+#+ Marrasmurujen Perjantai +#+
Kommentit (38)
Pinot on kylä taas joka päivälle luettu- ja sitä luettavaa on ollut kyllä mukavasti =).
Isyyslomista joku kyseli, meillä on joka kerta kyllä pitänyt kaikki lakisääteiset, ja pitää nytkin. Ajankohta ei vielä selvillä- riippuu kuinka kotiudumme molemmat sairaalasta. Leikkaus toki tuo sitten sitä lisäavun tarvetta. Ja nyt on jopa suunniteltu että jäisi sitten mun ne pari vipaa viikkoa ja saisi ne ylimääräiset päivät päälle. Kun kuitenkin vipaa kertaa ollaan tässä mahdollisuudessa. ja tuo meidän isukki sitten kyllä on lasten kanssa paljon, oli isyysloma tai ei ;). Hyvä isi ja hyvä mies.
Niin painoarvio oli mulla, siis diabetesmammalla alakäyrillä. Oli noin 1800g, ja viikkoja siis 33+1. Katselin että edellinen oli viikolla 32 2050g ja esikko viikolla 33 2700g! Että esikon ja tämän välillä eroa kilo, mutta toki eri viikko, mutta vain viikko eroa.. En siis toivoovaavaana huolestuisi, meille syntyi kuitenkin 4110g tyttö, ja painoarviot oli suht hyviä koko ajan. Ja mulla tosiaan tuo diabetes jatkuvana riesana, joten sokerit eivät todella ole mitenkään aina ihanteelliset! Itse en jaksa uskoa sokerin niitä ainoastaan kasvattavan- itsellä kun kaikki olleet ns. normaalipainoisia. Toki älytön määrä sokeria veressä, mutta ei nuo alta 10 arvot... diabeetikolla ne yli kympit ei mitään harvinaisia päivittäin. Mutta siis, nuo vielä niitä arvioita, niissäkin mennään välillä niin metsään että. Eli en siksi hätääntynyt että pieni tämä on, ensi viikolla uusi arvio!
Tänään menen sydänkäyrälle, nyt onkin polilla käyntejä 2*vkossa. Että tekemistä riittää!
Vitamiineista- monen kanssa samalla linjalla. Että myös kohtuus tässäkin asiassa. ITse olen nyt syönyt sitä Obsidania, tulokset saan tietää ensi viikolla. Otettiin jos mitä verikoetta, kun se hemo oli tosiaan vain sen 83. Muuten en normaalioloissa popsi mitään- syödään kyllä suht terveellisesti.
Ja kukas se siitä keliaakikon ruokavaliosta puhui- ymmärrän täysin se ettei aina jaksa huolehtia. Itse diabetestä sairastaneena yli 20 vuotta on ollut aikoja että evvk. Mutta sitten taas jostain saa voimaa huolehtimiseen. Kun sitä joutuu tekemään koko ajan ja joka päivä, kyllä se vähemmästkin kyllästyttää! Teini-ikä meni kyllä niin huithaipelia että..Onneksi on vältytty sivuoireilta! Onni matkassa.
BB:tä on myös kommentoitu.--aika pitkälti samaa mieltä. Että Jenni nyt ulos ja perässä saisi kyllä mennä Kaarlokin..Tosin tuolla jotenkin ei ole ketään mielenkiintoista koko talossa. Viime vuosi oli kuitenkin parempi. En tiiä. Sorella meni kyllä oman maineensa suht hyvin kansankynttilänä pilaamaan- en ole opettajien ryyppäämistä ja rälläämistä mitenkään vastaan, paitsi jos se tapahtuu televisiossa kaikkien silmien alla. Saisi myös lähteä talosta..mennään me sinne tilalle, saisivat jännitystä kuka pamahtaa ekana =)))))))
Jotain oli vielä, mutta eiköhän tässäkin taas jo tekstiä! Mukavaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti- palailen taas kommentoimaan kun koneella ollaan =)
Täällä taas herätty ennen kukon p....mää ;)
Eilen oli taas paikat niin halvatun kipeät - etu sekä takapuolelta.... Aamulla tuo sängystä nouseminenkin alkaa olla nosturia vaille ;)
Tänään pitäis yrittää jaksaa edes vähän siivoilla - jos tuo isukki imurois, mie voisin pyyhkiä pölyt.... Lakanat onkin jo koneessa, saa sit puhtaat illalla.... Kattelin vaan, et tuossa takaterassilla näyttää pari talitiaista katsella ja pyrähdellä, et en tiedä mihinhän laittais petivaatteet tuulettumaan....
Masukki tyrkkii ja tökkii ihan urakalla. Pitääkin ihan oikeasti neuloa masukille uudet villasukat, kun eilen otin narulta kuivamasta edellisiltä jääneet, niin olivat aika kivannäköiset - oli sitten joku vaatekoi löytänyt hyvän paikan :( Onneksi ei muissa villavaatteissa ollut - olivat lähestulkoon eri laatikossa....
Nyt taidan lähteä lukemaan aamun lehden....
--Mirpa ja masukki ja taustalla höpöttelevät prinsessat--
aika lyhyesti tulee moikat kun eilen jätin sormeni auton oven väliin ja nyt on peukalo mustana ja todella kipee. kerta se on näköjään ensimmäinenkin...
täällä on juhlapäivä- rv34 täynnä! mies on ilmeisesti keksinyt jotain iltapäiväksi, kun käski olla kotosalla.
Toivoovauvaa- hurjalta tuntuu että sulla käynnistellään jo alle kuukauden päästä. Ja kun käynnistellään noilla viikoilla niin on hyvä että sillä vauvalla vähän elopainoa onkin yläkanttiin! ainakin meillä rv36 syntyneillä isohko paino oli tosi hyvä juttu.
tulen vielämyöhemmin pyörähtämään.
mom rv34 tasan.
Onnea momentille merkittävistä viikoista!
Toivoovauvalle sitten voimia hankaliin hetkiin, ei oo kyllä kiva kun kaikki pukkaa päälle näin " lopuksi" .
G: Napa on nyt pullahtanut enemmän kuin esikoista odottaessa ja meilläkin tuo äidin hassu napa ihmetyttää esikoista.
Isyyslomasta, mies jää kait heti kun lähdetään nyyttiä hakeen, riippuu tietty päivästä ja siitä, että haluuko joku hoitaa esikkoa mun sairaalassa olon ajan. Pari viikkoo on sitten ainakin kotona, ihan kivahan se ois jos jäis yks viikko myöhemmälle, vaikka jouluun tai tammikuulle. Haluan kuitenkin että isyyslomat käytetään nyt vauvan ollessa vielä ihan pieni. Paitsi sitä paria viimeistä viikkoa mun lomasta ollaan kans aateltu, niin kuin joku muukin täällä. Viimeksi oli vähän hankalaa, miehen silloisen työn takia. Ei saatu järjestää asiaa meille parhaalla tavalla.
Omat: Eilen sitten taas tuli puolitoista tuntia kipeitä suppareita sarjassa. Mitähän sitä tuli tehtyä liikaa, että noin alko supisteleen. Ovat kyllä niin selkeesti erilaisia verrattuna näihin muihin harjotussuppareihin. Vauva kyllä on potkutellut, yölläkin... on kyllä sellanen epeli, että mä en pysy ollenkaan perässä miten se tuolla kulloinkin on. Asettuis nyt, niin ei tarviis miettiä miten se siellä synnytyksen lähestyessä on....
Sarafan rv 33+1
onnea momentille viikoista! :)
onnea ittelleni viikoista, 35 tasan jippiii :))
tänään alko äippäloma ihan virallisesti :)
hyvä yö takana. mä oon vielä ihan pöhnässä.
lähen keittää puurot ja teet :)
ootellaan tj 35
Lapset kerhossa ja äiti laiskottelee = ).
Ihan puhki olen aina näin loppuviikosta. Onneksi mies tulee tänään töistä kotiin! Eilen tiskasin ja tänään olisi vielä imuroitava, kun tykkään, että mies tulee siistiin kotiin.
Oma vointi ihan ennallaan: Vauva on tosi kova melskaamaan mahassa. Jokusen viikon jo ollut pää kiinni alhaalla, mutta kädet ja jalat käy!
Nyt takaisin sohvalle peiton alle!
Effica ja Pyry-Aapeli 35+2
En kovin ahkerasti jaksa kirjoitella, kun jutut aina venähtää niin pitkiksi, mutta sitäkin ahkerammin jaksan lukea muiden kuulumisia :) Kovasti on vastoinkäymisiä ollut meillä muruilla, mutta onneksi kaikki (ilmeisesti?) on vielä yhdessä kasassa... Joten paljon jaksamisia raskauden aikaisten ongelmien kanssa painiskeleville! Enää ei ole kovin pitkä matka maaliin :)
(.) Raskaus on sujunut kokonaisuudessaan tosi hyvin (mitä nyt pientä kolotusta siellä täällä) :) Painoakaan ei ole tullut kuin VAAN 13 kiloa! Kaikki arvot ovat olleet neuvolassa aina ihan ok, ja vaikka siinä sokerirasituksessa olikin yksi arvo hiukan koholla, niin tuskin täältä mikään jättiläisvauva on tulossa (rv 35+2 sf-mitta 30). Joten loppumetreillä ollaan! Hui, tosiaan aivan kauhistuttaa että muutaman viikon päästä aletaan elämään tosi jänniä aikoja... Itsellänikin on ensimmäistä kertaa (kaksi aiempaa synnytystä) tunne, että vauva voisi jopa syntyä hiukan ennen LA:ta tai suunnilleen LA:n aikoihin. Molemmat edelliset synnytykset ovat menneet yli, toinen sen kaksi viikkoa ja käynnistettiin ja toinen 10 päivää yli... Ennen ei ole ollut minkäänlaisia tuntemuksia ennen synnytystä, mutta nyt supistelee jo ihan mukavasti ja menkkamaista kolotusta on välillä selässä ja alavatsassa. Toivottavasti paikat alkavat kypsymään pikkuhiljaa :) No maanataina sen näkee sitten, kun on lääkärineuvola, että mitäs tuolla alakerrassa on tapahtunut...
Vauvalle on kaikki hankittuna, mutta ei oikeastaan mitään valmiina... Eilen pesin ekan satsillisen vauvanvaatteita ja sänkyä olen alkanut laittamaan valmiiksi. Pitäisi myös hakea turvakaukalo ym. kellarivarastosta ja putsata valmiiksi. Mutta tyypillistä mun ajattelua taas, ehkä huomenna... :)
Hyvää viikonloppua kaikille :)
Iltatähti rv 35+5
Huomenia kaikille,
meillä on suunnitelmissa että isyyslomat pidettäisiin vasta myöhemmin. Jos kaikki synnytyksen ja vauvan ja minun toipumiseni kanssa menee niinkuin ennenkin niin en minä miestä kotona keskellä marraskuuta tarvitse. Pojat ovat silloin päivisin koulussa, ja meidän perheessä pieni rintaruokittu vauva on kyllä täysin äidin hoidettava, isän aika on myöhemmin... Isän kotona ololle on tarvetta silloin kun pojilla on koulusta vapaata, koska vauvelin kanssa en voi yhtä paljon kuin ennen olla poikien kanssa luistelukentällä, laskettelemassa ym eli suunnittelemme että isyysvapaita pidetään joululomalla ja hiihtolomalla ym.
Toki ainahan on mahdollista että kaikki ei menekään yhtä helposti kuin viimeksi enkä olekaan kunnossa heti synnytyksen jälkeen ja tarvitsenkin apua kotiin -siinä tapauksessa täytyy muuttaa suunnitelmia.
Toivoovauvaa:lle: Kyllä se varmaankin on se monimuotoinen raskausihottuma mikä sinulla on eikä se rakkulatauti, monimuotoinen on paljon paljon tavallisempi kuin se rakkulatauti (raskauspemfigoidi) ja siinä rakkulataudissa melkein aina tulee iholle ihan selviä suuria pinkeitä vesikelloja, joita sinulla kai ei kuitenkaan ollut. Ja monimuotoinen raskausihottuma kuten sanoitkin ei aiheuta vauvalle mitään haittaa, ainoastaa kiusaa äidille. Ja kyllä ne ihotautilääkärit niistä koepaloista näkevät jo reilussa 1 viikossa suuntaa antavasti kummasta on kyse, vaikka joku tulos voikin kestää useampia viikkoja.
Mari 34+0
Täällä länsiranikolla jaksaa vaan sataa. Ei saa petivaatteita ulos tuulettumaan.. =(
toivoovauvaa: kylläpäs sinua nyt koetellaan. Jaksamista teille! Isoja halauksia!
momentti: onnea viikoista! Tule sit kertomaan miten sun mies sinut yllätti. Jännityksellä odotetaan =)
Aamulla meikäläisellä oli hammaslääkäri ja nyt on puolet poskesta " halvaantunut" puudutuksesta. Jos olisin tiennyt että oli niin pieni reikä kyseessä (poras n. 2 sekuntia) niin en olis ottanu puudutetta. Nyt puolet päivästä pilalla sen takia. Nyt pitäis leegojen olla kondiksessa taas vuodeksi eteenpäin.
G: kysymys sf mitasta. Te joilla lapsia ennestään, kuinka iso maha teillä ollut ihan viimesillään? Olis kiva tietää vähän sf lukuja, että ite tietää kuinka paljon maha voi vielä kasvaa. Yksilöllistähän se on, mutta vertailun vuoksi.
Muistaakseni joku oli tehnyt miehelleen jonkinnäköisen isyyspakkauksen (en muista kuka), mitä siihen laitoit? Ajattelin ite piristää miestäni pienellä paketilla, kun on ollu viime päivinä niin ihana. Ideoita mitä siihen laittais? Ite ajattelin vähä boxereita, joku lehti, karkkia jne??
Omaan napaan ei kuulu sen kummempaa. Kaikki vaikuttaa olevan ok. Nukkuminen hieman hankalaa kun painaa keuhkoja kasaan. Mutta eiköhän tämä tästä... Olis nyt vaan viikkoja hieman enemmän. Haluan vauvan syliini!! =)
Hyvät viikonloput!!
rusina rv 32+1
Ei oikein meinaa tää aamu käynnistyä :D Nukuttaisi niin kauhiasti, mutta ei auta marinat. Kyllä se tästä heti kun jaksan *aamukahvin pistää tulemaan.
Tänään tulee postista VAUNUT! Brio Kombi -yhdistelmävaunut. Toivottavasti ovat hintansa väärti. Ei kenelläkään sattuisi olemaan samanlaisia ;)
Ostin sitten sinisen ammeen, esikoisella oli keltainen ja nyt ei keltainen miellyttänyt, ei sitten yhtään. Että jos tyttö tulee niin saa luvan kylpeä vaaleansinisessä ammeessa :) Mutta ei värillä saa olla niin paljon merkitystä vaan käyttötarkoituksella. Tiistaina olisi sitten ultra, millään malttaisi odottaa. Pitäisi kai alkaa pikku hiljaa katsomaan mihin sitä laittaa minkäkin vauvan tavaran, vielä on kaikki ihan hujan hajan. Kohta tänne mahdu liikkumaan, varsinkin kun ne vaunut tulee tuohon eteiseen :D
Missä säilytätte vauvan kylpyammetta? Meillä on sellainen tavallinen lastenamme, aika iso siis...Eikä huvittaisi säilyttää sitä kylpyhuoneen lattialla. Ideoita? Onko muita hyviä vinkkejä, erikoisia ratkaisuja helpottamaan tätä tavarapaljoutta :D
Nyt kahvia...
Swehina rv 33+5
Meillä myös brion vaunut. Minkä väriset ostitte? Meillä musta, hopea/harmaat.
Kylpyamme meilläkin vaaleansininen (sukupuolesta ei tietoa). Mutta minuakaan ei miellyttänyt keltainen eikä vihreä... =)
Meillä kylpyamme tällä hetkellä saunassa saunan lauteilla. Eipä juuri tilaa muualla. Siellä ne saa olla jatkossakin. Saahan niitä siirrettyä sit ku ite menee saunomaan. Voih, saunakin pitäis siivota.. =(
Sellaista....
Meillä on nuo Briot mitkä löytyy hobbarista, http://www.hobbyhall.fi/ .
En nyt saa jostain kumman syystä suoraa osoitetta kuvaan, mutta noissa on mustaa ja punaista sekä harmaata. Jos siis juuri tuo värivaihtoehto ei ole päässyt loppumaan, mutta kai hobbari olisi ilmoittanut jos niin olisi käynyt. No, katsotaan mitä saadaan :D
Ihanaa, on perjantai ja mies tulee kotiin, tosin vasta illalla mutta parempi myöhään kuin vasta huomenna. Sen verran herkullisia leivontaohjeita pinoissa jaettu, että taidampa minäkin laittaa uunin lämpiämään ja tehdä jotain hyvää.
Täällä Salossa on taas perinteiset markkinat (luin lehdestä, että ovat olleet joka vuosi jo 1700-luvulta alkaen!) ja huomenna onkin tarkoitus viedä esikko tivolin vimputtimiin niin ja tietenkin shoppailla ne joka vuotiset kiusaukset: laatikko neekerinpusuja, namia ja leivonnaisia. Jo on kumma jos ei painoa ensi viikon neuvolassa ole tullut reippaasti...
Oma napa: Yö menikin melko takkuisesti. Heräsin puoli kahden maissa jomotukseen ja muutamiin napakoihin supistuksiin. Supistukset onneksi loppuivat mutta menkkajomotus jäi kytemään vatsalle ja selkään koko yöksi niin, että uni oli tosi kevyttä ja aina välillä heräillen.
Masuapinakin melskasi ja muljusi paljon. Taisi huomata supistukset.
Hyvät viikonloput marrasmuruille!
Masuapina 33+5
PS: joku kyseli aikaisemmin mitä rasvaa voisi käyttää jos imetyksessä rinnat menevät rikki/arat. Bepanthen " punainen" on sellainen jota ei tarvitse pyyhkiä pois sen kummemmin ennen imetystä. Lisäksi käy tuonne " alakertaan" jota itse käytin ahkerasti. Kun nirhaumat alkavat paranemaan niin tulee inhottavaa kutinaa ja jos jonkinmoista tunnetta. Lisäksi auttaa jos pissaus on hankalaa ja kirvelee haavoissa (+ paras ystävämme alapääsuihku pissalla käydessä).
Ihanaa, ätytekakut töihin tehty; tosin valmispohjista kun eilen illalla mikään asia ei sit menny putkeen, kakkupohja ei noussut ollenkaan ja kaikki aineet muistin laittaa.
Kohta pitäs mennä viemään väliaikanen ajokortti poliisille ja hakea uus kortti itelle, sit Kelaan kysymään että ovatko vieläkään tehneet mulle sitä äitiyslomarahapäätöstä että paljonko tulen saamaan, siitä töihin viemään nuo täytekakut ja tyhjentämään vaatekaappi; jos pomo viitsii antaa vaatekaappini avaimen.
Virallisesti äippäloma alkaa 3.10, onneksi sairasloma 2pvään asti kirjoitettuna.
Oma: Rauhottui taas iltaan mennessä hyvin, koko aamun ollut suht rauhallinen masussa, olo yllättävän hyvä tällä hetkellä, sain jopa nukuttua peräti 8.30 asti jolloin äitini soitti ja sanoi löytäneensä ne kakkupohjat.
Joku oli jossain vaiheessa kysellyt voiteista jota voi käyttää rintoihin, ainakin mulla itellä toiminut todella hyvin Lansinoh voide; ei pestä pois ennen imetystä ja pitää rinnat hyvässä kunnossa
Jee tänään ööh tasan 33??? vai peräti jo 34, tipahtanu laskuista
mä oon nähnyt monilla että ammetta säilytetään seinällä. joissain ammeissa on valmiiksi päässä reikä. ja jos ei ole niin helppohan se siihen on porata. sit kylppärin seinällä olevaan ruuviin tai naulaan, jos ei oo ni sit en tiiä, porataan siihenki. meil oli edellisessä asunnossa kauheesti reikiä kylppärissä, mä en sit jaksanu oottaa miestä kotiin ja työnsin ruuveja niihin reikiin ja laitoin sit tavaran siihen, esim shamppoopullo teline tms.. olin aika näppärä :D
kävinpä kaupassa, ei oo kauheen hyvä fiilis asuu tälläsessä helsingin slummissa missä kauppa haisee eritteille, lähes kaikki ihmiset kassa jonossa haisee eritteille! kaupan ulkopuolella on joku rinki missä kaikki on kännissä tai muuten vaan sekasin ja haisee eritteille. näin raskaana ollessa kun meikäläisen hajuaisti on ainakin parantunut ni nam! jotenki jo valmiiks v*****aa jos kakarat joutuu jossain tälläses paikas käymään peruskoulunsa. tarkotus ois kyllä muuttaa mun opiskelujen jälkeen, jos löytäis tästä pks jonku paikan missä ei oo tollasia haisuleita joka nurkalla. niitä vaan tässä helsingissä ei oikeastaan ole! tai sit pitääki olla tilillä muutama miljuuna :S no, ensimmäistä kun tässä ootellaan ni ei se kouluun lähtö tuu ihan heti vastaan :D
taidanpa nyt ennen mitään pakollista hieman herkutella pepsillä ja nachoilla! sit kuorii pottui ja tekee muussia :D näin meillä :)
muuten ku lueskelin näitä juttuja ni mä taidan olla yks näistä harvoista odottajista joilla ei oo mitään vaivaa :D ei tarvii olla liikkumatta eikä tarvii jännittää että vauva tuliskin jo. mun suurin vaiva on mun korvien välissä stressata ja miettiä liikaa asioita. tietty pientä valitusta saa aina olla vaikka kaikki oiski hyvin.
noh nyt pepsiä ja nachoja, nam! :)
ootellaan 35+
Ähky. Söin itseni ihan halkeamispisteeseen. Kohta saan varmaan kaivaa Renniet taas esiin. Pikku-kolmonen on ollut parin päivän ajan kuin hurinki tulipalossa tuolla masussa. Ei meinaa tila riittää kun neiti riehuu siellä. Toivottavasti alkaa pian rauhoittumaan, kun ei nuo liikkeet tunnu enää miltään kovin miellyttäviltä. Pyllyään pukkailee melko voimakkaasti tuossa rintalastan alapuolella ja pää heiluu minkä kerkiää ihan alhaalla. Ottaa ilmeisesti jaloilla tukea jostakin...sisäelinpoloiseni, onkohan niistä tämän jälkeen enää mihinkään?
Aamu on mennyt koko perheen pyykkiä kaappeihin lajitellessa ja pikkuisia vauvan vaatteita pestessä. Huomenna saan sen lipaston, joten kerkiän aivan hyvin vielä silittämäänkin ne. Yllättävän vähän tuossa äitiyspakkauksessa oli noita vaatteita. Ilman omia " pikku" ostoksia, olisin selvinnyt vajaalla yhdellä koneellisella. Tähän mennessä olen pessyt pari koneellista jo. Tänään ostelen lisää vähän isompia, 74cm:n kokoisia vaatteita, joten pestävää tulee vielä.
Yö meni huonosti. Mies nuuskutti nuhaansa vieressäni ja oma virtsarakkoni huusi hoosiannaa. Mielessä pyöri vain kaiken maailman ajatuksia, eikä uni tullut silmiin lainkaan. Kyljeltä toiselle kierähtäminenkin tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta ja siihenkin on pitänyt löytää oma taktiikkansa, muuten ei onnistu.
Kuopus menee huomenna kaverinsa synttäreille. Sunnuntaina käymme ihmettelemässä, mitä Tampere-päivällä on meille tänä vuonna annettavanaan...ne samat jutut varmaankin, mutta ainakin tulee taas ulkoiltua kaupungilla.
Momentille onnea hyville viikoille pääsemisestä, perässä tullaan täälläkin!
Eipä tässä muuta tällä kertaa. Huomenna vaihtuu jo taas viikkokin. On sitten 33 viikkoa täynnä :-) - Tuntuu, että viikot valuvat ihan läpi sormien...olisi vaikka ja mitä tehtävää vielä. Koko odotusaika on mennyt todella nopeasti.
Kanelisokeri 32+6
En löytänyt vastausta odotuskirjasta, joten osaisittekohan auttaa: miltä liitoskivut oikein tuntuu? Itsellä on todella kipeänä (vaikea kävellä / istua) osa alapäästä, eli samat luut / lihakset jotka tuntuu jos istuu vaikka hajareisin pölkyn päällä taikka hevosen selässä niin tuolla haarojen välissä.... Sori tää nyt kuulostaa todella tyhmältä, mutta mahtaakohan ne olla niitä liitoskipuja vai missä teillä tuntuu?
Entä supistukset, vieläkä esim. pystytte kävelemään pidempiä matkoja? Mulla tuntuu että hidas kävely, muutama sata metriä, alkaa olla jo maksimi ettei liikoja satu. Tuskin syytä huolestua kuitenkaan?
Mahatyypin melskeisiin alkaa jo tottua, ei enää jaksa hihkua miestä paikalle joka kerta kun potku tuntuu ;-)
Mukavaa perjantaita! Ja kiitoksia jos jaksatte vastailla tyhmiin kysymyksiin, niitä riittää kun esikoista odotellaan...
Anyara75 rv 33+6
Eli
momentille:
Joo vauvan paino puoli pitäisi ainakin olla silloin rv 36 kunnossa ja silloin myös mulla 2 aikaisempaakin syntyneet joten hyvin ovat päässeet elämään kiinni jo noilla viikoilla.
Laskujen mukaan vauvalla olisi tuolloin painoa jo jonkin verran yli 3kg jos kasvaa samaa tahtia kuin nyt viime aikoina on kasvanut.
Mari-69:lle:
Kiitos selvennyksestä tuossa ihottuma asiassa,ei ole onneksi tosiaan rakkuloita tässä ilmestynyt ja pitääkin kysellä josko olis sitten siellä jo jotain tietoa 2 viikon kuluessa että mistä loppujen lopux voisi olla kyse.
Swehinalle:
Meillä on myös Brio kombi yhdistelmät ja kivan tuntuiset ovat väriltään ovat semmoiset että kuomussa on tumman sinistä ja koppaosa on sitten beige jossa sinisellä ruutuja.
Ostimme ne tosin käytettynä oli edellisellä ollut 6kk käytössä ja uutena olivat hommanneet.
Sitten ammeen säilytyksestä meillä on vauvan amme saunassa lauteiden alla,josta sen voi sitten tarvittaessa siirtää ja ei ole tiellä.
sitten galluppi jonka muista oli sf-mitta kysely,niin mulla se on jo pidemmän aikaa huidellu todella korkeella,näyttänyt rv 31 36cm...
Mutta muuta en nyt muistakkaan ja onhan tossakin tuota juttua taas hetkeksi.
Minulla ne liitoskivut tuntuvat ihan koko alapäässä, vaikka oikeasti ne kait ovat tuossa häpyluun seutuvilla. On kuin paikat särähtäisivät rikki ja kävellessä + istuessa alapäätä ja sen alueen luita lisäksi jomottelee ikävästi.
En minäkään kykene kovin pitkiä matkoja kävelemään tämän olemukseni kanssa kun alkaa tuntumaan siltä, että alapää halkeaa. Uskoisin, että kokemasi kivut ovat juuri niitä liitoskipuja.
Ootellaan: Piti vielä kommentoida sinulle, että olet vielä tosi nuori :-) ja odotat esikoistasi. Sain esikoiseni 24-vuotiaana, eikä minulla ollut mitään ongelmia/kipuja raskausaikana. Toinen syntyi melkein heti perään, vuoden ikäerolla ja siinä jo tuntui, ettei enää ollut yhtä helppoa. Paikat eivät toisaalta olleet vielä palautuneet edellisestä synnytyksestä.
Tuo kuopus oli kaiken lisäksi niin isokokoinen, että sain kaiken maailman peräsuolenlaskeumat yms. riesakseni kun alakautta hänet ulos punnersin. Episiotomiahaavakin on haava vieläkin, kun tikit repesivät heti seuraavana päivänä niiden laittamisesta. Voit varmaan kuvitella miltä näyttää alapää, jossa ei ole välilihaa juuri lainkaan. Itku ei ollut kaukana kun sairaalaan soitin ja kysyin mitä tehdään..." ei mitään" , oli vastaus ja sellaiseksi alapää jäi.
Tämä kolmosen odotus on ollut ihan kamalaa verrattuna esim. kakkosen odotukseen ja helvettiä verrattuna esikoisen odotusaikaan...ikää minulla on kuitenkin jo 33-vuotta, eli noin kymmenen vuotta enemmän kuin esikoista odottaessani ja työkin on paljon raskaampaa kuin mitä tein silloin...sanotaan, että mitä useampi raskaus, sitä kovempi raskausaika, mutta toisaalta synnytykset helpottuvat ja nopeutuvat...no tuo nähdään muutaman viikon kuluttua...että miten helppoa se on tällä kertaa ja mitä vaurioita tällä kertaa tulee.
Kanelisokeri
Eiliseen pinoon jo hiukan liatoinkin juttujani mutta laitan tähän nyt hiukan enemmän juttu.
Olin siis äippäpolilla tuosta kutinasta ja ihottumasta silloin keskiviikkona,ja sinne jouduin sitten jäämään koska sain ihotautilääkärille tosella aikaisen ajan,ja koska matkaa on yhteensuuntaan se 75km.
Kävin siis silloin sillä päivystävällä lääkärill' ä joka epäili että mulla on monivaiheinen raskausihottuma ja tilasi siksi ensimmäisen vapaan ihotautilääkäri ajan.
Sitten mut taas ultrattiin ja tehtiin uusi painoarvio,joka oli nyt rv32+2 2.200kg.
Lääkäri sanoi että ei nyt ihan jättikokoinen mutta iso kuitenkin ja määräsi sitten joka viikko painon seuranta ultraan.
Vauva sai painoarvioksi viimeksi rv 31+2 1.814kg joten kovasti olis viikossa kasvua tapahtunut.
Nyt sitten toivon että vauvalla oli vaan joku pyrähdys tuossa ettei koko ajan tule loppua kohden 400g lisää viikossa painoon.
Ihotauti lääkäri otti multa sitten eilen puudutuksen kanssa toisesta kyljestä kaksi näytepalaa...
Niistä pitäisi sitten selvitä oikea nimity tälle ihottumalle sitten loppujen lopux,toivon todella että tämä mun ihottuma on tuo monivaiheinen eikä joku rakkulaihottuma koska se vaikuttaa aina kuulemma sikiöön...
No lääkäri ainakin oli sitä mieltä että ei tää rakkulamaista ainakaan nyt ole tää ihottuma...
Mutta siis ei mene ohi ennen vauvan syntymää tämäkään,eli nyt mulla on sitten hepatoosi,raskausajan diabetes ja tämä ihottuma,joten ei todellakaan tällä terveydellä enempää lapsia.
verenpaineisiin sen verran että olivat 124/78 ja hemoglobiinia eivät mlta nyt ottaneetkaan sanoivat vaan että välillä vois noita obsidan rautatabletteja ottaa,koska tää nyt todennäköisesti käynnistetään viim,rv 36-37,koska kaikki nuo mitä mulla on voivat aiheuttaa sikiölle jotain loppu vaiheessa ja sitäkään emme tietysti miehen kanssa halua.
Se vaan on kumma että noiden koe palojen vastauksien saamiseen menee n.4 viikkoa...
Joten jos tää rv 36 käynnostetään niin mulla olissilloin jo se vauveli maailmassa!
Mutta nyt toisille taas vuoroa ja lueskelen näitä pinoja tänään sitten jälkikäteen.
Rv 32+4