Tekis mieli ahmia - tsempatkaa mua!

Anna mennä ! anna mennä!

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 18:52"]

Tekis mieli ahmia - tsempatkaa mua

[/quote]

Moi! Kaksi pientä asiaa. Ensinnäkin mieleeni tuli muistaakseni jonkun tunnetun terapeutin - ehkä Tommy Hellstenin - ajatus riippuvuuksista: "ihminen, joka sylinsä täyteen vaikkapa ruokaa tai tavaraa, kaipaa todellisuudessa sylinsä täyteen rakkautta." Toinen ajatus voi kuulostaa aluksi kliseeltä, mutta se on silti mielestäni tosi puhutteleva ajatus: Rakkaus parantaa :) Sitä toivon sinulle ja rohkaisen sinua muistamaan, että parantava rakkaus voi olla jotain aivan muutakin kuin parisuhderakkautta,se voi olla täysin hyväksyvää ja turvallista, parantavaa rakkautta, kuten tässä koskettavassa videossa kuvaillaan

Bulimiaa ja siihen liittyvään ahdistukseen voi kokeilla täysin kofeiinitonta elämäntapaa. Yhdessä tapauksessa sairaus hävisi heti. Henkilöllä jonkuntyyppinen kofeiiniallergia, altistanut itsensä aikoinaan suurelle määrälle kofeiinia pitkän aikaa.

Muista että vieroitusoireet voivat myös olla hankalat, mutta jos asia ratkaisee tai helpottaa sairautta niin se on sen arvoista todellakin.

ÄLÄ TYRI NYT, ÄLÄ LYÖ YLI NYT!

Minullakin oli nuorempana jokunen ajanjakso jolloin oli ahmimistyyppistä käyttäytymistä. Yksi jakso oli kesä, kun olisin halunnut muuttaa pariksi kuukaudeksi vanhempieni luokse (väliaikaisesti), mutta äitini kielsi ja sen sijaan muutin muualle. Rahaa oli vähän ja tunsin itseni yksinäiseksi ja hylätyksi. En syönyt riittävästi ja sitten ajoittain ahmin. Tämä loppui kun syksyksi pääsin opiskelemaan ja kuvioihin tuli säännöllinen ruokailu. Jos ahmimista on myöhemmin satunnaisesti ollut se on juurikin aina liittynyt tyhjään, inhottavaan ja  ahdistavaan olotilaan. 20 vuoteen ei ole tullut ahmittua. Herkutteluun olen toki sortunut. Toisilla se ruoka vaan liittyy tunteisiin. Hetkellisesti ahminen helpottaa pahaaoloa. Kaikki mikä lisää itsetuntemusta, auttaa. Ja joku puhuikin jo itsensä rakastamisesta eikä rukoilukaan pahitteeksi ole (vaikken uskovainen olekaan). Myös saa olla vihainen - yleensähän se paha olo tulee siitä, että on jollekin oikeastaan vihainen. Tsemppiä sinulle, toivottavasti et ahminut.

Moi, toivottavasti et ahminut!! Kauhea sairaus, itekki samasta kärsin. Nyt "kuivilla" toistaiseksi. Mulla usein auttaa soittaa jollekkin, mutta se että oikeesti saan aikaseks soittaa on tosi vaikeeta kun ajatukset pyörii ahmimisessa.. mutta tolla saan yleensä ajatukset pois ahminnasta. Toinen on et alat meikkaa, laitat kynsii ja niissäkin se että oikeesti alkaa tekeen jotain johon keskittyy. Soitatko jotain soitinta? Lähe juoksee täysii, siis niin kovaa kun pystyt ja niin kauan et haukot vaan henkeä etkä pysty jatkaa. Raivoo itke ihan mitä vaan, mutta älä anna ajatusten harhautua siihen ahmintaan ja ruokaan nyt. Työnnät ne kylmästi pois ja kaivat tän tilanteen esiin kun sulla on rauhallinen olo. Tsemppiä ihan hurjasti!

Minulla on parhaillaan sama tunne! Minulla ei ole bulimiaa vaan ahmimishäiriö. Olen saanut pidettyä itseni kurissa keksimällä muuta tekemistä. Aiemmin illalla luin kirjaa ja nyt olen netissä kunnes Dexter alkaa.

Jospa tää tsemppais, mulla hampaat aivan tuhoutunut bulimian vuoksi. Siis ruskeat sisäpinnoilta kun kiille syöpynyt pois ja kaikista hampaista näkyy alareunasta puoliväliin asti läpi. Mun tuttavalta tippui 2 hammasta bulimian vuoksi kun oli kuulemma niin mädääntyneet.

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 19:18"]

Yleensä mulla tulee vaan kurjempi olo kun lähden ahdistuksissani kävelylle.  En oikein tiedä miksi. Tulee entistä surullisempi olo kun näkee muita onnellisia ihmisiä yhdessä.

Olen hakenut apua, mutta tää on vaan niin hidasta. Alkukartoitus kestää ja ihmisiä on nyt lomalla. Mutta terveydenhoitajalla olen jo käynyt ja sain psyk sh:n numeron. Aika lääkärille on kahden viikon päästä. Sitten vois päästä ravitsemusterapiaankin.

Lisäksi mulla on pt, jolle olen pitänyt ruokapäiväkirjaa. Pt on ihana ja tsemppaa mua syömään kunnon ruokaa enemmän ja muutenkin aina muistuttaa, että kolmen tunnin välein on hyvä syödä, ettei nälkä kasva liian isoksi ja tuu liikaa mielitekoja. Ei tiedä tästä bulimiasta, mutta oon sanonut, että oon tunnesyöjä ja että viikonloppuisin saattaa mennä överiksi.

ap

[/quote]

Sulla on jo hyvä alku. Älä anna sen mennä hukkaan.

Toivon että löytäisit jonkun harrastuksen, josta saisit hyviä fiiliksiä. Sellaisen jota voisit harrastaa silloin kun ahmimishäiriö iskee. Pidä myös sellaista päiväkirjaa, jonne merkitset sen hetken kun tulee ahmisen tarve ja koita eritellä tunteitasi. Kirjoita mitkä on fiilikset ja koita hahmottaa mihin sitä ruokaa tarvitset.

Ehkä sulla on, kuten joku tuolla Hellstenia lainaten esitti, jotain yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen tunteita, ehkä siksi se ulkona käveleminenkin tuntuu vaikealta. Eikö ole ketään läheistä empaattista ihmistä, jolle voisit kertoa vaivastasi ja saada tukea?

Halauksia me kaikki tarvitsemme, maailma on aika kova ja kylmä paikka. >lähettää virtuaalihalin sulle>

Kiitos kaikille tsempeistä! En ahminut. :) Sain ahdistavan olon pois kun kirjoittelin tänne ja te vastasitte ja, sain vähän itkettyäkin. Siivosin, tiskasin ja poltin pari tupakkaa, että on muuta tekemistä. Iltapalaksi tein blogilettuja (banaani+kananmuna) rahkan ja nektariinin kanssa.

Mulla ahmimishimo tulee useimmiten yksinäisestä olosta. Kaverit ovat perheellisiä ja viettävät viikonloppuisin aikaa perheen kanssa, joten nyt ei ollut ketään kenen kanssa olla. Usein menen siskolleni viikonlopuksi, jos ei ole mitään muuta tekemistä, mutta nyt hän oli töissä. Toinen mikä provosoi ahmimista, on vaa'alla käynti. Alkaa masentaa, että painon tippuminen on niin tiukassa vaikka yritys on kova. Yleensä pystyn olla ahmimatta tosiaan säännöllisellä ateriarytmillä ja ajattelemalla etten tiedä saanko kaikkea ulos, lihoa voi vaikka oksentaisikin. Mutta sitten kun vaaka näyttää kuukaudesta toiseen samaa, niin tulee olo, että ihan sama ahmia ja oksentaa, kun ei sillä ole mihinkään vaikutusta.

ap

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 21:08"]

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 19:18"]

Yleensä mulla tulee vaan kurjempi olo kun lähden ahdistuksissani kävelylle.  En oikein tiedä miksi. Tulee entistä surullisempi olo kun näkee muita onnellisia ihmisiä yhdessä.

Olen hakenut apua, mutta tää on vaan niin hidasta. Alkukartoitus kestää ja ihmisiä on nyt lomalla. Mutta terveydenhoitajalla olen jo käynyt ja sain psyk sh:n numeron. Aika lääkärille on kahden viikon päästä. Sitten vois päästä ravitsemusterapiaankin.

Lisäksi mulla on pt, jolle olen pitänyt ruokapäiväkirjaa. Pt on ihana ja tsemppaa mua syömään kunnon ruokaa enemmän ja muutenkin aina muistuttaa, että kolmen tunnin välein on hyvä syödä, ettei nälkä kasva liian isoksi ja tuu liikaa mielitekoja. Ei tiedä tästä bulimiasta, mutta oon sanonut, että oon tunnesyöjä ja että viikonloppuisin saattaa mennä överiksi.

ap

[/quote]

Sulla on jo hyvä alku. Älä anna sen mennä hukkaan.

Toivon että löytäisit jonkun harrastuksen, josta saisit hyviä fiiliksiä. Sellaisen jota voisit harrastaa silloin kun ahmimishäiriö iskee. Pidä myös sellaista päiväkirjaa, jonne merkitset sen hetken kun tulee ahmisen tarve ja koita eritellä tunteitasi. Kirjoita mitkä on fiilikset ja koita hahmottaa mihin sitä ruokaa tarvitset.

Ehkä sulla on, kuten joku tuolla Hellstenia lainaten esitti, jotain yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen tunteita, ehkä siksi se ulkona käveleminenkin tuntuu vaikealta. Eikö ole ketään läheistä empaattista ihmistä, jolle voisit kertoa vaivastasi ja saada tukea?

Halauksia me kaikki tarvitsemme, maailma on aika kova ja kylmä paikka. >lähettää virtuaalihalin sulle>

[/quote]

Mä käyn paljon salilla ja oikeesti vaan siksi, että se tuntuu musta niin hyvältä. Saan mahtavat fiilikset hyvästä treenistä, kunnon endorfiiniryöpyt, itsetunto on kohentunut paljon ja tulee voittamaton olo kun vetää täysiä. Treenipäivinä hyvin harvoin tulee tätä ahmimishimoa. Nyt en voinut mennä salille, kun olin yön töissä. Olen kokeillut treenata yön jälkeen, ei järkeä. Sydän hakkaa niin kovaa, koko kropassa tärisee, eikä syke meinaa laskea. Johonkin bodybalanceen olisin voinut toki mennä, mutta semmosta tuntia ei mennyt juuri tähän hätään ja salikin meni näin lauantaina jo klo 18 kiinni.

Olen kertonut vaivastani parille läheisimmälle kaverille, mutta eivät he oikein osaa suhtautua asiaan. Liian vaikea aihe. Psyk sh:n kanssa haluaisin keskustella myös lapsuudesta, joka ei ollut kovin helppo. Sieltä nämä kelpaamattomuustunteet kumpuavat.

ap

Voi jos sä olisit mun kaveri, mä silittäisin sun selkää ja viettäisin aikaa niin kauan, kun se ahistus ois pois.

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 21:36"]

Voi jos sä olisit mun kaveri, mä silittäisin sun selkää ja viettäisin aikaa niin kauan, kun se ahistus ois pois.

[/quote]

voi ei, oot niin ihana, että itku tuli <3

ap

Mulla oli noin 16-19 vuotiaana bulimia. Pahimmat ahmimiset tulivat silloin kun olin yksin ja ajatukset alkoivat kiertämään rataa. Ahmin ja oksentelin au-pairina ollessani ja vaihto-oppilasvuoden aikana. Hampaissani on eroosiota ja reikiintyvät helposti. Raskaus -ja imetysaikoina oloni on ollut levollinen. Olen myös "hankkinut"adhd-diagnoosin aikuisiässä. Adhd-naisilla on usein syömishäiriöitä.

^Mä epäilen oikeesti, että mulla on adhd. Oon lukenut siitä paljon ja täsmää hyvin, että kilteillä tytöillä ei sitä oikein havaita. Mä oon ollut kiltti ja tunnollinen, mutta kova sähläämään ja haaveilemaan. Aikuisiällä näkyy (ja tuntuu) vähän eri tavalla se. Isällä on myös adhd ja hänkin epäilee, että mulla olis.

ap

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 21:49"]^Mä epäilen oikeesti, että mulla on adhd. Oon lukenut siitä paljon ja täsmää hyvin, että kilteillä tytöillä ei sitä oikein havaita. Mä oon ollut kiltti ja tunnollinen, mutta kova sähläämään ja haaveilemaan. Aikuisiällä näkyy (ja tuntuu) vähän eri tavalla se. Isällä on myös adhd ja hänkin epäilee, että mulla olis.

ap
[/quote] Paljon mahdollista. Rankka liikunta olon rauhoittamiseksi ja ahmimiskohtaukset kuuluvat kuvaan.