Miten miehesi suhtautuu kotiäitiyteesi? Pakottaako sinua töihin?
Onko muita joilla mies pakottaa töihin? Meillä on mies hyvätuloisessa työssä ja nyt kauhistelee sitä, kun minun tulot koko ajan laskee. Lapset on 3,5v ja 1v. Ennen lapsia olin hyvätuloisessa työssä, äitiyspäivärahat hyvät, sitten lasten välillä työttömänä, ja nyt jäämässä liiton päivärahojen loppuessa työmarkkinatuelle. Työmarkkinatukea tulisi 9kk ja sitten olisi vielä mahdollisuus jäädä kotihoidontuelle. Olen siis siihen saakka "niitä yhteiskunta-pummi-äitejä" jotka hoitaa lapsiaan kotona työttömyystuilla..mutta se on taloudellisesti kuitenkin se parempi vaihtoehto, kuin kotihoidontuki, koska eivät ole työkkäristä töitäkään vielä tarjonneet..ei ole hirveän iso riski päästä töihin tämänhetkisessä työllisyystilanteessa minun alalla.
Mies on tähän asti ollut asetelmaan tyytyväinen, mutta nyt sanookin yht'äkkiä, että minun pitää mennä töihin, ettei jouduta veneen alle asumaan. Vaikka ei tässä oikeasti ole sellaista uhkaa, kun hänellä on niin hyvät tulot. Hän ei vain itse taida olla mihinkään tyytyväinen. Koko ajan pitäisi tienata enemmän ja enemmän...? Itse hän on saanut omaa kuukausipalkkaansa nostettua viime vuosina useita satasia, joten eikö nyt olisi muka varaa sitten tulotason laskuun? Asumme halvemmassa asunnossakin kuin ennen. Minä olen kaikkeen tähän todella kiukuissani siksi, että eikö hän tosiaan ymmärrä lasten kotona hoitamisen etuja? Eikö minun työlleni kodin ja lasten parissa laiteta mitään arvoa?! Minun arvoni määritellään vain minun tilinauhan perusteella?? Haluan olla lasteni kanssa kotona ja hoitaa omat lapset itse. Itku tulee, kun miettii, että jokin hoitotäti saisi päivittäin seurata lasteni kehitystä ja edistysaskelia. Hoitotäti saisi olla päivät lasteni kanssa, kokea kiukut ja riemut, ja minä vain muutaman tunnin illasta eli käytännössä vain hoitaa iltatoimet ja nukkumaan. Ihan hirveää!! Mies vielä kaikenlisäksi tekee pitkää päivää, niin joutuisin itse venymään ihan äärimmilleen, kun minun pitäisi olla se joka vie ja hakee lapset hoidosta, hoidan kodin, ruuat, kaiken itse. Ihan olisi kuin yksinhuoltajana sitten olisi!
Mistään ei mies edes halua keskustella, vaan tämä tuntuu ihan sanelupolitiikalta minua kohtaan. Ihan kuin minun ja lasten elämä olisi yht'äkkiä hänen yksinomaisessa määräysvallassaan. Siksikö, että hän on meidän perheessä se joka tienaa??
Nyt on tosi paha olo ja pettymys minulla tuon miehen suhtautumisen takia! Onko kellään mitään samansuuntaisia kokemuksia? Miten selvititte asiat miehen kanssa? Miten tälläisesta tilanteesta eteenpäin?
Kommentit (22)
Mä en oikein ymmärrä sitä minkä takia sen täytyy olla melkein aina nainen joka jää kotiin lasten kanssa. Ei kai tarvitse olla kuin se 5kk jonka saa äitiysrahaa, sen jälkeenhän voi jäädä kumpi tahansa vanhemmista. Ja opiskelemaankin voi mennä vaikka suoraan synnäriltä ja pumppailla maitoa pulloon vaikka koulun/työpaikan vessassa :)
Meillä on mennyt niin että vuorotellen ollaan miehen kanssa oltu kotona lasten kanssa ja mies arvostaakin todella paljon kotona tehtyä työtä. On nykyään aina kiitollinen kun tulee töistä että olen jaksanut olla päivän lasten kanssa kotona :)
Itse olen myös kokenut että työssäkäyminen/opiskelu on paljon rennompaa kuin kotona olo.
Eli voisitteko kenties vaatia miehiltänne että teidän mielestänne jommankumman vanhemman tulee olla kotona? Mies voisi jäädä kotiinkin jos haluaa koittaa koti-isyyttä. Tulot voisi vähentyä jos naisella ei ole yhtä hyvät tulot kuin miehellä mutta täytyyhän naisellakin olla mahdollisuus edetä urallaan jos näin haluaa. Naisellehan ei jää sitten paljon mitään jos tulee vaikka ero!
Meillä siis Poika, 2v2kk ja mies on minua painostanut töihin jo siitä lähtien kun esikoinen täytti 9 kk. Me emme voi saada enempää lapsia muuten kuin IVF:llä, joten aion TODELLAKIN nauttia tästä ajasta poikani kanssa! Lapset on pieniä vain kerran ja joka viikko äitini surkuttelee kun ei voi ottaa sillä tavalla syliin, halia ja pussata kuin kuin silloin kun olin pieni. Ihmisen elämänkaaressa 3-5 vuotta on lyhyt aika, murrosikäisestä et enää taaperoa saa. Sinulla on sitä paitsi tuo kuopus vielä todellakin pieni, alkaa vasta muodostamaan kiintymyssuhdetta vanhempiinsa.
Minä olen kotona koska; kaikki psykologit ja lääkärit sanovat että niin on lapselle paras, siksi että haluan kasvattaa lapseni itse, haluan nauttia siitä ajasta ohikiitävästä ajasta kun poikani on pieni, haluan olla aina pojalleni läsnä ja muodostaa läheisen suhteen että poikani voi aikuisenakin tulla aina minun luokseni jos on huolia ym. Mikä voisi olla tärkeämpää kuin vanhemmuus? Ei ihminen ole maapallolla sitä varten että se voisi luoda uraa/opiskella/ tehdä rahaa vaan LISÄÄNTYMÄSSÄ. Ole ihmeessä kotona! Itse aloitan opiskelut marraskuussa kun se tilanne ettei vielä ammattia (lukiosta suoraan työelämään) että saa tekemistä itselleen ja sosiaalista kanssakäymistä, poika menee päiväkotiin (silloin hän on 2,5v) hirvittää viedä poikaa sinne, mutta pakkohan se on, tuskin se vuoden päästä on yhtään helpompaa. YHTÄÄN AIKAISEMMIN EN HÄNTÄ SINNE VEISI. Mies painostaa tietty ja jäkättää rahasta joka päivä, vaikka meillä on tiukkaa, pystytään silti hyvin maksamaan laskut, lainanlyhennys ja ostamaan terveellistä ruokaa. Joten tätä rahasta jäkätystä en ymmärrä.
Sano miehellesi että "EN OLE KOTONA SIKSI ETTÄ SE OLISI HIENOA VAAN SIKSI ETTÄ SE ON TAATUSTI LASTEN PARHAAKSI!". Itse oli pieni kriisi tuossa kesäkuussa jonka takia kävin psykologilla ja hänen kanssaan puhuin paljon tästä lapsen kotona olosta, ja hän selvensi asiaa psykologisesta näkökulmasta, ja vakuutti että vasta 3-4 vuotiaana lapsia alkaa kaivata leikkiseuraa, siihen asti leikkivät YHDESSÄ ERIKSEEN. Kuvittele itsesi lapsesi asemaan: mennä vieraaseen päiväkotiin, olla siellä ikuisuudelta tuntuva aika (koska 8 tuntia on lapselle ikuisuus!), vieraat ihmiset määräilee jne. ITSE EN OLE IKINÄ PÄIVÄKODISSA OLLUT (menin suoraan eskariin) ja normaalisti olen kehittynyt, itse asiassa olin muita ikäisiäni kypsempi koulussa sekä sosiaalisempi. Myös siskoni oli kotihoidossa eskariin asti ja kävi ala- ja yläasteen kansainvälisellä luokalla. En nyt mitenkään keksi mistä olemme jääneet siskoni kanssa paitsi kun emme ole päiväkodissa olleet ;)
Meillä taasen siinä mielessä erilainen tilanne, että erinäisistä syistä johtuen palkkapussini keveni huomattavasti jo odotusaikana. Ja ero rahatilanteessa kotona oloon verrattuna on aika pieni, n300euroa.
Meillä mies on myös kehittänyt itselleen jonkun hiivatin pakko mielteen, että rahat eivät riitä mitenkäänpäin jne.
Loppui se mäkätys ja nurina kun löin faktat pöytään, että ensinnäkin jos minä menisin takaisin töihin niin meidän menomme kasvaisivat enemmän kuin tuon erotuksen verran, eli meidän taloudellinen tilanteemme huononesi!
(pitäisi hommata toinen auto, vakuutukset siihen, bensat, lapsen hoitomaksut plus ruoka raha töissä.)
Loppujen lopuksi sen nurinan syyksi selvisi, yllätys, yllätys?, miehen kateus siitä että minä pääsen niin helpolla kotona!
Hah, hah.
Okei vaikka kyseessä on meidän ensimmäinen lapsemme, niin en siltikään odottanut noin lapsellista suhtaumista ja järjen vajaa käyttöä.
Miehellä on vaihteleva työ, välillä saa istua pyllynsä päällä koko 8h ja painaa nappia, välillä taas fyysistäkin työtä.
Joten kukakohan pääsee helpolla...
Välillä tää asia nousee edelleen pöydälle, mutta nyt mies jopa myöntää että yksi syy on myös se että hänelle jää niin vähän "omaa rahaa" vaikka käy töissä ja tekee pitkää päivää välillä.
Mutta meillä painitaankin myös miehen omanapaisuuden kanssa toisinaan kiivastikkin.
Ja mun mies kuuluu kategoriaan: Mikään rahamäärä ei riitä, aina sitä on liian vähän.
Itse olen tottunut jo lapsena, sekä opiskellessa tulemaan todella, todella vähällä rahalla toimeen.Ja mun mittapuun mukaan me tullaan toimeen näillä tuloilla vähintäänkin hyvin.
ne miehet, ne miehet...
saattaisitte nähdä asiaa heidänkin kantiltaan - ainakin jonkin verran.
Miten on ap, pystyisikö miehesi esimerkiksi tekemään lyhyempää päivää, mikäli sinä olisit myös palaamassa työelämään?
Perhe-elämä vaatii myös kompromisseja.
Melkein kuin meidän perheestä kertoisit. Lapsetkin on meillä samanikäisiä :)
Mies tienaa mielestäni enemmän kuin keskivertoduunari, mutta silti valittaa rahasta että kun hänen palkkansa meni taas melkein kokonaan tässäkin kuussa yhteisiin menoihin. Ja töihin painostaa minua välillä. Olen kuitenkin vastannut, että haluan hoitaa lapsiani kotona. Ja lisäksi että nykyisessä tilanteessa jossa hoidan suurinpiirtein yksin lapset ja kaikki kotityöt en jaksa mennä lisäksi enää palkkatöihin. Varsinkin kun mies tekee pitkää päivää ja on töissä myös viikonloppuisin joten hän ei ehdi avuksi.Olisin niin uupunut että saisin varmasti potkut väsyneenä tekemistäni virheistä (työssäni vaaditaan vireää aivotoimintaa ja innovatiivisuutta).
Minä maksan yhteisiä menoja kuussa enemmän kuin mitä mulle tulee tuloja (= Kelan etuus). Tällä tavalla säästöni hupenee, mutta jääpähän miehelle itselleen enemmän omia palkkarahojaan käteen. MINUN mielestäni tämä järjestely ei ole oikeudenmukainen, mutta saadaanpahan rauha maahan ja mies ostettua uusia kännyköitä...
Minä olen ollut kotona yli 13 vuotta, hoitanut kotia ja hankkinut kotoa käsin pientä ylimääräistä yritystoiminnalla. Meillä koko perhe on 100-prosenttisesti tyytyväinen siihen, että äiti on kotona.
Olemme niin moneen kertaan laskenut, että minun työssäkäyntini vieraan palveluksessa kodin ulkopuolella ei missään suhteessa kannata. Pitäisi meillekin hankkia toinen auto, viedä yksi lapsi päiväkotiin, tehdä ruoka valmiista eineksistä, ostaa kaikki vaatteet kaupasta jne. Jos bruttopalkkani olisi n. 2000 euroa, niin verojen ja kaikkien kulujen jälkeen käteeni jäisi noin 200 euroa kuussa + mieletön stressi koko perheelle.
Mieheni on todella tyytyväinen, että saa tulla työstä siistiin kotiin, jossa on itse leivotut leivät ja pullat, kotiruoka ja lämmin tunnelma. Minulla on aikaa hoitaa kasvimaata, kerätä marjat ja sienet, kalastaa ja olla lasten kanssa. Voin lämmittää taloa puilla, ommella lapsille vaatteita ja nikkaroida monta tarvittavaa tavaraa.
Jos menisin töihin, niin kotityöt pitäisi jakaa miehen kanssa. Hän ei ole lainkaan kiinnostunut mattojen ulos viemisestä, lattioiden pesusta tai tiskaamisesta. Eikä häntä liiemmin kiinnosta lasten koulukirjojen päällystäminen, kenkien plankkaaminen tai ikkunaverhojen vaihto.
Rahalla saa monta asiaa ja useimmat niistä vain saastuttavat maapalloa. Aikaa ei saa rahalla ja se on tärkein asia, jota lapset tarvitsevat.
Meillä on kanssa pikemminkin tuo tilanne että mies ei "päästä" minua töihin. Enpä itsekään haluaisi normaaliin päivätyöhöni vielä palata. Olen ilmoittanut olevani kotona siihen asti kun tyttö täyttää 3. Ja haaveissa olisi että saisin pikkukakkosen muodossa vielä jatkoaikaa tuohon kotonaoloon.
Olen kyllä ollut yläasteikäisestä lähtien kesätöissä ja tehnyt töitä myös opiskelujen ohessa ja ollut säästäväinen joten ihan hyvin rahaa oli säästössä äitiysloman alkaessa. Ja kotona ollessa rahaa tuntuu menevän paljon vähemmän, varsinkin ruokakulut ovat paljon pienemmät koska on päivisin aikaa tehdä itse, eikä tarvitse turvautua kiireessä valmiiseen tai edes puolivalmiiseen.
Eli rahatilanteen vuoksi ei olisi mikään paniikki päästä töihin. Ajattelin vain tuossa kesällä että voisin ottaa jonkun ilta- tai viikonlopputyön ja ansaita hiukan ekstraa Kelan tukien päälle, jotka voisi sitten hyvillä mielin tuhlata esim matkusteluun tai muuhun kivaan. Yllätyksekseni mies pikemminkin vastusti ajatusta. Alkuun hiukan jopa loukkaannuin hänen reaktiostaan ennen kuin ymmärsin että hänhän vain haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa kanssani, joten täytynee olla tyytyväinen tilanteeseen. Ehkä hankin sen iltatyön vasta siinä vaiheessa kun rahat alkavat todella olla tiukilla.
hannnah
Ruijanpallas, oletko kenties mies?
Tai sitten olet nainen jolla on äärettömän joustava ja kotitöiden päälle ymmärtävä mies.
En nyt tiedä mitä ajoit takaa, kommetilla jos vaihtaisimme osia miehiemme kanssa niin mitä me näkisimme?
Osaisimme murehtia rahan riittävyyttä?
Meikä sattuu olemaan sitä mieltä, että ongelmat ei vähene märehtimällä ei edes vaikka niitä jauhais maailman loppuun asti.
Mitä jos mieskin joskus ajattelisi, että hei me pärjätään ihan hyvin, kukaan ei kuole nälkään ja talokin on edelleen olemassa eikä maailmanloppua tullutkaan vaikken tienannutkaan yhtään sen enempää kuin 6 kk sitten!
Pieni positiivisuus ois joskus paikallaan!
Omaa miestäkin saa joskus ravistella, ja kysyä, et hei arvostatko sinä sitä työtä mitä teen kotona?
Ei se tee musta sen veemäisempää ämmää, eikä miehestä sen pissipäisempää mikäli hän kysyy et arvostanko hänen tekemäänsä työtä.
Musta tuntuu, et nää rahaan liittyvät ongelmat juontaa juurensa ennemminkin siihen millaiset kulutus tottumukset on ennestään ollu.
Jos on tottunu kylvämään rahansa "turhuuteen" niin onhan se järkyttävä kolaus alkaa pistään ne rahat perheeseen...
Siinä sitten puoliso odottelee hermo piukassa, että milloinkas se perheen hyvinvointi on tärkeämpää kuin toisen omat huvit.
Mun mielestä on pirunmoinen loukkaus, jos nainen pistää kaikki rahansa yhteiseen hyvään, mutta miehellä on mukamas rahaa brassailla ja tuhlailla itseensä säännöllisesti. Pelkällä perusoletuksella, että olenhan minä näitten rahojen eteen tehnyt töitäkin....
Esimerkiksi todella, todella moni nainen hoitaa jälkikasvun vaatetuksen ns omasta pussistaan, eikä edes tule mieleenkään mennä vaatimaan mieheltä puolia rahoja takaisin!
Ei tietenkään, koska naisen ajatusmaailmassa sen asian kuuluu olla näin, emmekä nää siinä mitään väärää.
Eikö meillä naisilla siis ole oikeutta ajatella, että tietyt menot nyt vain kuuluvat miehelle?
Vai mitä meinaistte jos menisitte miehen eteen, et kävinpä tuossa ohimennen parturissa ja tuhlasin sinne 150E ja asiasta kolmanteen sun tartteekin nyt sit käydä ostamassa Mintulle ja Villelle ne uudet ulkohaalarit, kato kun mun rahat ei enää riitä....
Mieshän vetäis jumalattomat pultit!
Mutta jos äijä tulee kotiin uuden lelun kanssa, vaikka puhelimen, niin ei käsitetä lainkaan miks muija näyttää nyrpeetä naamaa, koska itsehän minä ne rahat siihen tienasin...niinpä niin.
Ah, nyt alkaa ajatus lentää liiankin lennokkaasti ja ajatus harhailee ja kyseenalaistus on pop, joten eiköhän tämä riitä tälle erää.
Ruijanpallas, oletko kenties mies?
Tai sitten olet nainen jolla on äärettömän joustava ja kotitöiden päälle ymmärtävä mies.En nyt tiedä mitä ajoit takaa, kommetilla jos vaihtaisimme osia miehiemme kanssa niin mitä me näkisimme?
Osaisimme murehtia rahan riittävyyttä?
ja miettisitte, miten saatte palkan riittämään kaikkiin menoihin, niin näkisitte, että ei lapsiperheessä sen ainoan palkansaajankaan asema ole mitenkään "ruusuinen".
Alkaisitte ehkä miettiä, että no joo, jos toi mies menisi töihin, niin hän saisi palkkaa x verran - ja minä voisin ehkä tehdä lyhyempää päivää. Kun nyt raadan niska limassa sen takia, että tuo toinen ei halua mennä töihin. Kaikki raha menee perheelle, vaikka olisi välillä kiva itselleenkin jotain ostaa omilla palkkarahoillaan.
Jos teidän miehenne teille sanoisi sitten "no ei kato kun mä haluan olla kotona, tää on mun valinta", niin kyllä se voisi tuntua siltäkin, että "okei, sä saat kotona olon, mutta mä ostan nyt kännykän". Kyllä jokainen haluaa omiinkin menoihin käyttää rahoja.
Naiset vain usein jotenkin tuntuvat tuntevan itse asiassa aivan yhtä suurta mielihyvää shoppaillessaan vaatteita & tarvikkeita lapsille kuin itselleen. Näihin "tarpeellisiin" ja tarpeellisiin lastenmenoihin vain taivas on rajana "sori, ostin kestovaippoja (alesta), partylite-kynttilöitä (tosi halpoja), kosmetiikkaa (tosi halpaa), anttilasta uudet verhot ja kävin tupperware-kutsuilla, eli siis ostin vain kaikkea tarpeellista meille kaikille **tähän sellainen hymiö, jolla on sädekehä pään päällä**- ööööh 500 eurolla".
En ymmärrä kyllä sitä, että mikä teitä estää keskustelemasta noista perheen vaatemenoista, vaikka sitten haalarikuluista, miestenne kanssa. Vaikuttaa siltä, että teidän kommunikointinne parisuhteessa on aivan lapsenkengissä.
Minä kyllä voin ilmoittaa miehelle, että nyt on mun aika käydä parturissa, tarvitsen uudet saappaat ja uuden talvitakin, piste. Ei hän näitä tarpeita tiedä, ellen minä niitä aivan suoraan hänelle ilmaise. Tottakai hän voi esittää, että mun vaatekaappini on täynnä vaatteita, mutta voin sen jälkeen perustella ihan hyvin, mihin tarpeeseen vaatteet hankin. Mies tarvitsee hänkin aika ajoin uuden pikkutakin/puvun/kauluspaitoja/kengät ja hän käy parturissa vähintään joka toinen kuukausi. Jos mulla ei näiden ostosten jälkeen ole varaa joihinkin menoihin, ilmoitan senkin. "Sopiiko, että mä teen nämä hankinnat, pystytkö hoitamaan nuo".
Monet naiset tuntuvat alistuvan täysin turhaan tekemään kaikenlaisia uhrauksia, joista odottavat suitsutusta, kiitosta ja kunniaa. Turha luulo! Ainoastakaan uhrauksesta eivät edes omat lapset kiitä. Yhteisen hyvän eteen toimiminen tietysti on suotavaa ja kannattavaa, mutta niistäkin pitää avata oma kita, jos tuntuu, että työ jää näkymättömäksi. Miehetkin käyvät esittämässä työansioitaan ja pyytämässä palkankorotusta, estottomasti itseään kehuen. Siitä kannattaa ottaa opiksi.
Jos kersalle pitää ostaa uusi haalari, sanokaa miehelle, että "nyt ville tarvitsee talvivaatteet. siihen kuuluu haalari, välikerrasto, pipo, hanskat ja kengät. ne maksavat yhteensä 120-200 euroa, kumpi maksaa vai maksetaanko puoliksi". Jos mies ihmettelee, että miten niin talvihaalari, niin siihen pitää vain sanoa, että sori vaan, olen ruokkinut poikaasi enkä pitänyt sitä pöydän alla pimeässä, se vain kasvaa vaikka mitä tekisi. Luulisi tästä pöntömmänkin tapauksen käsittävän, että "ahaa, siis viime talven haalarista ei enää ole iloa, heureka!"
Ei ole mitään automaattisia oikeuksia ajatella, mitkä menot kenellekin kuuluvat. Te olette parisuhteessa, tehkää sen puolison kanssa yhteinen suunnitelma. Netissä valittamalla teidän oma tilanne ei muutu mihinkään. Me olemme tehneet kumppanin kanssa tulo/menoarvion excel-taulukkona. Siihen voi vaikka keräillä kuitteja ja tarkistaa tosiasiallisia menoja. Parisuhteen onnellisuudessa osa on paitsi sitä, että uskaltaa nostaa vaikeat asiat pöydälle ja ottaa riskin suureenkin riitaan. Osa parisuhteen onnea on tietysti myös sitä, että pyrkii toimimaan yhteisen hyvän eteen. Tässä vain tosi monet jäävät jumiin laskiessaan niitä omia suorituksia ja vähätellessään toisen osuutta.
Roolit toisinpäin kääntämällä yleensä huomaa, että ei se toinenkaan aivan vapaamatkustaja ole. Tai jos on ollutkin, siinäpä parisuhdepalaverin paikka.
Ne perheen huvitkaan eivät ole mitään vähäteltäviä asioita. Usein naiselle riittää hyvinvoinniksi hoitaa lapset, syyllistää mies ja asettua marttyyriksi "minä en mitään hauskaa elämääni koskaan halua, sillä lastenhoito riittää huvista, hyödystä ja harrastuksesta, jos tämä minun onnellisuuteni ei sinulle asti loista ja päiviäsi valosta, niin mene v****n ja vedä vaikka käteen".
Tulin sattumalta tänne sivuille kun meidänkin perheessä on aivan sallainen tilanne. Olen myös aivan samallaisessa umpikujassa. Jouduin tänään laittamaan tarha hakemukset sisälle 2-vuotiaalle ja kun hoitovapaa loppuu helmikuussa niin 9kk. Tähän asti olen sinnitellyt pikku tuilla ja miehen halveksittavilla kommenteilla tän ajan. Olen monesti ajtellut että jos mieheni edes päivän olisi saappaissani niin ehkä alkaisi arvostamaan kotiäitiyttäkin. Mutta nyt alkaa aika loppumaan ja särkynein sydämmin jouduin taipumaan. On kiva että olet kirjoittanut noin avoimesti niin huomaa että se on myös muillakin sama ongelma perheen sisällä.
Jaksamisia tulevaan
Ensinnäkin kirjoitin pari päivää sitten jo vastausta, mutta kappas, kappas sepä ei tullutkaan tänne asti, joten nyt uutta yritystä.
Ruijanpallas...Huh huh ja vielä huh.
Ettei nyt vaan liika oie liikaa?
Siis kuka puhuu alistumisesta? Onko sinun mielestäsi kotiäiti alistettuna johonkin? Siis mihin? Oletko sinä siis parempi äiti ja nainen jos et ole kotiäiti?
Oletko jotenkin enemmän tasavertainen miehesi kanssa?
Hei ja kommenttisi (ja ilmeisesti hyväksyntäsi) siihen, että mies ostaa jotain kivaa itselleen ansaitsemillaan palkkarahoillaan:
Muistuttaisin siitä pienestä seikasta, että se kotiäitihän tienaa myös rahaa sillä kotona olollaan, mutta miksi mies ei ymmärrä sitä, että myös naiselle kuuluu näin ollen oikeus kuluttaa sitä?
Sä tartut niin pirun hanaksti yhteen puoleen asioista, että unohdat kokonaan sen toisen puolen!
kait olet huomannut ettei maailma ole musta valkoinen?
Rautalangasta väännettynä: Mies tienaa enemmän ja katsoo olevansa oikeutettu käyttämään omaan hyvinvointiinsa summan x verran kuussa rahaa.
Nainen tienaa huomattavasti vähemän kuin mies ja näin ollen katsoo tilanteen sellaiseksi että on parempi laittaa kaikki yhteiseen pottiin, toistaiseksi.
Kysymys on näkemyserosta! Nainen säästää ja miettii asioita pitkällä tähtäimellä ja luottaa siihen, että hänenkin vuoronsa tulee kyllä joskus. Miksi mies ei ymmärrä tätä ja voi olla ilman niitä kuukausittaisia mielihyvän korvikkeitaan? Miksi mies ei katso tilannetta pitkällä tähtäimellä ja kasvata myös yhteistä pottia?
Myöhemmin tulee varmasti aika jolloin kaikki voisivat yhteisesti tehdä jotain kivaa, koko perhe yhdessä.
Ja mikä hiivatin siipeilijä? Tuossa sanassa tulee sinun mielipiteesi hyvin esille...
Yhdenkään mies ei ole käsittääkseni syyttänyt puolisoaan siipeilystä ja loisena elämisestä, eikä yksikään äiti myöskään sellaista sanonut.
Mutta missä on luottamus?
Ei sitä sinun suhteessa ruijanpallas näytä merkittävästi löytyvän, jos exel taulukkoa tarvitset... (Tosin ihan varmuuden vuosi vain jos sittenkin sinunkin miehesi sanoo vastalauseita rahankäytöstäsi...)
Ai juu, Anteeksi mutta millä vuosituhannella naiselle on riittänyt huviksi pelkkä kodin ja lastenhoito.....?
Akradakabra: Ehkä sen miehen ei tarvitsisi mennä ja vetää jos nimenomaan näkisi yhteisen hyvän merkityksen.Ehkä silloin kotonakin heltiäs.
Peace, Helga
Siis kuka puhuu alistumisesta? Onko sinun mielestäsi kotiäiti alistettuna johonkin? Siis mihin?
Oletko sinä siis parempi äiti ja nainen jos et ole kotiäiti?
Oletko jotenkin enemmän tasavertainen miehesi kanssa?
En ole väittänyt mitään sellaista.
Hei ja kommenttisi (ja ilmeisesti hyväksyntäsi) siihen, että mies ostaa jotain kivaa itselleen ansaitsemillaan palkkarahoillaan:
Muistuttaisin siitä pienestä seikasta, että se kotiäitihän tienaa myös rahaa sillä kotona olollaan, mutta miksi mies ei ymmärrä sitä, että myös naiselle kuuluu näin ollen oikeus kuluttaa sitä?
Oikeus, oikeus ja oikeus. Entä jos sitä rahaa ei yksinkertaisesti ole tunkea joka paikkaan? Teidän perheissänne on ilmeisesti niin tiukka taloudellinen tilanne siksi, että te naiset ette voi kuvitellakaan menevänne töihin ansaitsemaan rahaa. Ei ihme, jos miehiänne ottaa aivoon se, että heidän pitää kantaa kaikki fyrkka kotiin, eivätkä he saisi käyttää senttiäkään palkkarahoistaan mihinkään muuhun kuin lapsiin, äitiin, lapsiin, äitiin ja äidin suunnitelmiin.
Sä tartut niin pirun hanaksti yhteen puoleen asioista, että unohdat kokonaan sen toisen puolen!
kait olet huomannut ettei maailma ole musta valkoinen?
Olen, mutta sitä ilmeisesti ei ole huomannut se äiti, joka olettaa perheellään olevan rahaa ties mihin. Ja olettaa, että myös se mies innosta hihkuen on se perheen ainoa ansaitsija. Entäpä jos te menisitte itse töihin ja mies jäisi kotiin? Sitten mies kertoisi teille, että zot zot, tuopa nyt se koko tilipussi tänne kotiin, olen päättänyt että perttiliinalle ostetaan nyt nämä jutut.
Kysymys on näkemyserosta! Nainen säästää ja miettii asioita pitkällä tähtäimellä ja luottaa siihen, että hänenkin vuoronsa tulee kyllä joskus. Miksi mies ei ymmärrä tätä ja voi olla ilman niitä kuukausittaisia mielihyvän korvikkeitaan? Miksi mies ei katso tilannetta pitkällä tähtäimellä ja kasvata myös yhteistä pottia?
Siksi, että sitä miestä ottaa aivoon olla talouden ainut ansaitsija. Siksi, että hän toivoisi, että nainenkin toisi enemmän rahaa, että ei joutuisi jatkuvasti pienistä tuloista kitkuttamaan. Siksi, että se mies ei voi tietää niitä kaikkia rahareikiä, joita nainen on suunnitellut "perheen" varalle (tähän perheeseen ei kuulu tietenkään miehen tarpeet, vain äidin ja lapsen).
Myöhemmin tulee varmasti aika jolloin kaikki voisivat yhteisesti tehdä jotain kivaa, koko perhe yhdessä.
Ja mikä hiivatin siipeilijä? Tuossa sanassa tulee sinun mielipiteesi hyvin esille...
Yhdenkään mies ei ole käsittääkseni syyttänyt puolisoaan siipeilystä ja loisena elämisestä, eikä yksikään äiti myöskään sellaista sanonut.
Joo, mutta tämähän olikin kotimammojen valitusketju siitä, kuinka heidän miehensä ovat niin epäreiluja, etteivät haluaisi tukea vaimojensa vuosikausien kotona oloa. Eli siis miehet ovat suorastaan ihan ystävällisiä, kun vain hieman painostavat ja ilmaisevat mielipiteitään.
Mutta missä on luottamus?
Ei sitä sinun suhteessa ruijanpallas näytä merkittävästi löytyvän, jos exel taulukkoa tarvitset... (Tosin ihan varmuuden vuosi vain jos sittenkin sinunkin miehesi sanoo vastalauseita rahankäytöstäsi...)
No hyvänen aika, me olemme yhden kerran tehneet tulo- ja menoarvion ja siellä määritelleet taloudellisen tilanteemme. Sen mukaan eletään. Ei sinne jokaista kuittia tarvitse tunkea. Kun molemmat pistävät panoksensa siihen, että mietitään mihin on varaa ja mihin ei, ei tarvitse itkeä sitten sitä, että se mies onkin käynyt yhtäkkiä ostamassa itselleen jotain (voi kauhistuksen kauhistus!).
Excel (tms.) taulukko kertoo aika selvästi, mihin on oikeasti varaa. Ei tarvitse vetää mutulla.
Ai juu, Anteeksi mutta millä vuosituhannella naiselle on riittänyt huviksi pelkkä kodin ja lastenhoito.....?
Ai siis miehen pitäisi ainoasta palkkatulostaan maksaa vielä äidille kodin ulkopuolisia harrastuksia, mutta itselleen hän ei saisi ostaa edes yhtä kännykkää. Haloo???
Miehelle siis riittää harrastukseksi pelkkä työnteko, mahdollisesti ylityön teko ja niiden marinoiden kuunteleminen, että pitäisi tuoda enemmän rahaa kotiin mutta vastaavasti tehdä vähemmän töitä.
Yleensähän naiset määrittelevät, miten paljon kersoja väännetään. Sen jälkeen he odottavat, että mies ostaa kaikki tietyt härpäkkeet niille lapsosille ja kustantaa äidille kotona olon juuri niin pitkäksi aikaa kun äiti haluaa. Entä jos niillä miehilläkin on jotain ideaa asiasta?
Tässä oli kyllä pieni ristiriita. Nainen säästää ja luottaa, mutta mies ei sitä ymmärrä. Sitten jos raha-asiat otetaankin oikeasti tarkasteluun, onkin kyse luottamuspulasta?
Mä lasken mieheni kanssa kuukausittain tulo- ja menoarvion exceliin, ja ollaan tehty niin, oli jompikumpi sitten lasten kanssa kotona tai molemmat töissä. Meillä se nimen omaan lisää luottamusta. Yhdessä katsotaan, mitä laskuja on, paljonko varataan talousrahaa, mitä hankintoja täytyy tehdä (esim. lapsille) jne. Jos/kun jäljelle jotain jää, molemmat saavat käyttörahaa tietyn summan, ja sen rahan käyttöön toisella ei ole mitään sanomista. Ei tartte arvailla toisen ajatuksia ja pähkäillä näkemyseroja.
Kysymys on näkemyserosta! Nainen säästää ja miettii asioita pitkällä tähtäimellä ja luottaa siihen, että hänenkin vuoronsa tulee kyllä joskus. Miksi mies ei ymmärrä tätä ja voi olla ilman niitä kuukausittaisia mielihyvän korvikkeitaan? Miksi mies ei katso tilannetta pitkällä tähtäimellä ja kasvata myös yhteistä pottia?
Myöhemmin tulee varmasti aika jolloin kaikki voisivat yhteisesti tehdä jotain kivaa, koko perhe yhdessä.Mutta missä on luottamus?
Ei sitä sinun suhteessa ruijanpallas näytä merkittävästi löytyvän, jos exel taulukkoa tarvitset... (Tosin ihan varmuuden vuosi vain jos sittenkin sinunkin miehesi sanoo vastalauseita rahankäytöstäsi...)
Tää menee nyt siihen että kun sä sanot noin niin mää sanon näin, niinpä olkoon tämä viimeinen kommenttini asiaan.
Alistumisesta, lueppa aikaisemmin lähettämiäsi viestejäsi.. Joten kyllä, sinun kirjoituksestasi sana alistuminen on lainattu.
Oman kommenttini heitin vain siihen perään kartoittaakseni sinun mielipidettä asiassa.
Kuinkahan monetta kertaa tämä yhtälö tulee selville tässä ketjussa:
kaikilla perheillä se taloudellinen tilanne ei parane äidin mennessä töihin, joten voitko pikku hiljaa lopettaa tuon mantran "mennä töihin ansaitsemaan rahaa"?
Mika kohta siinä on vaikeaa ymmärtää? Vai elätkö niin pienessä umpiossa ja vaaleanpunaisessa hattaramaailmassa jossa kaikilla naisilla on työ josta tienaa käteen kuussa vähintään 2000€??
Ja hei, kyllä niitä miehiä on jotka ovat yksinkertaisesti niin paksukalloisia etteivät usko sitä ennenkuin on pakko ja silloinkin pitkin hampain.
Kotimammojen valitusketju...... Anteeksi, että nauran täällä "partaani", siis mies vain tukee äitien kotona hengailua?? Mitä sillä on väliä, että äiti hoitaa kodin ja kasvattaa lapset, tarjoaa heille elämän alkutaipaleelle reilut eväät kehittyä ja kasvaa yksilönä! Mitäs sitä työtä kunnioittamaan, tuleepahan sitten joskus eteen sekin tilanne kun toiset pärjää henkisellä sietokyvyllään paremmin isompien maailmassa kuin toiset.(käsittääkseni tutkimuksiakin löytyy jo jossa pidempään kotona olleilla lapsilla on parempi stressin sietokyky)
Koska näät tuon mollaamasi yhtälön?
Me teemme sen työn josta sinä maksat muille, jos olisin pirullinen ihminen niin heittäisin tähän väliin kysymyksen:
Miksi sinä teit lapsesi jos et halua heitä hoitaa ja kasvattaa kotona edes sitä 3 ensimmäistä vuotta?
Kuulutko siihen onnettomien joukkoon joka kuvittelee, että rahalla korvataan yhteinen aika ja rakkaus?
Ja se viimeinen kommentti oli ihan kuitti edellisen viestisi viimeiseen lauseeseen.
Haloo, lueppas se...Vai miten se menikään" jos minun iloni on lapsien ja kodinhoito, muttei se valo sinulle loista..."
Ja eihän se nainen yksin niitä lapsia käsittääkseni tee, miehellä on myös vastuu siinä vaiheessa mikäli päättää keskinäistä kanssakäymisyä naisen kanssa harrastaa. Ihan simppelia biologiaa.
Turha edes mennä tuolle tielle enää, nykyään on konstit monet mikäli ei halua jälkikasvua hankkia lisää, niin miehellä kuin naisellakin.
Joten tässäpä viimeiset pähkinät minun osaltani.
....Että lähinnä ihmettelin sitä että mikä siinä taulukon tekemisessä luottamusta kasvattaa? Se että siitä voi syynätä molempien laittaneen suhteessa samanverran asioihin rahaa?
Mutta kun pointti oli just kun ei ole sitä samaa summaa laittaa rahaa asioihin, niin mitä siinä tilanteessa tehdään.
Ei sillä juurikaan olea väliä onko se paperille printattuna vai omassa päässä jos toinen haluaa tehdä mielensä mukaan.
Hmm en nyt saa ilmeiseti järkevästi ilmaistua itseäni enää... Joten vielä parempi syy vetäytyä keskustelusta!
Enhän mä sanonutkaan, että molemmat laittavat saman verran rahaa. Eri perheissä on erilaisia tapoja hoitaa raha-asiat. Joissakin perheissä asiat menevät omalla painollaan, joissakin perheissä suunnitellaan tarkemmin. Joissakin on yhteiset rahat, joissakin täysin erilliset, joissakin puolisot maksavat osansa kuluista suhteessa tuloihinsa.
Meidän perheessämme rahat ovat yhteisiä riippumatta siitä, kuka käy töissä ja kuka hoitaa lapsia kotona. Tulo- ja menoarvion tekeminen näyttää konkreettisesti, mihin on varaa ja voisko jotain jäädä säästöönkin. Lisäksi molemmille jää sitä omaa rahaa käyttöönsä (enemmän tai vähemmän), eli uuden kännykän tai paidan ostamisesta ei tartte kuunnella toisen marmatusta.
Siinä on luottamus sitten ihan kuralla ja syystäkin, jos toinen todellakin tekee mielensä mukaan, vaikka yhdessä oltaisiin jotain sovittu. Ja jos asioista sopiminen ei aikuisten ihmisten kesken onnistu, ei siinä sitten kovin paljon vaihtoehtoja jää.
Mutta kun pointti oli just kun ei ole sitä samaa summaa laittaa rahaa asioihin, niin mitä siinä tilanteessa tehdään.
Ei sillä juurikaan olea väliä onko se paperille printattuna vai omassa päässä jos toinen haluaa tehdä mielensä mukaan.
Kotiäidin ja -isän työ on hienoa työtä, mutta mä en ymmärrä, miksi siitä erikseen täytyisi arvostusta ja kunnioitusta kerjätä. Saahan sillä sädekehää kiiltävämmäksi, mutta monet eivät tajua kotona tehtävän työn luonnetta ennen kuin itse kokeilevat. Miksi sitä paitsi suostua siihen, että kotona "oleva" hoitaa koko huushollin?
Voisi heittää vastakysymyksiä: miksi "tehdä" lapsia miehen kanssa, jolla on kovin erilainen arvomaailma kuin itsellä, joka ei halua itse hoitaa ja kasvattaa lapsia kotona ensimmäisiä vuosia (tai vaikka kouluikään saakka) ja jonka kanssa ei voi sopia asioista?
Mitä sillä on väliä, että äiti hoitaa kodin ja kasvattaa lapset, tarjoaa heille elämän alkutaipaleelle reilut eväät kehittyä ja kasvaa yksilönä! Mitäs sitä työtä kunnioittamaan, tuleepahan sitten joskus eteen sekin tilanne kun toiset pärjää henkisellä sietokyvyllään paremmin isompien maailmassa kuin toiset.
Miksi sinä teit lapsesi jos et halua heitä hoitaa ja kasvattaa kotona edes sitä 3 ensimmäistä vuotta?
Menköön tää repsahdus vielä....
Ninnille, Periaattessa kaiken voisi varmaan ympätä lauseeseen "elämä on"...
Elämä ei aina ole sitä samaa mikä yhdessä suunniteltiin vuosia sitten. Ihmiset kasvavat, eikä aina lopputulos olekkaan sellainen kuin haluttiin.
Taikka vastaavasti kauniit puheet ja lupaukset jää sanahelinäksi tosipaikan tullen, näitäkin on nähty.
Mutta se on jokaisen oman mielenterveyden laadusta kiinni, jääkö rinnalle katsomaan vielä hetkeksi tilanteen kehittymistä vai ottaako ohjat kerralla omiin käsiinsä.
Itse luotan siihen, että se mies jonka kanssa päätin lapseni tehdä ja jonka kanssa elämääni suunnittelin löytyy vielä uudelleen, hän on vain pikkuisen kadoksissa tässä uudessa elämäntilanteessa.
Kaikkea ei voi kerralla saada, asiat/ihmiset tarvitsevat aikaa, se on sitä, elämää.
Luulisin, että tuo riitti vastaukseksi. =)
Meillä on myös niin päin, että mies on sanonut että ennen kun pienin on 3.v mulla ei ole mitään tarvetta töihin. Aikoinaan siitä sille kiukuttelin, kun ei "päästänyt" mua työ elämään. Mutta sitten luin vastaavanlaisen keskustelun, ja tajusin että munhan pitää olla tyytyväinen että näin on.
Meillä on rahat välillä todellakin tiukassa. Mutta mun mielestä, se aika mitä saan olla lasten kanssa ja nähdä niiden kehityksen asteet, sitä ei mikään raha määrä voi korvata.
Mies mulle aina aikoinaan sanoi, että nää vuodet mitkä SAAN olla lasten kanssa, on vaan pieni osa mun koko elämästä, kyllä mä niitä töitä saan vielä tehdä, kyllästymiseen asti.
Ainut mikä välillä vielä rassaa on se, että mies kuvittelee tän olevan samanlaista kuin kotona löhööminen. Mutta tämä on omalaisensa työ. Kotiäitiys on aliarvostettu työ.
Olen jopa miettinyt, että haluaisin olla pitempäänkin kotona. Vaikka niin että tekisi jotain kotona. Kun mun oma äiti oli pitkään työtön, kun olin ite koululainen. Mun mielestä oli mukava mennä kotiin, kun tiesi että äiti odottaa siellä. Ja samanlaisen tunteen haluaisin omille lapsilleni.
Muistan kerran työssä käyvän tuttavan sanoneen hyvin. Yhtenä päivän menin hakemaan lasta hoidosta, ja tajusin että lapsi JUOKSI minun luokse. Tuttava oli siinä tajunnut että kuinka paljon menetti lapsen kehityksen hetkistä.
Toivon että alottaja ja muut samassa tilanteessa olevat äidit, saisivat miehensä tajuamaan kuinka kallisarvoista kotiäidin työ on!
<3 Lämppäri
Meillä kolme lasta ja itse olen ollut kotiäitinä jo vuodesta 2000 eikä ole koskaan tuntunut että haluaisin muualla ollakaan. Mieheni tekee kahta työtä, että meidän valitsemamme järjestely toimii.