Lue keskustelun säännöt.
Missä olit lasten suhteen niin väärässä?
05.08.2015 |
Eli mitä ajattelit ihan toisin ennen kuin sait oman lapsen/lapsia tai kunnes hän/he kasvoivat isommiksi?
Omia harhaluulojani, joiden kohdalla olen huomannut olleeni aivan väärässä:
- vauvat nukkuvat hyvin
- imetys onnistuu tuosta vain ilman että siinä olisi ongelmia äidin tai vauvan puolelta (niinpä niin)
- imetyksen lopetus onnistuu tuosta vain (eipä onnistunut...)
- taapero istuu paikallaan leikkimässä hiekkalaatikolla (eipä istunut, ei...)
- pikkusisarus ei saa kulkea itsekseen isosisaruksensa perässä tai tehdä samoja asoita paljon nuoremmassa iässä (niin se nuorempi vain on aiemmin omatoiminen ja vanhempana uskaltaa luottaa lapseen enemmän)
- lapsi ei saa katsoa K7-lastenohjelmia ennenkuin on 7 v. (niin hankalaa se olikin kieltää nuoremmalta, kun vanhempi katseli...)
- pikkulapselle ei saa antaa karkkia. (saihan se pienempi, kun isompikin sai...)
- pikkulapsiaika ei lopu ikinä, etenkään uhmaikä (onneksi tämä osoittautui vääräksi, vaikka tuolta tuntuikin)
Kommentit (58)
Että olisin hyvä äiti luonnostaan. Jälkeen päin voisin sanoa, että olisi ollut parempi, että olisin harkinnut vielä lasten hankintaa, mies vain niitä nin halusi. En kuitenkaan ole juoppo tai narkki, vaan lapset ovat siltä osin saaneet turvallisen lapsuuden, mutta olen itsekäs ja emotionaalisesti ehkä etäinen, ahdistuin pikkulapsiajan vaativuudesta paljon. Onneksi lapsilla on hyvä, itse asiassa erinomainen isä, ehkä se korvaa etäisen äidin, toivotaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No pahin shokki oli se imetys. Kuvittelin et vauva vähän juo(5 min) parin tunnin välein.. NOT!
Meillä ainakin roikuttiin tississä 24/7 , syötiin siitä ja käytettiin tuttina sitä. En tiedä onko muilla tämmöistä mutta..
Kuvittelin, että vauvat alkavat ryömimään aikaisintaan 9kk iässä. No, omani juoksi jo siinä iässä. Eikä koskaan ryöminyt vaan konttasi alle puolivuotiaana.
Ajattelin, että lapsi olisi vauvavempi pidempään. Kuitenkin vaipat jäi pois alta puolitoistavuotiaana, syöttötuoli reilu yksivuotiaana ja samoihin aikoihin alkoi juomaan tavallisesta mukista. Tuntuu, ettei tämä ole koskaan vauva ollutkaan. :(
Kuvittelin, että lapsi puhuisi täydellisesti kaksivuotiaana. No, ei puhu. Kaksisanaisia lauseita epäselvää puhetta, jota ymmärtää vain minä ja mieheni.
Luulin, että yösyöttöjen jäätyä pois, lapsi nukkuisi täydet yöt. No, eipä nuku vieläkään kovin usein ja ikää tasan kaksi.
Ajattelin, ettei lapseni tarvitse katsoa lastenohjelmia alle kolmevuotiaana. Tossa se istuu potalla ja katsoo pädillä Oktonautteja.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 08:30"]Luulin lasten yhdistävän ihmisiä ja olevani lasten myötä ystävällisten ihmisten ympärillä, päinvastoin - en ole koskaan ennen kohdannut niin vihamielisiä ihmisiä kuin jotkut muiden lasten vanhemmat tai minun lapsille kadulla huutelevat vastaantulijat.
[/quote]
Minä taas en ollut edes ajatellut asiaa sen kummemmin, mutta kuitenkin sekä Suomessa että Australiassa(mistä mieheni on kotoisin) otetaan lapset ja perheet mukavasti huomioon. Ja itsestäni ainakin tuntuu, että ollaan osa "jotain tiettyä", kun meillä on lapsi.
Että lapsen voi kasvattaa tietynlaiseksi.
Ei onnistunut, ei hyvässä eikä pahassa.
Onneksi ovat omanlaisiaan, geeneillä vaan on oma sanansa sanottavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 21:46"]
Että jos esikoinen oppii kaiken helposti alkaen pyöräilystä ja lukemisesta jatkuen kertotauluun, sosiaaliseen elämään, tietokoneisiin, hiihtämuseen ym. Niin se ei liity mitenkään minuun. Toinen lapsi opetti miten vaikeaa kaikki voi olla ja oikeasti tajusin etten ole esikoisen kohdalla yrittänyt tai nähnyt vaivaa yhtään. Nuorempi sius lukihäiriöinen erityislapsi, jonka silmäkäsikoordinaatio ja aivojen puoliskot toimii vähän miten sattuu. Esim tasapaino asiat, pyöräily, kirjoittaminen ym. On hurjan vaikeita. Ja sosiaalisissa tilanteissa on ulalla, loukkaantuu, kontrolloi liikaa.. jää helposti ulkopuolelle ja muiden syrjimäksi.
[/quote]
Voisitko kertoa tarkemmin tästä erityisyydestä, vaikka meneekin ohi aiheen. Millainen erityislapsi on kyseessä? Miten ilmeni ja missä iässä. Meillä on vähän samoja ongelmia nuoremmalla lapsella, ja olen miettinyt, onko tarpeen huolestua. Lapsi on 5,5-vuotias, ja motoriikka on hänellä hieman kömpelöä (sekä karkea että hienomotoriikka). Esim. luistelu ja pyöräily hyvin vaikeaa oppia, oppii kyllä varmasti aikanaan, mutta tosi hitaasti ja vaatii hurjasti harjoitusta. Piirtäminen ja kirjoittaminen on myös hankalaa. Ei piirrä käytännössä mitään tunnistettavaa (ei ole piirtänyt ikinä esim. pääjalkaisia), nimensä osaa kirjoittaa, mutta ei sitä muut osaa lukea (on siis erittäin hapuilevan näköinen). Neuvolassa ei ole huolestuttu, tehdyt testit on "läpäissyt", mutta itseä vähän mietityttää, kun veljellä on kaikki nämä asiat sujuneet niin paljon helpommin. Toisaalta sosiaalisissa tilanteissa (kaverisuhteissa) ei ole ongelmia, leikit sujuvat hyvin. Lähinnä hitaasti lämpiävyys ja arkuus isommassa porukassa ovat "ongelmakohtia" (laitoin hipsuloihin, koska eivät ole varsinaisesti mitään isoja ongelmia).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmeisesti sama kuin monella muulla: Alitajuntaisesti oletin saavani itseni kaltaisen lapsen. Koska minä olen tällainen ja kasvatan tälleen, niin lapsenikin olisi tietynlainen. HAH! Lapset eivät ole syntyessään mitään tabula rasoja, ns. tyhjiä tauluja, vaan ihan omailaisiansa persoonia. Kasvatus parhaillaan muovaa ja ohjaa tiettyyn suuntaan, mutta kyllä ne geenit sieltä vaan pukkaa esille. Varsinkin useamman lapsen myötä olen sen huomannut. Välillä on vaikea uskoa että kaksi niin keskenään erilaista lasta ovat voineet tulla meistä samoista vanhemmista!
Oletin myös ehkä sen vauva-ajan olevan raskainta, mutta todellisuudessa haastavinta on ollut työ- ja perhe-elämän yhdistäminen.
Mielenkiintoista on myös ollut huomata se, että vaikka kuinka haluaisin tarjota lapsilleni sen samanlaisen huolettoman lapsuuden kuin itselläni 80-luvulla, niin maailma on muuttunut. Enää lapsia ei jätetä yksin tai päästetä tuntikausiksi hortoilemaan rannoille ja metsään ilman valvontaa. Ja vaikka kuinka haluaisin, niin itse en pysty hortoilemaan tuntikausia siellä metsässä lasteni kanssa. Toisin sanoen lapseni viettävät paljon enemmän aikaa sisällä kuin kuvittelin tai tälläkään hetkellä haluaisin.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 21:30"]
Että rajoja ja rakkautta tarjoamalla lapsista tulee "automaattisesti" kunnollisia ja hyvin käyttäytyviä.
[/quote]
Niin ja monet vanhemmat eivät vain näe mitään vikaa itsessään. Oma äitini on omasta mielestään niin täydellinen, syyttää kyllä isääni ja hänen vanhempiaan vaikka mistä. Tosiasiassa äiti on manipuloiva kontrollifriikki ja on käyttänyt aika mielipuolisia kasvatusmetodeja. Kylläpä vaan joku päivä kerron hänelle, mitä hän on tehnyt ja millainen kaksinaismoralistipaska hän on kun on vierittänyt kaiken isäni niskoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvittelin, että vauvat nukkuvat yönsä kohtuullisesti ja että vauvan kanssa voi elää ja kulkea suhteellisen normaalisti. TOTUUS: meidän kuopus valvoi kaiket yöt, sain max. 4 h vuorokaudessa nukuttua, olin kuin zombie enkä kyennyt kulkemaan missään ilman että olisin saattanut itseni ja lapsemme hengenvaaraan.
Kuvittelin, että kasvattamalla lapset oikein, pitämällä kurin ja rajat, heistä tulee hyväkäytöksisiä ja vastuuntuntoisia (kuten minä ja veljeni. TOTUUS: lapsen luonne ja ympäristötekijät määräävät todella paljon, miten lapsi kasvaessaan käyttäytyy, riiippumatta kasvatuksesta.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 08:33"]Täytyy kyllä ihmetellä, että noin monet eivät ole tajunneet ihan itsestäänselvyyksiä. Jokainen asia edellämainituista on mulle selvää, vaikka ei ole edes lapsia.
[/quote]
Näsäviisas :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi vitun downarit. Jos geenit voi aiheuttaa lapsille erilaisen pituuden, eriväriset hiukset, eriväriset silmät, niin totta helvetissä ne voi aiheuttaa erilaisen persoonan ja erilaiset kiinnostuksen kohteet/lahjaakkuuden.
- Vauvat nukkuvat huonosti ja valvottavat vanhempia
- Pikkulapsiarki on rankkaa
- Elämä muuttuu paljon lapsen saannin myötä
Meillä ei valvottu, elämä ei muuttunut juurikaan ja rankkaa ei ole ollut. Kivaa ja niin leppoisaa, että sain opinnotkin tehtyä loppuun kotona ollessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 07:17"]Luulin, että lapsen seura olisi tylsää - ainakin tämä lapsi on räjäytellyt tajuntaani, ravistellut luutumiani ja avannut uusia näkökulmia enemmän kuin kukaan toinen yksittäinen ihminen koskaan!
Luulin, että minä opetan lapselle asioita - lapsi opettaa vanhemmalleen aivan tavattoman paljon, jos vanhemmalla on halua ja taitoa kuunnella
Luulin, että kaikki lapset säntäilisivät ja metelöisivät kaupoissa, kylässä yms. - ei kertaakaan!
Luulin, että murrosikä olisi uuvuttavaa tahtojen taistelua ja teinin temppuiluja - vain pientä aamuärtyisyyttä oli havaittavissa, muutoin oli normaalia ja pystyimme puhumaan avoimesti hyvinkin intiimeistä asioista
Enkä myöskään tiennyt, että jotakuta ihmistä voi rakastaa niin äärettömän paljon <3
[/quote] äh meinasi itku tulla työpaikalla. Omaakin rakastan niin paljon enkä voi uskoa kuinka mahtava hän on!
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 08:38"]
Vähän ohis, mutta miten ihmeessä kuvittelit taaperon istuvan paikallaan hiekkalaatikolla???
[/quote]
En ole tuo ap, mutta ihan naapurin lapsia (eri perheitä) katselemalla tuollainen käsitys on jäänyt. Istuvat pitkän tyytyväisenä lapio kädessä ja lappaavat hiekkaa sangosta toiseen. Lastani tämä ei viihdyttänyt.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 09:55"]Ilmeisesti sama kuin monella muulla: Alitajuntaisesti oletin saavani itseni kaltaisen lapsen. Koska minä olen tällainen ja kasvatan tälleen, niin lapsenikin olisi tietynlainen. HAH! Lapset eivät ole syntyessään mitään tabula rasoja, ns. tyhjiä tauluja, vaan ihan omailaisiansa persoonia. Kasvatus parhaillaan muovaa ja ohjaa tiettyyn suuntaan, mutta kyllä ne geenit sieltä vaan pukkaa esille. Varsinkin useamman lapsen myötä olen sen huomannut. Välillä on vaikea uskoa että kaksi niin keskenään erilaista lasta ovat voineet tulla meistä samoista vanhemmista!
Oletin myös ehkä sen vauva-ajan olevan raskainta, mutta todellisuudessa haastavinta on ollut työ- ja perhe-elämän yhdistäminen.
Mielenkiintoista on myös ollut huomata se, että vaikka kuinka haluaisin tarjota lapsilleni sen samanlaisen huolettoman lapsuuden kuin itselläni 80-luvulla, niin maailma on muuttunut. Enää lapsia ei jätetä yksin tai päästetä tuntikausiksi hortoilemaan rannoille ja metsään ilman valvontaa. Ja vaikka kuinka haluaisin, niin itse en pysty hortoilemaan tuntikausia siellä metsässä lasteni kanssa. Toisin sanoen lapseni viettävät paljon enemmän aikaa sisällä kuin kuvittelin tai tälläkään hetkellä haluaisin.
[/quote] Oon tuntenut suunnatonta ahdistusta tästä samasta asiasta. Lapsi ulkoilee lähes joka päivä ja varsinkin näin kesällä vaikka koko päivän. Silti ahdistaa kun vertaan omaan 90-luvun lapsuuteen, jolloin oltiin pihalla aamusta iltaan eikä vanhemmat tienneet missä mennään. Toki oma lapseni on vielä pienempi mutta vietämme myös aikaa sisällä paljon enemmän mitä etukäteen kuvittelin.
Luulin, että äitinä ei tarvitsisi enää huolehtia lapsista, kun he ovat aikuisia, mutta eihän se niin menekään. Tulee vain erilaisia asioita huolehdittavaksi, kun lapset ovat isoja.
Ihan sillä, kun äitini on kertonut minun olleen sellainen lapsi, joka viihtyi hiekkakakkujen parissa pitkät tovit. Omat pojat eivät olleet sitten hetkeäkään paikallaan ja hiekkalaatikko ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. :D
Meidän lapset saavat painaa sovitulla lähialueella ihan vapaasti kuten itsekin 80-luvun lapsena. Toinen menee juuri kouluun, toinen on 4 v. Nykyään monet vaan paapovat lapsiaan liikaa.
Vähän ohis, mutta miten ihmeessä kuvittelit taaperon istuvan paikallaan hiekkalaatikolla???