osakeharrastajat hoi
Mitäs nyt puuhaatte? Itsellä kaikki miinuksella, myydä ei voi enää. Eikä ostaakaan oikein tohdi, varsinkin kun olen pitänyt periaatteena ostaa vain myynnistä saatavilla varoilla. Ja muutenkin, koska lasku päättyykään.
Kommentit (54)
En tiedä kuka keksi tämän sijoittelujankkauksen ja miksi, mutta yhtäkkiä kaikki jankuttavat sijoittamisesta ja leikkivät jotain eksperttejä. "Olen tällainen sijoitushai! Voin opettaa sinuakin sijoittamaan ;);)" voi myötähäpeä. Sain elämäni ensimmäiset osakkeet perintönä ja ensin oli paljon opettelemista niiden kanssa. Nykyään ymmärrän jo melko paljon, mutta en edelleenkään pidä sijoittamista minään maailman viisaimpana asiana, kun kurssit pompsahtelevat ylös alas aivan jatkuvasti. Osingotkin ovat luokkaa muutama kymppi silloin tällöin. Kerran kolmessa vuodessa voi tulla kerralla useampi satanen (kokemusta on.)
No tietysti osakkeilla saa edes jotain ekstraa versus kuin että rahat hengaisivat vain pankkitilillä. Mutta en silti ymmärrä tätä ihmeen jankutusta. Tosi cool, ihan osakkeita, wow.
Tällaisina aikoina osinko-osakkeet näyttävät kyntensä. Kun koko ajan tulee sisään osinkovirtaa, voi tehdä uusia ostoja laskeviin kursseihin ilman, että tulee pakkopaniikkiajatuksia siitä, että osakkeet pitäisi myydä pois. Satsatkaa hyvää osinkoa maksaviin osinkoihin nyt. Tothemoon-kasvustonks-ajat ovat kaukana takana. Tottahan ne häämöttävät taas uudelleen tulevaisuudessa, mutta sellaisia osakkeita ei juuri nyt kannata ainakaan ostaa lisää, saattaa jopa olla järkevää myydä pois ja ostaa vähäksi aikaa osinko-osakkeita tilalle. Riippuu tietysti tilanteesta, joka on jokaisen sijoittajan kohdalla yksilöllinen.
Niin sitä piti vielä sanomani, että osakkeissa maailman rasittavinta on se, kun tarvitsisi rahaa käyttöönsä. Ikinä et voi vain ottaa rahojasi, vaan aina pitää jännittää että toteutuuko kauppa vai ei. Ikinä ei voi tietää kuinka paljon alakanttiin milloinkin pitää tarjota, koska ei ole mitään sääntöä, että tämän verran halvemmalla menee aina ja varmasti. Kun tarvitset vaikkapa viikonlopuksi rahaa, täytyy kauppojen toteutua viimeistään keskiviikkona. Torstaina on jo liian myöhäistä, rahat tulevat vasta seuraavalla viikolla (jos kauppa ylipäätään edes toteutuu.)
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kuka keksi tämän sijoittelujankkauksen ja miksi, mutta yhtäkkiä kaikki jankuttavat sijoittamisesta ja leikkivät jotain eksperttejä. "Olen tällainen sijoitushai! Voin opettaa sinuakin sijoittamaan ;);)" voi myötähäpeä. Sain elämäni ensimmäiset osakkeet perintönä ja ensin oli paljon opettelemista niiden kanssa. Nykyään ymmärrän jo melko paljon, mutta en edelleenkään pidä sijoittamista minään maailman viisaimpana asiana, kun kurssit pompsahtelevat ylös alas aivan jatkuvasti. Osingotkin ovat luokkaa muutama kymppi silloin tällöin. Kerran kolmessa vuodessa voi tulla kerralla useampi satanen (kokemusta on.)
No tietysti osakkeilla saa edes jotain ekstraa versus kuin että rahat hengaisivat vain pankkitilillä. Mutta en silti ymmärrä tätä ihmeen jankutusta. Tosi cool, ihan osakkeita, wow.
Sinusta paistaa kultalusikka pers seessä syntyneen omahyväisen pennun asenne. "Mun osakkeet on perittyjä, muut ei saa leikkiä tällä hiekkalaatikolla."
Kuule typerys: kaikki saavat leikkiä osakesijoittamisen hiekkalaatikolla. Ihan saa aloittaa tyhjästä ja olla amatööri alussa ja asiantuntija jossain vaiheessa. Aika moni tällä palstalla sitä paitsi tietää tarkalleen, mitä tekee. Sinusta ei tule sitä vaikutelmaa, kuten ei useinkaan niistä, jotka saavat kaiken ilmaisiksi, kuten nyt esimerkiksi perintönä osakkeet. Ei tee sinusta parempaa ihmistä.
Tiedoksesi: USA:ssa on jo bauttiarallaa sata vuotta sijoittaminen ollut ihan kaikkien kansankerrosten arkista puuhaa johtuen toisenlaisesta eläkejärjestelmästä. Mitään niin hienoa ei osakesäästäminen siis ole, ettäkö sinun kaltaisesi itsensä paremmaksi kokevan kuuluisi tulla muille kertomaan, että kuka saa puhua sijoittamisesta ja kuka ei.

Minä en ole saanut yhtään osaketta perintönä enkä mitään muutakaan perintöä, mutta laskin juuri, että ihan palkkatuloista hankkimistani osakkeista on tulossa osinkoa tänä vuonna yli 1300 euroa netto (1800 euroa brutto).
Vierailija kirjoitti:
Niin sitä piti vielä sanomani, että osakkeissa maailman rasittavinta on se, kun tarvitsisi rahaa käyttöönsä. Ikinä et voi vain ottaa rahojasi, vaan aina pitää jännittää että toteutuuko kauppa vai ei. Ikinä ei voi tietää kuinka paljon alakanttiin milloinkin pitää tarjota, koska ei ole mitään sääntöä, että tämän verran halvemmalla menee aina ja varmasti. Kun tarvitset vaikkapa viikonlopuksi rahaa, täytyy kauppojen toteutua viimeistään keskiviikkona. Torstaina on jo liian myöhäistä, rahat tulevat vasta seuraavalla viikolla (jos kauppa ylipäätään edes toteutuu.)
Ei osakkeihin pidä laittaakaan sellaisia rahoja, joita tarvitsee jatkuvasti. Osakkeihin sijoitetaan rahaa, jota ei välttämättä tarvitse seuraavan kymmenen vuoden aikana. Näin osakkeet voi myydä silloin, kun se kurssien kannalta on järkevää, eikä silloin, kun on rahantarpeen takia pakko.
Itse aloitin (osake)säästämisen kun havaitsin ettei eläkkeelle pääsystä tai eläkkeen saannista ole ikäpolvellani mitään takeita, joten täällä ollaan tulevaisuudessa oman onnensa seppiä. Raha pitää siis itse saada kertymään, joten kukin valitsee itse keinot käytettävissä olevista.
Paras aika ostaa osakkeita on silloin, kun veri virtaa kaduilla.
Eikö ekonomistit neuvonut laittamaan jäitä hattuun, odottamaan rauhassa jne kun pörssi oli vielä 13000. Laittakaahan nyt niitä jäitä hattuun lol. Rikkaat möi jo aikoja sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kuka keksi tämän sijoittelujankkauksen ja miksi, mutta yhtäkkiä kaikki jankuttavat sijoittamisesta ja leikkivät jotain eksperttejä. "Olen tällainen sijoitushai! Voin opettaa sinuakin sijoittamaan ;);)" voi myötähäpeä. Sain elämäni ensimmäiset osakkeet perintönä ja ensin oli paljon opettelemista niiden kanssa. Nykyään ymmärrän jo melko paljon, mutta en edelleenkään pidä sijoittamista minään maailman viisaimpana asiana, kun kurssit pompsahtelevat ylös alas aivan jatkuvasti. Osingotkin ovat luokkaa muutama kymppi silloin tällöin. Kerran kolmessa vuodessa voi tulla kerralla useampi satanen (kokemusta on.)
No tietysti osakkeilla saa edes jotain ekstraa versus kuin että rahat hengaisivat vain pankkitilillä. Mutta en silti ymmärrä tätä ihmeen jankutusta. Tosi cool, ihan osakkeita, wow.
Sinusta paistaa kultalusikka pers seessä syntyneen omahyväisen pennun asenne. "Mun osakkeet on perittyjä, muut ei saa leikkiä tällä hiekkalaatikolla."
Kuule typerys: kaikki saavat leikkiä osakesijoittamisen hiekkalaatikolla. Ihan saa aloittaa tyhjästä ja olla amatööri alussa ja asiantuntija jossain vaiheessa. Aika moni tällä palstalla sitä paitsi tietää tarkalleen, mitä tekee. Sinusta ei tule sitä vaikutelmaa, kuten ei useinkaan niistä, jotka saavat kaiken ilmaisiksi, kuten nyt esimerkiksi perintönä osakkeet. Ei tee sinusta parempaa ihmistä.
Tiedoksesi: USA:ssa on jo bauttiarallaa sata vuotta sijoittaminen ollut ihan kaikkien kansankerrosten arkista puuhaa johtuen toisenlaisesta eläkejärjestelmästä. Mitään niin hienoa ei osakesäästäminen siis ole, ettäkö sinun kaltaisesi itsensä paremmaksi kokevan kuuluisi tulla muille kertomaan, että kuka saa puhua sijoittamisesta ja kuka ei.
Et kyllä ymmärrä osakemarkkinoista mitään.

Joo sinä et selkeästi ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö ekonomistit neuvonut laittamaan jäitä hattuun, odottamaan rauhassa jne kun pörssi oli vielä 13000. Laittakaahan nyt niitä jäitä hattuun lol. Rikkaat möi jo aikoja sitten.
Höpö höpö. Oikeat asiantuntijat ostavat jatkuvasti halvenneita osakkeita, sehän on järkevää. Miksi ihmeessä pitäisi hätäpäissään myydä tappiolla?
Asuntovelkoja ei kannata maksaa nopeutetusti nyt, ne rahat kannattaa sijoittaa. Korot ei nouse juurikaan sotatilanteen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin sitä piti vielä sanomani, että osakkeissa maailman rasittavinta on se, kun tarvitsisi rahaa käyttöönsä. Ikinä et voi vain ottaa rahojasi, vaan aina pitää jännittää että toteutuuko kauppa vai ei. Ikinä ei voi tietää kuinka paljon alakanttiin milloinkin pitää tarjota, koska ei ole mitään sääntöä, että tämän verran halvemmalla menee aina ja varmasti. Kun tarvitset vaikkapa viikonlopuksi rahaa, täytyy kauppojen toteutua viimeistään keskiviikkona. Torstaina on jo liian myöhäistä, rahat tulevat vasta seuraavalla viikolla (jos kauppa ylipäätään edes toteutuu.)
Ei osakkeihin pidä laittaakaan sellaisia rahoja, joita tarvitsee jatkuvasti. Osakkeihin sijoitetaan rahaa, jota ei välttämättä tarvitse seuraavan kymmenen vuoden aikana. Näin osakkeet voi myydä silloin, kun se kurssien kannalta on järkevää, eikä silloin, kun on rahantarpeen takia pakko.
Kyllä treiderit laittaa osakkeisiin sitäkin rahaa, jota tarvitaan jatkuvasti ja se on osakestrategia siinä kuin muutkin. Aloittelijalle sitä ei voi kuitenkaan suositella, eikä kovin monille muillekaan. Itse olen joskus treidausta kokeillut ja sai kyllä heti huomata, että rauhallisempinakin aikoina kuin nyt matto vedetään ihan ihme syistä ja täysin odottamatta omien suunnitelmien ja hintaoletusten alta.
Hei, jos sinä hyypiö et pysty muilla argumentoimaan kuin lähettelemällä lapsellisia klikkejä maailman huonoimmasta sijoitusmaailmaan liittyvästä elokuvasta, niin otan osaa. Tuli selväksi muuten sukupuolesi (mies), ikäsi (18-32) ja sivistystasosi (max. opistotaso). Aattele. Et sä sit mitään niin hirveen erikoisen hienoo ookkaan? Vaikka sulla on oikein "perintöosakkeita"? Tirsk.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kuka keksi tämän sijoittelujankkauksen ja miksi, mutta yhtäkkiä kaikki jankuttavat sijoittamisesta ja leikkivät jotain eksperttejä. "Olen tällainen sijoitushai! Voin opettaa sinuakin sijoittamaan ;);)" voi myötähäpeä. Sain elämäni ensimmäiset osakkeet perintönä ja ensin oli paljon opettelemista niiden kanssa. Nykyään ymmärrän jo melko paljon, mutta en edelleenkään pidä sijoittamista minään maailman viisaimpana asiana, kun kurssit pompsahtelevat ylös alas aivan jatkuvasti. Osingotkin ovat luokkaa muutama kymppi silloin tällöin. Kerran kolmessa vuodessa voi tulla kerralla useampi satanen (kokemusta on.)
No tietysti osakkeilla saa edes jotain ekstraa versus kuin että rahat hengaisivat vain pankkitilillä. Mutta en silti ymmärrä tätä ihmeen jankutusta. Tosi cool, ihan osakkeita, wow.
Huokaus, mitä bs:ää taas.
Jos saat osinkoja kymppejä, niin ei silloin ole paljoa osakkeitakaan.
Mullakaan ei ole kuin n. 30t€ salkku ja silti niistä vuodessa tulee sellanen tonnin verran osinkoja.
Toki mahdollista, että sulla on pelkästään niitä firmoja, jotka ei vuosiin maksele osinkoja.
Taito se on tuokin onnistua metsästämään tollasia, suurin osa nimittäin maksaa osinkoja.
Vierailija kirjoitti:
Niin sitä piti vielä sanomani, että osakkeissa maailman rasittavinta on se, kun tarvitsisi rahaa käyttöönsä. Ikinä et voi vain ottaa rahojasi, vaan aina pitää jännittää että toteutuuko kauppa vai ei. Ikinä ei voi tietää kuinka paljon alakanttiin milloinkin pitää tarjota, koska ei ole mitään sääntöä, että tämän verran halvemmalla menee aina ja varmasti. Kun tarvitset vaikkapa viikonlopuksi rahaa, täytyy kauppojen toteutua viimeistään keskiviikkona. Torstaina on jo liian myöhäistä, rahat tulevat vasta seuraavalla viikolla (jos kauppa ylipäätään edes toteutuu.)
Kukaan ei voi olla noin dorka, että ostelee osakkeita, vaikka tietää että niitä rahoja tarttee parin päivän päästä.
Jos olet ihan tosissasi tuossa, niin toivon vilpittömästi, että häviät kaikki rahasi. :)
Hyvin todennäköisesti näin tapahtuukin.
Mä olen sijoittanut rautaan eli harraste autoihin, kultaan ja taloon ja mökkiin. Milloin te paperi sijoittajat ehditte nauttia sijoitustuotoista? Useampi kaveri tuskailee nykyään.
Ei se pelaa joka pelkää. Itsellä 10x Bull sertifikaatti tulilla Moskovan pörssissä. Venäjä pääsee Kiovaan, pörssi aukeaa normaalista ja raketoi ja tämä jannu rikastuu silmittömästi.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen sijoittanut rautaan eli harraste autoihin, kultaan ja taloon ja mökkiin. Milloin te paperi sijoittajat ehditte nauttia sijoitustuotoista? Useampi kaveri tuskailee nykyään.
Mulla samanlaisia sijoituskohteita, mutta siinä rinnalla kasvattelen osakesalkkua.
Miksi ne poissulkisi toisiaan? Käytän rahaa tässä hetkessä elämiseen ja siitä nauttimisesta, mutta silti kuukausittain menee Nordnettiin osa tuloista.
Ehkä sitten joskus eläkkeellä niitä realisoin, tai sitten en, sitäpä en vielä tiedä, mutta varalla ainakin sielläkin sitten fyrkkaa.
Henkilöautonrenkaista 80% tehtiin Venäjällä mutta se oli vain 20% liikevaihdosta. Raskaankaluston renkaat tehdään Suomessa.