Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Siis mikä sohva?ov

Vierailija
27.09.2006 |

Lahden käräjäoikeus pohti tiistaina rikosnimikettä surmalle, joka tapahtui päällä istumalla.





Teon uhrina tukehtui kuoliaaksi noin 55-vuotias nainen. Vuonna 1969 syntynyt mies sai tuomion törkeästä kuolemantuottamuksesta, kun kihlakunnansyyttäjä Pasi Pälsi oli vaatinut rangaistusta taposta.



Erikoinen surma tapahtui vuosi sitten kesällä Lahden Niemenkadulla. Sekä uhri että tekijä olivat vahvasti humalassa. Tekijä itse muisti sammuneensa nurmikolle, mutta todistajat kertoivat nähneensä hänet istumassa sohvalla maanneen naisen ylävartalon päällä. Mies tavattiin myöhemmin nukkumasta vainajan päältä.



Teko ei ollut tahallinen



Oikeus torjui tapposyytteen sillä perusteella, ettei teko ollut tahallinen. Osapuolet eivät olleet lainkaan riidelleet.



Rangaistukseksi törkeästä kuolemantuottamuksesta langetettiin vuosi ja 11 kuukautta ehdotonta vankeutta. Tuomittu joutuu maksamaan uhrin viidelle lapselle kullekin tuhat euroa korvausta henkisistä kärsimyksistä sekä 1 500 euron hautauskulut.



Oikeusjuttuun liittynyt sohva on Lahden poliisille ja oikeudelle tuttu useista väkivaltarikoksista. Pasi Pälsi oli itse aiemmin syyttäjänä tapauksessa, jossa asukas tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä hänen kalautettuaan satunnaista vierasta pullolla päähän.





Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi viisi yksi