Lue keskustelun säännöt.
Hullaantuiko miehesi sinusta täysin suhteenne alussa?
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
kyllä, oltiin kumpikin aivan "höpöinä" kiinni toisissamme ja sekstailtiin kuin kanit. Rakkaushormonit sekoittaa pään. Ilman niitä seksi ei tunnu miltään.
Mä en saanut edes lukkoa oveen teininä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa hullaantuiko/hullaannuinko täysin, mutta meillä oli tosi kivaa yhdessä ja juttua riitti. Mies muutti luokseni periaatteessa lähes samantien ja nyt olemme olleet yhdessä 25 vuotta. Meillä on vieläkin tosi kivaa yhdessä ja juttua riittää.
Tuo on totta, että pitää olla alusta alkaen keskusteltavaa. Itse en ole aina sitä muistanut ja tyytynyt liian erilaisiin miehiin. Pari oli perässä vedettäviä, joille kävi kaikki mitä ehdotin, mutta omaa mielipidettä ei ollut, pari oli liian pomomaista tyyppiä, jotka olisivat halunneet vain joojoo -naisen ilman mielipiteitä. Ei kiitos. Löysin täsmälleen itselleni sopivan normaalin miehen, jonka kanssa on helppo olla ja kyllä, hullaannuimme toisiimme. Muistan kuinka ajattelin hänestä ensimmäisen kerran nähtyäni, että onpas siinä kivan näköinen mies ja sormustakaan ei näy, wau!! Mies taas kertoi ihastuneensa heti hymyyni. Lapsemme ovat jo aikuisia.
Enemmän kuin minä hullaannuin. Aluksi petin häntä ja myönsin sen. Olisi pitänyt erota. Haluaisin kuitenkin muuttaa ulkomaille ja pakoon kontrolloivaa äitiä. Sillä tavalla löysin kontrolloivan ulkomaalaisen miehen ja sain monta lasta. Nyt olen matkustellut vuosikymmeniä ja palannut Suomeen. Miehen hullaantuminen muuttui vihaksi. Haastoi minut Haagissa lapsikaappauksesta. Vei lapseni, vaikka oli väkivaltainen. En osaisi kuvitella suomalaisia hullaantuneina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika yskähdellen ja riidellen lähti liikkeelle. Ekan 6 kk aikana päätettiin erota muistaakseni kolmesti. Nyt kuitenkin 20 v. jo yhteiseloa takana.
Ehkä nihkeä alku toi tietynlaista tervettä inhorealistisuutta mukaan. Muutoin olisi varmaankin tipahdettu pilvilinnasta ja erottu lopullisesti jo aikoja sitten.
Miten niin tuo on muka tervettä inhorealistisuutta? Ei meillä sellaista ole ollut, vaan olimme normaaleita aikuisia ihmisiä ja osasimme jutella ongelmat auki heti. Yhdessä olemme olleet yli 20 vuotta ja emme ole kertaakaan olleet edes lähellä eroa.
Niin. En osaa tietenkään tarkalleen sanoa, miten muissa suhteissa toimitaan. Mutta asiat, jotka aiheuttivat hankausta, olisivat tulleet esiin enemmin tai myöhemmin. Minusta oli kuitenkin parempi, että kaksi temperamenttista ja suorapuheista ihmistä ottaa hankalat asiat esiin sen sijaan, että oltaisiin jossain kulississa.
Esimerkkinä: hyvä ystäväni on ollut myös 20+ vuotta parisuhteessa. Ihmettelen kovasti, että kaverillani ei tunnu olevan käsitystä, mitä hänen puolisonsa ajattelee ihan perusasioista. Siis kun mistään ei ikinä riidellä tai edes keskustella. Kaverini ei esimerkiksi tiedä, onko hänen kumppaninsa uskovainen vai ei. Eivät ole kuulemma koskaan puhuneet asiasta, joten kumppani saattaa ehkä uskoa Jumalaan tai sitten ei. Kysyttäessä kumppanilta ei saa vastausta mihinkään ja mykkäkoulua pidetään päiväkausia.
Hullaannuimme totaalisesti ja niinpä jo muutaman tapaamiskerran jälkeen muutinkin hänen kotimaahansa. Täällä ollaan edelleenkin, vain 25 vuotta vanhempina ja hullaantuneina toisiimme enemmän kuin koskaan. Lapsetkin joskus hymyilevät meidän ” vastarakastuneiden” käytöksellemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei meilläkään riidellä ikinä mistään, vaan ainoastaan keskustellaan. Eka vuosi hiottiin särmiämme, ja kun se oli valmista, niin riitelystäkin tuli turhaa.
On ihanaa olla yhdessä aikuisen miehen kanssa, jolla ei ole mitään pikkupoikien temppuiluja enää. Olisi pitänyt jättää kaikki edelliset välistä, mutta ehkä ne opetti tajuamaan sen millaisen suhteen oikeasti haluan.
Vierailija kirjoitti:
Ei meilläkään riidellä ikinä mistään, vaan ainoastaan keskustellaan. Eka vuosi hiottiin särmiämme, ja kun se oli valmista, niin riitelystäkin tuli turhaa.
On ihanaa olla yhdessä aikuisen miehen kanssa, jolla ei ole mitään pikkupoikien temppuiluja enää. Olisi pitänyt jättää kaikki edelliset välistä, mutta ehkä ne opetti tajuamaan sen millaisen suhteen oikeasti haluan.
Ei meillä ole ollut kertaakaan mitään isoja riitoja ja harvemmin mitään muitakaan riitoja, vaan uskallamme sanoa mitä mieltä olemme ja sanomme sen niin, että siitä sanomisesta ei tule riitaa, eli olemme asiallisia. Yhdessä olemme olleet yli 20 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu varmaan siitä, mitä hullaantumisella tarkoitetaan. Rakastumisen suuruus ja vakavuus ei kokemukseni mukaan korreloi sen kanssa, miten "hulluksi" ihminen rakastuessaan tulee. Joskus melkein tuntuu, että siinä on negatiivinen korrelaatio.
Vierailija kirjoitti:
Ei hullaantunut. Itse kyllä hullaannuin.
Suhde eteni ja vakiintui. Muutettiin yhteen ja elämä oli ihan jees.
Sitten miehelle tuli töihin uusi kollega, johon ihastui (ja rakastui). Aloitti sivusuhteen tämän kanssa ja jäi kiinni.
Kun näin miten ihastuksesta sekaisin mies oli tuohon kollegaansa niin tuntui todella pahalle, koska silloin oivalsin ettei hänellä ollut vastaavia tunteita minua kohtaan. Mies on nykyään ex.
Tää on kyl karsee tarina. Kauan ehdit olla miehes kaa, ennenkuin aloitti tuon sivusuhteensa?
Oletko löytänyt paremman?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
juu ja vieläkin 5 vuoden jälkeen emme pysty pitää näppejä erosta toisista
Hullaantuminen ja mieheni eivät kuulu samaan lauseeseen. Hänellä on pohjanmaalaiset juuret ja on muutenkin aika jörrikkä, puhuu ja pussaa mutta ei puhu rakkaudesta eikä rakastamisesta. Sen sijaan tänäänkin on tehnyt rakastavia ja huolehtivia tekoja. Mutta kyllä sen katseesta ja käytöksestä näki, että hänkin ihastui. Oli hehkuttanut yhteiselle tuttavalle treffejämme, vaikka minusta kyse oli vasta vain sovitusta tapaamisesta, ja muuta vastaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo. Kaikki on hullaantuneet täysin todella nopeasti suhteen alussa ilman, että itse edes tajuan.
Ja niin ovat sit hullaantuneet myös uudestaan ennen suhteen loppua, ihan päinvastaisella tavalla.
Meistä ei kumpikaan taida olla mitään kovia hullaantujia, aika rauhassa tutustuttiin. Hyvä niin. Mun kokemuksella kova hullaantuminen loppuu aika äkkiä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hullaantunut. Itse kyllä hullaannuin.
Suhde eteni ja vakiintui. Muutettiin yhteen ja elämä oli ihan jees.
Sitten miehelle tuli töihin uusi kollega, johon ihastui (ja rakastui). Aloitti sivusuhteen tämän kanssa ja jäi kiinni.
Kun näin miten ihastuksesta sekaisin mies oli tuohon kollegaansa niin tuntui todella pahalle, koska silloin oivalsin ettei hänellä ollut vastaavia tunteita minua kohtaan. Mies on nykyään ex.
Tää on kyl karsee tarina. Kauan ehdit olla miehes kaa, ennenkuin aloitti tuon sivusuhteensa?
Oletko löytänyt paremman?
Noin 4-5 vuotta oltiin. En ole löytänyt, sinkkuna elän varmaan lopun elämääni.
Ex ei saanut tuota rakastamaansa naista, joka oli varattu.
Kyllä hullaantui, mutta itse en kauheasti.
Hänen kaverinsakin olivat ihan hullaantuneita minusta.
Jotenkin hänen seksitaitonsa piti minua suhteessa ja sitten ajan myötä rakastuinkin.
Yhdessä yli 50 v.😘
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika yskähdellen ja riidellen lähti liikkeelle. Ekan 6 kk aikana päätettiin erota muistaakseni kolmesti. Nyt kuitenkin 20 v. jo yhteiseloa takana.
Ehkä nihkeä alku toi tietynlaista tervettä inhorealistisuutta mukaan. Muutoin olisi varmaankin tipahdettu pilvilinnasta ja erottu lopullisesti jo aikoja sitten.
Miten niin tuo on muka tervettä inhorealistisuutta? Ei meillä sellaista ole ollut, vaan olimme normaaleita aikuisia ihmisiä ja osasimme jutella ongelmat auki heti. Yhdessä olemme olleet yli 20 vuotta ja emme ole kertaakaan olleet edes lähellä eroa.
Niin. En osaa tietenkään tarkalleen sanoa, miten muissa suhteissa toimitaan. Mutta asiat, jotka aiheuttivat hankausta, olisivat tulleet esiin enemmin tai myöhemmin. Minusta oli kuitenkin parempi, että kaksi temperamenttista ja suorapuheista ihmistä ottaa hankalat asiat esiin sen sijaan, että oltaisiin jossain kulississa.
Esimerkkinä: hyvä ystäväni on ollut myös 20+ vuotta parisuhteessa. Ihmettelen kovasti, että kaverillani ei tunnu olevan käsitystä, mitä hänen puolisonsa ajattelee ihan perusasioista. Siis kun mistään ei ikinä riidellä tai edes keskustella. Kaverini ei esimerkiksi tiedä, onko hänen kumppaninsa uskovainen vai ei. Eivät ole kuulemma koskaan puhuneet asiasta, joten kumppani saattaa ehkä uskoa Jumalaan tai sitten ei. Kysyttäessä kumppanilta ei saa vastausta mihinkään ja mykkäkoulua pidetään päiväkausia.
Olen samaa mieltä kanssasi. Omassa lähipiirissä on ollut pariskuntia, jotka eivät kuulema koskaan riitele vaan keskustelevat (eli mies sanelee, ja nainen tottelee).
Monet näistä liitoista on siinä 20 vuoden paikkeilla viimeistään päättyneet, kun vaimo on tajunnut, että hänelläkin on mielipiteitä.
T. 50 + yhdessä
Minulla viimeisin parisuhteeni oli kaukosuhde, jossa nainen oli kiinnostuneempi minusta kuin minä hänestä.
1v ja 3kk oltiin yhdessä ja tehtiin monia matkoja sen aikana.
Vaikka nainen näytti hyvältä niin luulen, että hänen persoonansa oli se syy miksi ihastumista tai ikävöintiä ei koskaan tullut.
Hän oli tosi temperamenttinen ja omienkin sanojensa mukaan "bossy".
En aluksi tajunnut mitä hän tarkoitti tuolla bossy sanalla, mutta myöhemmin sain todellisen ahaa-elämyksen.
En halua parisuhdetta missä jatkuvasti on riitelyä ja draamaa.
En ole kommentin alkuperäinen kirjoittaja, mutta vastaan. Kaikkien elämät ja suhteet eivät mene niinkuin teillä - ja ovat silti aivan yhtä normaaleja. Erilaiset temperamentit saattavat kipinöidä, ilman, että tässä olisi mitään epänormaalia. Mukavaa silti, että tulit korottamaan itsesi tällä tavoin muiden yläpuolelle.