Lastenkasvatus - tuleeko tämä kostautumaan minulle vielä?

Kasvatustapasi sopii lapsesi persoonalle. Jatka samaan malliin. Jos otat miehen, pidä huoli että sinun sääntösi ja tapasi pysyvät. Muuten kiltti ja rauhallinen lapsi voi muuttua ahdistuneeksi ja masentuneeksi teiniksi, ja lähteä 18-vuotispäivänään. Nimim. Isäpuolen terrorisoima

Minulla on teini-ikäisten poikieni kanssa vain yksi sääntö: ketään ei saa henkisesti eikä fyysisesti kiusata. 

Periaatteessa olen ollut sinun linjoillasi, mutta leluja meillä ei ole saanut kuin jouluna ja synttäreinä. Ja silloin on saanut se, minkä on halunnut. 

Millaiseksi poikani ovat kasvaneet? Vaativiksi. He tietävät oikeutensa, eivätkä alistu niin vain tyhmiin sääntöihin. He ovat taitavia neuvottelemaan. Eivät maailman helpoimpia lapsia.... Mutta uskon, että kaikki koituu lopulta heidän omaksi edukseen.

[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 14:56"]

Kasvatustapasi sopii lapsesi persoonalle. Jatka samaan malliin. Jos otat miehen, pidä huoli että sinun sääntösi ja tapasi pysyvät. Muuten kiltti ja rauhallinen lapsi voi muuttua ahdistuneeksi ja masentuneeksi teiniksi, ja lähteä 18-vuotispäivänään. Nimim. Isäpuolen terrorisoima

[/quote]

Lapseni muistuttaa paljon minua kun olin lapsi. Muistan miten paljon vihasin äitiäni, kun tämä pakotti asioita perustelematta, pelkällä "koska mä voin"- argumentilla minut tekemään aivan naurettavia rangaistusharjoituksia (kuri oli hysteerisen tiukka, ja käytössä oli fyysinen kuritus niinikään). Lapsuuteni oli ajoittain todella ahdistava, toivoin hyvin varhain jo että vanhempani kuolisivat, sillä kuri oli niin ankaraa ja järjetöntä (siis todella ristiriitaista ja perusteetonta). Haluan olla kaikkea muuta kuin mitä vanhempani olivat minulle.

Nyttemmin äitinikin myöntää kasvatustapansa olleen aivan liian tiukka ja ihmettelee miten olen saanut kasvatettua omasta lapsestani noin ihana käytännössä ilman sääntöjä. Tekisi mieli sanoa että niin minustakinv armaan olisi kasvanut, ellei lasta tärkeämpää olisi olleet periaatteet ja oman auktoriteetin pönkitys.

AP

[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 14:56"]

Kasvatustapasi sopii lapsesi persoonalle. Jatka samaan malliin. Jos otat miehen, pidä huoli että sinun sääntösi ja tapasi pysyvät. Muuten kiltti ja rauhallinen lapsi voi muuttua ahdistuneeksi ja masentuneeksi teiniksi, ja lähteä 18-vuotispäivänään. Nimim. Isäpuolen terrorisoima

[/quote]

Ja luulenpa ettei tähän meidän tiimiin mitään miestä oteta, pärjäämme mitä parhaiten kahdestaan. En vaan tarvitse miestä mihinkään :D

AP

Oman auktoriteetin pönkitys sai minutkin ahdistuneeksi ja raivon partaalle. Vihan kohdistin itseeni. Äitini oli sokea miehensä käytöksen vaikutuksille. Olin kiltti kympin tyttö myös teininä, mutta kuri oli kuin nuorisovankilassa. Etköhän saa vain hyvää aikaan omilla kasvatusperiaatteillasi. Minä en ole tekemisissä äitini ja tämän perheen kanssa, ja isäkin on juoppo. - Isäpuolen terrorisoima

Olen kasvattanut lastani samoin, kuin sinä. Tosin meillä on myös arestitettu tarpeen mukaan, kun inttäminen alkaa olla järjetöntä tai pöydässä kiikutaan tuoleja melkein rikki. Asioista puhutaan rauhoittumisen jälkeen ja selvitetään asiat. Kaupassa ostan jos joskus jotain haluaa, vaikka myös meillä on käynyt tuo, ei löytynyt mitään kivaa, useinkin. Ei myöskään mitään raivareita ole saanut koskaan.

Tunnen kyllä enemmänkin lapsia ja sanoisin, että se on ihan luonnekohtaista.

[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 14:51"]

Eli minulla on 7-vuotias tytär. Hän on aivan käsittämättömän helppo tapaus. Aina iloinen, huoleton ja tottelevainen (useimmiten). Lapsi ei ole koskaan saanut esim. kaupassa itkupotkuraivaria, vaan on tyytynyt kieltävään vastaukseen (mikäli siis on halunnut jotain enkä aio ostaa). Lapsi on tehnyt mm. sellaista että kun olemme olleet lelukaupassa ja olen sanonut että saa valita lelun, hän on aikansa katsellut ja todennut ettei nyt tälläkertaa taida haluta mitään.

Olen kasvattanut lapsen päinvastoin kun minut kasvatettiin. Pyrin pitämään mahdollisimman vähän sääntöjä, ja nekin säännöt mitä on, olen perustellut lapselle. Koen että jos jotain rajoitusta/sääntöä ei voi järkevästi perustella, on sääntö tarpeeton. Pidän lasta "tasa-arvoisena" siinä mielessä että kuuntelen hänen perusteluitaan, eli jos sanon johonkin asiaan ensin ei, mutta lapsi perustelee kantansa, muutan mieltäni. Olleessaan vihainen lapsi saa osoittaa tunteitaan, itkeä huutaa ja vaikka paiskoa ovia - kunhan jälkeenpäin halataan ja sovitaan asia. Jos jostain ruoasta ei tykkää maistamisen jälkeen, en todellakaan pakota syömään ruokaa. Muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Jos lapsi haluaa jonkun lelun, hän useimmiten sen saa. TÄllaista tapahtuu harvoin, sillä lapsi melko harvoin haluaa jotain: sitten kun pyytää, tiedän että oikeasti tahtoo. Opetanko lasta tällä siihen että saa aina haluamansa?

Tyttö tulee toimeen kaikkien kanssa, hänellä on paljon kavereita ja uimarannallakin leikkii ehkä 5 min yksin kun on jo löytänyt uusia ystäviä. Olen vienyt lasta pienestä pitäen erilaisiin tapahtumiin (Pori Jazziin, hyväntekeväisyyskonsertteihin ja tapahtumiin Helsingissä, Kallion Skidit festareille..jne) joten lapsi on oppinut sopeutumaan helposti tilanteeseen kuin tilanteeseen. Hän on ollut myös tosi pienestä pitäen yökylässä isovanhemmillaan ja viettää olosuhteiden pakosta aikaa melkein kk yhteensä joka kesä vanhempieni luona. (Lapsella ei ole isä kuvioissa, otti hatkat kun tulin raskaaksi, joten olen yksinhuoltaja).

Olen seurannut lapsen kavereiden perheitä ja heillä on ihan hirveästi sääntöjä (ei saa syödä sohvalla, pitää mennä nukkumaan tiettyyn aikaan, toki meilläkin on nukkumaanmenoaika mutta siitä joustetaan tarvittaessa eikä viikonloppuisin ole voimassa, ei saa tehdä sitä ja tätä ja tuota). Moni lapsi on arka ja ujo, huonokäytöksinen vaikka kotona on aivan natsikuri. Mutta olen alkanut miettimään onko tämä vähintääkin vapaa kasvatukseni haitallista tulevaisuuden kannalta?

[/quote]

Minulla on 4 lasta ja koska ovat lyhyillä ikäeroilla, heidät on kasvatettu suurinpiirtein samalla tavalla.

1. jakaisi kaiken pienemmille. Murrosikä oli aika raju, mutta nyt hänestä on kasvanut ihana nallekarhu, mies, joka on kova tekemään töitä, tunnollinen, kiltti ja säästeliäs. Mutta edelleen kun suuttuu, niin kiehahtaa aika lailla. 

2. Niin helppo lapsi. Todella tasainen, rauhallinen, hiljainen. Ei ole koskaan vaatinut mitään, vaan odottaa aina vuoroaan. Pitää jopa sanoa, että kertoisit joskus, jos haluat jotain. Todella pihi rahoistaan.Murrosikää ei huomannut

3. Tempperamenttinen hompsantuuta, kenellä huone aina sekaisin. On Maannut parkuen useamman kerran kaupan lattialla ja huutanut ja vaatinut. Murrosikä oli todella kamala. Tuhlaa kaikki rahat. Mutta koulu sujuu ja on kunnianhimoa. Edelleen kiehahtaa todella nopeasti

4. Tempperamenttinen, mutta järjestelmällinen. Huone ollut aina siisti, koulutehtävät tehty. Tuhlaa rahansa silti. Muutaman hepulin saanut lapsena, mutta yleensä on ollut varaa itse ostaa, mitä tarvitsee, koska laskee koko ajan rahansa todella tarkkaan ja säästää ja suunnittelee. Murrosikä suht normaali. Joskus kiukuttelee, yleensä aika rauhallinen.

Joten, ap.lle. Jos sinulle tulee useampia lapsia, huomaat, että lapsesta kasvaa aika lailla sellainen, millainen hänen perusluonteensa on, kasvatat häntä sitten millä konseptilla tahansa. Voit kasvattaa häntä sopeutumaan yhteiskuntaan ja pärjäämään elämässä. Oikean ja väärän ja moraalin. Mutta sille et voi edes perustelemalla mitään, jos tempperamenttinen lapsi heittäytyy lattialle kokeilemaan rajojaan. Tai pihi ja harkitseva lapsi ei tuhlaa rahojaan mihinkään.

Lapsi ei ole tabula rasa, mihin voit vaikuttaa kaikessa

Näin meilläkin toimittiin esikoisen kanssa. Ihanaa, kun joulun alla voi yhdessä katsoa lelukuvastoja, eikä lapsi halua niistä mitään vaan ennemminkin jotain hyödyllistä joululahjaksi. Pienenä oli herkkulaatikossa aina jotain hyvää, josta otettiin lauantaisin muutama karkki ja sillä hyvä. Lapsi käyttäytyy kuin unelma joka paikassa, hänen kanssa on matkusteltu ympäri maailmaa, aina hyvillä mielin ja sopuisasti.

Entäpä toinen lapsi sitten... Esikoisen vastakohta. Kaikesta taistellaan. IHAN KAIKESTA. Itkupotkuraivarit olivat kaupassa enemmän sääntö kuin poikkeus. Aina jano, nälkä, sattuu johonkin,.... Lelukuvastoista halusi aina KAIKKI lelut, mielummin NYT kuin jouluna. Karkit hävisivät suuhun muutamassa minuutissa laatikon aukaisemisesta. "Aina" on joku vialla, harvoin asiat on hyvin. Aina muilla on enemmän, paremmin... Huoh!

Koeta tässä sitten olla tasapuolinen lapsille. Liian usein annetaan nuoremmalle periksi, jotta päästäisiin ilman huutoja joiltakin reissuilta. Mutta usein kyllä kuunnellaan nuoremman huudot, jotta edes joskus tulevaisuudessa olisi hänen kanssaan hieman helpompaa.

[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 15:11"]

Olen kasvattanut lastani samoin, kuin sinä. Tosin meillä on myös arestitettu tarpeen mukaan, kun inttäminen alkaa olla järjetöntä tai pöydässä kiikutaan tuoleja melkein rikki. Asioista puhutaan rauhoittumisen jälkeen ja selvitetään asiat. Kaupassa ostan jos joskus jotain haluaa, vaikka myös meillä on käynyt tuo, ei löytynyt mitään kivaa, useinkin. Ei myöskään mitään raivareita ole saanut koskaan.

Tunnen kyllä enemmänkin lapsia ja sanoisin, että se on ihan luonnekohtaista.

[/quote]

Joo kyllä minäkin annan rangaistuksia jos on aihetta. Jos inttää tai jumpittelee oikein urakalla, lähtee puhelin takavarikkoon, joutuu huoneeseensa tai ei saa mennä kaverin kanssa pihalle.

Meillä on vielä semmoinen etu että vaikka asumme pääkaupunkiseudulla, asumme toooodella rauhallisella ja lapsiystävällisellä asuinalueella. Taloyhtiössämme on muutamia paritaloja pelkästään ja lapsi saa mennä ja tulla vapaasti pihoilla ja tällä asuinalueella. Itseasiassa minulle selvisi vasta pari päivää sitten että lapsi on omatoimisesti naapurin parivuotta vanhemman tytön kanssa harjotellut syksyllä alkavaa koulumatkaa (300 m). Lisäksi lapsi saa olla kotona välillä yksin, kun käyn esim. kaupassa tms, ja lapsi on halunnut jäädä, olen sanonut että voi jäädä kunhan pitää puhelimen esillä.  Ystäväni tuomitsi minut erittäin vastuuttomaksi ja itsekkääksi kun jätän lapsen kotiin yksin jopa tunniksi. Joka kerta kun tyttö on ollut yksin kotona, on hän ensimmäiseksi valittanut mulle kun tulen kotiin että "miks sä tulit jo". Koen että annan lapselle huomattavasti enemmän vapauksia ja vastuuta kuin ehkä muut vanhemmat antavat tämän ikäisille lapsille. Mutten siis koskaan tee mitään vasten lapsen tahtoa.

AP

Mut on kasvatettu aika pitkälti noin, olin kiltti ja helpo lapsi jolla oli järkeä, sosiaalisuutta jne. Mä olin teininä ihan kamala, jouduin hetkeksi jopa sijaisperheeseen. Eli kun teini-ikä iski, ja sitä tottelemista ei ollut koskaan tarvinnut opetella vaan aina oli neuvoteltu ja "oltu tasavertaisia" sen "EI koska minä niin sanon"-linjan sijasta, en kyennyt ollenkaan sopeutumaan vanhempien sääntöihin teininä. Pyörin sellaisissa porukoissa että oksat pois, sieltä on porukkaa mm. kuollut aineisiin, joutunut vankilaan jne. Musta tuli ihan kunnollinen aikuinen, varmaan hyvät kotiolot ja järki pelasti kun kasvoin pahimman teinihöyryämisen yli.

Mutta, en ikimaailmassa kasvattaisi omia lapsiani samoin, meillä mun EI on ei, sitä totellaan ja mulla on se ns. natsikuri, koska tiedän että teinin kanssa on myöhäistä sitten alkaa opetella sitä vanhemman kunnioittamista ja sääntöjen laittamista. Kilteimmästäkin lapsesta kun voi teininä kuoriutua vaikka miten vaikea, ympäristö/kaverisuhteet ym. vaikuttaa niin paljon, ettei siihen vanhempi voi välttämättä vaikuttaa.

Toki jollakin voi  mennä hyvinkin, omieni kohdalla en ota riskiä. Toki meillä luotetaan lapsiin ja hassutellaan ja neuvotellaan, mutta on selvää et vanhempi määrää ja vanhemman auktoriteetti on selvä, ei mitään tasavertaisuutta siis.

Nimim. teininä aineisiin kuolleen kaverin haudalla itkenyt..

Sanoisin, että 80 % on lapsen temperamentin ansiota ja loput kasvatusta. Mutta kivahan se on ottaa kunniaa ja olla loistava kasvattaja!

Meilläkin on tiukka kuri, mutta ymmärrän mitä ap sanoi, kun kertoi selittävänsä asiat yms. Meillä myös kerrotaan miksi ja puhutaan asiat halki. Lapsi ei olisi helppo, jos alusta asti en olisi ollut tiukka tietyissä käytösasioissa. Mutta ollaan myös yhtävertaisia kun mietitään mikä tänään olisi kivaa tekemistä tai mitä ruokaa tehtäisiin.

Meillä oli kova kuri pienenä, tukkapöllyä tuli jos ei totellut kun aikuisen sana oli EI niin se oli Ei tai sitten se oli EI ja helvetin paljon itkua. Oli kunnon natsikuri, jos ei totellut salamana tai sanomattakin niin arestia tuli. Jos ei osannut olla hiljaa oikeassa paikassa, tuli arestia ja torumista. Aina oli arestia ja tukkapöllyä ja EI EI EI! Mitään muuta en lapsuudesta muistakaan.

Teini-iässä sitten nyrkit pystyssä vastaan, poliiseja soiteltiin perään, jouduin erityisluokalle ja lastenkotiin. Eipä auttanut se tiukka kuri ja EI. Eikä vanhempien "lapset on hiljaa, kun aikuiset puhuu", ei kunnioittamista ansaittukkaan komentelemalla ja aresteilla. Olisi ollut ihan toisenlainen lapsuus, jos vanhemmat olisi joskut kohdelleet tasavertaisena ihmisenä, puhunut asioista, neuvotellut ja selittäneet asioita. 

-7-

Ettet olisi curling vanhempi?

Nykyiset suomalaisasiantuntijat uskovat, että lapsi tarvitsee rakastavaa huolenpitoa, valvontaa ja turvallisia rajoja. Lapsen olisi hyvä saada paljon onnistumisen kokemuksia ja kiitosta. Häntä tulisi pitää yksilöllisenä persoonana, jonka tarpeet ja mielipiteet otetaan huomioon ja jota ei koskaan hylätä tunnetasolla. Rankaisua ei pitäisi käyttää ainoana kasvatusmenetelmänä. Tätä tarkoitetaan lapsilähtöisellä kasvatustavalla.

On tutkimustuloksia, joiden mukaan lapsilähtöinen kasvatus muun muassa edistää lapsen sopeutumista yhteiskuntaan, tukee itsetuntoa ja edistää suoriutumista myöhemmin koulussa. Tärkeitä asioita ovat luottamus, lämpimyys, rajojen asettaminen ja kiinnostus lapsen toimintoihin.

Lapsilähtöisen kasvatuksen vastakohta on, että kasvatus lähtee aikuisen tarpeista ja mielialoista. Lapsen näkökulmaa ei huomioida, ollaan epäoikeudenmukaisia, mielivaltaisia ja välinpitämättömiä. Ei liene yllättävää, että tällaista kasvatustapaa pidetään vahingollisena. Haitallisia kasvatustyylejä ovat myös liian salliva tai autoritaarinen tyyli.

Lapsilähtöisyyttä ei pidä sekoittaa curling-vanhemmuuteen. Psykologi Bent Hougaardin käsite curling-vanhemmuus tarkoittaa sitä, vanhemmat haluavat raivata jokaisen pettymyksen lapsen tieltä, mutta tekevät samalla tälle karhunpalveluksen. Lasten elämä on kuin sileää curling-rataa, elo suojaisa kuin munankeltuaisella. Curling-lapsista kasvaa röyhkeitä aikuisia, jotka eivät kestä vastoinkäymisiä.

Lapsilähtöisyys ei siis tarkoita, ettei lasta samalla tietoisesti kasvatettaisi. Oppiakseen yhteisön jäseneksi lapsi tarvitsee muun muassa tapa-, normi- ja moraalikasvatusta. Lapsi ei voi tietää, mitä hän ei vielä tiedä tai osaa. Koti ei saa olla viihdytyskeskus, jossa määrää alle kouluikäinen. Vanhempia tarvitaan yhä kieltämään, sillä kieltämiseen sisältyy rajan osoittaminen. Lapsi tarvitsee rajoja.

Vuorovaikutukselle ja kasvuprosessille on ylipäätään tyypillistä toisto, liioittelu ja saman teeman muuntelu. Niitä tarvitaan muun muassa muistin kehittymisessä ja samanlaisuuden ja erilaisuuden havaitsemisessa. Lapsen kannalta on keskeistä, että hänen kasvatukseensa osallistuvat aikuiset toimivat suunnilleen samojen periaatteiden mukaisesti. Kasvatuksen johdonmukaisuus on tärkeää.

Johdonmukaisuus ja toisto ovat tärkeitä tavoitteita, mutta elävässä elämässä tapahtuu yllätyksiä. Suunnitelmien muuttuminen koettelee lasta.

Äiti iloitsi siitä, että pääsi hakemaan Emmin tavallista aikaisemmin päiväkodista. Kaikkien yllätykseksi tyttö heittäytyi lattialle ja kieltäytyi pukeutumasta. Syy paljastui, kun hoitaja kertoi lapsen odottaneen isää hakijaksi. Äiti sanoitti Emmin tunteita ja poisti tämän pelkoja: "Sinua taitaa harmittaa, että minä tulin eikä isä niin kuin oli sovittu. Älä sure, isä tulee illalla kyllä kotiin."

Lapsi tarvitsee tunteilleen tulkin. Hänellä on vielä vähän sanoja ja vielä vähemmän kykyä tunnistaa ja eritellä tunteitaan – mutta taitoja voidaan kehittää. Ei aikuinenkaan aina tiedä, mistä oma paha mieli johtuu. Ehkä tunteita voisi yhdessä kuulostella?

Tunnetaitoja voidaan opettaa.

Surullisia ja negatiivisia asioita tapahtuu kaikissa perheissä. Kun vanhemmille tulee keskinäisiä riitoja, lapsi havainnoi ne tarkasti. On tärkeää, että kaikilla perheessä on mahdollisuus ilmaista tunteitaan; yhtä tärkeää on tiedostaa, että toisen henkinen tai fyysinen vahingoittaminen ei ole sallittua. Mikäli lapsella on kokemus siitä, että vanhemmat kestävät hänen tuntemuksensa, voi lapsella itselläänkin olla mahdollisuus kestää omat tunteensa. Jos vanhemmalla on tunteet rakentavassa käytössä, myös lapsi saa heiltä mallia. On tärkeää kertoa, kun riita on selvitetty, ja parasta on ääneen todeta, ettei riitojen syy ole ollut lapsessa. Joskus perheenjäsen sairastuu psyykkisesti, ja hänen käyttäytymisensä muuttuu. Tästäkin lapsi tarvitsee asiallista, ikätasoonsa sovitettua tietoa: "Äiti tekee joskus hassuja asioita siksi, että hän on sairas. Muut aikuiset pitävät äidistä huolta, ja hän paranee. "

Kaikki kasvattajat tekevät myös virheitä, eikä täydellistä vanhemmuutta ole. Hyväksyessään ja tunnustaessaan virheiden tekemisen kasvattaja antaa tilaa myös lapsen epätäydellisyydelle. Hyvän vanhemmuuden tunnuspiirteitä on osata pyytää anteeksi lapselta.

Mulla on poika joka on samanlainen helppo tapaus kuin tyttäresi. Hän on nyt 19v fiksu, miellyttävä ja hyväkäytöksinen nuori mies jolla on vahva itsetunto ja oikeudentaju. Meilläkään ei ollut pahemmin sääntöjä vaan kotielämä oli leppoisaa ja asiat otettiin lunkisti. Luulen että vanhempien kasvatusmenetelmät ja elämänasenne vaikuttavat lapsen kehitykseen ja persoonan muotoutumiseen enemmän kuin yleensä ajatellaan.
Saman olen huomannut myös parista ystäväperheestä. Ihanan helpot lapset ja nuoret kun on kasvatettu rennosti ja turhia nipottamatta.

[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 15:42"]

Sanoisin, että 80 % on lapsen temperamentin ansiota ja loput kasvatusta. Mutta kivahan se on ottaa kunniaa ja olla loistava kasvattaja!

[/quote]

Juuri näin. Minäkin kahden ensimäisen aikana leijuin taivaassa, kuinka hyvä kasvattaja olen. Kolmas tipautti minut maanpinnalle ja hiukan alemmaskin

Tosi paljon riippuu lapsen temperamentista, mutta en nyt tiedä, miksi "helppotemperamenttisten" lasten vanhempien pitäisi myöskään jotenkin hävetä ja todeta, että ei mulla ole osaa eikä arpaa lapsen helppouteen. Kyllä ns. helponkin lapsen voi kasvattaa mönkään. Eli ap on varmaan ihan oikeilla linjoilla. Toisaalta on varmaan myös totta, että vaikeudet kasvattavat ja kun jotkut taistelut käydään nyt, niitä ei tarvi käydä myöhemmin. Esikoispoikani oli pienenä tosi rauhallinen, ei todellakaan tarvinnut kieltää riehumista tms., ei vienyt leluja muilta jne., mutta vaikeaa on ollut myöhemmin. On mahdoton jääräpää, ja sellainen "koska minä sanon" -natsimeininki ei tehoa lainkaan. Jos pienempänä joskus piti viedä jäähylle, tuli sieltä pois niin kauan, että oksensi itkusta limaa ja meinasi pyörtyä - ei pysty antamaan periksi lainkaan, jos sille päälle sattuu. On käyty hakemassa apua ja on aspergerpiirteinen, jos se jollekulle selventää, mutta pakkohan se on koettaa kasvattaa on diagnoosia tai ei. Toinen lapsi on toki jääräpäinen hänkin jos haluaa, mutta sellainen valtava ehdottomuus puuttuu. Ja sama kasvattaja tässä on heilunut, eli lopputulos on se, että vanhemman mahdollisuudet vaikuttaa lapseensa ovat todellakin rajalliset. Oikeasti uskoin ennen, että ihan tavallisella rajoja ja rakkautta -kasvatuksella jäähyineen ja haleineen saa automaattisesti kivan ja kiltin lapsen aikaiseksi... Esikoinen osoitti uskomuksen vääräksi, hyvä niin. Kaiken kaikkiaan meillä menee ihan hyvin esikoisenkin kanssa, välillä on katastrofeja, mutta usein on myös tosi ihana lapsi :) Mutta minä en ole se mestari, jonka luomus lapsi on.