Mikä jäi kokematta nuorena?

[quote author="Vierailija" time="24.07.2015 klo 23:35"]

[quote author="Vierailija" time="24.07.2015 klo 23:05"]

[quote author="Vierailija" time="24.07.2015 klo 22:44"]

No tämä on nyt teidän muiden juttujen rinnalla pikkujuttu, mutta mä en koskaan saanut kokea minkälaista on olla ns."inttileski". Eli en ole koskaan seurustellut sellaisen kanssa joka olisi armeijassa ollut suhteemme aikana. Joskus se harmitti paljonkin.

[/quote]

Itselläni harmitti kun armeija-aikana ei ollut tyttöystävää. Ei sen puoleen sitä ennenkään ollut - eikä pitkään aikaan sen jälkeenkään.

Nuoruuden seurustelusuhteiden puute on jäänyt vaivaamaan. Nyt olen jo tottunut yksinelämiseen.

[/quote]

Miten siihen, ettet kelpaa kellekään (tasokkaalle) tottuu?

[/quote]

Hyvä kysymys joka vaatii vähän miettimistä....

Omat kriteerini seurustelukumppanin suhteen eivät ole olleet ylimitoitettuja; kohtuullisen sopusuhtainen ulkonäkö ja luonne riittää mainiosti. Ulkonäköä tärkeämpää on se henkinen yhteys.

Aivan varmasti jossain olisi ollut joku jolle olisin kelvannut seurustelukumppaniksi, mutta eipä vaan ikinä tavattu ja löydetty toisiamme. Oma nuoruuteni itsevarmuus ja itseluottamus ei ollut kummoinen, mikä nyt ei tietystikään helpottanut asiaa.

Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut hyvä saada teinivuosina (16-19) jotain asiallista "seurustelu- ja parisuhdevalmennusta" kokeneelta aikuiselta. Ei siis mitään iskuvinkkejä, vaan tietoa siitä mitä seurustelusuhteessa voin itse odottaa toiselta ja myös mitä minulta odotetaan (!). Osa nuorista saa näitä tietoja perheen ja suvun kautta - itselläni ei ollut sellaista mahdollisuutta.

Yksin elämiseen olen tosiaan jo tottunut ja enkä sen suhteen tunne mitään katkeruutta suuntaan enkä toiseen. Ehkä se on minun juttuni. 

Road trip, interrail, kimppakiva, yökerhot, festarit, sosiaalinen baarielämä,

Interrail ja yliopisto-opinnot. Interrailista en välttämättä olisi nauttinutkaan, mut ei voi tietää, kun ei ole kokenut.

Yliopisto-opinnot oikeasti harmittavat. En saanut lapsuuden perheestäni mitään tukea opiskeluun (tarkoitan henkistä). Työnteko oli arvo ja opiskelu oli ajanhukkaa. Tappelun jälkeen sain mennä lukioon ja siihen se sitten olisi äitini mielestä saanut jäädä. Opiskelin pari opistotasoista tutkintoa (aina ennen amk:ta) ja sitten työnohessa kaikenlaista. Vielä minä sen yliopistoarvosanankin hankin, mutta helpompaa olisi ollut nuorena.

Ei yhtään mitään. Olen matkustanut, bilettänyt, harrastanut seksiä, seurustella, ollut vapaa ja vastuuton sekä nauttinut elämästä. Lapsen sain 23-vuotiaana, jolloin olin jo ollut pari vuotta valmis asettumaan aloilleen.

Seksi (nuoruuden kokeilut, irtosuhteet jne), vanhojen tanssit, reilaus, vaihtarivuosi. Kahdesta ensimmäisestä en ole katkera, kahdesta jälkimmäisestä kyllä vähän, mutta eipä se maailmaa kaada. Ikävöin eniten nuoruuden ystävyyssuhteita, festareita ja kesiä. :) Nykyään kaikilla on niin kiire ja omat perheet ja urat, ei ehdi enää samalla tavalla olla kavereiden kanssa. -N30

Alkoholi

Nuoruus

Ei mikään. Oon ollut monessa mukana ja osan asioista olis ehkä voinut jättää kokemattakin. Toisaalta, kaikki on johtanut tähän tilanteeseen, joten hyvin on käynyt kaikesta huolimatta.

Nuoruuden rakkaus.

Miljoonavoitto lotosta. Olen katkera Veikkaukselle.

Turvallinen lapsuus jäi kokematta. Kyllä, olen katkera että vanhempani eivät voineet katsoa kenenkä seurassa liikkuvat. Aikuisena on nyt ne omat ongelmat sen lapsuuden takia.

Nuoruuden ihastumiset, pussailut, haparoivat seksikokemukset, kaikki spontaani tekeminen.

Mutta aika pieniä murheita on nuo edellä mainitut, kun miettii että n. 80% maailman ihmisistä elää enemmän tai vähemmän epätoivoisessa tilanteessa ja itsellä on perusasiat hyvin.  

Kännääminen. En ole katkera.

Seksi.

T: mies

Yhden illan suhteet. En ole katkera.

Festarit

Teini-iän seurustelusuhdetta ei ollut koskaan. Se haittasi myös psyykkistä kehitystäni.

Kaikki. Ei kavereita, ei harrastuksia, ei musiikkia, lukion loppuun asti koulusta suoraan kotiin. Ei ensi-ihastuksia. Tai no, jotain ihastuksia oli mutta kun ei mitään keinoa päästä yhteyksiin. Ei kädestäpitämistä tai ensisuudelmia. En edes tiennyt missä luokkakaverini asuivat eikä mitään käsitystä mitä nuoret yleensä tekivät iltaisin tai viikonloppuisin.  Kotona ei välittämistä vaan kyttäystä, syytöksiä ja remmiä mistä syystä tahansa. 

Kavereita ei oikeastaan ollut, joten kaikki kavereiden kanssa myöhään ulkona maleksimiset, teini-suhteet ja ihastumiset sekä pussikaljoittelu + kaikki muutkin jutut, mitä olisi voinut tehdä kavereiden kanssa. Möllötin nuoruuteni yksin himassa ja niin minusta tuli tietokoneaddikti.

No tämä on nyt teidän muiden juttujen rinnalla pikkujuttu, mutta mä en koskaan saanut kokea minkälaista on olla ns."inttileski". Eli en ole koskaan seurustellut sellaisen kanssa joka olisi armeijassa ollut suhteemme aikana. Joskus se harmitti paljonkin.