Lidl ei ole hinta-laatusuhteelta hyvä
Lidlissä voi tehdä halpoja ostoksia, mutta se perustuu muutamaan asiaan:
Houkuttelevia erikoisuuksia on vähän. Perusvalikoiman tuotteet on karsittu minimilaatuisiksi. Et löydä sieltä useita merkkejä sampoita, hammastahnoja yms, joihin menee yleensä rahaa vaikka Citymarketissa kuin huomaamatta. Et löydä Valion terveysvaikutteisia tuotteita, ne ovat kalliita. Jos ostat joulunaikaan marsipaania, sitä ei todellakaan voi verrata Lubeckiläiseen merkkimarsipaaniin, jossa on enemmän mantelia ja vähemmän sokeria. Pätee myös moniin muihin tuotteisiin, niissä on enemmän sokeria ja sakeutusaineita kuin "sitä itseään.
Kana, suomalaisten peruselintarvike, on Lidlissä harvoin tarjouksessa, ja silloin aina loppu. Sinut ohjataan ostamaan jotain halvempaa, kuin vaikka sikanautajauhelihaa tai pakastettuja, paistettuja kanan fileitä (maistuvat muuten hirveiltä ja ovat järkyttävän suolaisia).
Vihannesten valikoima ei juuri muutu, brysselinkaalit joudut ostamaan pakasteena, josta et puolestaan löydä esim puolukoita. Vähemmän arkikäyttöön houkuttelevia kasviksia kuten herkkusieniä ja punajuuria on usein tarjolla halvalla. yrttejä on ehkä kolmea lajia.
Lidlin tummat suklaat eivät todellakaan ole Lindt-laatuisia, vaikka niitä on monta sorttia.
Kun kiusaukset minimoidaan, ostoskorista tulee halpa.
Ei minulla muuten sitä kauppaa vastaan ole mitään, mutta moni menee harhaan, kun kassalla kuitissa lukeekin vain 12 euroa, vaikka mielestään osti paljon.
Kommentit (34)
Tarmo lähikauppias on varmasti " puolueeton totuuksien kertoja ?! " on varmasti vain sattumaa että kokoajan nostaa markkina osuuksiaan ja uusia myymälöitä rakennetaan ?!
Siksi käytän vain Prismaa, halpaa, tuoretta, löytää kaiken yhdelle kertaa :)
Jep, juuri hyvä opiskelijalle. Kuka tarvitsee oikeasti jotain terveysjogurtteja tai kaksinkertaa kalliimpaa shampoota?
Hyvä yritys K-maffialta. Samat tuotteet löydät lidlistä, mutta halvemmalla.
Jos todellakin olet Keskon tai S-ryhmän trolli, niin suosittelen muutaman oppitunnin retoriikassa.
Itse asiassa huomaan ostavani Lidlistä terveellisemmän ja halvemman kassin ostoksia kuin Prismasta ja CM:stä. Hedelmiä, vihanneksia, lihaa, kanaa ja kalaa. Ja eksoottisempia ruokia. Lidlisää liha on lihaa ja kala on kalaa. Ostaisin mielelläni enemmän Prisman kala- ja lihatiskiltä, mutta ainakin meilläpäin varsinkin kallis kala on osoittautunut vanhaksi. Erikoistavaroissa, esim. vaatteissa CM ja Prisma, ovat parempia kuin Lidl, kunhan malttaisivat myydä merkkituotteita eikä sitä omaa halpapaskaansa.
:'D
"Valion terveysvaikutteisia tuotteita, ne ovat kalliita."
Mitkä on näitä Valion terveysvaikutteisia tuotteita? Maito täynnä hormoneja? Sokeroidut jogurtit? "Terveys"vaikutteisina markkinoidut juotavat jogurtit? Proteiinirahkat?
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 12:49"]
Hyvä yritys K-maffialta. Samat tuotteet löydät lidlistä, mutta halvemmalla.
Jos todellakin olet Keskon tai S-ryhmän trolli, niin suosittelen muutaman oppitunnin retoriikassa.
[/quote]
No ei sieltä kyllä samoja löydy. Citymarketissa tai Prismassa on ainakin 40.000 tuotetta, Lidlissä 2.000 ja niistäkin usein suuri osa loppu.
Monet "terveys" ja "premium" tuotteet ovat täyttä kusetusta. Lidl myy juuri oikeaa tavaraa juuri sopivaan hintaan.
Älkää yrittäkö huijata itseänne. Onhan se kiva saada poonuksia, mutta totuus on, että lidl on halvempi ja myy täysin vaataavan laatuisia elintarvikkeita. Laadukkaita tuotteita löytyy paljon. Osa kaikkein halvimmista tuotteista on kehnompia, mutta niin on K- ja S-ryhmissäkin...
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 13:01"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 12:49"]
Hyvä yritys K-maffialta. Samat tuotteet löydät lidlistä, mutta halvemmalla.
Jos todellakin olet Keskon tai S-ryhmän trolli, niin suosittelen muutaman oppitunnin retoriikassa.
[/quote]
No ei sieltä kyllä samoja löydy. Citymarketissa tai Prismassa on ainakin 40.000 tuotetta, Lidlissä 2.000 ja niistäkin usein suuri osa loppu.
[/quote]
No voi voi. Miksi itket jos et voi käydä kaupassa ajoissa? Miksi pitää mennä niin myöhään kun kaikki on loppu. Loppuu ne muistakin kaupoista
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 12:58"]
:'D "Valion terveysvaikutteisia tuotteita, ne ovat kalliita." Mitkä on näitä Valion terveysvaikutteisia tuotteita? Maito täynnä hormoneja? Sokeroidut jogurtit? "Terveys"vaikutteisina markkinoidut juotavat jogurtit? Proteiinirahkat?
[/quote]
Naureskelin ihan samaa. Mä olen vallan terve ilman mitään terveysvaikutteisia tuotteitakin, johtuiskohan siitä etten käytä suklaata tai marspaania ;)
Mä laitan herkkusieniä lähes joka ruokaan, mutta mun elämä nyt onkin yhtä juhlaa.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 13:15"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 13:01"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 12:49"]
Hyvä yritys K-maffialta. Samat tuotteet löydät lidlistä, mutta halvemmalla.
Jos todellakin olet Keskon tai S-ryhmän trolli, niin suosittelen muutaman oppitunnin retoriikassa.
[/quote]
No ei sieltä kyllä samoja löydy. Citymarketissa tai Prismassa on ainakin 40.000 tuotetta, Lidlissä 2.000 ja niistäkin usein suuri osa loppu.
[/quote]
No voi voi. Miksi itket jos et voi käydä kaupassa ajoissa? Miksi pitää mennä niin myöhään kun kaikki on loppu. Loppuu ne muistakin kaupoista
[/quote]
No jo on meno kuin DDR:ssä aikanaan, jos kaupassakäynti pitää ajoittaa niin, että kaupan hyllyiltä löytyy vielä tavaraa. Eikä muuten lopu muista kaupoista samaan tapaan kuin Lidlistä.
Lidlistä löytyy kyllä hyvin perustarvikkeet ja esim vihannekset ovat kieltämättä todella halpoja. Mutta tosiaan yrttivalikoima on minimaalinen, lisäksi jos haluat esim löytää chilejä, inkivääriä tms niin eipä löydy. Saksalaiset jugurtit ovat niin täynnä sokeria, etten niitä lapsille syötä ja paistopiste on täynnä valkoista pullaa eri muodoissaan.
Yritimme vaihtaa Lidlin asiakkaaksi taannoin ja päätimme käyttää kauppaa kuukauden kaikkiin ruokaostoksiin. Ei onnistunut, tai olisi pitänyt tinkiä liian monesta asiasta. Lisäksi monissa Lidlin tuotteissa on huomattavan paljon sokeria ja suolaa verrattuna kotimaisiin tuotteisiin.
Nykyään käymme kerran viikossa kaupassa. Haen melkein kaikki vihannekset ja hedelmät Lidlistä, lisäksi koriin tarttuu esim kanaa (jos löytyy) sekä juustoa ja muita maitotuotteita ym. mitä sattuu löytymään. Paremmat lihat ym. haetaan sitten viereisestä K-Supermarketista.
Varsinkin perheessä, jossa ruuanlaitto on harrastus, on Lidlin käyttäminen ainoana kauppana mahdotonta. Valikoima kun on oikeasti suppea verrattuna laadukkaaseen ruokakauppaan. Hyvä ja terveellinen ruoka on meille sen verran tärkeä juttu, että on ihan sama jos siihen menee 200 euroa kuussa enemmän, kun osa tuotteista ostetaan muualta.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 13:39"]

Miksi et suoraan valitse kalleinta kauppaa mitä löydät. Saat varmimmin haluamasi tuotteet kun muut ei raaski niitä ostaa. Ei tartte itkeä ddr vaan voit nauttia kapitalismin hedelmistä
Ei ole hyvä, vaan paras. Asun maassa jossa ei ole Lildiä, ja kun viime kuussa kävin Berliinissä, niin oli ihan pakko päästä Lidleihin. Kaikki kulutustavarat on kyllä hintansa nähden laadukasta.
Saksassa liiteriä ei edes pidetä halpaketjuna, vaan ketjuna jolla on korkea laatutaso ja edulliset hinnat. Halpaketjut on siellä erikseen, tosin litra roseviiniä alle euron, on minusta jo halpa.
Huoh, miksi pitäisi tehdä ostokset aina samasta kaupasta? Lidlistä löytyy kaikki tarpeellinen ja vähän enemmänkin. Itse en ainakaan osta mitään "terveysvaikutteisia" jugurtteja, Lidlin turkkilaiset jugurtit käy mulle. Siellä on vähärasvaisempikin vaihtoehto, jossa sokeria aivan yhtä paljon kuin rasvaisemmissakin.
Hyvää ja halpaa ei ole vielä kukaan keksinyt, jotain vikaa aina on halvoissa tuotteissa Lidl ei on mikään poikkeus. Lidlissä käy saksaan rähmällään olevat vasemmistolaiset.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 13:39"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 13:15"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 13:01"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 12:49"]
Hyvä yritys K-maffialta. Samat tuotteet löydät lidlistä, mutta halvemmalla.
Jos todellakin olet Keskon tai S-ryhmän trolli, niin suosittelen muutaman oppitunnin retoriikassa.
[/quote]
No ei sieltä kyllä samoja löydy. Citymarketissa tai Prismassa on ainakin 40.000 tuotetta, Lidlissä 2.000 ja niistäkin usein suuri osa loppu.
[/quote]
No voi voi. Miksi itket jos et voi käydä kaupassa ajoissa? Miksi pitää mennä niin myöhään kun kaikki on loppu. Loppuu ne muistakin kaupoista
[/quote]
No jo on meno kuin DDR:ssä aikanaan, jos kaupassakäynti pitää ajoittaa niin, että kaupan hyllyiltä löytyy vielä tavaraa. Eikä muuten lopu muista kaupoista samaan tapaan kuin Lidlistä.
Lidlistä löytyy kyllä hyvin perustarvikkeet ja esim vihannekset ovat kieltämättä todella halpoja. Mutta tosiaan yrttivalikoima on minimaalinen, lisäksi jos haluat esim löytää chilejä, inkivääriä tms niin eipä löydy. Saksalaiset jugurtit ovat niin täynnä sokeria, etten niitä lapsille syötä ja paistopiste on täynnä valkoista pullaa eri muodoissaan.
Yritimme vaihtaa Lidlin asiakkaaksi taannoin ja päätimme käyttää kauppaa kuukauden kaikkiin ruokaostoksiin. Ei onnistunut, tai olisi pitänyt tinkiä liian monesta asiasta. Lisäksi monissa Lidlin tuotteissa on huomattavan paljon sokeria ja suolaa verrattuna kotimaisiin tuotteisiin.
Nykyään käymme kerran viikossa kaupassa. Haen melkein kaikki vihannekset ja hedelmät Lidlistä, lisäksi koriin tarttuu esim kanaa (jos löytyy) sekä juustoa ja muita maitotuotteita ym. mitä sattuu löytymään. Paremmat lihat ym. haetaan sitten viereisestä K-Supermarketista.
Varsinkin perheessä, jossa ruuanlaitto on harrastus, on Lidlin käyttäminen ainoana kauppana mahdotonta. Valikoima kun on oikeasti suppea verrattuna laadukkaaseen ruokakauppaan. Hyvä ja terveellinen ruoka on meille sen verran tärkeä juttu, että on ihan sama jos siihen menee 200 euroa kuussa enemmän, kun osa tuotteista ostetaan muualta.
[/quote]
Lidlistä löytyy sekä chilejä että luomuinkivääriä
Mene sivaan, helsinkiin. Hinnat on kolminkertaiset verrattuna lidliin ja tavaraa riittää jopa sullekin
Lidlissä juurikin on sitä laadukasta tavaraa. Esimerkiksi hilloissa sitä marjaa on kunnokla, ei vain 2% niinkuin monessa prisman tms. tuotteessa.
Lihapullissa lihaa 70%, toisin kuin ne yhdet suomalaiset lihattomat lihapullat.
.
Lidlissä ei ole tarkoituksenakaan se, että siellä olisi kaikki erikoisia tuotteita. Juuri niistä tulee paljon hävikkiä, mikä taas nostaa kaikkien tuotteiden hintaa.
.
Lidlistä ostamme kaiken hyväksihavaitun, jos tarvetta, niin loppu sitten vaan haetaan jostain isommasta kaupasta.
Ei ole mikään kauppa suomessa hintalaatu suhteeltaan kunnossa. Muut kaupat pahempia kuin lidl.
Kannattaa tilata niin paljon kun pystyy suoraan saksasta, ranskasta ja jopa ruotsista. Myös virosta kannattaa ostaa kaikki ruokatarvikkeet