Hoitajien lakko alkaa 18.3
Kommentit (447)
Hyvä.
Olen hoitotyössä, ja meidän työpaikalla huomataan se, että kato käy työpaikoilla. Monet lähtevät. Tulee vakituinen työpaikkan mollin sivuille, ja pomo saattaa ilmoittaa, että yhtään hakijaa ei ole hakenut tähän työpaikkaan.
Meille se tarkoittaa lisää työtä, sijaisia ei saa, vaikka soittaisi 20-30 hoitajaa läpi. Jonkun pitää jäädä ylitöihin, että olisi vaadittu kolme hoitajaa iltavuorossa.
Kukaan ei suostu jäämään. Jo valmiiksi hommattu sijainenkaan ei suostu tulemaan töihin, jos kuulee, että tänään tehdään vajaalla, eli kahdestaan, mikäli aamuvuorolaisista kukaan ei jää jatkamaan. Yksin töitä ei voi tehdä, eli jonkun on pakko jäädä ja vedetään pitkää tikkua.
Joskus hyvällä tuurilla eläkkeellä olevan hoitajan saa, mutta eivät tietenkään jaksa tehdä montaa päivää ja heille sen suotakoon. Nuoria vastavalmistuneita ei vaan tule, kun ei heitä ole. Ovat sen verran fiksuja, etteivät halua alalle
Lisäksi saatat toivoa palkatonta vapaapäivää vaikka 2-3 kk etukäteen. Et välttämättä sitä saa, ja sen voi sinulta evätä, jos sijaista ei löydy, kun ei niitä vaan löydy.
En tiedä, auttaako palkkojen nosto hoitajapulaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä kehnoa tuuria hoitajilla ollut tuon momentumin kanssa. Aukaskaa nyt ne kukkaron nyörit niille. Onhan se totta että raskasta vuorotyötä tekevät.
Hoitajat vaativat liikaa.!!! Moni tekee paljon raskaampaa ja myös vuoroa. Olisin erittäin tyytyväinen hoitajien palkkaan. Tilastot kertovat hoitoalan olevan keskimäärin parempi tulotaso muihin verrattuna. Lyhyt koulutus myös. Miksi heille kuuluu korotukset mutta ei muille. Miksi nämä maksetaan verorahoista! Yksithistäkää kaikki niin saataisi joku järki tähän alaan.
X yksityistetään

Vika on jossain muualla kuin palkoissa. Hoitajat ovat itsekkäitä.
Olen ollut hoitaja. Ei ollut sen raskaampaa kuin nykyinen ala. Istumista ja hoitamista ja taukoja ja istumista taas. Lopetin koska en pystynyt vain istumaan kun työpari ei jaksanut vaan halusi koko ajan taukoilla. Hoitajien työmorraalissa olis nostamisen varaa ennen kuin palkoissa.
Näin se menee, äijjät on äijiä ja niillä on semmonen meininki että jos ei porukkaa nappaa niin sitten istutaan pomo ja vaikka pomon pomo ulos.
Huvitti niin kuin esihenkilö koitti johonkin "kutsumustyöhön" vedota kun koitti saada jäämään töihin tekeen tuplan.
Sanoin sille että juttu on niin että siippa venaa himassa ja se näyttää pitkät näille kutsumus jutuille että mietippä sitä. Johon lisäsin että jos tämä ei riitä voi alkaa katselemaan uutta tekijää että se on moro ny!
Vierailija kirjoitti:
Hyvä.
Olen hoitotyössä, ja meidän työpaikalla huomataan se, että kato käy työpaikoilla. Monet lähtevät. Tulee vakituinen työpaikkan mollin sivuille, ja pomo saattaa ilmoittaa, että yhtään hakijaa ei ole hakenut tähän työpaikkaan.
Meille se tarkoittaa lisää työtä, sijaisia ei saa, vaikka soittaisi 20-30 hoitajaa läpi. Jonkun pitää jäädä ylitöihin, että olisi vaadittu kolme hoitajaa iltavuorossa.
Kukaan ei suostu jäämään. Jo valmiiksi hommattu sijainenkaan ei suostu tulemaan töihin, jos kuulee, että tänään tehdään vajaalla, eli kahdestaan, mikäli aamuvuorolaisista kukaan ei jää jatkamaan. Yksin töitä ei voi tehdä, eli jonkun on pakko jäädä ja vedetään pitkää tikkua.
Joskus hyvällä tuurilla eläkkeellä olevan hoitajan saa, mutta eivät tietenkään jaksa tehdä montaa päivää ja heille sen suotakoon. Nuoria vastavalmistuneita ei vaan tule, kun ei heitä ole. Ovat sen verran fiksuja, etteivät halua alalle
Lisäksi saatat toivoa palkatonta vapaapäivää vaikka 2-3 kk etukäteen. Et välttämättä sitä saa, ja sen voi sinulta evätä, jos sijaista ei löydy, kun ei niitä vaan löydy.
En tiedä, auttaako palkkojen nosto hoitajapulaan.
Jotain on pahasti pielessä. Ei näin ollut 90-luvulla esim.
Miksi hoitotyö ei kiinnosta? Ei sekään auta, että Suomi ottaa tänne koko ajan ihmisiä muualta jotka sitten kuormittavat jo täysin rempallaan olevaa järjestelmää.
Jotain on tapahtunut arvoissa ja asenteissa kun hoitotyötä kartetaan.
Vierailija kirjoitti:
Lakko ei näy valtaosassa paikkoja lainkaan, sillä laki kieltää varsinaisen lakkoon menemisen niiltä, joiden työstä riippuu ihmishenkiä. Varmistetaan siis potilasturvallisuus eli töissä on oltava minimimäärä hoitajia lakonkin aikana - mutta kun minimillä mennään tavallisenakin päivänä…
Potilasturvallisuus varmistetaan sillä että potilaita ei sairaaloihin oteta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä kehnoa tuuria hoitajilla ollut tuon momentumin kanssa. Aukaskaa nyt ne kukkaron nyörit niille. Onhan se totta että raskasta vuorotyötä tekevät.
Hoitajat vaativat liikaa.!!! Moni tekee paljon raskaampaa ja myös vuoroa. Olisin erittäin tyytyväinen hoitajien palkkaan. Tilastot kertovat hoitoalan olevan keskimäärin parempi tulotaso muihin verrattuna. Lyhyt koulutus myös. Miksi heille kuuluu korotukset mutta ei muille. Miksi nämä maksetaan verorahoista! Yksithistäkää kaikki niin saataisi joku järki tähän alaan.
Ihan kuule kerron sulle, lähärinä brutto 2100 tai hieman alle. Siellä kele sitten kyykit tuseeraamassa,katetetroimasaa,syöttämässä, juottamassa,pukemassa,suihkuttamassa,tilaat taksit,varaat ajat ties mihinkä, teet rai arviot sekä koitat olla ihmisiksi kun idiootti omainen tulee käymään ja juttelee ihan pehmoisia yms yms. Tämän kaiken bashan keskellä yrität pitää huolen siitä että kukaan ei tukehdu/tipu/kaadu yms yms....
Mä voin kertoa sulle kun pistät roppaa likoon ja estät asiakkaan loukkaantumisen ja telot kunnolla itsesi kun otat kaatuvasta kopin (tyhmä minä). Tässä sitä ollaan saikulla kun meni iteltä paikat paskaksi ja jouduin sitten itse leikeltäväksi tämän johdosta. Että te jotka jotakin kitsitte palkka pyynnöistä niin voitte ihan itse tulla kokeileen alalle jos teistä on mutta kun teistä ei ole muuta kuin kitisemään nähty on.
Lähärivammaisetinvaliditikäänsukupuoleenkatsomatta. kirjoitti:

Tiedän mitä työ on hoitoalalla. Nuo listaamasi asiat ihan normaalia työtä. Olen ollut töissä sairaalassa ja hoitokodissa. Myös kotihoidossa. Ei ole raskasta ellei kunto ole huono ja/tai ylipainoa. Viimeksi kun olen käynyt hoitokodissa vuorossa oli 3 lihavaa. Siitä ei voi työtä syyttää jos huonokuntoinen ei jaksa. 2100e 3 vuoden koulutuksella palkka parempi kuin monella. Itse 3 vuodessa valmistuin lähihoitajaksi ja koulutus ei ollut mitenkään erityisen vaativa.
Lähärivammaisetinvaliditikäänsukupuoleenkatsomatta. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä kehnoa tuuria hoitajilla ollut tuon momentumin kanssa. Aukaskaa nyt ne kukkaron nyörit niille. Onhan se totta että raskasta vuorotyötä tekevät.
Hoitajat vaativat liikaa.!!! Moni tekee paljon raskaampaa ja myös vuoroa. Olisin erittäin tyytyväinen hoitajien palkkaan. Tilastot kertovat hoitoalan olevan keskimäärin parempi tulotaso muihin verrattuna. Lyhyt koulutus myös. Miksi heille kuuluu korotukset mutta ei muille. Miksi nämä maksetaan verorahoista! Yksithistäkää kaikki niin saataisi joku järki tähän alaan.
Ihan kuule kerron sulle, lähärinä brutto 2100 tai hieman alle. Siellä kele sitten kyykit tuseeraamassa,katetetroimasaa,syöttämässä, juottamassa,pukemassa,suihkuttamassa,tilaat taksit,varaat ajat ties mihinkä, teet rai arviot sekä koitat olla ihmisiksi kun idiootti omainen tulee käymään ja juttelee ihan pehmoisia yms yms. Tämän kaiken bashan keskellä yrität pitää huolen siitä että kukaan ei tukehdu/tipu/kaadu yms yms....
Mä voin kertoa sulle kun pistät roppaa likoon ja estät asiakkaan loukkaantumisen ja telot kunnolla itsesi kun otat kaatuvasta kopin (tyhmä minä). Tässä sitä ollaan saikulla kun meni iteltä paikat paskaksi ja jouduin sitten itse leikeltäväksi tämän johdosta. Että te jotka jotakin kitsitte palkka pyynnöistä niin voitte ihan itse tulla kokeileen alalle jos teistä on mutta kun teistä ei ole muuta kuin kitisemään nähty on.
Mitä ruikutat turhasta, taidat kuulua siihen itsekkäiden ihmisten joukkoon. Normaali työ pieni koulutus ja ok palkka. Työturvallisuus on asenne. Miksi teet vaarallisia asioita, oma vika turhaan täällä valitat loukkaantumisestasi. Tämä lakko on meillä työpaikalla ollut puheena, ja kukaan ei ymmärrä käsittämättömän liiallisia vaatimuksia. Voit tulla kokeilemaan meidän alalle, mutta sinusta tuskin on muuhun kuin valittavaksi hoitajaksi
Hoitajat ovat itsekkäitä, täällä joku sen jo sanoikin. Minäminäminä ja pelkkää valittamista työstä jonka on itse valinnut. Hävettää puolestasi.
Lähärivammaisetinvaliditikäänsukupuoleenkatsomatta. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä kehnoa tuuria hoitajilla ollut tuon momentumin kanssa. Aukaskaa nyt ne kukkaron nyörit niille. Onhan se totta että raskasta vuorotyötä tekevät.
Hoitajat vaativat liikaa.!!! Moni tekee paljon raskaampaa ja myös vuoroa. Olisin erittäin tyytyväinen hoitajien palkkaan. Tilastot kertovat hoitoalan olevan keskimäärin parempi tulotaso muihin verrattuna. Lyhyt koulutus myös. Miksi heille kuuluu korotukset mutta ei muille. Miksi nämä maksetaan verorahoista! Yksithistäkää kaikki niin saataisi joku järki tähän alaan.
Ihan kuule kerron sulle, lähärinä brutto 2100 tai hieman alle. Siellä kele sitten kyykit tuseeraamassa,katetetroimasaa,syöttämässä, juottamassa,pukemassa,suihkuttamassa,tilaat taksit,varaat ajat ties mihinkä, teet rai arviot sekä koitat olla ihmisiksi kun idiootti omainen tulee käymään ja juttelee ihan pehmoisia yms yms. Tämän kaiken bashan keskellä yrität pitää huolen siitä että kukaan ei tukehdu/tipu/kaadu yms yms....
Mä voin kertoa sulle kun pistät roppaa likoon ja estät asiakkaan loukkaantumisen ja telot kunnolla itsesi kun otat kaatuvasta kopin (tyhmä minä). Tässä sitä ollaan saikulla kun meni iteltä paikat paskaksi ja jouduin sitten itse leikeltäväksi tämän johdosta. Että te jotka jotakin kitsitte palkka pyynnöistä niin voitte ihan itse tulla kokeileen alalle jos teistä on mutta kun teistä ei ole muuta kuin kitisemään nähty on.
Kukas se kitisee? Hoitaja. Nähty on jo liikaa. Koita nyt ymmärtää että et ole missään erityisasemassa vain sen takia että olet lähihoitaja. Lähihoitaja on perus duunari nii kuin moni muukin. Lähde opiskelemaan jos haaveilet paremmasta. Täällä kitiseminen ei auta. Toivottavasti ymmärrät että lähihoitajan koulutuksella ei voi vaatia liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Johtoporsaille lisää palkkaa!
Joo
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hoitaja. Ei ollut sen raskaampaa kuin nykyinen ala. Istumista ja hoitamista ja taukoja ja istumista taas. Lopetin koska en pystynyt vain istumaan kun työpari ei jaksanut vaan halusi koko ajan taukoilla. Hoitajien työmorraalissa olis nostamisen varaa ennen kuin palkoissa.
Nyt on sanottava suoraan, että älä jauha p@skaa. Sinä et ole päivääkään ollut hoitajana. Tervetuloa meille kotihoitoon istumaan. Aamulla listalla pari kymmentä paikkaa, illalla voi olla enemmän. Ei muuta kuin persettä penkkiin ja istumaan.
Sain juuri ilmoituksen, että pe ja ma tutkimusajat vakavan sairauden vuoksi on peruttu lakon vuoksi.
Sairaanhoitajat perustelevat lakkoaan mm. sillä, että heillä on pohjoismaiden alimmat palkat. Onko kukaan ottanut huomioon, mitä asumiskustannukset ovat pohjoismaissa. Eurostartin tietojen mukaan suomalaiset perheet käyttivät asumiskuluihin pienemmän osuuden tuloistaan, kuin perheet muissa Pohjoismaissa. Kaikissa Pohjoismaissa kustannukset ovat n. kaksinkertaiset Suomeen verrattuna.
Ala ei ole palkkakuopassa, jos vertaa esim. myyjien palkkaan. Neuvottelujen yhteydessä on mainittu moneen kertaan, että pitäähän ne laskut pystyä maksamaan. Niin pitää myyjienkin, mutta ilmeisesti heidän hankinnat ovat edullisempia, koska palkat ovat n. 1500 €/kk alemmat. Toinen perustelu palkkavaatiimukselle on se, että saataisiin alalle lisää työntekijöitä. Nyt alalta on lähtenyt hoitajia pois, koska työn kuormittavuus ei ole oikeassa suhteessa palkkaan. Tämä on korostunut varsinkin nyt korona-aikana.
Nyt vaadituilla korotuksilla voitaisiin palkata lisää tekijöitä, jolloin työn kuormittavuus helpottaisi. Ala tarvitse lisää käsipareja, ja siihen tulisi käyttää rahaa, mikäli sitä löytyy.
Korona jyllää voimakkaana ja hoitajat lakossa ja jo sovitut tutkimusajat peruttu. Minulla ei riitä ymmärrystä tätä lakkoa kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hoitaja. Ei ollut sen raskaampaa kuin nykyinen ala. Istumista ja hoitamista ja taukoja ja istumista taas. Lopetin koska en pystynyt vain istumaan kun työpari ei jaksanut vaan halusi koko ajan taukoilla. Hoitajien työmorraalissa olis nostamisen varaa ennen kuin palkoissa.
Oletko monessakin hoitoalan työpaikassa ollut? Tiedäthän että alalla on monenlaista työpaikkaa, harmi kun et hoksannut hakea alalta työpaikkaa jossa työtahti olisi ollut sinulle sopivampi.
Nimimerkki 50 vuotta asiakaspalvelussa ja nyt raihnaisena e kirjoitti:
Sain juuri ilmoituksen, että pe ja ma tutkimusajat vakavan sairauden vuoksi on peruttu lakon vuoksi.
Sairaanhoitajat perustelevat lakkoaan mm. sillä, että heillä on pohjoismaiden alimmat palkat. Onko kukaan ottanut huomioon, mitä asumiskustannukset ovat pohjoismaissa. Eurostartin tietojen mukaan suomalaiset perheet käyttivät asumiskuluihin pienemmän osuuden tuloistaan, kuin perheet muissa Pohjoismaissa. Kaikissa Pohjoismaissa kustannukset ovat n. kaksinkertaiset Suomeen verrattuna.
Ala ei ole palkkakuopassa, jos vertaa esim. myyjien palkkaan. Neuvottelujen yhteydessä on mainittu moneen kertaan, että pitäähän ne laskut pystyä maksamaan. Niin pitää myyjienkin, mutta ilmeisesti heidän hankinnat ovat edullisempia, koska palkat ovat n. 1500 €/kk alemmat. Toinen perustelu palkkavaatiimukselle on se, että saataisiin alalle lisää työntekijöitä. Nyt alalta on lähtenyt hoitajia pois, koska työn kuormittavuus ei ole oikeassa suhteessa palkkaan. Tämä on korostunut varsinkin nyt korona-aikana.
Nyt vaadituilla korotuksilla voitaisiin palkata lisää tekijöitä, jolloin työn kuormittavuus helpottaisi. Ala tarvitse lisää käsipareja, ja siihen tulisi käyttää rahaa, mikäli sitä löytyy.
Korona jyllää voimakkaana ja hoitajat lakossa ja jo sovitut tutkimusajat peruttu. Minulla ei riitä ymmärrystä tätä lakkoa kohtaan.
Hei ei niitä työntekijöitä ole mistä ottaa työkkärissä satoja hoitoalan paikkoja auki.
Järkyttävää kieltä lähihoitajalta; idiootti omainen tulee käymään ja juttelee ihan pehmoisia.
Toivottavasti et osu minun kohdalleni, kun tarvitsen joskus lähihoitajaa.
Loukkaantumisesta sen verran, että vahinkoja satuu kaikilla aloilla, vaikka työpaikoilla olisi otettu huomioon työturvallisuusasiat.
Itse kaaduin kauan sitten työpaikalla niin, että selkärangassa kaksi nikamaa painui yhteen ja lyhenin n. 2 cm. Nyt kärsin kovista kivuista.
Mikäli lähihoitajan tehtävät tuntuvat noin kauheilta, niin menepä vaikkapa myyjäksi. Siellä käsipareja yhä vahemmän, monet asiakkaat käyttäytyvät tosi inhottavasti myyjiä kohtaan, käyvät jopa käsiksi. Kannat ja nostelet raskaita tuotteita/pakkauksia. Venytät työpäivää, tulet vapaalla töihin, vapaita ei tahdo saada ja jos on saanut, niin nekin perutaan työvoimapulaan vedoten. Ja jos olet yksi työvuorossa, niin et pääse edes vessaan, saati syömään. Tänä päivänä melkein kaikilla aloilla on menty tähän. Työntekijöitä on vähän, mutta samat työt on kuitenkin tehtävä ja jopa enemmän, koska kaikilla aloilla odotetaan tottakai kasvua. Näitä ongelmia ei ratkaista rahalla, vaan millä?