Tuhkarokkoa Espoossa!
Onneksi tartunnat oli turisteilla, joten eivät ole ehkä päässeet tartuttamaan rokottamattomia suomalaislapsia.
Tuskin tästä epidemiaa tulee _tällä kertaa_, mutta kannattaa harkita jättääkö rokotukset antamatta. Suomalaisten laumasuoja ei päde ulkomailta tulevien tartuttajien takia. Ei ole kauaa aikaa, kun Sveitsissä ja Saksassa oli tuhkarokkoepidemia.
Kommentit (20)
Turistit on ohjattu tietenkin yksityisvastaanotolle ja nämä rokotusvastaiset luomupörhöt eivät pyöri siellä lapsineen.
Pörhöt ovat ostamassa korvakynttilöitä ja homeopaattisia nappeja lastensa vaivoihin ihan muualta.
Toivotaan ainakin näin.
En uskaltaisi jätää lapsiltani rokotuksia pois. Mies matkustaa töikseen esim. Chilessä, Intiassa ja Kiinassa, joten meidän lapset saavat kaikki rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä pari ylimääräistä.
hyvät palleroiset, että tuhkarokko ei ole vaarallinen, vaikkakin on herkästi tarttuva.
Ei ole aihetta hysteriaan.
Lastentaudit parantavat ihmisen vastustuskykyä, siksi minun mielestäni on järjetöntä rokottaa vaarattomia tauteja vastaan.

Hysteriaan ei ole aihetta, mutta tämä oli taas hyvä muistutus siitä, mitä rokottamattomat lapset voivat asaada aikaan.. pahimmassa tapauksessa epidemian. Tuhkarokko ei sellaisenaan ole vaarallinen, mutta jälkitaudit ovat rajut. Tuhkarokko on yhä yksi eniten lastenkuolemia aiheuttava tauti (rokotusten ansiosta ei enää Suomessa ja kehittyneissä maissa).
eivät tosiaankaan ole mitään rokotusvastaisia luomupörhöjä, vaan itäeurooppalaisia kiertolaisia, romanialaisia kerjäläisiä jne. joilla ei ole varaa rokottaa lapsiaan.
Ja samaan aikaan lääkäriasemalla käyneille on lähetetty tiedote, että tuhkarokkotartunta on mahdollinen.
jälkitauteja tulee prosentuaalisesti huomattavasti vähemmän kuin "ennen vanhaan".
on huomattavasti parempaa kuin ennen.
"suoraan" tuhkarokkoon ei ole lääkettä.
Hyvä oireenmukainen hoito vähentää jälkitautien riskiä.
itse muistan lapsuudesta että tuhkarokko oli ihan yleinen tauti, itsekin sen sairastin joskus 7-vuotiaana. Nykyään siitä puhutaan ihan kuin olisi joku tuberkuloosi vähintään.
olivat sun lapsuudessa ihan yhtä todennäköisiä ja vaarallisia, mutta kun ei ollut rokotetta, niin minkäs sille teki.
itse muistan lapsuudesta että tuhkarokko oli ihan yleinen tauti, itsekin sen sairastin joskus 7-vuotiaana. Nykyään siitä puhutaan ihan kuin olisi joku tuberkuloosi vähintään.
Varsinkin aivotulehdus (enkefaliitti), voi aiheuttaa huomattavaa invaliditeettia ja kuolemia. Vaikka varsinaisesta tuhkarokosta toipuisi ilman jälkitauteja, vuosien kuluttua sairastumisesta voi esiintyä potilaan menehtymiseen johtavaa subakuuttia sklerosoivaa panekefaliittia. Tämä tauti on elimistöön jäävän tuhkarokkoviruksen aiheuttama. On myös esitetty arvailuja että MS-taudin puhkeaminen saattaa olla tuhkarokkoviruksen aiheuttama (MS puhkeaa hyvin usein joko infektion tai raskauden yhteydessä).
olivat sun lapsuudessa ihan yhtä todennäköisiä ja vaarallisia, mutta kun ei ollut rokotetta, niin minkäs sille teki.
itse muistan lapsuudesta että tuhkarokko oli ihan yleinen tauti, itsekin sen sairastin joskus 7-vuotiaana. Nykyään siitä puhutaan ihan kuin olisi joku tuberkuloosi vähintään.
tuhkarokko oli "vaan" tuhkarokko, ei sitä mitenkään ihmetelty ja kauhisteltu. Vai eikö niistä jälkitaudeista silloin tiedetty -tai välitetty (70-luku)?
joutuivat tarkemman tutkimuksen kohteeksi vasta 70-luvulla.
Niin oli myös reilut 20 vuotta sitten, kun itse sairastin.
Ei se nyt sentään hengenvaarallinen tauti ole (paitsi jos kuuluu riskiryhmään, mutta se siitä)
Espoolainen
tuhkarokko oli "vaan" tuhkarokko, ei sitä mitenkään ihmetelty ja kauhisteltu. Vai eikö niistä jälkitaudeista silloin tiedetty -tai välitetty (70-luku)?
Ei ehkä tiedettykään niin paljon kuin nykyään, mutta jos tautiin ei ollut ennaltaehkäisyä (rokote) eikä hoitoa ja tauti oli vanhastaan tunnettu, niin miksi siitä olisi nostettukaan niin suuri haloo, kuin nykyään, kun rokote on tehnyt taudin Suomessa harvinaiseksi?
t.17
Ei se nyt sentään hengenvaarallinen tauti ole (paitsi jos kuuluu riskiryhmään, mutta se siitä)
Kuka sun mielestä kuuluu riskiryhmään?
Mitähän tauteja seuraavaksi??