Mies haluaa lapsia, minä en

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 13:31"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 13:12"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 13:06"]

Minä olen lopettanut montakin lupaavaa ihmissuhdetta sen vuoksi, että olen tiennyt aina, etten halua lapsia. Olen ilmaissut asian aika selvästi heti alkuaikoina, mutta harvapa minua uskoi silloin, kun olin alle kolmevitonen. Miehillä(kin) on taipumusta luulla, että puhe on vain puhetta ja kaikki naiset joko haluavat lapsia tai oppivat ajan mittaan haluamaan niitä.

Kaverini teki miehensä kanssa lapsen siinä pelossa, että mies lähtisi etsimään uuden naisen. Hyvin hän sen lapsen kasvatti, kun ei muutakaan voinut, mutta katui päätöstään: mies jatkoi uraansa ja harrastuksiaan, mutta kaverini hautasi kaikki suunnitelmansa ja luopui käytännössä elämäntavastaan, jota rakasti.

[/quote]

Täähän se on just se paradoksi; mies haluaa lapsia mut nainen kantaa siitä sitten sen vastuun. Se vaan on erilaista olla äiti kuin isä. Vanhemmaksi kasvaminen on ylipäänsä iso psyykkinen prosessi ja usein raskaskin, ja vie väistämättä energiaa muulta elämältä silloin kun se on haastavaa. Lapsien hankkiminen on isoimpia asioita tavallisen ihmisen elämässä, siksi on hyvä että tietää haluaako lapsia vai ei ja elää elämänsä sen mukaan. Siinä on vähän se kurja juttu, että jos tekee lapsia vastentahtoisesti, niin se on se lapsi joka maksaa siitä sen isoimman laskun, koska lapsi kyllä vaistoaa ja ymmärtää, onko hän vanhemmalleen ilo vai kotityö.

[/quote]Ei lapsi muuta elämää millään tavalla. Matkustelu, ystävien tapaaminen, harrastaminen, kaikki onnistuu ihan yhtä usein ja sujuvasti kuin ennen lapsiakin. Palstalta tämän luin.

[/quote]

Juu. Entinenkin julkkis kertoi lehdessä suunnitelmissaan: mamma työntää lapsen rintareppuun ja lähtee korkkarit jalassa taidenäyttelyn avajaisiiin kuohuviiniä nauttimaan. Mikään ei muutu, paitsi kaikki paremmaksi.

Ettekö te ymmärrä sitä, että ei adoptiolapsi ole miehelle sama kuin oma?

Minä haluan oman lapsen, jossa näen omia piirteitäni, ja joka kuuluu omaan sukuuni. Adoptio voisi tulla kysymykseen, mikäli minulla olisi jokin lääketieteellinen syy miksi en lapsia voisi saada. Lisäksi adoptio on hankala saada, eikä lasta tilata kiinasta reikälaatikossa

Aistin, että suhteessanne voi muhia tulevaisuudessa iso ongelma, enkä välttämättä näe teitä ikuisesti yhdessä.

T:Mies

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 12:39"]

Ei kuusi vuotta ole pitkä aika olla yhdessä ja olla puhumatta lapsista. Jos ei ole kiire niin miksi ihmeessä niistä puhuttaisiin? On ihana nauttia nuoruudesta ja vapaudesta, kun se on mahdollista.

[/quote]

Minusta on outoa olla noin pitkään yhdessä ilman, että kiinnostus mahdollista lasten hankintaa kohtaan tulee mitenkään esille. Me ainakin puhutaan kaikesta mahdollisesta, vaikkei asia just meille olisi ajankohtainen. Kuten mitä mieltä toinen on uskonnosta, avioliitosta, politiikasta, mitä ajattelee eutanasiasta, kuolemasta, abortista. Mitä mieltä rasismista, kasvissyönnistä tai meditoinnista. Ettekö te keskustele mistään yleisistä asioista, pelkästään niistä jotka sattuu juuri sillä hetkellä omaa napaa koskettamaan?

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:11"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 12:39"]

Ei kuusi vuotta ole pitkä aika olla yhdessä ja olla puhumatta lapsista. Jos ei ole kiire niin miksi ihmeessä niistä puhuttaisiin? On ihana nauttia nuoruudesta ja vapaudesta, kun se on mahdollista.

[/quote]

Minusta on outoa olla noin pitkään yhdessä ilman, että kiinnostus mahdollista lasten hankintaa kohtaan tulee mitenkään esille. Me ainakin puhutaan kaikesta mahdollisesta, vaikkei asia just meille olisi ajankohtainen. Kuten mitä mieltä toinen on uskonnosta, avioliitosta, politiikasta, mitä ajattelee eutanasiasta, kuolemasta, abortista. Mitä mieltä rasismista, kasvissyönnistä tai meditoinnista. Ettekö te keskustele mistään yleisistä asioista, pelkästään niistä jotka sattuu juuri sillä hetkellä omaa napaa koskettamaan?

[/quote]Meillä ainakin on aina keskusteltu kaikenlaisista kiinnostavista aiheista. Lasten hankinta ei vain ole kummastakaan ollut kiinnostava aihe. Mikä tässä on niin outoa?

Suurin osa ihmisistä ei keskustele seurustelun alkuvaiheessa merimatkan tekemisestä Atlantin yli, vaikka se on meidän elämämme kannalta paljon relevantimpi kysymys. En silti ole täällä ihmettelemässä, miten joku voi muuttaa toisen kanssa yhteen puhumatta tätä merimatka-asiaa selväksi. -8

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:17"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:11"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 12:39"]

Ei kuusi vuotta ole pitkä aika olla yhdessä ja olla puhumatta lapsista. Jos ei ole kiire niin miksi ihmeessä niistä puhuttaisiin? On ihana nauttia nuoruudesta ja vapaudesta, kun se on mahdollista.

[/quote]

Minusta on outoa olla noin pitkään yhdessä ilman, että kiinnostus mahdollista lasten hankintaa kohtaan tulee mitenkään esille. Me ainakin puhutaan kaikesta mahdollisesta, vaikkei asia just meille olisi ajankohtainen. Kuten mitä mieltä toinen on uskonnosta, avioliitosta, politiikasta, mitä ajattelee eutanasiasta, kuolemasta, abortista. Mitä mieltä rasismista, kasvissyönnistä tai meditoinnista. Ettekö te keskustele mistään yleisistä asioista, pelkästään niistä jotka sattuu juuri sillä hetkellä omaa napaa koskettamaan?

[/quote]Meillä ainakin on aina keskusteltu kaikenlaisista kiinnostavista aiheista. Lasten hankinta ei vain ole kummastakaan ollut kiinnostava aihe. Mikä tässä on niin outoa?

Suurin osa ihmisistä ei keskustele seurustelun alkuvaiheessa merimatkan tekemisestä Atlantin yli, vaikka se on meidän elämämme kannalta paljon relevantimpi kysymys. En silti ole täällä ihmettelemässä, miten joku voi muuttaa toisen kanssa yhteen puhumatta tätä merimatka-asiaa selväksi. -8

[/quote]

Ensinnäkään 6 vuotta ei ole mikään "seurustelun alkuvaihe", siinä jo luulisi ehtivän puhua maailmanympärimatkatkin, saati muut elämän suuret kysymykset. Onhan lisääntyminen sellainen ihmisen peruskysymys, joka normaaleille ihmisille välähtää jossain vaiheessa mieleen, kun on vuosikausia saman ihmisen kanssa parisuhteessa.

Ihmiset voivat myös muuttua. Teininä olin varma, että haluan suurperheen. Oltuani kahdessa perheessä au pairina totesin, etten koskaan halua yhtään lasta. Kolmikymppisenä iski vauvakuume ja sain lapsen. Suurperheen äidiksi minusta ei olisi.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:21"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:17"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:11"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 12:39"]

Ei kuusi vuotta ole pitkä aika olla yhdessä ja olla puhumatta lapsista. Jos ei ole kiire niin miksi ihmeessä niistä puhuttaisiin? On ihana nauttia nuoruudesta ja vapaudesta, kun se on mahdollista.

[/quote]

Minusta on outoa olla noin pitkään yhdessä ilman, että kiinnostus mahdollista lasten hankintaa kohtaan tulee mitenkään esille. Me ainakin puhutaan kaikesta mahdollisesta, vaikkei asia just meille olisi ajankohtainen. Kuten mitä mieltä toinen on uskonnosta, avioliitosta, politiikasta, mitä ajattelee eutanasiasta, kuolemasta, abortista. Mitä mieltä rasismista, kasvissyönnistä tai meditoinnista. Ettekö te keskustele mistään yleisistä asioista, pelkästään niistä jotka sattuu juuri sillä hetkellä omaa napaa koskettamaan?

[/quote]Meillä ainakin on aina keskusteltu kaikenlaisista kiinnostavista aiheista. Lasten hankinta ei vain ole kummastakaan ollut kiinnostava aihe. Mikä tässä on niin outoa?

Suurin osa ihmisistä ei keskustele seurustelun alkuvaiheessa merimatkan tekemisestä Atlantin yli, vaikka se on meidän elämämme kannalta paljon relevantimpi kysymys. En silti ole täällä ihmettelemässä, miten joku voi muuttaa toisen kanssa yhteen puhumatta tätä merimatka-asiaa selväksi. -8

[/quote]

Ensinnäkään 6 vuotta ei ole mikään "seurustelun alkuvaihe", siinä jo luulisi ehtivän puhua maailmanympärimatkatkin, saati muut elämän suuret kysymykset. Onhan lisääntyminen sellainen ihmisen peruskysymys, joka normaaleille ihmisille välähtää jossain vaiheessa mieleen, kun on vuosikausia saman ihmisen kanssa parisuhteessa.

[/quote]Lisääntyminen voi olla "peruskysymys" sinulle, mutta se ei ole sitä suinkaan kaikille. Kun kumpikaan ei halua lapsia, kummankin kiinnostuksenkohteet ovat kaukana perheasioista, eikä ystävillä tai läheisillä sukulaisillakaan ole pieniä lapsia, ei tällainen asia tule välttämättä mieleen. Meille lasten hankinta on aina merkinnyt jotakin, mitä tapahtuu muille ihmisille. -8

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:31"]

Lisääntyminen voi olla "peruskysymys" sinulle, mutta se ei ole sitä suinkaan kaikille. Kun kumpikaan ei halua lapsia, kummankin kiinnostuksenkohteet ovat kaukana perheasioista, eikä ystävillä tai läheisillä sukulaisillakaan ole pieniä lapsia, ei tällainen asia tule välttämättä mieleen. Meille lasten hankinta on aina merkinnyt jotakin, mitä tapahtuu muille ihmisille. -8

[/quote]

On teidänkin joku keskustelu aiheesta täytynyt käydä, että tuo molempien ilmeisesti yhteinen kanta ("Tapahtuu muille, mutta ei meille") lapsiin on selvinnyt. Että on se sen verran tullut mieleen teillekin.

Kerron oman tarinani. Tavattiin miehen kanssa parikymppisinä ja muutettiin melkein heti yhteen. Oltiin molemmat sitä mieltä että ei haluta ikinä lapsia. Elämä soljui eteenpäin vuosia, matkusteltiin ja tehtiin uraa, oltiin onnellisia. Sitten miehelle iski vauvakuume, minulle ei. Mies kipuili sitä muutaman vuoden. Sitten minä petin ja erottiin n puoleksi vuodeksi sen vuoksi. Mies kuitenkin halusi minut takaisin törkeästä teostani huolimatta ja palattiin yhteen, samalla keskusteltiin uudestaan lapsiasia, tein selväksi että minä en ikinä tule lapsia haluamaan ja mies päätti haluavansa minut silti. Palattiin yhteen, mentiin naimisiin.

Sitten se iski minuun. Olin 35 vuotias ja hirmuinen vauvakuume iski. Pelästyin itsekin, olin ollut niin sataprosenttisen varma että minusta ei ikinä tule äitiä. Mietin asiaa muutaman kuukauden ennenkuin puhuin miehelle. Mies oli niin onnellinen mielenmuutoksestani. Päätettiin yrittää, tärppäsi heti ja ihana tyttövauva saapui luoksemme, meistä tuli perhe. Oltiin onnellisia.

Tyttö oli 1½ vuotias kun mies sairastui suolistosyöpään, ja 2½ vuotias kun mies kuoli. Ei muista sellaista normaalia perhe-elämää ollenkaan, joitain muistoja on isän sairastamisajalta ja sairaalasta. Tyttö on nyt 4 vuotias ja kahdestaan elämme hiljaista elämää. Niin erilaista elämää kuin olisin vielä viisi vuotta sitten kuvitellut tässä vähän vajaa nelikymppisenä eläväni, onnellista elämää toki.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:31"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:21"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:17"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:11"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 12:39"]

Ei kuusi vuotta ole pitkä aika olla yhdessä ja olla puhumatta lapsista. Jos ei ole kiire niin miksi ihmeessä niistä puhuttaisiin? On ihana nauttia nuoruudesta ja vapaudesta, kun se on mahdollista.

[/quote]

Minusta on outoa olla noin pitkään yhdessä ilman, että kiinnostus mahdollista lasten hankintaa kohtaan tulee mitenkään esille. Me ainakin puhutaan kaikesta mahdollisesta, vaikkei asia just meille olisi ajankohtainen. Kuten mitä mieltä toinen on uskonnosta, avioliitosta, politiikasta, mitä ajattelee eutanasiasta, kuolemasta, abortista. Mitä mieltä rasismista, kasvissyönnistä tai meditoinnista. Ettekö te keskustele mistään yleisistä asioista, pelkästään niistä jotka sattuu juuri sillä hetkellä omaa napaa koskettamaan?

[/quote]Meillä ainakin on aina keskusteltu kaikenlaisista kiinnostavista aiheista. Lasten hankinta ei vain ole kummastakaan ollut kiinnostava aihe. Mikä tässä on niin outoa?

Suurin osa ihmisistä ei keskustele seurustelun alkuvaiheessa merimatkan tekemisestä Atlantin yli, vaikka se on meidän elämämme kannalta paljon relevantimpi kysymys. En silti ole täällä ihmettelemässä, miten joku voi muuttaa toisen kanssa yhteen puhumatta tätä merimatka-asiaa selväksi. -8

[/quote]

Ensinnäkään 6 vuotta ei ole mikään "seurustelun alkuvaihe", siinä jo luulisi ehtivän puhua maailmanympärimatkatkin, saati muut elämän suuret kysymykset. Onhan lisääntyminen sellainen ihmisen peruskysymys, joka normaaleille ihmisille välähtää jossain vaiheessa mieleen, kun on vuosikausia saman ihmisen kanssa parisuhteessa.

[/quote]Lisääntyminen voi olla "peruskysymys" sinulle, mutta se ei ole sitä suinkaan kaikille. Kun kumpikaan ei halua lapsia, kummankin kiinnostuksenkohteet ovat kaukana perheasioista, eikä ystävillä tai läheisillä sukulaisillakaan ole pieniä lapsia, ei tällainen asia tule välttämättä mieleen. Meille lasten hankinta on aina merkinnyt jotakin, mitä tapahtuu muille ihmisille. -8

[/quote]

Minulle on käynyt niin, että lapsiasia ei ole ollut millään tavalla esillä pitkään aikaan, ja sitten onkin käynyt ilmi, että sen toisen osapuolen mielestä lapset tehdään muutaman vuoden kuluttua. Kumpikin on tahollaan pitänyt itsestään selvänä sitä omaa käsitystään.

Sinulla on kuule ollut tuuria tässä asiassa.

Vaikka lapsiasia ei olisikaan sillä hetkellä tai edes lähitulevaisuudessa varsinaisesti ajankohtainen asia, kyllä minusta on itsestään selvää haluta keskustella elämän yleisistä suuntaviivoista ja tulevaisuuden haaveista ja tavoitteista. Edes sen verran, että tietää onko lapsikysymys ehdoton kyllä/ehdoton ei/mahdollisesti ehkä. Itse en halua lapsia ollenkaan, ja siksi minulle on ehdottoman tärkeää selvittää miehen kanta asiaan heti suhteen alkumetreillä. Lapsia haluava mies on minulle deal breaker. Tiedän, että ihmiset voivat muuttaa mieltään, mutta kai sitä pitäisi edes yrittää minimoida mahdolliset tulevaisuuden ristiriidat. Ja vaikka joku muu ei olisikaan tässä asiassa ehdoton kumpaankaan suuntaan, eikä vielä tietäisi tuleeko haluamaan lapsia vai ei, onhan se silti hyvä tietää onko kumppanilla millainen kanta asiaan.

Meillä sama.
Tein suhteen alussa miehelle selväksi etten halua ikinä lapsia ja asia oli hänelle ok. Ei kahdeksaan vuoteen asiasta tarvinnut jutella. Sitten hän kysyi yksi päivä että kun ollaan naimisissa, asunto on ostettu ja molemmilla vakityöt sekä ikää päälle kolmenkympin niin joko olisi sen lapsen aika. Ei ollut ymmärtänyt että mun ei ikinä tarkoitti oikeasti ei ikinä. Oli vain ollut tyytyväinen kun en painostanut ennen kuin hän oli valmis ja koko ajan tivannut että joko, joko.

Käsittääkseni näistä asioista puhutaan naisen aloitteesta kun hän haluaa varmistaa että mies haluaa lapsia.

Juteltiin ja kipuiltiin vuosi asian kanssa. Lopulta oli selvää että hän ei lähde jos en suostu. Mutta rivien välistä luin että katkeroituu ja pahasti.

Puhuttiin lisää ja tein selväksi että jos suostun hän hoitaa oman osuutensa. Eli hän hoitaa myös vauvaa ja on oman aikansa kotona. Eli imetysajan (vuoden) mä olen kotona ja sitten on hänen vuoronsa. Lupasi ja vannoi.

Lapsi syntyi viime vuonna ja mies on ollut aivan ihana. Hoitaa mua ja vauvaa. Siivoaa, hoitaa kauppareissut, tekee ruokaa... (teki tätä toki ennenkin) Ja jää kotiin melkein vuodeksi hoitovapaalle. On aivan upea isä jo vauvaikäiselle, leikittää ja selvästi nauttii lapsen kanssa olosta. Vauvan hoito ei ole todellakaan vain mun harteilla.

Ja itselle se pakkovauva onkin sitten todella rakas. Olen erittäin yllättynyt sillä en pidä lapsista, en edelleenkään muiden lapsista.

Mutta jos haluat että mies ei vaadi lasta, niin googleta alapää synnytyksen jälkeen sekä kolmannen / neljännen asteen repeämät ja näytä miehelle. Kysy tajuaako hän oikeasti minkä riskin hän vaatii sua ottamaan. Itsellä toisen asteen repeämä joka vaatii korjausleikkauksen. Riskit selvisi vasta lapsen jälkeen kun kävi miten kävi, en olisi suostunut jos olisin tiennyt miten pahasti voi käydä. Onneksi ei käynyt pahemmin. Toista ei tule ja se on miehellekin ok, oli rankempaa kuin mitä oli odottanut.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 12:44"]

Minuakin ihmetyttää vähän, että ette ole puhuneet tällaisesta asiasta. Yleensä asia tulee puheeksi jo siinä vaiheessa kun päätetään ehkäisystä, jolloin käydään läpi sekin tilanne, että mitä jos ehkäisy pettää, ja mikä on molempien käsitys siitä, haluaako tulla isäksi. Ja tietenkin mieli voi muuttua ajan myötä molemmilla suuntaan tai toiseen, mut ainakin jotain keskustelua yleensä käydään.

[/quote]

Siis onko monessakin parisuhteessa oikeasti keskusteluja tällaisesta aiheesta?

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:51"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:31"]

Lisääntyminen voi olla "peruskysymys" sinulle, mutta se ei ole sitä suinkaan kaikille. Kun kumpikaan ei halua lapsia, kummankin kiinnostuksenkohteet ovat kaukana perheasioista, eikä ystävillä tai läheisillä sukulaisillakaan ole pieniä lapsia, ei tällainen asia tule välttämättä mieleen. Meille lasten hankinta on aina merkinnyt jotakin, mitä tapahtuu muille ihmisille. -8

[/quote]

On teidänkin joku keskustelu aiheesta täytynyt käydä, että tuo molempien ilmeisesti yhteinen kanta ("Tapahtuu muille, mutta ei meille") lapsiin on selvinnyt. Että on se sen verran tullut mieleen teillekin.

[/quote]Niin, kuuden vuoden seurustelun jälkeen. Et ilmeisesti jaksanut lukea kaikkia viestejäni. -8

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:56"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:31"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:21"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:17"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:11"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 12:39"]

Ei kuusi vuotta ole pitkä aika olla yhdessä ja olla puhumatta lapsista. Jos ei ole kiire niin miksi ihmeessä niistä puhuttaisiin? On ihana nauttia nuoruudesta ja vapaudesta, kun se on mahdollista.

[/quote]

Minusta on outoa olla noin pitkään yhdessä ilman, että kiinnostus mahdollista lasten hankintaa kohtaan tulee mitenkään esille. Me ainakin puhutaan kaikesta mahdollisesta, vaikkei asia just meille olisi ajankohtainen. Kuten mitä mieltä toinen on uskonnosta, avioliitosta, politiikasta, mitä ajattelee eutanasiasta, kuolemasta, abortista. Mitä mieltä rasismista, kasvissyönnistä tai meditoinnista. Ettekö te keskustele mistään yleisistä asioista, pelkästään niistä jotka sattuu juuri sillä hetkellä omaa napaa koskettamaan?

[/quote]Meillä ainakin on aina keskusteltu kaikenlaisista kiinnostavista aiheista. Lasten hankinta ei vain ole kummastakaan ollut kiinnostava aihe. Mikä tässä on niin outoa?

Suurin osa ihmisistä ei keskustele seurustelun alkuvaiheessa merimatkan tekemisestä Atlantin yli, vaikka se on meidän elämämme kannalta paljon relevantimpi kysymys. En silti ole täällä ihmettelemässä, miten joku voi muuttaa toisen kanssa yhteen puhumatta tätä merimatka-asiaa selväksi. -8

[/quote]

Ensinnäkään 6 vuotta ei ole mikään "seurustelun alkuvaihe", siinä jo luulisi ehtivän puhua maailmanympärimatkatkin, saati muut elämän suuret kysymykset. Onhan lisääntyminen sellainen ihmisen peruskysymys, joka normaaleille ihmisille välähtää jossain vaiheessa mieleen, kun on vuosikausia saman ihmisen kanssa parisuhteessa.

[/quote]Lisääntyminen voi olla "peruskysymys" sinulle, mutta se ei ole sitä suinkaan kaikille. Kun kumpikaan ei halua lapsia, kummankin kiinnostuksenkohteet ovat kaukana perheasioista, eikä ystävillä tai läheisillä sukulaisillakaan ole pieniä lapsia, ei tällainen asia tule välttämättä mieleen. Meille lasten hankinta on aina merkinnyt jotakin, mitä tapahtuu muille ihmisille. -8

[/quote]

Minulle on käynyt niin, että lapsiasia ei ole ollut millään tavalla esillä pitkään aikaan, ja sitten onkin käynyt ilmi, että sen toisen osapuolen mielestä lapset tehdään muutaman vuoden kuluttua. Kumpikin on tahollaan pitänyt itsestään selvänä sitä omaa käsitystään.

Sinulla on kuule ollut tuuria tässä asiassa.

[/quote]En kyse pelkästä tuurista ole. Olen valikoinut itsellenikumppanin, jolla on samanlainen persoonallisuus, samanlaiset arvot ja samanlainen elämänasenne kuin minulla itsellänikin on. Olemme sen luonteisia ihmisiä, jotka ovat muita todennäköisemmin lapsettomia.

Tietenkin olisimme voineet juuri tässä asiassa olla eri mieltä, se on totta. Mutta jos jompikumpi olisi halunnut lapsia, asia olisi todennäköisesti tullut esille aikaisemmin. Sen verran karsastan kaikenlaisia vauva- ja lapsijuttuja. -8

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 15:23"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 12:44"]

Minuakin ihmetyttää vähän, että ette ole puhuneet tällaisesta asiasta. Yleensä asia tulee puheeksi jo siinä vaiheessa kun päätetään ehkäisystä, jolloin käydään läpi sekin tilanne, että mitä jos ehkäisy pettää, ja mikä on molempien käsitys siitä, haluaako tulla isäksi. Ja tietenkin mieli voi muuttua ajan myötä molemmilla suuntaan tai toiseen, mut ainakin jotain keskustelua yleensä käydään.

[/quote]

Siis onko monessakin parisuhteessa oikeasti keskusteluja tällaisesta aiheesta?

[/quote]

Ehkäisyasia minulla oli kunnossa jo muuten ennen seurusteluamme, joten se asia kuitattiin silloin kuusi vuotta sitten nopeasti. Vahinkoja ei ole tähän mennessä tullut, joten siitäkään ei ole ollut puhetta. ap

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 15:11"]

Vaikka lapsiasia ei olisikaan sillä hetkellä tai edes lähitulevaisuudessa varsinaisesti ajankohtainen asia, kyllä minusta on itsestään selvää haluta keskustella elämän yleisistä suuntaviivoista ja tulevaisuuden haaveista ja tavoitteista.

[/quote]Kaikki eivät koe tällaista tarvetta. Mekin olemme olleet aina hyvin tyytyväisiä tilanteeseen sellaisena kuin se on. Tulevaisuudesta on toki keskusteltu yhdessä jonkin verran, mutta kun lapset eivät kuulu kummankaan haveisiin ja tavoitteisiin eivätkä muutenkaan kuulu sihen maailmaan, jossa eletään, ei asiaa välttämättä tule ajatelleeksi.

Ilmeisesti tällä palstalla on aika paljon perhekeskestä porukkaa, joille tämä on mahdoton ymmärtää. Lapsethan ovat perhekeskeisten ihmisten mielestä Maailman Tärkein Asia, ja jos niitä ei haluakaan itse, niiden hankkimiseen täytyy ainakin muodostaa selvä kanta. Se, että pitää perheen perustamista yhdentekevänä asiana, tuntuu olevan joillekin perhekeskeisistä ihmisistä suoranainen loukkaus. :) -8

Karsea kohtalo 30 miehellä. Piinaa, piinaa ja sitten tuli tauti ja lisää piinaa.

Ap: toinen joutuu joustamaan ja sitten selviää, onko se suhteen surma. Mies pystyy vielä lisääntymään 10 vuoden kuluttuakin jos värkit kunnossa, että hänellä on onneksi mahdollisuus toiseen kierrokseen, jos suhde menee säpäleiksi. 

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 17:19"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:56"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:31"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:21"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:17"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 14:11"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 12:39"]

Ei kuusi vuotta ole pitkä aika olla yhdessä ja olla puhumatta lapsista. Jos ei ole kiire niin miksi ihmeessä niistä puhuttaisiin? On ihana nauttia nuoruudesta ja vapaudesta, kun se on mahdollista.

[/quote]

Minusta on outoa olla noin pitkään yhdessä ilman, että kiinnostus mahdollista lasten hankintaa kohtaan tulee mitenkään esille. Me ainakin puhutaan kaikesta mahdollisesta, vaikkei asia just meille olisi ajankohtainen. Kuten mitä mieltä toinen on uskonnosta, avioliitosta, politiikasta, mitä ajattelee eutanasiasta, kuolemasta, abortista. Mitä mieltä rasismista, kasvissyönnistä tai meditoinnista. Ettekö te keskustele mistään yleisistä asioista, pelkästään niistä jotka sattuu juuri sillä hetkellä omaa napaa koskettamaan?

[/quote]Meillä ainakin on aina keskusteltu kaikenlaisista kiinnostavista aiheista. Lasten hankinta ei vain ole kummastakaan ollut kiinnostava aihe. Mikä tässä on niin outoa?

Suurin osa ihmisistä ei keskustele seurustelun alkuvaiheessa merimatkan tekemisestä Atlantin yli, vaikka se on meidän elämämme kannalta paljon relevantimpi kysymys. En silti ole täällä ihmettelemässä, miten joku voi muuttaa toisen kanssa yhteen puhumatta tätä merimatka-asiaa selväksi. -8

[/quote]

Ensinnäkään 6 vuotta ei ole mikään "seurustelun alkuvaihe", siinä jo luulisi ehtivän puhua maailmanympärimatkatkin, saati muut elämän suuret kysymykset. Onhan lisääntyminen sellainen ihmisen peruskysymys, joka normaaleille ihmisille välähtää jossain vaiheessa mieleen, kun on vuosikausia saman ihmisen kanssa parisuhteessa.

[/quote]Lisääntyminen voi olla "peruskysymys" sinulle, mutta se ei ole sitä suinkaan kaikille. Kun kumpikaan ei halua lapsia, kummankin kiinnostuksenkohteet ovat kaukana perheasioista, eikä ystävillä tai läheisillä sukulaisillakaan ole pieniä lapsia, ei tällainen asia tule välttämättä mieleen. Meille lasten hankinta on aina merkinnyt jotakin, mitä tapahtuu muille ihmisille. -8

[/quote]

Minulle on käynyt niin, että lapsiasia ei ole ollut millään tavalla esillä pitkään aikaan, ja sitten onkin käynyt ilmi, että sen toisen osapuolen mielestä lapset tehdään muutaman vuoden kuluttua. Kumpikin on tahollaan pitänyt itsestään selvänä sitä omaa käsitystään.

Sinulla on kuule ollut tuuria tässä asiassa.

[/quote]En kyse pelkästä tuurista ole. Olen valikoinut itsellenikumppanin, jolla on samanlainen persoonallisuus, samanlaiset arvot ja samanlainen elämänasenne kuin minulla itsellänikin on. Olemme sen luonteisia ihmisiä, jotka ovat muita todennäköisemmin lapsettomia.

Tietenkin olisimme voineet juuri tässä asiassa olla eri mieltä, se on totta. Mutta jos jompikumpi olisi halunnut lapsia, asia olisi todennäköisesti tullut esille aikaisemmin. Sen verran karsastan kaikenlaisia vauva- ja lapsijuttuja. -8

[/quote]

Minun luonteellani ollaan erittäin todennäköisesti lapsettomia, mutta niinpä vain olen nuoresta asti vetänyt puoleeni miehiä, jotka haluavat tehdä lapsia heti / olettavat, että minä haluan lapsia / olettavat, että minä en piittaa lapsista vain sen vuoksi, että olisin erikoinen / pitävät lapsia väistämättömänä ilmiönä / uskovat minun tekevän jossain vaiheessa täyskäännöksen ja rupeavan hihkuen äidiksi tai yrittävät painostaa minua tekemään "edes sen yhden".

Sinulla on käynyt tuuri tai sitten olet mies.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 12:33"]Olemme olleet yhdessä pian kuusi vuotta. Alamme olla siinä iässä, että ihmiset ympärillä sikiävät ja olen huomannut, että miehelleni on alkanut nousta vauvakuume. Aiemmin emme koskaan puhuneet lapsista tai yhteisestä tulevaisuudesta sen tarkemmin. Molemmilla meillä on omat juttumme ja työ on tärkeää. Itse olen aina tiennyt, etten tahdo lapsia. En näe asiassa mitään pointtia, eikä se edes vaivaisi minua, ellei mieheni aivan selkeästi haluaisi jälkikasvua. Hän on viimeaikoina tehnyt selväksi, että haluaisi suuren perheen. Itse olen suurperheestä kotoisin, minulla oli onnellinen lapsuus ja edelleen suuri perhe on yksi elämäni ihanimmista asioista. En silti itse halua perhettä. Olen asiasta aivan varma. 

Rakastan miestäni tietenkin yli kaiken. Hän on paras ystäväni ja koko yhdessäoloaikamme on ollut onnellista. Mies on varma, että muutan mieleni, mutta syvällä sisimmässäni tiedän, että minulla ei ole yhtäkään hyvää syytä hankkia lapsia. Tai no, yksi olisi - haluaisin että mieheni saa olla isä, kun sitä kerran niin paljon toivoo, mutta ei kai tälläistä uhrausta voi tehdä?

Mitä tehdä? Onko onnellinen suhtemme tuhoon tuomittu? Voiko mies adoptoida yksin lapsen? 
[/quote]

No kuka sitä mahd.adoptiolasta hoitaa? Siis eroaisitte adoption jälkeen ja mies sitten jää yksinhuoltajaksi? Vai mitä ajat takaa?