Minkä ikäinen olit, kun löysit itsesi ja elämä helpottui?

Miten sait asetettua aivosi "uuteen asentoon" ? Eli millä keinoilla aloit toteuttamaan tuota oivallusta?

Vierailija kirjoitti:

Miten sait asetettua aivosi "uuteen asentoon" ? Eli millä keinoilla aloit toteuttamaan tuota oivallusta?

Se oli parin vuoden mittainen prosessi. Opettelin meditoimaan, tein arjen hyviä päätöksiä. Aloin tutkimaan omaa sydäntäni ja annoin kaikille kaiken anteeksi. Yhtenä päivänä mulle tuli sellanen hetki, että jotenkin näin itseni sivusta, ja silloin opin rakastamaan itseäni.

Ap

Noita tunteita on ollut muutama kerta elämän aikana mutta ei ne koskaan ole kauaa kestäneet. Nyt ikää 47 ja taas myrskyiisä vaihe oman pään ja elämän kanssa.

Olen kohta 50. En ole vielä löytänyt. Minulla on kaikenlisäksi dissosiaatiohäiriö, mikä vielä mutkistaa asioita.

Ikää on viiskyt ja kaikki tuntuu menevän vain huonommaksi Ei jaksa edes yrittää mitään.

M

Olen kokenut itseni terveen rakastamisen.

Se aika oli ihanaa ja minua ei stressannut juuri mikään, pystyin luottamaan elämään. Pitkän tien kautta siihen pääsin.

Erilaisia asioita kuitenkin tapahtui ja taas mentiin alamäkeen. Annoin otteeni lipsua omasta itsestäni ja siitä vasta häpeä syntyikin.

Nyt olen ollut 2-3 vuotta todella maassa ja pian lääkärille menossa, jos saisin vaikka apua tähän tuskaiseen olotilaan. Tämä on vain kamalaa.

Hienoa, että olet löytänyt itsesi. Ymmärrän miten ihanaa se on kun on käynyt pitkän tien ja vihdoin koet seisovasi itsesi puolella.

Neuvon omista kokemuksistani, että muista nyt todella pitää tuosta kiinni, kuunnella itseäsi, intuituotasi vaikka jokin elämässä sitä saattaa tulla kyseenalaistamaan. Muuten asiat voivat aivan yhtä nopeasti heittää häränpyllyä ja se umpikuja tuntuu helvetiltä.

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut itseni terveen rakastamisen.

Se aika oli ihanaa ja minua ei stressannut juuri mikään, pystyin luottamaan elämään. Pitkän tien kautta siihen pääsin.

Erilaisia asioita kuitenkin tapahtui ja taas mentiin alamäkeen. Annoin otteeni lipsua omasta itsestäni ja siitä vasta häpeä syntyikin.

Nyt olen ollut 2-3 vuotta todella maassa ja pian lääkärille menossa, jos saisin vaikka apua tähän tuskaiseen olotilaan. Tämä on vain kamalaa.

Hienoa, että olet löytänyt itsesi. Ymmärrän miten ihanaa se on kun on käynyt pitkän tien ja vihdoin koet seisovasi itsesi puolella.

Neuvon omista kokemuksistani, että muista nyt todella pitää tuosta kiinni, kuunnella itseäsi, intuituotasi vaikka jokin elämässä sitä saattaa tulla kyseenalaistamaan. Muuten asiat voivat aivan yhtä nopeasti heittää häränpyllyä ja se umpikuja tuntuu helvetiltä.

Kovasti tsemppiä ja jaksamista sulle! Toivottavasti aurinko pääsisi taas paistamaan sunkin risukasaan❤️

35. Aika pitkään siinä meni, mutta sen jälkeen elämä on ollut paljon helpompaa.

Vähän päälle kolmekymppisenä tulin uskoon. Itseni olin "löytänyt" jo parikymppisenä. Silloin uskalsin olla oma itseni.

18-v ja kun ostin oopelin, elämä helpottui huomattavasti vosuissa kulkiessa, reviiri suureni mopon jälkeen

Kun elämä vei omalla painollaan mennessään täysi-ikäisenä. Se oli mun juttuni, jossa sai jäädä kaikki mikä mulle parhaiten sopii testien mukaan, kun itselleni tärkein/tärkeimmät asia/t on kuitenkin se tärkein, se mun juttuni.

Itseni löytäminen ei ole mua jelpannut, koska olen aina "ollut" elämässäni. Uskon löytäminen on vienyt mua eteenpäin 20 vuotta.

Ei ole löytynyt, nuorempana luulin niin, katosi vissiin vuosien varrella

50

Varmaan jossain neljässä kympissä. Luopuminen tulee helpommaksi mitä vanhemmaksi tulee.

+30v, loppui sellainen teineily ja aloin ottaa vastuuta asioista, itsestäni ja teoistani.

Joskus parikymppisenä, kun sairastuin vakavasti. Ei se elämä hetkessä helpottunut mutta se oli niin kova shokki, että aloin ensimmäistä kertaa elämässäni tekemään suuria muutoksia itseni pelastamiseksi. Siihen asti olin elänyt aikalailla autopilotilla, suorittanut vain muiden mieliksi lähinnä.

28

Olin 50v jäi siitä alkoi uusi elämä, kun erosin.

Ei ole valittamista sen jälkeen ollut ja aikaa tuosta on kulunut.

22.

Tuolloin tajusin, että moderni mies ei tarvitse naista. Ja sanoi sukulaiset mitä tahansa. Naista en ota riesakseni vain sen takia, että se on normi. M27

Olin kait 27 tai 28. Uskalsin erota huonosta suhteesta, kun ensin olin tulisesti ihastunut varattuun työkaveriin. En toki kuvitellut meidtä mitään, mutta tiesin että elämä voisi olla myös toisenlaista.

Opin arvostamaan itseäni enemmän ja tiesin mitä haluan (fiksun miehen), tai ainakin tunnistin mitä EN halua (parisuhdetta vain siksi että sellainen "kuuluu olla").