Mitä arkisia herkkuja kaipaat ulkomailta?
Mitä sellaista Suomesta ei saa, jota olet jossain muualla saanut ja tykästynyt? En tarkoita nyt niinkään mitään gourmet-juttuja, vaan ihan jotain tavallisia ruokia, säilykkeitä, snacksejä, arkijuttuja.
Mä en ymmärrä, miksi Suomesta ei voi ostaa niitä ihania kuivattuja suolattuja maissinjyviä, joita saa ainakin Ranskassa ja Espanjassa. Semmonen kelvoton halpis-snacks, mutta kaipaan! En ole myöskään hetkeen löytänyt paahdettuja kuorellisia kurpitsansiemeniä, mutta kai niitä jossain vielä on?
Kommentit (186)
Perhana, kaikki ruoat Japanin vaihtarivuotena. Ensimmäisenä mieleen tulee unagi (ankerias) riisipedillä. Daikon raastettuna kalan tai tempuran kaveriksi. Umeboshi sipsit. Viinirypäle Fanta. Kirsikankukan ja vihreän teen makuinen Kitkat.
Tuoreita paikallisia hedelmiä ja Fantaa, joka maistui Espanjassa huomattavasti paremmalta kuin Suomessa. Suomessa myytävä Fanta on laimean makuista sokerilitkua Espanjan täyteläisen appelsiiniseen versioon verrattuna. Miten voikin periaatteessa sama tuote maistua niin erilaiselta eri maissa?
Bourbon keksejä kaipaan Briteistä. Mutta ihan hyvä vaan ettei niitä saa täältä koska vetelin niitä helposti koko paketin iltateen kanssa :D
Briteistä kaipaan ihan perusruokakaupan kananmuna-kolmioleipiä..
Mä kaipaan irlantilaista soodaleipää, ns brown soda. Ja seafood chowderia, paksua kermaista äyriäs- ja kalakeittoa. Ja tuoretta pietarinkalaa, John Dorya. Ja vaikka yorkshiren puddingeja osaan tehdä itsekin, niin ne pakastetut on tosi hyviä. Ja smithwicks-olutta! Ja clotted creamia myös minäkin. Tykkään tehdä myös sherrytriflea, siihen jellyä, Chiversin.
[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 00:07"]
[quote author="Vierailija" time="24.07.2015 klo 23:55"]
[quote author="Vierailija" time="24.07.2015 klo 23:41"]
Joskus kaipaisin tuoreita sämpylöitä aamiaseksi. Suomessa on hankala löytää.
[/quote]
Niitähän onkin aivan hirvittävän vaikea tehdä itse... Googleta Sikke Sumarin sämpylät. Helpompia ja parempia ei voi olla.
[/quote]
Niin no nyt ei ollut ketjun aihe se, että osaatko leipoa itse sämpylöitä, vaan että onko vähän kiva kun alakerrassa on leipomo, josta voi kipaista pari tuoretta aina aamulla.
[/quote]
Saati että ne pystyi tilaamaan kotiovelle aamuksi. Sunnuntaiaamu, tuoreet, lämpimät sämpylät ja croisantit ovenkahvassa roikkumassa....
[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 00:15"]
Mä kaipaan irlantilaista soodaleipää, ns brown soda. Ja seafood chowderia, paksua kermaista äyriäs- ja kalakeittoa. Ja tuoretta pietarinkalaa, John Dorya. Ja vaikka yorkshiren puddingeja osaan tehdä itsekin, niin ne pakastetut on tosi hyviä. Ja smithwicks-olutta! Ja clotted creamia myös minäkin. Tykkään tehdä myös sherrytriflea, siihen jellyä, Chiversin.
Mä en ymmärrä sanaakaan, mutta rakastan tätä kaikkea! Voinko tulla sun luokse syömään? Ap
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 00:18"]
[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 00:15"]
Mä kaipaan irlantilaista soodaleipää, ns brown soda. Ja seafood chowderia, paksua kermaista äyriäs- ja kalakeittoa. Ja tuoretta pietarinkalaa, John Dorya. Ja vaikka yorkshiren puddingeja osaan tehdä itsekin, niin ne pakastetut on tosi hyviä. Ja smithwicks-olutta! Ja clotted creamia myös minäkin. Tykkään tehdä myös sherrytriflea, siihen jellyä, Chiversin.
Mä en ymmärrä sanaakaan, mutta rakastan tätä kaikkea! Voinko tulla sun luokse syömään? Ap
[/quote]
[/quote]
tervetuloa :-)
Kyllä on niin vaikeita nimiä täällä että huhuh. Vaikea lukea koko tekstiä..
Sitruunan ja mandariinin yhdistelmää, jota kasvaa yleisesti pihoissa Australiassa. Sitä ei tuoteta kaupallisesti. Paras hedelmä mitä on. Sitruunan makuinen mutta yhtä makea kuin mandariini ja yhtä helposti syötävissä.
[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 00:12"]"Crumpetseja"
Nyt repesin! Sama tuolla "snakseja" mika ihmeen tuplamonikon himo teilla on?
[/quote]
Jooo siis älyvaikeita nimiä on kyllä.
Kaipaan kaikkea mitä Saksassa elintarvikkeita saa ja mukavia kahvioita la-aamuisin. Ja niillä hinnoilla. Suomi on pystyyn ryöstölä.
Japanin hedelmät. Aomorin omenat, wakayaman mandariinit, yamagatan kirsikat, tochigin mansikat, hokkaidon melonit, yamanashin persikat ja viinirypäleet jne. Kaikki valtavia, supermehukkaita ja ensiluokkaisia. Kyllä vituttaa suomen tuontihedelmähyllyjä kolutessa, kun kaikki on joko raakoja tai homeessa. Fuji omenatkin on niitä kämäsiä yksilöitä.
Niin ja yuzu.
Weißwurstia makealla sinapilla.
[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 00:13"]Perhana, kaikki ruoat Japanin vaihtarivuotena. Ensimmäisenä mieleen tulee unagi (ankerias) riisipedillä. Daikon raastettuna kalan tai tempuran kaveriksi. Umeboshi sipsit. Viinirypäle Fanta. Kirsikankukan ja vihreän teen makuinen Kitkat.
[/quote]
Oi viinirypäle fanta <3 omiin suosikkeihin kuuluu myös melon soda, mochi jäätelö, gyutan (grillattu lehmän kieli), karee raisu, ja ja ja.. pizzatkin on erikoisia ;D kohta pääsee taas herkuttelemaan :)
Minä ostan keski-Euroopassa noi brittiläiset crumpetsit Mark&Spenceriltä. Eikö M&S löydy nykyään taas Suomestakin? Onko niissä sitä ruokaosastoa/kahvilaa?
Alkaa hieman kiinnostaa tämä viinirypäle-Fanta! Te voisitte diilata tätä, Japanin-kävijät! Ap
Frozen Strawberry Margarita at San Loco, 2nd Avenue. Onneksi olen nyt täällä, niin ei tarvitse vain haaveilla. The best in City!
Tietääkö joku mistä nettikaupasta voisi tilata suomeen aasialaisia elintarvikkeita ilman hirveitä postikuluja?
Ruisleipää