Lue keskustelun säännöt.
Palaa ajatuksissasi hetkeen...
08.08.2015 |
jolloin tuntui siltä, että kaikki kaatuu ympäriltäsi ja olet itse murtumispisteessä. Muistat kuka tuki sinua ja keitä ei jaksanut tilanteesi kiinnostaa ollenkaan vaan kaikkosivat ympäriltäsi.
Nyt, kun olet itse päässyt tilanteestasi yli ja elämä hymyilee taas, niin yksi näistä kaikonneista ystävistä ottaa yhteyttä ja haluaa sinut turvakseen samanaiseen hajoamispisteeseen.
Miten reagoit? Käännätkö selkäsi vai päätät olla läsnä, kuunnella auttaa ja lohduttaa?
Kommentit (6)
Toivottavasti kukaan ei tuomitse minua sillä perusteella, että paniikkihäiriöstä ja ahdistuksesta kärsiessäni minulla ei ollut energiaa ottaa muidenkin murheita kantaakseni. :) -2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 12:51"]
Ei kukaan minua tukenut, kun en pyytänyt keneltäkään apua. Nousin vaikeuksista ihan itse, omin voimin.
[/quote]
ei varmaan ollu se pointti tässä.
en tiedä.. varmaan antaisin olla ja elisin omaa elämää.
En näe syytä lilliä katkeruudessa. Mistä sitä tietää - ehkä ystävällä, joka ei jaksanut olla tukenani, oli siihen syynsä? Minähän olen saanut kokemusta omista vaikeuksistani ja sitä kautta osaisin varmaan olla ystäväni tukena.
Antaisin siis menneiden olla ja tukisin ystävääni parhaani mukaan.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 12:53"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 12:51"]
Ei kukaan minua tukenut, kun en pyytänyt keneltäkään apua. Nousin vaikeuksista ihan itse, omin voimin.
[/quote]
ei varmaan ollu se pointti tässä.
[/quote]Sehän se pointti juuri on. -2
Auttaisin, koska en halua alistua samalle tasolle kuin he. Kyllä he sen edestään vielä joskus löytävät. Ja jos viitsii pikkuasiasta valittaa, huomautan siitä kuinka minua ei tuettu tässä ja tässä tilanteessa ja olen silti hengissä.
Ei kukaan minua tukenut, kun en pyytänyt keneltäkään apua. Nousin vaikeuksista ihan itse, omin voimin.