykyinen jalkani, laitoin ne jalkaan. Voitte arvata mitä tapahtui sinä päivänä. Tein aloitteen miehelle. Kerroin kiinnostuksestani hänelle. Liian pienet kengät jalassa. Sen jälkeen olivat kantapäät rakoilla, mutta uskalsin kerrankin olla rohkea.
Kommentit (29)
Vatuttaa, että monille muita ruumiinosia voi muuttaa joko liikunnalla tai kirurgisesti, mutta jalkaterää tuskin voi leikkauksella lyhentää. Vai voiko? Jos voi, niin saattaisin jopa mennäkin sellaiseen leikkaukseen.
Ap
Ymmärrän sua. Olen myös 170cm ja jalan koko 40. Koko vielä menisi, mutta kun tuo jalkaterä on vielä leveä ja korkea. Muuten olen nätti ja tykkään pukeutua kauniisti. Talvisin en tätä ongelmaa hirveästi mieti, paitsi ehkä uimahallissa. Mutta kesäisin on jatkuva ongelma kenkien kanssa. Esim. sandaaleja en kertakaikkiaan kehtaa käyttää.
ja surullisinta on että olen jo melkein 40v..
Mun parhaalla ystävällä on 35-36 jalka. Se joutuu ostelemaan lasten osastolta kenkänsä. Arvaa harmittaako sitä? Sinulle sentään on kenkiä ihan aikuistenkin hyllyssä. :)
Minulla kenkä 42. Jalkani ovat kauniit. Ainut ongelma on se, että vielä nykyäänkin joistakin kaupoista on vaikea löytää kenkiä. Olisi tosi hassua, jos jalkateräni olisivat pienet.
Minä olen aina pitänyt omia 40-numeroisia jalkoja sopivan kokoisia ja olen 168 pitkä. Oma 13-vuotias tyttöni on 164 pitkä ja hänen jalkansa on jo 40. 15-vuotiaalla pojalla on 45-numeroinen jalka. Kaikesta sitä voikin ihmiset traumoja kehittää! :D
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 18:25"]
Kuulostaa tutulta, mutta itselleni ei ole loppupeleissä ihan niin suuri ongelma, liekö mulla se kun muitakin löytyy. Kenkien ostaminen on aina kamalaa ja aiheuttaa poikkeuksetta tuskastumista. Saatan tunti kaupalla pyöriä kaupoissa katselemassa ja lähteä aina tyhjin käsin kotiin. Jos tykkään jostain mallista niin en tykkää siitä enää omassa koossani. Koroissa näyttää paremmalta, mutta usein häiritsee turhanpaljon olla pidempi kuin kaikki muut ja korot korostavat tätä ongelmaa.
[/quote]
Juuri näin. Aina näytillä on jotkut 37-kokoiset tennarit joka näyttää NIIIN ihanilta, mutta annas olla kun pyytää sen oman 40 koon... "Ai, tälläsetkö ne olikin?" -"Ei kiitos..."
Ap
if you don't like it, change it
if you can't change it, change your attitude.
- Maya Angelou
Eiks Paris Hiltoninki kengänkoko oo joku 43. Hyvältä silti näyttää.
Kuulostaa tutulta, mutta itselleni ei ole loppupeleissä ihan niin suuri ongelma, liekö mulla se kun muitakin löytyy. Kenkien ostaminen on aina kamalaa ja aiheuttaa poikkeuksetta tuskastumista. Saatan tunti kaupalla pyöriä kaupoissa katselemassa ja lähteä aina tyhjin käsin kotiin. Jos tykkään jostain mallista niin en tykkää siitä enää omassa koossani. Koroissa näyttää paremmalta, mutta usein häiritsee turhanpaljon olla pidempi kuin kaikki muut ja korot korostavat tätä ongelmaa.