Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mies haluaa lapsia, minä en
03.08.2015 |
Olemme olleet yhdessä pian kuusi vuotta. Alamme olla siinä iässä, että ihmiset ympärillä sikiävät ja olen huomannut, että miehelleni on alkanut nousta vauvakuume. Aiemmin emme koskaan puhuneet lapsista tai yhteisestä tulevaisuudesta sen tarkemmin. Molemmilla meillä on omat juttumme ja työ on tärkeää. Itse olen aina tiennyt, etten tahdo lapsia. En näe asiassa mitään pointtia, eikä se edes vaivaisi minua, ellei mieheni aivan selkeästi haluaisi jälkikasvua. Hän on viimeaikoina tehnyt selväksi, että haluaisi suuren perheen. Itse olen suurperheestä kotoisin, minulla oli onnellinen lapsuus ja edelleen suuri perhe on yksi elämäni ihanimmista asioista. En silti itse halua perhettä. Olen asiasta aivan varma.
Rakastan miestäni tietenkin yli kaiken. Hän on paras ystäväni ja koko yhdessäoloaikamme on ollut onnellista. Mies on varma, että muutan mieleni, mutta syvällä sisimmässäni tiedän, että minulla ei ole yhtäkään hyvää syytä hankkia lapsia. Tai no, yksi olisi - haluaisin että mieheni saa olla isä, kun sitä kerran niin paljon toivoo, mutta ei kai tälläistä uhrausta voi tehdä?
Mitä tehdä? Onko onnellinen suhtemme tuhoon tuomittu? Voiko mies adoptoida yksin lapsen?
Kommentit (48)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 12:35"]
Kuusi vuotta yhdessä, ettekä ole keskustelleet asiasta?
[/quote]
Niin, näin meillä. Nuorina ihmisinä sitä on muutakin ajateltavaa, kuten opinnot, työ, ulkomaankomennukset, ystävät, harrastukset. Olemme molemmat alle 30. Prioriteetit. Mikä siinä nyt niin outoa on?
Ei kuusi vuotta ole pitkä aika olla yhdessä ja olla puhumatta lapsista. Jos ei ole kiire niin miksi ihmeessä niistä puhuttaisiin? On ihana nauttia nuoruudesta ja vapaudesta, kun se on mahdollista.
Tuo on yksi vaikeimmista asioista parisuhteessa. Sun ei ole ollenkaan pakko tehdä lapsia, ei edes siksi, että rakastamasi mies niitä haluaisi. Et voi kuitenkaan olettaa, että suhteenne pysyy onnellisena, koska olet "vienyt" mieheltä mahdollisuuden olla isä.
Keskustelkaa ja keskustelkaa. Ero voi olla molemmille kova paikka, mutta tuo on niin iso asia, että kompromissiin ette välttämättä pääse. Tsemppiä, toivottavasti päädytte molempia tyydyttävään ratkaisuun, oli se mikä tahansa.
Minuakin ihmetyttää vähän, että ette ole puhuneet tällaisesta asiasta. Yleensä asia tulee puheeksi jo siinä vaiheessa kun päätetään ehkäisystä, jolloin käydään läpi sekin tilanne, että mitä jos ehkäisy pettää, ja mikä on molempien käsitys siitä, haluaako tulla isäksi. Ja tietenkin mieli voi muuttua ajan myötä molemmilla suuntaan tai toiseen, mut ainakin jotain keskustelua yleensä käydään.
Mut jos olette alle kolmekymppisiä, niin sulla on vielä kymmenen vuotta aikaa miettiä tätä asiaa. Olette vielä nuoria, käyttäkää nyt ihmeessä hyväksi tää vapaus ja mahdollisuus toteuttaa itseään. Jos olette molemmat uskonnollisista piireistä, niin kannattaa sitäkin miettiä, että mitkä ne todelliset syyt on siihen lapsien hankintaan, voiko taustalla olla muutakin kuin aito halu saada lapsia, vai onko se enemmän sellainen normi, jonka täyttäminen nostaa sosiaalista statusta (varsinkin miehellä) ja pitää mukana kaveripiirissä. Jos on vähänkään näin, niin se on todella huono syy tehdä lapsia ja se voi jäädä kaihertamaan omaan mieleen, että teki lapsen muiden mieliksi, eikä edes oman puolison mieliksi vaan oman puolison vanhempien ja kavereiden mieliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 12:35"]
Kuusi vuotta yhdessä, ettekä ole keskustelleet asiasta?
[/quote]Ei tuossa ole minusta mitään ihmeellistä. Minäkin keskustelin lapsiasian selväksi vasta, kun olin ollut kuusi vuotta yhdessä naiseni kanssa. Lapset eivät vain olleet mitenkään kummankaan kartalla, niin ne eivät nousseet puheenaiheeksi.
Jos se mies adoptoi vauvan, niin siellä teillähän se asuis ja sä joutuisit sitä hoitamaan :D älä kuvittele, ettet joutuisi siksi että se lapsi ei ole virallisesti sinun. Et voi leikkiä, että lasta ei ole tai kohdella kuin ilmaa. T: Äitipuoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 12:44"]
Minuakin ihmetyttää vähän, että ette ole puhuneet tällaisesta asiasta. Yleensä asia tulee puheeksi jo siinä vaiheessa kun päätetään ehkäisystä, jolloin käydään läpi sekin tilanne, että mitä jos ehkäisy pettää, ja mikä on molempien käsitys siitä, haluaako tulla isäksi. Ja tietenkin mieli voi muuttua ajan myötä molemmilla suuntaan tai toiseen, mut ainakin jotain keskustelua yleensä käydään.
[/quote]Ihan datapointtina: en ole koskaan käynyt tuollaista keskustelua. -8
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 12:35"]
Kuusi vuotta yhdessä, ettekä ole keskustelleet asiasta?
[/quote]
Meillä meni 9 vuotta ennen kyseistä keskustelua. Vasta sen jälkeen, kun oma siskoni sai lapsen rupesin miettimään haluaisinko itsekin joskus. Olin tuolloin 28-vuotias. Nyt olemme sitä mieltä että hankimme 1-2 lasta ehkä 5-10 vuoden sisällä. Pystyy nauttimaan vapaudesta ihan eri tavalla kun miettii "ei voitaisi tehdä näinkään jos meillä olisi lapsi". Kaikki ajallaan! arvostan myös vartaloani ja laihaa vatsaani ja haluan vielä nauttia niistä rauhassa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 12:53"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 12:35"]
Kuusi vuotta yhdessä, ettekä ole keskustelleet asiasta?
[/quote]Ei tuossa ole minusta mitään ihmeellistä. Minäkin keskustelin lapsiasian selväksi vasta, kun olin ollut kuusi vuotta yhdessä naiseni kanssa. Lapset eivät vain olleet mitenkään kummankaan kartalla, niin ne eivät nousseet puheenaiheeksi.
[/quote]
Te teitte näin, että elitte päivän kerrallaan, mut yleensä ihmiset kyllä käy yhdessä läpi niitä asioita, joita molemmat elämältä haluavat, jos ja kun päättävät sitoutua. Siksi juuri, että ei käy niin, että ollaan jo sitouduttu, ja sitten nurkan takaa tulee tällainen iso periaatteellinen kysymys, josta kummankin on hankala joustaa. Ihmiset aivan oikeasti keskustelevat keskenään eläessään yhdessä, ihan vaan koska on mielenkiintoista tietää, mitä siellä oman rakkaan ihmisen päässä liikkuu, mitä hän pitää tärkeänä elämässään ja mistä haaveilee.
Minä olen lopettanut montakin lupaavaa ihmissuhdetta sen vuoksi, että olen tiennyt aina, etten halua lapsia. Olen ilmaissut asian aika selvästi heti alkuaikoina, mutta harvapa minua uskoi silloin, kun olin alle kolmevitonen. Miehillä(kin) on taipumusta luulla, että puhe on vain puhetta ja kaikki naiset joko haluavat lapsia tai oppivat ajan mittaan haluamaan niitä.
Kaverini teki miehensä kanssa lapsen siinä pelossa, että mies lähtisi etsimään uuden naisen. Hyvin hän sen lapsen kasvatti, kun ei muutakaan voinut, mutta katui päätöstään: mies jatkoi uraansa ja harrastuksiaan, mutta kaverini hautasi kaikki suunnitelmansa ja luopui käytännössä elämäntavastaan, jota rakasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi ikinä voinut seurustella vakavasti miehen kanssa joka niitä lapsia ei halua. Varmistin jo suhteen alussa että mieskin haluaa tulevaisuudessa (opiskelujen jälkeen) naimisiin ja haluaa lapsia.
Ja opiskelujen jälkeen menimme naimisiin ja lapsia on kaksi.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 12:44"]
Minuakin ihmetyttää vähän, että ette ole puhuneet tällaisesta asiasta. Yleensä asia tulee puheeksi jo siinä vaiheessa kun päätetään ehkäisystä, jolloin käydään läpi sekin tilanne, että mitä jos ehkäisy pettää, ja mikä on molempien käsitys siitä, haluaako tulla isäksi. Ja tietenkin mieli voi muuttua ajan myötä molemmilla suuntaan tai toiseen, mut ainakin jotain keskustelua yleensä käydään.
[/quote]
Samaa mieltä. Vastuulliseen parisuhteeseen kuuluu keskustella ehkäisystä ja samalla vähintään sivuta sitä, mitä tehdään, jos ehkäisy pettää. Vaikka ne eivät käytännössä itseä kiinnostaisi, ne ovat myös arvokysymyksiä. Arvot, perhekäsitys ja molempien omat sekä yhteiset elämänunelmat ovat parisuhteessa keskeisiä asioita, joista ainakin meillä on sivuavasti puhuttu, vaikka meillekään lapset eivät olleet ajankohtaisia silloin, kun aloitimme seurustelun viisi vuotta sitten. Eikä lapset ole meille ihan ajankohtaisia nytkään, mutta tiedämme, mitä toinen ajattelee aiheesta.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 12:44"]
Mut jos olette alle kolmekymppisiä, niin sulla on vielä kymmenen vuotta aikaa miettiä tätä asiaa. Olette vielä nuoria, käyttäkää nyt ihmeessä hyväksi tää vapaus ja mahdollisuus toteuttaa itseään.
[/quote]
Jos olette lähestymässä 30 vuoden ikää, biologisesti lasten yrittäminen on jo hyvin perusteltua, jos niitä haluaa. Kaikki naiset eivät valitettavasti onnistu saamaan lapsia enää 35-vuotiaina, vaikka olisivatkin siihen nuorina luottaneet.
Ennen kaikkea, jos mies haluaa lapsia, mutta nainen ei, siitä on parisuhteessa keskusteltava siinä vaiheessa, kun tilanne huomataan todeksi. Ne ovat elämän suurimpia valintoja, jos itse päättää, että ei koskaan halua yhtään lasta tai jos päättää, että miehen vuoksi hankkii lapsen, vaikkei itse haluaisikaan. Jos oma vapauden tahto on lapsen kaipuuta suurempi, silloin täytyy tehdä parisuhteessa mahdollisesti hyvin kipeitä ratkaisuja ja päästää mies tekemään lapset jonkun muun kanssa.
Voi ap, ei ole mitenkään mahdollista, että mies adoptoisi lapsen yksin ja te jatkaisitte parina. Adoptiolapsi on parin yhteinen lapsi, ja adoptiovanhemmuus on erityisvanhemmuutta. Adoptioprosessi on pitkä ja vaikea ja siinä selvitetään perusteellisesti ne fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset kasvuolosuhteet, joihin adoptoitava lapsi annetaan. Lasta kasvattaa koko perhe aivan samalla tavalla kuin biologistakin lasta. Ei ole mitenkään mahdollista, että mies adoptoisi yksin. Ei adoptio ole mikään ratkaisu ap:n kuvaamaan tilanteeseen. Ainoa ratkaisu on käydä keskustelu lapsista ja muista elämänunelmista ja siitä, voidaanko ne sovittaa yhteen. Jos yhteensovittaminen ei onnistu, vaihtoehtona on ero. Jos jäätte yhteen, se voi tarkoittaa toiselle teistä loppuelämän kestävää katkeruutta omien elämäunelmien murskautumisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 13:06"]
Minä olen lopettanut montakin lupaavaa ihmissuhdetta sen vuoksi, että olen tiennyt aina, etten halua lapsia. Olen ilmaissut asian aika selvästi heti alkuaikoina, mutta harvapa minua uskoi silloin, kun olin alle kolmevitonen. Miehillä(kin) on taipumusta luulla, että puhe on vain puhetta ja kaikki naiset joko haluavat lapsia tai oppivat ajan mittaan haluamaan niitä.
Kaverini teki miehensä kanssa lapsen siinä pelossa, että mies lähtisi etsimään uuden naisen. Hyvin hän sen lapsen kasvatti, kun ei muutakaan voinut, mutta katui päätöstään: mies jatkoi uraansa ja harrastuksiaan, mutta kaverini hautasi kaikki suunnitelmansa ja luopui käytännössä elämäntavastaan, jota rakasti.
[/quote]
Täähän se on just se paradoksi; mies haluaa lapsia mut nainen kantaa siitä sitten sen vastuun. Se vaan on erilaista olla äiti kuin isä. Vanhemmaksi kasvaminen on ylipäänsä iso psyykkinen prosessi ja usein raskaskin, ja vie väistämättä energiaa muulta elämältä silloin kun se on haastavaa. Lapsien hankkiminen on isoimpia asioita tavallisen ihmisen elämässä, siksi on hyvä että tietää haluaako lapsia vai ei ja elää elämänsä sen mukaan. Siinä on vähän se kurja juttu, että jos tekee lapsia vastentahtoisesti, niin se on se lapsi joka maksaa siitä sen isoimman laskun, koska lapsi kyllä vaistoaa ja ymmärtää, onko hän vanhemmalleen ilo vai kotityö.
Mä tein tuossa tilanteessa yhden ja se oli elämäni paras päätös. Eli voi se onnellisestikin päättyä.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 13:04"]
Ihmiset aivan oikeasti keskustelevat keskenään eläessään yhdessä, ihan vaan koska on mielenkiintoista tietää, mitä siellä oman rakkaan ihmisen päässä liikkuu, mitä hän pitää tärkeänä elämässään ja mistä haaveilee.
[/quote]Aivan. Kummallakaan meistä ei vain ollut mitään lastenhankintaan liittyviä suunnitelmia. Kaikki kun eivät pienestä pitäen keksi nimiä tuleville lapsilleen. -8
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 13:15"]
Mä tein tuossa tilanteessa yhden ja se oli elämäni paras päätös. Eli voi se onnellisestikin päättyä.
[/quote]
Sama juttu. Mitään en ole menettänyt (en edes kroppaani tai yöuniani :)), mutta saanut todella paljon.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 13:12"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 13:06"]
Minä olen lopettanut montakin lupaavaa ihmissuhdetta sen vuoksi, että olen tiennyt aina, etten halua lapsia. Olen ilmaissut asian aika selvästi heti alkuaikoina, mutta harvapa minua uskoi silloin, kun olin alle kolmevitonen. Miehillä(kin) on taipumusta luulla, että puhe on vain puhetta ja kaikki naiset joko haluavat lapsia tai oppivat ajan mittaan haluamaan niitä.
Kaverini teki miehensä kanssa lapsen siinä pelossa, että mies lähtisi etsimään uuden naisen. Hyvin hän sen lapsen kasvatti, kun ei muutakaan voinut, mutta katui päätöstään: mies jatkoi uraansa ja harrastuksiaan, mutta kaverini hautasi kaikki suunnitelmansa ja luopui käytännössä elämäntavastaan, jota rakasti.
[/quote]
Täähän se on just se paradoksi; mies haluaa lapsia mut nainen kantaa siitä sitten sen vastuun. Se vaan on erilaista olla äiti kuin isä. Vanhemmaksi kasvaminen on ylipäänsä iso psyykkinen prosessi ja usein raskaskin, ja vie väistämättä energiaa muulta elämältä silloin kun se on haastavaa. Lapsien hankkiminen on isoimpia asioita tavallisen ihmisen elämässä, siksi on hyvä että tietää haluaako lapsia vai ei ja elää elämänsä sen mukaan. Siinä on vähän se kurja juttu, että jos tekee lapsia vastentahtoisesti, niin se on se lapsi joka maksaa siitä sen isoimman laskun, koska lapsi kyllä vaistoaa ja ymmärtää, onko hän vanhemmalleen ilo vai kotityö.
[/quote]Ei lapsi muuta elämää millään tavalla. Matkustelu, ystävien tapaaminen, harrastaminen, kaikki onnistuu ihan yhtä usein ja sujuvasti kuin ennen lapsiakin. Palstalta tämän luin.
Alue: Aihe vapaa
Kuusi vuotta yhdessä, ettekä ole keskustelleet asiasta?