Olenko ainoa, jonka turvallisuuden tunnetta Ukrainan tilanne ei hetkauta?
Olen totta kai surullinen ukrainalaisten puolesta, mutta en ollenkaan yllättänyt. Olen koko aikuisikäni pitänyt täysin mahdollisena, että Venäjä voi hyökätä mihin vaan ja milloin vaan. Siksi olen aina kannattanut Natoakin. Tuntuu, että valtaosa ihmisistä pystyy hyvin tehokkaasti sulkemaan mielestään sotien ja katastrofien mahdollisuuden. Itselläni ei tällaista kykyä ole.
Tämä kaikki selittää minulle senkin, miksei ympäristökatstrofin etenemiselle tehdä oikein mitään. En tiedä, mikä olisi sitten tällainen "ilmastokriisin Ukraina", joka oikeasti saisi ihmiset lopettamaan esim. kivihiilen polton, jatkuvan kulutuksen tai lentämisen. Olen täällä Helsingissä katsellut tuota savupiippua jo vuosikausia. Voimme ihan konkreettisesti nähdä, miten sieltä tupruttaa paskaa keuhkoihimme. Tiedän, että sitä ollaan lopettamassa, mutta onkohan sitten liian myöhäistä jo?
Kommentit (102)
Ainoa tällä palstalla. Muut ovat muualla elämässä omaa elämäänsä.
Et ole. Kunhan hysteria laantuu ja sota jatkuu, niin asiat normalisoituu.
Et ole. Kuten aina, se pieni, mutta äänekäs hysteerikkolauma vouhottaa, muut elää normaalia elämää
Minä katson sotaa ja rauhaa politiikan kautta. Sota ja rauha riippuvat tehdystä politiikasta.
Vierailija kirjoitti:
Ainoa tällä palstalla. Muut ovat muualla elämässä omaa elämäänsä.
Mä en itse asiassa perusta tätä (vain) palstan kirjoituksiin, vaan esimerkiksi oma veljeni on ihan paniikissa. Myös monet tuntemani korkeakoulutetut (jopa valtiotieteilijät) tuntuvat olevan ihan ymmällään. Tällaiset aina herättää mut siihen, että moni läheisenikään ei näe maailma ollenkaan samalla tavalla kuin minä.
Vierailija kirjoitti:
Et, mut mulla eri syyt. Kun on omassa elämässä jo riittävästi ongelmia ja masennus tietyssä pisteessä, ei enää hetkauta oikein mikään.
Tämä on itse asiassa minullakin taustalla. Mitä masentuneempi olen, sitä enemmän ajattelen sotaa, murhaa ja kuolemaa. Siis mietin päässäni skenaarioita.
Ap
Minua ei hetkauta ehkä itse sota vaan se, että rauhan aika on ohi. Lapseni joutuvat elämään kiristyneessä tilanteessa.
hui hui oi oi kirjoitti:
Et ole. Kunhan hysteria laantuu ja sota jatkuu, niin asiat normalisoituu.
Hysteerinen vouhottaminen Venäjän uhasta ja krampinomainen turvautuminen sotilaalliseen liittoutumiseen tuntuvat tänä päivänä riittävän turhan pitkälle.
hui hui oi oi kirjoitti:
Et ole. Kunhan hysteria laantuu ja sota jatkuu, niin asiat normalisoituu.
Niin kuinka moni edes muistaa että viimeksi tätä samaa keskustelua käytiin vuosi sitten?
Vierailija kirjoitti:
Et ole. Kuten aina, se pieni, mutta äänekäs hysteerikkolauma vouhottaa, muut elää normaalia elämää
Tämä. Nyt on muotia olla ahdistunut ja huolissaan ja somessa kertoa kuinka iltaisin itkee itsensä uneen ja on pakko vuokrata bussi ja lähteä apuun Ukrainaan.
Et ole, sillä valitettavan suuri osa ihmisistä on kaltaisia mistään mitään tietämättömiä tolloja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole. Kuten aina, se pieni, mutta äänekäs hysteerikkolauma vouhottaa, muut elää normaalia elämää
Tämä. Nyt on muotia olla ahdistunut ja huolissaan ja somessa kertoa kuinka iltaisin itkee itsensä uneen ja on pakko vuokrata bussi ja lähteä apuun Ukrainaan.
Jatkumoa koronalle, eikä tarvi kohdata sitä omaa elämää.
Käytännössä ajattelen useimmista asioista siten, että mihin en henkilökohtaisesti voi vaikuttaa niin en stressaa. Jos voin vaikuttaa, teen asioiden eteen jotain. Esim. odotan ukrainalaisten Suomeen saapumista ja autan heitä täällä, avun tarvitseminen ei pääty rajalle.
Tässä tilanteessa tottakai koen empatiaa sodan uhreja kohtaan ja seuraan politiikkaa normaalia aktiivisemmin jo ihan opiskelujenikin vuoksi, mutta koetan kanavoida ajatuksiani tarkoituksella myös muualle oman toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Jos tilanne eskaloituu, pystyn siten siinäkin tilanteessa toimimaan tilanteen mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et, mut mulla eri syyt. Kun on omassa elämässä jo riittävästi ongelmia ja masennus tietyssä pisteessä, ei enää hetkauta oikein mikään.
Tämä on itse asiassa minullakin taustalla. Mitä masentuneempi olen, sitä enemmän ajattelen sotaa, murhaa ja kuolemaa. Siis mietin päässäni skenaarioita.
Ap
Täällä kolmas. Työttömyys, köyhyys ja se, että tämän kuun lopussa on lähdettävä tästäkin murjusta ajelehtimaan, eikä ole paikkaa, mihin mennä, koettelee minua siinä määrin, että ukrainalaiset hoitakoot asiansa ilman minun voivottelemisiani.
Olen viimeisten parin vuoden aikana havainnut, että "köyhä antaa vähästäänkin" siihen saakka, kun hänellä itsellään on mielessään edes pieni toivo paremmasta. Kun tuo toivo katoaa, loppuu pitkälti myös empatia muita kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Minua ei hetkauta ehkä itse sota vaan se, että rauhan aika on ohi. Lapseni joutuvat elämään kiristyneessä tilanteessa.
Ja sinä olet siihen syyllinen, koska itsekkäänä ihmisenä heidät pakotit maailmaan.
Olen hieman kateellinen. Yleensä en pahemmin mikää hetkauta, mutta tämä on eriasia, jos asuisin Saksassa tai USAssa tai edes Ruotsissa olisi eri fiilis. Mutta kun on asevelvollinen Suomen kansalainen vähä pistää mietityttämään. No "silmien välliin" vaan jos tänne tulee
Vierailija kirjoitti:
Minä katson sotaa ja rauhaa politiikan kautta. Sota ja rauha riippuvat tehdystä politiikasta.
Moni löysi maailmanpolitiikan vasta noin viikko sitten koronan jatkumoksi ja heille kaikki on nyt ihan uutta.
Vierailija kirjoitti:
Et, mut mulla eri syyt. Kun on omassa elämässä jo riittävästi ongelmia ja masennus tietyssä pisteessä, ei enää hetkauta oikein mikään.
Sama täällä, ei ole mitään muuta kuin velkoja ja ulosottoja, ihan sama vaikka koko maapallo posahtais huomenna.
Et, mut mulla eri syyt. Kun on omassa elämässä jo riittävästi ongelmia ja masennus tietyssä pisteessä, ei enää hetkauta oikein mikään.