Lue keskustelun säännöt.
Mies ei rakasta enää
06.08.2015 |
Mitähän tässä tekisi? On niin kurja olo. Meillä on ollut mieheni kanssa todella vaikea ajanjakso kevättalvesta kesän alkuun. Kun olemme sitä selvitelleet ja puhuneet, on käynyt ilmi, että mieheni ei rakasta enää minua. Kerta toisensa jälkeen hän tuo sen ilmi joko suoraan tai epäsuorasti. Erotakaan emme halua (tai ainakaan minä, mies ollut senkin suhteen kahden vaiheilla. Nyt sanoo, ettei halua erota). Kun olemme jutelleet asioista kunnolla ja pyytäneet anteeksi virheitämme minulla tulee niin hyvä mieli, että kuvittelen seuraavat päivät asioiden olevan hyvin. Olen onnellinen ja hyväntuulinen. Sitten kun erehdyn mieheltä kysymään missä mennään on vastaus jotain epämääräistä "en tiedä", "ei se tilanne muutamassa päivässä muutu". Näitä muutamia päiviä kun kertyy kuukausikaupalla, eikä tilanne muutu miksikään, hän ei edelleenkään rakasta, en enää tiedä mitä tehdä. Hän aina sanoo, että no mitä me olemme tehneet tilanteen muuttamiseksi. En minä tiedä mitä sen muuttamiseksi voisi tehdä, kun sekään ei auta, että olen hyväntuulinen ja rakastava vaimo. En oikeasti tiedä mitä minun pitäisi tehdä, että hän voisi minua rakastaa. Voi että suututtaa ja satuttaa tämmöinen :(. Meillä kuitenkin pitkä liitto takana ja pari lastakin.
Kommentit (31)
Kiitos tästä ketjusta, sain uusia näkökulmia omaan parisuhteeseen joka on vähän samankaltaisessa tilanteessa kuin ap:lla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies sanoo, ettei ole ollut onnellinen moneen vuoteen. Eli en näkisi kovin lyhytaikaiseksi tätä ongelmaa. Suoraan rakkaudesta ei ole sanonut noin, mutta minusta se on melko selvästi rivien välistä luettavissa.
Ap
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 10:58"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 10:43"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 10:23"]En itse ainakaan haluaisi elää ihmisen kanssa joka ei minua rakasta. Miksi tuhlata aikaa sellaiseen ihmissuhteeseen. Olipa niitä lapsia tai ei. Nyt sinä roikut miehessä, jolle et merkitse sitä mitä puolisolle pitäisi merkitä. Näin kiellät itseltä sekä häneltä mahdollisuuden tavat ihmisen joka tulisi rakastamaan teitä.
Lapset ja yhteinen omaisuus ei saa olla ainut syy miksi eletään yhdessä. Itselläni on takana pitkä ja onnellinen liitto. Soisin että myös muut ovat yhtä onnellisia kumppaninsa kanssa. Sillä kaiken kannattava voima on kuitenkin puolisoiden välinen rakkaus ja kunnioitus. Ne on se voima joka auttaa yli tulevien vaikeuksien. Ja niitähän tulee vastaan jokaiselle jossain vaiheessa.
[/quote]
Niin totta.. Miksi ihmiset jäätte odottelemaan ikuisuuksiin jos oma olo suhteessa ei ole hyvä? Vai enkö ole vain kuullut että jossain jaetaan jatko aikaa elämään?
Tietenkin töitä tulee tehdä suhteen eteen mut jos toinen vastaus on aina 'en tiedä' alkaa se minusta kuulostaa 'ei kiinnosta '.
Ero kirpaisee tietenkin mutta siitä toipuu. Sitten on mahdollisuus onneen. Noin sitä ei teillä ole. Pian kuvaan astuu turhautuminen, katkeruus ja ilkeys.
[/quote]
Oletko itse eronut?
[/quote]
Olen. Olimme 19 v naimisissa. Miestä ei vain enää kiinnistanut minä. Palvelu kyllä kiinnosti mutta en minä ihmisenä. Erosimme 3 vuotta sitten.
Olen samassa tilanteessa kuin ap. Olen antanut aikaa, ollut kärsivällinen jne. Mutta kolme vuotta riitti. Tunteet miestäni kohtaan on kuolleet. Ero tulossa. Miehesi saattaa odottaa että laitat hänet lähtemään jotta sinusta saadaan se paha perheenrikkoja. Tai mies ei voi lähteä ennen kuin on uusi nainen löytynyt.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 11:25"]Pitkissä suhteissa on erilaisia ajanjaksoja, se pitää vain hyväksyä. Välillä rakastetaan ja välillä ei.
Ei kannata panikoitua vastauksesta.
Kehu ja hellittele miestä, halaile ja käperry kainaloon. Näytä, että haluat olla juuri hänen kanssaan ja arvostat häntä. Miehet ovat simpukoita, jotka käpertyvät itseensä, jos eivät saa tarvitsemaansa arvostusta, vaikka tuskin tiedostavat koko asiaa.
[/quote]
Mies on epäröinyt pari vuotta haluaako elää kanssani. Vai että vielä pitäisi kainaloon mennä?? Etsi mulle se supernainen joja mun tilanteessa siihen pystyy! Hah. Kyllä ero on enää ainoa vaihtoehto meillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, olen ollut tilabteessasi muutaman vuoden. Sairastuin melkein itse tässä epävarmuudessa. Pidä itsestäsi huolta! Ansaitset parempaa! Nämä jotka kirjoittavat että vaiheita tulee ja menee, eivät todellakaan ole kokeneet sitä epävarmuuden tuskaa!
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:47"]Ap, olen ollut tilabteessasi muutaman vuoden. Sairastuin melkein itse tässä epävarmuudessa. Pidä itsestäsi huolta! Ansaitset parempaa! Nämä jotka kirjoittavat että vaiheita tulee ja menee, eivät todellakaan ole kokeneet sitä epävarmuuden tuskaa!
[/quote]
Samaa mieltä. Anna itsellesi vapaus ja lähde liitosta itsesi ja lastesi takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille kirjottaneille tästä asiallisesta ja hyvästä ketjusta. Täällä samankaltaisia ongelmia. Itse olen kokeillut 15:n esttämiä konsteja. Valitettavasti omien juttujen ja kiinnostusten lisäämisellä olen onnistunut ampumaan itseäni jalkaan noin parisuhdemielessä. Se lappujen pitäminen silmillä ja putkinäköisesti yksityiseen tilaan miehen vierellä keskittyminen oli minun selviytymiskeinoni, jolla pyrin saamaan liittoni näyttämään ihan hyvältä ja myös kukoistamaan yhteisten juttujen lisäämisen kautta. Pyrin lisäämään läheisyyttä ja seksiä, niitä tunnesiteen liimoja. Valitettavasti mies ei oikein lähtenyt mukaan.
Nyt sitten olen ottanut etäisyyttä, ihan itseni takia. Seksiä ja läheisyyttä ei ole lainkaan. Väsyin torjuntaan ja halusin olla omissa oloissani, koska sairastelin toistuvasti, eikä mies ole oikein hoivaajatyyppiä. Nyt jaksaisi taas enemmän, mutta tuntuu siltä, etten pysty motivoimaan itseäni enää pakertamaan suhteen eteen. Jos mieheltä joskus harvoin irtoaa halaus tai aloite (noin kerran vuodessa), en osaa oikein olla siitä innoissani, ihmettelen vain, että mistähän nyt tuulee. Ja omat ajatuksetkin tunkevat väliin "näinkö vähän?" tai "kuka on niin tyhmä, että jaksaa vuosi toisensa perään lämmitellä näin kylmää puolisoa?" Kodin ja suhteen ulkopuoliset harrastukset saavat myös liiton näyttämään kurjalta itseensä verrattuna. Miehen mielestä parisuhde on vielä jollain tavalla olemassa arjessa, muttei osaa perustella, millä tavalla.
Jos jollakulla on rohkaiseva tarina siitä, miten sen rakkauden tunteen voi saada takaisin, kun sitä ei ole vuoteen näkynyt, niin haluaisin mielelläni kuulla. Ja että mitä tuolle päänsisäiselle äänelle voisi tehdä (joka sanoo: näyttääkö nyt oikeasti siltä, että tästä vielä tulee jotain). Koska lapsia on, niin haluaisi jollain tavalla pystyä ajattelemaan, että jotain voisi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin kerran haastattelun jossa kysyttiin 60v naimisissa olleelta vanhalta pariskunnalta heidän salaisuuttaan. Vastaus oli että he eivät ole koskaan lakanneet rakastamasta toisiaan _samaan aikaan_. Eli kun toisen tunteet viilenevät, niin toinen pitää suhteen kasassa. Pitkässä liitossa rakkaus tulee ja menee, mutta halu olla yhdessä, toisen kunnioitus ja välittäminen, arjen mielekkyys ja mukavuus ynnä muut ovat niitä asioita joiden takia liitto kestää.
Jos rakkaus kuolee ja pysyy kuolleena niin tilanne on tietysti eri, mutta ap:n tapauksessa ymmärsin ettei kovin pitkästä ajasta ole vielä kysymys.