Jos jäisit yksin syystä tai toisesta

Pitkän ja lihaksikkaan. Sellaisia mulla on aina ollut. Jos sellaista ei löytyisi, olisin ilman.

Minut jätti mies 8  vuotta sitten. En ole valinnut mitään puolisoa tilalle, enkä sellaista enää halua. Erokriisin ahdistuksen haihduttua vaan havaitsin, että minähän vaan viihdyn ihan jumalattoman hyvin yksin, että minustahan on kuoriutunut pieni erakko. En vaan kaipaa ketään.

Ei kiitos uutta. KUn yhden sukista olohuoneen lattialla pääsee eroon, ei uusia kannata ottaa.

Varmaan olisin hetken ihan sinkkuna. Olen 14- vuotiaasta asti ollut yhdessä mieheni kanssa. Menisi kyllä aikaa päästää ketään lähelle jos avioliittomme joskus loppuisi

En ainakaan ihan heti ketään huolisi. Pärjään oikein hyvin itsekseni ja nauttisin omasta rauhasta

Luultavasti dettailisin TAAS naisia miehen jälkeen. :D Ja olisin toivottavasti vähän vaativampi

En ketään puolisoksi!! Ei ikinä enää! Nauttisin seurustelusta ja siitä että asuisin yksin, mutta tarvittaessa saisin seksiä ja seuraa, niinän kipinäkin pysyisi elossa. Eläisin siis uutta nuoruutta :). Lapset on jo ja työpaikka ja talous kunnossa, miksi haluaisin sitoa itseäni uuteen mieheen enää, en löydä yhtään hyvää syytä.

Sellaisen, joka rakastaisi minua eikä olisi kanssani vain torjuakseen yksinäisyyttä.

Jäin yksin yli 3vuotta sitten ja kuvittelin löytäväni uuden naisen suht. helposti. Toisin kävi, yksin olen vieläkin ja tuskin tulen ikinä ketään enää saamaan.

En usko että ottaisin ketään tilalle. Huonompaa en huolisi ja yhtä hyvää tai parempaa tuskin löytäsin. Siirtysin varmaan kertakäyttöyksilöihin.

Mä jäin yksin. Ihastuin uudessa miehessä siihen, että oli täysi vastakohta exälle. Eli erilaisen otin. Yhdessä emme tule asumaan ennenkuin teini on muuttanut pois kotoa, jos olemme siloin vielä yhdessä.

Yli nelikymppiset naiset harvoin huolii uutta miestä puolisoksi asti. Pärjääät omillaan ja nauttivat kun ei ole mies käskyttämässä.

En ollenkaan. Vapaa tunne kun saa pitää vaatteet päällä!

Hei ottaisin laastaria mulla on jo kyllä katsottu yksi varoiksi. En vaan ole hyvää seuraa edes itselleni, siksi en hirveästi voi vaatimukisa toiselle asettaa, aika paha on jo että sen pitäisi minua kestää. 

En usko, että ottaisin uutta ollenkaan. Nykyinen on kyllä ihan kiva, mutta a) en osaa kuvitella elämää kenenkään muun kanssa ja b) kun olen kokeillut elämää itsekseni (esim pitkillä ulkomaankomennuksilla) se on ollut niin leppoisaa ja mukavaa ja on saanut keskittyä omiin asioihinsa ja mielitekoihinsa, että tuskinpa sitä muuhun vaihtaisin. Ei niin, että mun mies käskyttäisi (mitään käskyttäjää en katselisi), mutta se pitää kuitenki ottaa huomioon ja tehdä kompromisseja. Ihan kivojakin kompromisseja, ei siinä mitään, mutta kuitenkin.

Toisaalta sitä ei tiedä, miten asiat olisivat, jos ne olisivat toisin. Jos oikeasti jäisi yksin, voi olla, että tuntisikin olonsa yksinäiseksi. Nythän minä olen aina tiennyt, että puolen vuoden päästä asiat palaavat entiselleen. Olen voinut soitaaa kotiin ja jutella skypessä. EN ole oikeasti ollut yksin, vaikka olenkin ollut yksin. EHkä siinä iskisikin paniikki ja sitä alkaisi epätoivoisesti etsiä mitä tahansa kumppania? Siinä tapauksessa luulen kuitenkin, että vaikka en tietoisesti etsisi erilaista tai samanlaista, päätyisin erilaiseen kuin nykyinen kumppani. En siksi, että siinä olisi mitään vikaa, vaan siksi, että en ilman nykyistä kumppaniani pyörisi sellaisissa ympyröissä, joissa hänen kaltaisiinsa törmää. Kaikki tapaamani miehet olisivat siis eri tyyppisiä ja heistähän se valinta sitten käytännössä tehtäisiin.